Lukekaa nyt hyvät ihmiset tän miehen väitteitä, nää on niin läpinäkyviä valheita joko tahallisesti tai tahalleen.
Siis herää jo Karim
1. Jeesus ei olisi hyväksynyt sitä että Paavali kutsui häntä Jumalaksi!!! No miksi ei Jeesus sitten nuhdellut Tuomasta kun hän kutsui Jeesusta Herraksi ja Jumalaksi ja teki näin ollen koraanin mukaan anteeksi antamattoman synnin:
Johanneksen Evankeliumi:
20:26 Ja kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa, ja Tuomas oli heidän kanssansa. Niin Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!"
20:27 Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen".
20:28 Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"
20:29 Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"
Päin vastoin Hän sanoi nyt sinä uskot!!! Ohhoh Karim, Karim , niin joo näähän on väärennettyjä juttuja kun ne ei sovi koraaniin tsori mä unohdin.
Paavali poisti, aha, no miksi sitten muut Apostolit olivat Paavalin kanssa samaa mieltä kun nimen omaan oli kyseessä ympärileikkaus ja armon kautta pelastuminen:
Apostolien teot:
15:1 Ja Juudeasta tuli sinne muutamia, jotka opettivat veljiä: "Ellette ympärileikkauta itseänne, niinkuin Mooses on säätänyt, ette voi pelastua".
15:2 Kun siitä syntyi riita ja kun Paavali ja Barnabas kiivaasti väittelivät heitä vastaan, niin päätettiin, että Paavalin ja Barnabaan ja muutamien muiden heistä tuli mennä tämän riitakysymyksen tähden apostolien ja vanhinten tykö Jerusalemiin.
15:3 Niin seurakunta varusti heidät matkalle, ja he kulkivat Foinikian ja Samarian kautta ja kertoivat pakanain kääntymyksestä ja ilahuttivat sillä suuresti kaikkia veljiä.
15:4 Ja kun he saapuivat Jerusalemiin, niin seurakunta ja apostolit ja vanhimmat ottivat heidät vastaan; ja he kertoivat, kuinka Jumala oli ollut heidän kanssansa ja tehnyt suuria.
15:5 Mutta fariseusten lahkosta nousivat muutamat, jotka olivat tulleet uskoon, ja sanoivat: "Heidät on ympärileikattava ja heitä on käskettävä noudattamaan Mooseksen lakia".
15:6 Niin apostolit ja vanhimmat kokoontuivat tutkimaan tätä asiaa.
15:7 Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitten teki teidän keskuudessanne sen valinnan, että pakanat minun suustani saisivat kuulla evankeliumin sanan ja tulisivat uskoon.
15:8 Ja Jumala, sydänten tuntija, todisti heidän puolestansa, antaen heille Pyhän Hengen samoinkuin meillekin.
15:9 eikä tehnyt mitään erotusta meidän ja heidän kesken, sillä hän puhdisti heidän sydämensä uskolla.
15:10 Miksi te siis nyt kiusaatte Jumalaa ja tahdotte panna opetuslasten niskaan ikeen, jota eivät meidän isämme emmekä mekään ole jaksaneet kantaa?
15:11 Mutta me uskomme Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme, samalla tapaa kuin hekin."
15:12 Niin koko joukko vaikeni, ja he kuuntelivat Barnabasta ja Paavalia, jotka kertoivat, kuinka suuria tunnustekoja ja ihmeitä Jumala oli tehnyt pakanain keskuudessa heidän kauttansa.
15:13 Kun he olivat lakanneet puhumasta, lausui Jaakob: "Miehet, veljet, kuulkaa minua!
15:14 Simeon on kertonut, kuinka Jumala ensi kerran katsoi pakanain puoleen ottaakseen heistä kansan omalle nimellensä.
15:15 Ja tämän kanssa pitävät yhtä profeettain sanat, sillä näin on kirjoitettu:
15:16 'Sen jälkeen minä palajan ja pystytän jälleen Daavidin sortuneen majan; minä korjaan sen repeämät ja nostan sen jälleen pystyyn,
15:17 että jäljelle jääneet ihmiset etsisivät Herraa, ynnä kaikki pakanat, jotka ovat minun nimiini otetut, sanoo Herra, joka tämän tekee,
15:18 mikä on ollut tunnettua hamasta ikiajoista'.
