Ymmärtäisitkö näin: Juuri pelaaminen ja korttien piilottaminen on aina aiheuttanut epävarmuutta ja epäluottamusta välillemme. Olisin aina halunnut olla sinun puolellasi, samassa joukkueessa - enkä vastapuolesi. En tiedä päästätkö ketään samalle puolelle omaan jengiisi, mutta minä en koskaan ole siihen kuulunut tai kelvannut. Sitä tarkoitin riittämättömyydellä. En usko, että tilanne miksikään siltä osin muuttuisi.
Kelpaan vastapeluriksesi varmaan hyvinkin, uskon kyllä sen, mutta se ei taas riittäisi minulle.
Kelpaan vastapeluriksesi varmaan hyvinkin, uskon kyllä sen, mutta se ei taas riittäisi minulle.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Blaah.. kielellä me molemmat kuitenkin puhutaan.
Harmi jos minä en kelpaa sinun kanssa samalle puolelle valitettavaa jos olen käyttäytynyt niin, että koet asin sillä tavalla tai toisinpäin.
Musta tuntuu turhalta vehdata tälläistä. Mä olen sanonut monta kertaa.. että olen elänyt puolella hehkulla, luultavasti pysyäkseni järjissäni, jotkut vuodet. Se mitä silloin on tapahtunut on silloin tapahtunutta, jos perustat mielipiteitäsi siihen sun on ymmärrettävä, että se ei ole kokonaan minä. En mä tiedä voitko edes ymmärtää. Mutta ihan aidosti ja tosissaan sanottuna,mä en edes tiedä miltä sä "tunnut" ihmisenä nyt kun maailma on aikatavalla toisennäköinen. Vähän niinkuin kiemuralle käännetty puukko olisi vedetty pois selkärangasta ja haava parantunut.
Kiva jos kelpasin sellasena, ehkä en sitten omana itsenä ole tarpeeksi sinun kaveriksesi. Se tuntuu minusta siltä, että sinä et nähnyt minun sisälle - sitä mitä sielä kaiken alla oli, joidenkin asioiden ylitse. Tai sitten joku sokaisi sinut. Tai sitten et halunnut nähdä. Tai sitten näit etkä vain kestänytkään lopputulosta.
Kykenetkö sä ymmärtämään sitä, että mä yritin vain selvitä hengissä? Ihan kevyttä peliä sinänsä.
puolille. Vastapuolille. Silleen niinku perinteisesti. aatteellisesti. Vasta myöhemmin ajattelin sua sillätavalla ihmisenä tai niinku sillai... Enkä mä tiedä pääsenks mä siitä koskaan ohi...
Ensiksikin minä en pelaa, mutta luulen, että sinä pelaat. Luulet kai siksi minunkin pelaavan. Siitä johtuu eri kieli. En tarvise 'vastapeluria'.
'Yksinäisten susien' kannattaa liittoutua ihan selviytymis syistä, ei pelaamisen takia. Uhkia on riittämiin muutenkin.
omaa kantaani.. onko elämä peliä?
Minulle se on jotain paljon arvokkaampaa. Kaikkine virheineni.
niille, jotka ovat / haluavat olla pelureita (mekaanisia ja tehokkaita suorittajia). Talousteoriatkin perustuu peliteoriaan.
Peliteoria ei päde myöskään minun maailmankuvaan. Elämä ei voikaan olla 'täydellistä', jos olisi se ei kai olisi elävää elämää. Epätäydellisyys on rikkautta, monimuotoisuutta ja yllätyksellistyyttä. Se jos mikä on täydellistä.
"Elämä ei voikaan olla 'täydellistä',,,"
Tällä tarkoitin, että elämää ei voi väkisin vääntää kaikella turhalla hössötyksellä "täydelliseksi".
väärinymmärryksiä omilla peloillani ja ajatuksillani meidän välille. En ikinä ole halunnut mitään muuta niinpaljon, kuin sinua. Olen halunnut meidät samalle puolelle. Jos toiminnallani olen antanut erilaisen kuvan kaikesta, olen siitä pahoillani, niin sinun kuin meidän kummankin puolesta. Rakastan sinua, eikä tarkoitukseni ole missään vaiheessa ollut ajaa sinua pois, vaan saada sinut jäämään, ikuisesti.
