Sain 3 yötä sitten hirveän paniikkikohtauksen; en ollut nukkunut koko yönä ja yhtäkkiä alkoi sydän lyömään nopeasti, alkoi hikoiluttaa ja tuli valtavan pelon tunne, etä teen itselleni tai toisille jotakin pahaa,,,,,,,,,, kaamea tunne. Herätin kumppanini ja kerroin kohtauksesta. Seuraavana päivänä menin lääkärille ja siellä kerrottiin kyseessä olevan paniikkikohtaus. Sain lääkkeeksi Opamox 15mg. Lääkäri kertoi, että nuo negatiiviset pelon tunteet liittyvät myös tähän ja ovat vain vaarattomia pelkoja. Silti on niin paha olo vieläkin, mutta parempi kuin 3 yötä sitten. Nyt toivoisinkin, että joku kertoisi minulle tästä jos on yhtäänkään samanlaisia tuntemuksia/kokemuksia?!? Ajattelin ruveta käymään pykiatrian vastaanotolla, sillä haluan oppia elämään tämän asian kanssa. Vastauksista olisin enemmän kuin kiitollinen! (Kaikkeen tähän os osasyynä lomautus ja valtava stressi takana).
Paniikkihäiriöstä
Elina
121302
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
paniikkikohtauksen jälkeen voi olla hyvinkin ahdistunut olo päiviä, jos jatkuu pitkään on luokiteltava yleiseksi ahdistuneisuus häiriöksi. Näihin on hyvät, lääkkeet psygologin kanssa voit juttelemassa jos tunteita haluat purkaa, ei niinkään psykiatri...
Itse kokenut aivan samat oireet ja yli on päästy...
Yöllähän ne negatiiviset ajatukset tulevat aina yleisemmin, kun makaa hiljaisuuden keskellä.
Toivottavsti lääke auttaa sinua nukkumaan, sillä nukkuminen on kaiken a ja o kun tuntuu pahalta.
Juu tuntuu tutulta. Minä aloin panikoimaan tuossa 16-vuotiaana. Pelkäsin tulevani hulluksi yms. Koulu tuntui vaikealta, mutta kestin oireeni ja tunteeni väkisin itseni pakottamalla. Sitten oli parempaa aikaa elämässäni kunnes taas vuosien jälkeen kohtaukset iski. Pelkäsin käsiäni, pää tuntui sekoavan, tärisin, hikoilin, pelkäsin isoja tiloja ja jopa ihmisiä. Ajatukseni alkoivat juosta samaa rataa ja tuntui etten muista yhtään mitään. Töissä sain kohtauksia ja jäin sairaslomalle pomon kutsumana mielisairas. Hakeuduin prykiatrille jne. mikään ei tuntunut auttavan minua. Noin kymmenen vuotta sitten sain lääkkeeksi cipramil ja elämäni alkoi mennä uomilleen. tunsin itseni energisemmäksi, pystyin nukkumaan ja jopa nauttimaan tulevaisuudesta perheeni kanssa. Kohtaukset väheni ja nyt ne on olleet jo poissa muutaman vuoden. Tiedän etten tule pärjäämään ilman lääkettä ja siski syön sitä edelleen ja aion myös jatkossakin syödä. Pelko lääkkeen aloittamisesta oli hirveä ja tunnetasolla tuntui mitä ihmeellisemmältä päässäni. Sain huomata muutaman kuukauden kuluttua että masennus oli vähentynyt ja jaksoin jopa mennä kauppaan. Aloin pikku hiljaa kestämään arvosteluani työssä jne. Ilman lääkettä en tiedä missä olisin joten hae apua heti kun voit. Nyt tästä taudista jo tieddetään paljon enemmän ja siksi sitä osataan hoitaa. Olen rohkeast kertonut sairaudestani ja saanut kuulla monen muukin kärsivän näistä vaivoista. Joten rakasta itseäsi ja pidä hyvää huolta itsestäsi, sinä et ole ainut joka tämän taudin saa itselleen elämänsä aikana. Tsemppiä sulle:)
Joo,kiitos kannustuksesta. Itseasiassa minullekin on tullut ensimmäinen kohtaus jo vuonna -98, mutta sen jälkeen cipramil 20mg/pv pysynyt hallinnassa. Tämän hetkinen stressaava tilanne ja pitkään jatkunut unettmuus vain ovat laukaisseet kohtauksen uudestaan. Onneksi sain Opamoxin 15 mg lisäksi myös unilääkettä, joten muutaman yön olen piit-kästä aikaa myös nukkunut. Hyvä. Se vaan pelottaa, kun en voi nykyiselle miehelleni huolestani oikein puhua. Tuntuu, että tämä kaikki on liikaa hänelle. Puhua minun tarvitsee niin siksi menen psykiatrille jutustelemaan ja siihen on mahdollista minun hakaea kelalta kuntoutuskorvausa, joten ajatuksena olisi, että kävisin hänellä säännöllisesti ainakin vuoden verran koska tunnen vahvasti tarvitsevani sitä. PELOT olivat vain sen verran pahoja tällä kertaa. Huomaan kaikessa olevani ylitunnollinen ja stressaan siksi paljon ja jatkuva miellyttämisen tarve. Eli en tunne, että riitän tällaisena kuin nyt olen. Uskon, että lääkkeet ja terapia tulevat yhdessä helpottamaan asiaa. Toivottavasti. Tsemiä sinulle. =O)!