15:19 Sentähden minä olen sitä mieltä, ettei tule rasittaa niitä, jotka pakanuudesta kääntyvät Jumalan puoleen,
15:20 vaan heille kirjoitettakoon, että heidän pitää karttaman epäjumalien saastuttamaa ja haureutta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, sekä verta.
15:21 Sillä Mooseksella on ammoisista ajoista asti joka kaupungissa julistajansa; luetaanhan häntä synagoogissa jokaisena sapattina."
15:22 Silloin apostolit ja vanhimmat ja koko seurakunta näkivät hyväksi valita keskuudestaan muutamia miehiä ja lähettää heidät Antiokiaan Paavalin ja Barnabaan mukana, nimittäin Juudaan, jota kutsuttiin Barsabbaaksi, ja Silaan, jotka olivat johtavia miehiä veljien joukossa;
15:23 ja kirjoittivat heidän mukaansa näin kuuluvan kirjeen: "Me apostolit ja vanhimmat, teidän veljenne, lähetämme teille, pakanuudesta kääntyneille veljille Antiokiassa ja Syyriassa ja Kilikiassa, tervehdyksen.
15:24 Koska olemme kuulleet, että muutamat meistä lähteneet, joille emme ole mitään käskyä antaneet, ovat puheillaan tehneet teidät levottomiksi ja saattaneet teidän sielunne hämmennyksiin,
15:25 niin me olemme yksimielisesti nähneet hyväksi valita miehiä ja lähettää heidät teidän tykönne rakkaiden veljiemme Barnabaan ja Paavalin kanssa,
15:26 jotka ovat panneet henkensä alttiiksi meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimen tähden.
15:27 Me lähetämme siis Juudaan ja Silaan, jotka myös suusanalla ilmoittavat teille saman.
15:28 Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi, ettei teidän päällenne ole pantava enempää kuormaa kuin nämä välttämättömät:
15:29 että kartatte epäjumalille uhrattua ja verta ja lihaa, josta ei veri ole laskettu, ja haureutta. Jos te näitä vältätte, niin teidän käy hyvin. Jääkää hyvästi!"
15:30 Niin heidät lähetettiin matkalle, ja he tulivat Antiokiaan; siellä he kutsuivat koolle seurakunnan ja antoivat heille kirjeen.
15:31 Ja kun he olivat sen lukeneet, iloitsivat he tästä lohdutuksesta.
15:32 Ja Juudas ja Silas, jotka itsekin olivat profeettoja, kehoittivat veljiä monin sanoin ja vahvistivat heitä.
15:33 Ja heidän viivyttyään siellä jonkin aikaa veljet laskivat heidät rauhassa palaamaan niiden tykö, jotka olivat heidät lähettäneet.
15:35 Ja Paavali ja Barnabas viipyivät Antiokiassa opettaen ja julistaen useiden muidenkin kanssa Herran sanaa.
Taidat puhua suulla suuremmalla ja pahemmalla kun kumoat kaikkien alkuperäis Apostolien ja PAAVALIN yhteisen päätöksen miten tulisi julistaa nimenomaan PAKANOILLE siis myös muille kuin Israelilaisille!!! Väitit että Jeesus tarkoitti vain juutalaisia mutta mites sitten nämä Jeesuksen sanat:
Markus
16:15 Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.
Matteus
28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
28:20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
siis kaikille luoduille ja kaikki kansat, mitä ihmettä sinä horiset vain Israelista?
