terve.
olen 15-vuotias tyttö, minulla on diagnisoitu vakava-asteinen masennus psykoottisin oirein ja olen osastolla. osastolla olen ollut 3 kertaa ja nyt olen ollut vähän yli 4 kuukautta.
ongelmani on, että tuntuu että diagnoosini on väärä. lääkärit tietävät, että minulla on harhoja (näkö ja kuulo), mutta eivät tiedä muista oireistani. en uskalla puhua heille, koska he ovat pahoja kusipäitä, jotka ovat minua vastaan. mulla on harhoja nykyään melkein päivittäin ja ahdistaa kun tuntuu että joka puolella on valvontakameroita ja mikkejä, joilla mua vakoillaan. joskus peitän ne asiat mistä valvontakamerat ovat. lisäksi musta tuntuu, että ihmiset lukevat ajatukseni ja vältän siksi ulos menemistä. henget seuraavat minua, enkä tiedä mitä ne haluavat. joskus puhun niille. välillä en enää tiedä näenkö harhoja vai ovatko ne oikeasti olemassa. ihmiset haluavat mulle vaan pahaa. en tiedä onko todellisuus olemassa vai sekin pelkkä harha. päässäni tuntuu tosi oudolta. joskus ajatukset jäävät jotenkin toistumaan ja tavallaan kaikumaan. en usko olevani ihminen vaan jokin avaruusolio. uskon että valtio on keksinyt suurimman osan uutisista. joskus en uskalla tai muista käydä suihkussa yli viikkoon. jos katson pimään, siihen alkaa muodostua kasvoja ja näen monesti maailman pieninä palasina. jos kuulen tai näen jotain, yleensä otan veitsen ja käyn talon lapi.
olen kertonut kaverilleni oireistani ja hän on huolissaan ja epäilee skitsofreniaa. mulla on lääkitys, seroquel 300mg ja circadin 2mg. lääkärit laskee lääkitystä koko ajan ku luulee, että mulla menee tosi hyvin ja olen saanut aloittaa taas koulun. aina kun lääkitystä lasketaan, oloni huononee, mutta lääkärit jotenkin vähättelevät oireitani, eivätkä usko niitä.
unirytmini on aika huono, menen monesti nukkumaan kuudelta aamulla ja herään kahdeksalta illalla. monesti en mene nukkumaan ollenkaan. tavallaan en halua parantua, haluan mennä siihen pisteeseen, että saan rohkeuden tappaa itseni. kotonakin on asiat aika huonosti, vanhempani halveksivat minua ja riitelemme aina. he kohtelevat minua huonommin kun veljiäni ja välillä lyövät ja eivät usko edes masennustani. tai eivät välitä.
mitä pitäisi tehdä?

Vastaukset 6
Vanhimmat
parantaa sinut. Kuuntele tästä linkistä lisää. http://www.kolumbus.fi/pentti.toikkanen/
olen satanisti
Jos uskoo yhteen ei voi kieltää toisenkaan olemassaoloa. Molemmista kun kerrotaan yhdessä ja samassa kirjassa.
et taida tietää paljon satanismista? en usko kristinuskon saatanaan.
Olisi tärkeää että puhuisit avoimesti oireistasi ja tuntemuksistasi lääkärille, voinnin huonontuminen ei ole kenenkään etu. Toipuminen on hidasta, toivon kärsivällisyyttä.
Minkälainen "uskonto" on satanismi?
Toiseen asiaan kommentoin niin että kannattaa olla rehellinen lääkäreille oireistaan. Minullakin on mielenterveysongelmia ollut useamman vuoden ja elokuussa joudun toistaiseksi eläkkeelle sairauksista johtuen. Olen loppu elämäni sairas. Ei näistä mielenterveys sairauksista parannuta niinkuin fyysisistä sairauksista mutta toivo elää.