Anna siis anteeksi. Ihminen tekee virheitä ja minä olen jo omistani joutunut maksamaan tarpeeksi kovan hinnan. Yritä nähdä pinnan alle - Sieltä löydät herkän ja puhdassydämisen ihmisen, joka ei koskaan ikinä haluaisi sinulle mitään pahaa.
kunhan kerrot sen sille ketä oot loukannu.
tää ei auta mitään.
ihmiset tehkö näin,pyydä anteeksi tuolta ihmiseltä itseltä,älä keneltä hyvänsä :(
pakko vähän vastata tähän viestiin. Tulin tuosta niin surulliseksi. Kirjoitit niin kauniin viestinkin.
Ajattelin vaan, että eihän kenenkään pitäisi ikinä tuntea tarvetta pyytää anteeksi pelkojaan :( On hyvin kaunista, että pyytää anteeksi ja ei halua aiheuttaa väärinymmärryksiä. Mutta ei omista tuntemuksistaan pitäisi tuntea tarvetta olla pahoillaan. Alkoi vähän itkettää. Kun ehkä olen joskus viestittänyt kaikkein tärkeimmälle ihmiselle sellaista. Tarkoittamattani, ehkä itsekin peloissani.
Ei minunkaan tarkoitukseni ollut ajaa häntä pois.
En nyt saa ajatuksiani ulos sellaisina kuin ne sinun viestistäsi puhkesivat pintaan. Kai halusin vain sanoa, että viestisi hehkuu sitä, että sen on kirjoittanut herkkä ja puhdassydäminen ihminen. Uskon, että se jolle viestisi tarkoitit, näkee pintasi alle ja tietää sen. Ehkä vaan joskus ihmiset eivät osaa näyttää sitä mitä näkevät niin hyvin kuin tahtoisivat näyttää. Toivon, että olisin osannut näyttää omat tunteeni hänelle paremmin. Toivon, että hän tietäisi kaiken mitä tunnen, ne tunteet ovat niin lämpöisiä ja puhtaita.
Ihana viesti, kiitos kun kirjoitit sen tänne. Ainakin minua se liikutti paljon.
Ja minun oli pakko vastata tähän viestiin, kirjoitit sinäkin myös todella kauniisti! :) Täysin samoilla sanoilla minä voisin sanoa sinulle kuin sinä jo kirjoitit edelliselle. Meillä jokaisella näyttää olevan tunteet aika pinnassa kun itsellänikin meinasin tulla sinun viestiäsi lukiessa tippa linssiin. Miksi meitä hyvä sydämisiä ihmisiä kohdellaan näin, ehkäpä meitä kasvatetaan koko ajan henkisesti ylöspäin. Näinhän se on, kukaan ei ole täysin valmis. Et voi ymmärtää toista ihmistä jos et ole itse kokenut samaa kuin hän. Joskus täytyy vain mennä vaikeamman tien kautta. Uskon syvästi siihen, jos toinen loukkaa sinua pahasti, älä tee hänelle samoin vaikka tuntisit kostamisen oikeudenmukaiseksi, mutta vielä hän tulee kohtaamaan myöhemmin elämänsä aikana sen mitä sinulle teki. Ehkei täysin samassa asiassa kohtaa mutta vielä hän joutuu sen asian käymään itsensä kanssa läpi :) Sinulla on hyvä ja puhdas sydän, varmasti hän on vaistonnut tunteesi. Jokainen meistä tekee virheitä, mutta myös jokainen meistä saa tilaisuuden yrittää korjata virheensä, eriasia on kuka sen tekee. :)
Kiitos vielä kauniista ja tunteellisesta viestistä teille molemmille!
ette ole edes samaa sukupolvea.
Vaikka viesti olisi kuinka kaunis, sillä ei ole
mitään merkitystä jos sitä ei anna sille oikealle
ihmiselle.