Karimin väitteitä:
”Paavali jopa VALEHTELEE TÖRKEÄSTI olleensa todistamassa Jeesuksen ylösnousua (2.Tim.2:8) "Muistakaa että Jeesus Kristus Daavidin poika (jonka sukua Jeesus oli vain Joosefin puolelta, eli ei ollut) nostettiin kuolleista minun evankeliumini(!) mukaan.", joten miksi hän alkoi tappamaan kristittyjä alunperinkään? Ottaen huomioon että KOKO YLÖSNOUSEMUKSEN TARINA PERUSTUU KR.USKOSSA TÄHÄN PAAVALIN KERTOMUKSEEN, SILLÄ MUISSA EVANKELIUMEISSA SIITÄ EI OLE MAININTAA KUIN LUUKAKSEN EV:SSA (Jopa Paavalin kirjeistä ilmenee että hän oli aktiivinen Luukkaan evankeliumin kokoamisessa ja vaikutti selvästi sen kirjoittajaan, oli hän sitten op.lapsi Luukas tai joku toinen.) , SILLÄ MARKUKSEN EVANKELIUMI ON PÄTKÄ JA YLÖSNOUSEMUS ON LISÄTTY SIIHEN (suom. Raamatussa lukee: ”16:9-20 , Markuksen ev. päättyy alkujaan jakeeseen 16:8. JOKU varhaiskristillinen kirjoittaja on täydentänyt evankelistan esitystä muualta tulleella, luotettavaksi katsotulla perimätiedolla.), eli KUKA VOI VIELÄ VÄITTÄÄ ETTÄ EDES MARKUKSEN EVANKELIUMI (vanhin) ON OP.LAPSI MARKUKSEN???????”
vastaus:
Nyt tulee sellaista soopaa että nämä väitteet mä otan ihan henk.koht talteen ja näytän muillekin sinun kaltaisillesi ja sitten näytän Raamatusta miten asiat on. Ensinnäkin Paavali oli juutalainen fariseus joka vihasi kristittyjä koska piti heitä harhaoppisina niinkuin sinäkin teet, mutta Jeesus itse ilmestyi Hänelle näkyvästi kun hän oli menossa Damaskoon nykyiseen Syyriaan ottamaan kiinni kristittyjä ja vainoamaan heitä koska mielestään hän palveli Jumalaa tuhoamalla heitä:
Apostolien teot:
9:1 Mutta Saulus(Paavali) puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo
9:2 ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagoogille, että keitä hän vain löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä tai naisia, ne hän saisi tuoda sidottuina Jerusalemiin.
9:3 Ja kun hän oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään Damaskoa, että yhtäkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä;
9:4 ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: "Saul, Saul, miksi vainoat minua?"
9:5 Hän sanoi: "Kuka olet, herra?" Hän vastasi: "Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.
9:6 Mutta nouse ja mene kaupunkiin, niin sinulle sanotaan, mitä sinun pitää tekemän."
9:7 Ja miehet, jotka matkustivat hänen kanssansa, seisoivat mykistyneinä: he kuulivat kyllä äänen, mutta eivät ketään nähneet.
9:8 Niin Saulus nousi maasta; mutta kun hän avasi silmänsä, ei hän nähnyt mitään, vaan he taluttivat häntä kädestä ja veivät hänet Damaskoon.
9:9 Ja hän oli kolme päivää näkemätönnä, ei syönyt eikä juonut.
9:10 Ja Damaskossa oli eräs opetuslapsi, nimeltä Ananias. Hänelle Herra sanoi näyssä: "Ananias!" Hän vastasi: "Katso, tässä olen, Herra".
9:11 Niin Herra sanoi hänelle: "Nouse ja mene sille kadulle, jota sanotaan Suoraksi kaduksi, ja kysy Juudaan talosta Saulus nimistä tarsolaista miestä. Sillä katso, hän rukoilee;
9:12 ja hän on nähnyt näyssä miehen, Ananias nimisen, tulevan sisälle ja panevan kätensä hänen päällensä, että hän saisi näkönsä jälleen."
9:13 Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
9:14 ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
9:15 Mutta Herra sanoi hänelle: "Mene; sillä hän on minulle valittu ase, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen.
9:16 Sillä minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden."
9:17 Niin Ananias meni ja astui huoneeseen, pani molemmat kätensä hänen päälleen ja sanoi: "Veljeni Saul, Herra lähetti minut - Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit - että saisit näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi Pyhällä Hengellä".
9:18 Ja heti putosivat hänen silmistään ikäänkuin suomukset, ja hän sai näkönsä ja nousi ja otti kasteen.
9:19 Ja kun hän nautti ruokaa, niin hän vahvistui. Ja hän oli opetuslasten seurassa Damaskossa jonkun aikaa.
