Apua eroahdistuneen korian koulutukseen

Nyt tarvittaisiin apua ongelmakoiran kanssa, tai en tiedä onko ongelma meissä, mutta apua nyt kuitenkin kaivattaisiin.
Kuinka saada läheisriippuvainen koira jäämään kotiin yksin RAUHASSA!?
Koira puree tavaroita, huonekaluja, haukkuu (muuten ei hauku) ja raapii ovet/listat naarmuille.
Olemme harjoitelleet yksinoloa siten, että laitamme koiran yhteen huoneeseen ja oven kiinni ja kun koira on ollut hetken hiljaa huoneessa menemme palkitsemaan ja koira pääsee pois.

Voiko tästä olla apua: Laitetaan koira yhteen huoneeseen, mutta ei laiteta ovea kiinni vaan harjoitellaan yksin huoneessa oloa. JOs hiipii pois niin viedään aina vaan takaisin niin kauan, että pysyy siellä kunnes annetaan lupa tulle pois.

Tarvitsisin nyt ihan oikeasti vinkkejä, joilla saa nopeasti hyviä tuloksia aikaan! Töitä olemme valmiita tekemään kuinka paljon vaan, kunhan joku kertoisi mitä meidän pitäisi tehdä!!

Kiitos asiallisesti vastaaville!
141548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Kyllä on rauhassa yritettävä totuttaa koira tksinoloon kotona. Jätätte sen usein tunniksi, sitten pariksi jne. kotiin yksikseen, mutta eri päivinä.

Ennen kuin jätättekoiran yhsikseen, tarjoatte sille paljon ulkoilua ja liikuntaa.

Ja koiran kannattaa antaa olla koko asunnossa, sillä varsinkin vain yhdessä huoneessa se tuntee olonsa helposti hyvin hylätyksi. Silloin varsinkaan koira ei viihdy huoneessa yksinään, kun kotona on muita. Ei takuulla, eikä siihen totu.

Jos koira ei mitenkään sopeudu yksinoloon, vaan kärsii selvästi eroahdistuksesta, te ette valitettavasti voi jättää sitä yksin pitkäksi aikaa, vaan teidän kannattaa hommata sille jokin muu, jonka luona se on sen ajan, kun te olette poissa kotoa.

Toivotaan nyt kumminkin, että koiranne vielä tottuu yksinoloon, mutta en mene vannomaan mitään.

Äänestä

...alkuun kuulostaa liian rankalta tuollaiset harjoitukset.

Positiivista vielä on kun koira ilmoittaa ahdituksestaan, vinkuu tai ääntelee muuten, tiedätte,e ttä se on ahdistunut. Jos odotatte,e ttä se hiljenee, ennekuin apu tulee, niin on menty jo liian pitkälle, koiralla on jo tosi paha olla, kun ei enää vinkumistakaan irtoa, se on varmaan jo aivan hysteerinen pelosta, ei uskalla tehdä enää mitään, päästtää inahdustakaan.

Eli kun olette valmiit tekemään työtä, niin tehkää työtä oikein. Koira ei saa ahditua yhtään harjoittelusta, jottei sille tule kuvaa harjoittelusta ehditavana, sehän vahvistaa vain yksinolon ahditavuutta.

Jos tilanne on tosi paha, niin ihan sekunneista.. Heitätä vaikka lelun, jonka perään koira ryntää ja stut samantien toiseen huoneeseen, että koira jää tilaan yksin hakemaan leluaan. Astut samantien takaisin tilaan ja kehut kovasti-> koira ei kerennyt ahdistua. Pikkuhiljaa jätät lelun pois, astut vain toiseen huoneeseen, palaat ja annat kiitosta kovasti siitä, että koira ei kerennyt ahdistua. Ole nopea, älä anna koiran ahditua. Siinä vaiheessa kun koira osaa jäädä sisällä pitkäksikin aikaa ilman pelkoa, voit aloittaa vasta saman ruljanssin ulkooven kanssa. Heitätä lelun, astut ovesta ulos, takasin sisälle ja kiitosta. Pian voit jo vähän sulkea ovea välillänne, mutta vain sekunniksi kerrallaan.