2007 marraskuussa. Sain diagnoosin aikas nopeesti ekojen kohtauksien jälkeen. Vaimo oli mukana lääkärissä jolloin kuuli sen suoraan lääkäriltä ja saimme sieltä tietoa hoidosta etc. Pitää olla avoin ja lopettaa se pelko. Se on eka askel, pieni mutta erittäin tärkeä matkan varrella. Nyt minulla ei ole ollut kohtauksia noin 8 kk. Mutta tiedän, että se voi tulla takaisin milloin vain.
,mutta peloista pääseminen tuntuukin minulta henkilökohtaisesti todella pahalta. Yritän kyllä kovasti järjellä ajatella, että nou hätä, mutta silti vaan pelottaa. Ehkä kaikki tasaantuu ajan kanssa, ja varsinkin, kun menen puhumaan viikon päästä psykiatrille. Mitä lääkettä käytät?Itse olen käyttänyt vuodesta 2003 sepram 40mg ja nyt ma sain opamox 15mg, jota otan silloin, jos saan paniikkikohtauksen.Se on hienoa, että vaimosi tuli mukaan lääkäriin niin mikään ei jää epäselväksi =O)!
Millaisia pelkoja sinulla oli mitkä nyt olet sanut hallintaasi?!
sitä noin 2 kk ja sitten siitä siirtyminen citalopram 15 mg. Lisäksi sain lähetteen fysioterapiaan, koska niskat oli aivan jumissa sekä koko selkä. 12 kertaa kävin siellä sitten. Nykyinen tilanne on, että kaikki suht hyvin, mutta sen verran ns " varpaillaan " olen vielä vaikka ei ole ollut mitään kohtauksia pitkään aikaan et oon kuitenkin sujut tän tai sen paniikki häiriön kanssa.
Siis kertokaa, please minulle näistä samantyyppisistä kokemuksista!! Miten uskallan kertoa miehelleni jne?!?
Sinähän kerroit sanoneesi hänelle kohtauksen yöllä.
Ei siinä mitään uskaltamista ole. sehän kuuluu normaaliin parisuhteeseen, että kerrotaan tunteista.
Kun kerrot miehellesi, niin olet voittannut tavallaan jo yhden asteen sairaudestasi.
Sen jälkeen kerrot aina aluksi päivittäin miltä olo tuntuu.
mut en uskalla kertoa sen enempää mistä tämä johtuu jne. Pelko on siitäkin, että tämä suhde ei kestä tätä asiaa. Onhan se totta , että ennemmin tai myöhemmin totuus tulee ilmi,,,,,,,,täytyisi vaan saada oikea hetki kertoa tällaisista asioista. Olen vaan väsynyt olemaan aina reipas ja pirteä,,,,,, =O(!
Jos suhteesi ei tätä vaivaasi kestä, ei se kestä paljon muutakaan myöhemmin.
tänään yritän kertoa miehelleni kaikesta, kauheista peloista ym. Jos se ei kestä sitä on meidän turha jatkaa tätä suhdetta. =O/!