Tämän jälkeen Jeesus ilmestyi Hänelle usein, ja antoi myös Evankeliumin sanoman Hänelle henk.koht jonka Paavali sitten koetteli menemällä Jerusalemiin ja vertaamalla saatuja opetuksia muiden Apostolien opetuksiin:
Galatalaiskirje
2:1 Sitten, neljäntoista vuoden kuluttua, minä taas menin ylös Jerusalemiin Barnabaan kanssa ja otin Tiituksenkin mukaani.
2:2 Mutta minä menin sinne ilmestyksen johdosta ja esitin heille sen evankeliumin, jota julistan pakanain keskuudessa; esitin sen yksityisesti arvokkaimmille heistä, etten ehkä juoksisi tai olisi juossut turhaan.
2:3 Mutta ei edes seuralaistani Tiitusta, joka oli kreikkalainen, pakotettu ympärileikkauttamaan itseänsä.
Ja myöhemmin voimme lukea kuinka Apostolit sekä itse Pietari antaa kättä yhteisen työn merkiksi sekä myös Pietari mainitsee Paavalin kirjoitukset omissaan ja vertaa niitä Pyhiin kirjoituksiin:
2Pietari
3:14 Sentähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä;
3:15 ja lukekaa meidän Herramme pitkämielisyys pelastukseksi, josta myös meidän rakas veljemme Paavali hänelle annetun viisauden mukaan teille on kirjoittanut;
3:16 niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.
3:17 Koska te siis, rakkaani, tämän jo edeltäpäin tiedätte, niin olkaa varuillanne, ettette rietasten eksymyksen mukaansa tempaamina lankeaisi pois omalta lujalta pohjaltanne,
Ja vielä mitä tulee väitteisiin että Paavali olisi keksinyt ylösnousemuksen oli ensinnäkin ristiinnaulitsemis hetkessä Jeesuksen maallinen synnyttäjä Maria sekä muita naisia, Johannes ja muita opetuslapsia todistamassa kuolemaa sekä ylösnnousemusta samaten kun Jeesus ilmestyi useille joista Raamattu sanoo:
Apostolien teot
1:1 Edellisessä kertomuksessani kirjoitin, oi Teofilus, kaikesta, mitä Jeesus alkoi tehdä ja opettaa,
1:2 hamaan siihen päivään asti, jona hänet otettiin ylös, sittenkun hän Pyhän Hengen kautta oli antanut käskynsä apostoleille, jotka hän oli valinnut,
1:3 ja joille hän myös kärsimisensä jälkeen moninaisten epäämättömien todistusten kautta osoitti elävänsä, ilmestyen heille neljänkymmenen päivän aikana ja puhuen Jumalan valtakunnasta.
1 Korinttolaiskirje:
15:1 Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte
15:2 ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet.
15:3 Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan,
15:4 ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan,
15:5 ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista.
15:6 Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nytkin ovat elossa, mutta muutamat ovat nukkuneet pois.
15:7 Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille.
15:8 Mutta kaikkein viimeiseksi hän näyttäytyi minullekin, joka olen ikäänkuin keskensyntynyt.
15:9 Sillä minä olen apostoleista halvin enkä ole sen arvoinen, että minua apostoliksi kutsutaan, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa.
15:10 Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani.
Ja huomaa mitä Paavali sanoo, hän tunnustaa muut Apostolit ja pitää itseään huonoimpana Apostolina koska OLI VAINONNUT SEURAKUNTAA MUTTA SITTEN TULLUT USKOON! Mitäs taas muhammed väitti : olen suurin profeetta ja minun sanani ovat totta, katsotaan vielä toinen Paavalin kirjeen kohta joka poikkeaa kuin yö päivästä ylpeän ja itse riittoisen väärän profeetan muhammedin rinnalla:
Filippiläiskirje:
3:4 vaikka minulla on, mihin luottaa lihassakin. Jos kuka muu luulee voivansa luottaa lihaan, niin voin vielä enemmän minä,
3:5 joka olen ympärileikattu kahdeksanpäiväisenä ja olen Israelin kansaa, Benjaminin sukukuntaa, hebrealainen hebrealaisista syntynyt, ollut lakiin nähden fariseus,
3:6 intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.
3:7 Mutta mikä minulle oli voitto, sen minä olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi.