Ihmiselle jota sinä olet loukannut. Hänellehän nuo sanat ja tiedot kuuluisi??
Rakkautta on ..olla rehti ja reilu...hänelle,
Rakkautta on ..ottaa aina huomioon...hänet,
Rakkautta on .. huomioida ...hänet,
Rakkautta on .. puhua ... hänelle,
Rakkautta on .. huolehtia .. hänestä,
Rakkautta on .. miettiä miten hän on jaksanut,
Rakkautta on .. olla loukkaamatta .. häntä,
Rakkautta on .. pyytää edes anteeksi.. häneltä.
nyt herkistyin.. miten paljon toivoisinkaan, että eräs ihminen ajattelisi jotenkin noin minusta eikä olisi vihanen. Minä en ole hänelle yhtään vihainen vaan ymmärrän kyllä ja olen anteeksi antanut. Huonoina hetkinä voin olla piikikäs mutta totuus on, että haluaisin taistella hänen vierellään niinkuin uskon olevan tarkoitettukin.
Niin kauan kun sä heittelet anteeksipyyntöjäs umpimähkään tietämättä yhtään kenelle ja selittelet mokias vieraalle, sun ei kannata puhua rakkaudesta mitään.
Rakkaus on aika paljon enemmän.
Surku juttu sen ihmisen puolesta.
Oot jo loukannu ja jatkat samaa linjaa.
Jokainen ihminen ansaitsee edes vähän kunnioitusta ja arvonantoo.
Tää sun viesti ei ollu sitä.
En mene sössimään kenenkään parisuhdetta anteeksipyyntöjeni tai minkään muidenkaan asioiden kanssa!
oikeasti olla sinun? Et vaan tee mitään niin yrittää jotenkin jatkaa elämäänsä vaikkei oikeasti haluaisikaan jatkaa sitä ilman sinua?
leffoissa ja unissa, ei mun todellisuudessani.
..Vaikka se olisikin sitä mitä eniten toivoisin...koska..
http://www.youtube.com/watch?v=Pep6nREBpS8
hän on varattu vai luuletko vain?
en sitä ole kuullut, mutta se jonka kanssa hän on, on sen julkisesti ilmoittanut. Joten vaikea tuosta nyt on muita päätelmiä tehdä..
vähän ristiriitaista ;) jos tuo kilometrin anteeksipyyntölitania on sulta :)
mitä sä sitten pyydät anteeks? oothan sä kuitenkin loukannut vaikka onkin varattu??
mitä sitten tommosia kirjotat??
sulla on aika huonot tavat. meinaat että varattua saa loukata kuinkas tykkäät?? ja pyytää
jossain ketjun mutkassa salaa anyeeks?? huh.
ap n kirjotus ja sun kirjotus -> nehän ei kohdannu lainkaan.
selkärankaa!! opettele tapoja.
öitä.
Et mene sössimään ...? Kyllä sä oot kuules jo
sössinyt kun tänne väännät tollasta anteeksipyyntöliturgiaa :)))
Jep, jep, mitä sitä varatuilta anteeksi pyytelemmään :))
tykkää ajatella tuolla tavoin, että kaikki mitä tekee ns. kertaantuu. Ajatuksena se on vähän sellainen kastijärjestelmä. Siis että niillä joilla menee huonosti saa mennäkin, kun ne on sen ansainneet jollain tapaa. Eikä se ole niin todellakaan. Mielummin keskityn positiivisiin asioihin ja yritän toivoa niitä muillekin, niiden kautta voi kasvaa ihan yhtä paljon kuin negatiivistenkin.
Kiitos kommentistasi.
näkemys asiasta. Ei mitään kiittämistä, mukava kuulla erilaisia näkemyksiä asiasta! Toivottavasti löydät vielä hänet ketä kaipailet. Uskon vahvasti hänen vaistonneen tunteesi, vaikket niitä täysin suoraan kertonutkaan?
on jotain puolia. miten joku voi ajatella noin, kaikki saman arvoisia se on se juttu elämässä. elää toisia kunnioittaen, mutta ei itseään unohtaen. ei tätä jaksa.