eikö tätä pelleä saa mitenkään pois palstalta. Oli niin mukavan asiallista keskustelua, sitten tämä
typerys kuvitteli että hänen opintopiirejään kaivataan.
Väärän tiedon tuputtaminen on edesvastuutonta ja vaarallista, hän on HÄIRIKKÖ josta ei näemmä pääse millään eroon,paitsi odottamalla hänen terminaalivaihettaan.
typerys kuvitteli että hänen opintopiirejään kaivataan.
Väärän tiedon tuputtaminen on edesvastuutonta ja vaarallista, hän on HÄIRIKKÖ josta ei näemmä pääse millään eroon,paitsi odottamalla hänen terminaalivaihettaan.
Vastaukset 15
Vanhimmat
ohjeet mitä kirjoitella. Mikä aihe olisi sopiva? Tai tee itse kunnon aloite, älä mene mukaan roskaan.
ja siitä tilauksesta kärsimme kaikki!
poissa jos tuhannesti hänelle on asiat korjattu ja selvitetty.
Hän on kuin vietäriukko, pomppaa aina pystyyn ja hokee samoja lauseita,kuvitellen että toisto tehoaa.
Vielä laittaa oman nimensä alle, täytyy olla melko pimee tyyppi.
kun menet mukaan moiseen sontaan? Vain tyhmä jne
omia kirjoituksiaan ja niiden vaikutusta pelleen. Näyttää innostuvat kirjoituksistanne kovin. Jatkakaa samaa mallia, mutta ÄLKÄÄ ITKEKÖ JÄLKEENPÄIN!
on laatua?
Tarkoituksella jauhat jotta oikeat asiat hautautuu sun paskanjauhannan alle.
täänkin jutun:
" Et tiedä, mikä vaiva oli hankkia se kirja. Samana päivänä, kun olit ilmoittanut opintopiirin alkamisesta, niin kaikki kyseiset kirjat loppuivat saman tien kaikista Suomen kirjastoista. Ihmiset kuulema ryntäsivät heti innolla hakemaan niitä ja suunnilleen repivät ne toinen toistensa käsistä.
Myöhästyin siis siitä ryntäyksestä ja lähdin etsimään kirjaa antikvariaateista (niin antiikkisia kirjojahaan ei kirjakaupoista saa). Antikvariaattienkin ulkopuolella oli ihmisiä mustanaan ja selvisi, että hekin kaikki ovat etsimässä tuota kirjaa opintopiiriäsi silmällä pitäen. Lopulta antikvariaattienkin pitäjät panivat isoja kylttejä ikkunoihinsa, että heillä ei ole enää kyseistä kirjaa. Samoin he panivat puhelimeensa nauhan pyörimään, että kirja on loppu.
Noh, minulla oli onnea ja kirja löytyi loppujen lopuksi erään ystäväni kirjahyllystä sen jälkeen, kun olin soittanut kaikki tuttavani läpi.
Siitä lähtien olen lukenut 6-10 tuntia joka päivä sitä kirjaa ja valmistautunut opintopiiriin, jotta selviäisin siitä kunnialla. JA NYT SINÄ KERROT, ETTÄ OPINTPIIRI ON PERUTTU! "
vaivaa asian suhteen, niin sitä saatte mitä tilaatte. Tyhmiä olette te saakelin jankkaajat, ei kukaan muu!
eli jos kukaan ei ryhtyisi jankkaamaan, niin ei kukaan yksinään riitaa saa aikaiseksi.
veikkaanpa että häneltä on todellisuudentaju kadonnut ajat sitten.
"älä hullua yllytä", eikös sellainen sanonta ole?
Ja tässä se ainakin piti paikkansa.
meil on huisin hauskaa. Tääl on hauskempaa kuin tuol huuhaa-palstalla. Me halutaa provosoida lisää ja lisää noita nassukan hauskoi juttui. Täytyyhä homesairaillaki joskus jottain lystiiki olla.
nimenomaan homesairaiden viihdyttämiseksi? Eihän nyt kukaan tosissaan tuollaisia juttuja edes kirjoittelisi. Eihän?
pilaavat palstaa typeryyksillään jatkuvasti. Ja ovat vielä niin fiksujakin. Ikää lienee jo 13 v?
vai onko valehdellut ikänsäkin ja sekin on sinuun uponnut? Minä veikkaisin jotain myöhempää keski-ikää.
MUTTA ENNEN KAIKKEA:
MUISTAKAA: Kukaan ei ole vielä koskaan sairastunut kosteusvauriosta homeallergiaan eli astmaan.
HELPPOA VAI MITÄ?
vaikka luulisi että on tosiaan 13vee