3:8 Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana - että voittaisin omakseni Kristuksen
3:9 ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella;
Huomaa! Hän ei pitänyt minään omia saavutuksiaan ja oppineisuuttaan vaan luki sen roskaksi Jeesuksen tuntemisen rinnalla, niin valtavana hän entinen Jeesuksen kieltäjä oli oppinut tuntemaan Jeesuksen, samaa ei voi sanoa muhammedista joka häpäisee Jeesuksen nimeä ja alentaa Jeesusta koraanissa ja tekee itse itsestään suuremman kuin Jeesus tätä ei koskaan eikä missään kirjoituksissa Paavali tehnyt, aikamoinen ero vai mitä?
Se että väität kirjoituksista että ne kiersivät niitä nimen omaan ruvettiin kirjoittamaan ylös jo Jeesuksen eläessä ja evankeliumeita muutamia kymmeniä vuosia Jeesuksen maanpäällisen vaelluksen jälkeen. Se että väität ettei ole muka kirjoituksia niin Vanhin käännös l. itala joka on 100 luvulta jKr. Mitä tulee siihen että Raamatusta on noin 90 papyrusta, majuskeleita eli pergamenteille kirjoitettuja kirjoituksia lähes 300 kpl, Minuskeleita noin 2795 jne. Useita Varhaisia käännöksiä mm. l. itala ja latinan kielinen vulgata jne. sekä noin 86 000 lainausta Uudesta Testamentista Kirkko isien kirjoituksissa. Yhteensä on olemassa tuhansia dokumentteja eri henkilöiltä ja kieliltä josta voi tarkistaa onko nämä kirjoitukset muuttuneet. Itselläni on kotona Kreikan kieliset alkuteksti laitokset ja myös Kreikan kielinen Septuaginta siis Vanha Testamentti noin 200-300 eKr. ja eipä ole kuule paljon tekstit muuttuneet. Sanamuodot ja käännettävyys voi joissain olla eri mutta asia on täysin sama. Mitä tulee noihin harhaoppis väitteisiin esim. Johanneksen Evankeliumin kohdalla on kaikki tunnetut kirkkoisät esim. Polykarpus joka tunsi Johanneksen henk.koht tunnustaneet ne aidoiksi, joten lue sinä niitä islamilaisia teoksia vaan kyllä siellä kaikki kielletään. Mitä tulee yleensäkin koraaniin niin tiesitkö tätä:
”Saksassa on yliopisto, Sarbryckenin yliopisto. Tämä yliopisto lähetti ryhmän Jemeniin ja sieltä he löysivät 100.000 pergamenttia. Ne olivat jakeita Koraanista. Mutta nyt ne eivät ole Koraanissa, ne on poistettu sieltä. Koraania on muutettu monta kertaa. Koraani ei ole Allahilta, Jumalalta. ” lainaus Avi Lipkinen puheesta vuonna 2001 lehtimajan Juhlilta Israelista. Tämän miehen vaimo puhuu täydellistä arabiaa ja on syntynyt Egyptissä ja tutkii työkseen islamilaisten väitteitä ja opetuksia ja puheita . Hän tuntee alkukielet Heprean ja Arabian täydellisesti.
Tietenkin nämähän kaikki eivät pidä paikkaansa koska ne ovat koraania vastaan. Toisaalta missä museossa sijaitsevat koraanin alkuperäiset tekstit? Eipä taida löytyä, ainiin koraani on allahin suusta ja jos se on mun kirja hyllyssä siinähän ne, ei niihin tarvita todisteita. Mielenkiintoista mutta totta, mitään viittauksia muhammedin kirjoituksiin ei tietenkään löydy muuta kuin muutaman kalifin kirjoitus. Jos ajattelee Raamatun todistus aineiston tuhansiin sivuihin ja huom! nuo sivut saattavat olla eri kielisiä mutta kaikki todistavat samaa. Tulee T vaan mieleen Qumran Tekstien löydöt vuonna 1947, jotka todistavat esim. Vanhan Testamentin todellakin väärentämättömäksi sille noi kirjoitukset olivat noin 200 eKr. ja niitä voit mennä vaikka Vertaamaan vuoden 1938 Suomen kielisen käännöksen teksteihin Museoon muistaakseni Englannissa British Museomissa tai sitten ne ovat jo siirretty Jerusalemiin, ai niin joo mä unohdin nehän on tietenkin siionistien juoni muslimeita vastaan koska ne on koraanin vastaisia... just joo tätä tasoa nää sun väitteesi ovat. Lopeta jo kaikki näkee sun kirjoituksista että ne ei todellakaan pidä paikkaansa!!!
Pasi

Vastaukset 14
Vanhimmat
"...Niin Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!"
= SALAM ALEYKUM.
niin juutalaiset käyttävät tässä kohdassa = SHALOM vai pitäisiköhän tätä nyt tulkita että Jeesus olikin englantilainen kun englannin kielisessä Raamatussa käytetään sanaa Peace be unto you, no näinhän muslimit voisivat logiikkansa mukaan väittää.
>20:28 Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!
Vuoden 1992 versio: "28: Silloin Tuomas sanoi: 'Minun Herrani ja Jumalani!'"
Sanoiko Tuomas Jeesukselle vai vain yleensä?
Miksi "hänelle" on jätetty uudesta versiosta pois? Siksi, ettei sitä oikeasti ole siellä...
Ei ole ihme, että hihhulit useimmiten lukevat vuoden 1938 versiota, koska siellä on kohtia, joille he voivat rakentaa teologioitaan. Nykymaailmassa meillä on kuitenkin käytössä niin paljon tietoa, ettei tälläiset "lipsahdukset" mene enää läpi. Ei myöskään käännöskomiteassa.
Jos Jeesus on Jumala, miksi Isä on häntä suurempi?
no mulla on himassa ihan Kreikan kielen tekstit ja siinä on nimen omaan tuo hän että se siitä. Jokatapauksessa nää teidän väitteet rupeavat olemaan jo sitä laatua, että näihin on järjetöntä edes vastata.
Pasi
ps. niin puhuivatko tässä yleensäkään tuomas ja Jeesus eikö koraani sanonut että Jeesus ei ollut ristilläkään ehkä tässä vain näytti siltä. Lopettakaa jo toi sanojen riisto!!!
20:28 Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"
20:29 Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"
>no mulla on himassa ihan Kreikan kielen tekstit ja siinä on nimen omaan tuo hän että se siitä.
Onko Kreikassakin hellareita? On.
Olen itse nähnyt JT:n kirjastossa kreikankielisen UT:n, josta tämä sana puuttuu.
Onko 1992 versiossa virhe ja miksi?
mikä ihmeen miellyttävin? On täysin selvää että esim vuoden 1938 käännöksessä on kymmeniä käännös virheitä, ei sitä kukaan kiellä mutta siksi juuri on olemassa nämä alkutekstit jotka te kiellätte. Otetaan sitten pari esimerkkiä koraanista:
An-Nisâ
In the Name of Allâh, the Most Beneficent, the Most Merciful.
suura 4
1. O mankind! Be dutiful to your Lord, Who created you from a single person (Adam), and from him (Adam) He created his wife [Hawwa (Eve)], and from them both He created many men and women and fear Allâh through Whom you demand your mutual (rights), and (do not cut the relations of) the wombs (kinship). Surely, Allâh is Ever an AllWatcher over you.
suomeksi
1. Ihmiset, pitäkää kunniassa Herraanne, joka on teidät luonut yhdestä hengestä ja hänestä luonut hänen puolisonsa ja näistä molemmista antanut lukuisain miesten ja naisten levitä maailmaan. Pitäkää kunniassa Jumalaa, jonka nimessä toinen toiseltanne anotte ja vaaditte; myöskin kunnioittakaa verisiteitä (niitä kohtuja, jotka ovat kantaneet teidät). Katso, Jumala valvoo ja vartioi teidän elämäänne.
tämä suuran 4 englannin kielinen ja Suomenkielinen käännös poikkeavat toisistaan hyvin paljon sanamuodoissaan miksi?
Olenko yhtä tyhmä kuin te ja alan nyt sitten saivartelemaan. Yksinkertainen syy on kielelliset eroavuudet sekä mahdollinen kirjoittaja on eri joka on saman idean kääntänyt eritavalla. Lopeta jo en jaksa noita lantaluukun juttuja enään. Jos ei sulla ole muita argumentteja kuin jokin yksi sana tai luku niin älä kirjoita mulle.
Pasi
Vuoden 1992 on useita käännö virheitä ja alkuteksti poikkeavuuksia ei se ole mikään salaisuus. Siitä on kirjoitettu useita kirjojakin ja löydät kyllä netistä vaikka kuinka paljon kirjoituksia aiheista. Mitä tulee yleensä käännöksiin maailmasta löytyy monella eri kielellä käännöksiä jotka perustuvat Vanhinpiin kirjoituksiin. Esim juuri parjaamasi 1938 joka perustuu Vanhaan Bibliaan joka perustuu Mikael Agrikolan käännökseen joka perustuu Lutherin käännökseen joka perustuu Vulgataan. Joten tämä uusi käännös perustuu 1938 tekstilaitokseen ja sen käännös periaate oli muokata nykyaikaista kieltä, 1992 ei ole käännösuskollinen vaan nykykieli uskollinen.
>tämä suuran 4 englannin kielinen ja Suomenkielinen käännös poikkeavat toisistaan hyvin paljon sanamuodoissaan miksi?
Siksi, että ne ovat erehtyväisten ihmisten tekemiä tulkintoja ja siksi ne eivät ole Koraaneja.
>Lopeta jo en jaksa noita lantaluukun juttuja enään.
"Enään"?
>Esim juuri parjaamasi 1938 joka perustuu Vanhaan Bibliaan joka perustuu Mikael Agrikolan käännökseen joka perustuu Lutherin käännökseen joka perustuu Vulgataan.
Miksei käännös perustu suoraan Vulgataan? Eikö tulos miellytä tai sovi teologiaan? Luuletko, että Raamatun käännöskomitean jäsenet hallitsevat kreikan ja heprean huonommin kuin esim. sinä?
Huijaavatko he tietoisesti?
Maailmassa on kuka tietää satoja eri käännöksiä, myös koraanista eri kielillä. Esim Saksan kielessä on Gute Nachricht eli hyvä uutinen joka ei pyrikkään olemaan käännetty sanatarkasti vaan helppo luettava nykykielellä, sitten on olemassa esim.King James joka nimen omaan on tehty tekstiuskollisesti siis sanatarkasti. Sama pätee näissä suomenkielisissä käännöksissä vuoden 1938 käännöskomitean periaate oli tekstiuskollinen mahdollisimman lähellä alkuperäistä kieltä kun taas 1992 oli mahdollisimman lähellä nykysuomea. Mitä tulee sitten siihen että suomen kieli ei tunne sellaista käsitettä että joku on jossain persoonassa esim. Kristuksessa on tämä käsite sitten laitettu muotoon Kristuksen kanssa, eli tämä kriteeri muuttaa tekstiä sellaiseksi että se ei enään ole tekstiuskollinen.
Siksi kyseinen ei perustunut Vulgataan koska Mikael Agricola osasi erittäin hyvin Saksaa ja oli siihen aikaan aika mahdotonta ja kallista saada alkuperäisiä kirjoituksia toisin kuin tänään käsiinsä, joten en näe tässä mitään ongelmaa voin lukea kaikkia kolmea nykyään rinnakkain ja verrata missä tuli käännös virhe ja missä ei.
>voin lukea kaikkia kolmea nykyään rinnakkain ja verrata missä tuli käännös virhe ja missä ei.
Onko "Jumalan Sanan" sisältö riippuvainen siitä, minkä version vintiltä sattuu löytämään?
Vai eikö Raamattu olekaan Jumalan Sanaa?
20:26 Kahdeksan päivän päästä oppilaat oli taas porukalla talossa. Tuomas oli kanssa mukan. Sillo Jeesus tuli oven läpi ja morjesti koko lössiä.
20:27 Jeesus karjasi Tuomaalle: "Ojenna nyt sormes ja kato kerran kunnolla mun kouriani. Työnnä myös kännys tänne ja koettele kylkee. Yritä nyt uskoo äläkä vetkuttele!"
20:28 Tuomas änkytti ihan äimänä: "Herrankiesus! Säkö se oot?"
20:29 Jeesus: "Kun sä näit mut, sä uskoit. Paremp ois ollu uskoo näkemättäki!"
Mistäs olet tamperelaisen version saanut käsiisi?:)
Eilen lukaisin hesalaista, oli melko hupaisaa.