Tarkoitus on saada koira tuntemaan olonsa turvalliseksi kotonaan ja saada se luottamaan sata varmasti siihen, että kun te lähdette, te tulette myös takaisin. Sadoilla ramppaamisilla ovesta edes takaisin te totutatte sen siihen,e ttä te tulette takaisin. Teidän takaisin tulo voi olla koirasta kivaa, mutta sen voitte myös jättää hyvin yhdentekeväksi, jottei koira odota teitä liian innokkaana. Varsinkin koira joka nostaa vireensä teidän tulemisesta kannattaa ehkä jättää vähemmälle huomiolle, jottei nostele virettään ihan kaikista äänistä "Jees nyt ne tulee!"... Turvallisen olon luominen siis kaiken a ja o. Kotona on turvallista, olen turvassa. Minua ei ole myöskään hylätty, vaan ne tulevat myös takaisin.

Äänestä
  • typerä 3pistettä sekoilee kun yrittää neuvoa ihmisiä jotka ovat oikeasti avun tarpeesa.

    Äänestä

Minun mielestä ihmisten, jotka ovat koko päivän töissä, ja koira joutuu olemaan jopa 8 tuntia yksin, ei pitäisi ottaa ollenkaan koiraa. Koira on laumaeläin ja monen tunnin yksin olo on sen kiduttamista. Tietenkin kaikkeen tottuu, mutta miksi pitäisi totuttaa.
Minulla on koira mukana töissä ja se pyörii tosi onnellisena täällä ihmisten joukossa ja tervehtii vierailijat. Aina löytyy joku, joka rapsuttaa.

Äänestä
  • Hundi: Olisikin asia noin yksinkertaina, että ottaisi koiran vaan mukaan. Valitettavasti se ei ole mahdollista. Ei työ voi olla syy olla ottamatta koiraa, eihän sit olisi syytä tehdä lapsiakaan tms. jos ne joskus joutuu olemaan yksin.

    Äänestä

  • Susasusan kirjoitti:

    Hundi: Olisikin asia noin yksinkertaina, että ottaisi koiran vaan mukaan. Valitettavasti se ei ole mahdollista. Ei työ voi olla syy olla ottamatta koiraa, eihän sit olisi syytä tehdä lapsiakaan tms. jos ne joskus joutuu olemaan yksin.

    Mulle kokopäivätyö olisi kyllä syy olla ottamatta koiraa.
    Mutta, asun Etelä-Saksassa ja täällä on vähän erilaista. Lapsetkaan eivät ole yksin kotona, kun suurin osa äideistä on puolipäivätyössä tai kotona ja monilla on au paireja.
    Täällä sanotaan, ettei koiraa saisi jättää pidemmäksi aikaa yksin kuin 4 h päivässä.
    Ja koiran voi ottaa joka paikkaan mukaan. Ravintoloihin, kauppoihin (ei elintarvike-, kirjastoon yms.

    Äänestä

Heippa,

voisi olla ihan hyvä ajatus, jos löytäisit kouluttajan, joka on perehtynyt asiaan ja joka voisi tulla arvioimaan tilanteen ja neuvomaan sinua asiassa. Jos asut pk-seudulla, niin katso http://www.pienikoiruus.com/dtt.php - joskus jo muutamasta yksityistunnista voi saada apua arkeen.

Äänestä

http://koiratarhat.com/16

http://www.vetcare.fi/index.php?id=82

http://www.biofarm.fi/content/view/116/lang,fi/

http://www.koira.fi/user_files/files/esitteet/opas_koirani_pelkaa.pdf

Eläinlääkäriltä voi myös pyytää eroahdistuslääkkeet (kolmen kuukauden kuuri), joita voi antaa samalla, kun koiraa opettaa uudelleen olemaan yksin. Johtajuusharjoituksia kannattaa myös tehdä.

Lue myös Jan Fennellin kirja Kuuntelen koiraani:
http://www.bookplus.fi/product.php?isbn=9789512344970

Äänestä
  • Sitruunapantaa kannattaa myös kokeilla, jos naapurit häiriintyvät haukunnasta, mutta se ei paranna eroahdistusta.

    Joistakin eläinkaupoista saa vuokrata sitruunapannan, jolloin sitä voi ennen ostopäätöstä kokeilla, auttaako se.

    Hyvä sitruunapanta on Aboistop: http://www.shetland.fi/DYNAVET.html

    Äänestä

  • haukuntaan kirjoitti:

    Sitruunapantaa kannattaa myös kokeilla, jos naapurit häiriintyvät haukunnasta, mutta se ei paranna eroahdistusta.

    Joistakin eläinkaupoista saa vuokrata sitruunapannan, jolloin sitä voi ennen ostopäätöstä kokeilla, auttaako se.

    Hyvä sitruunapanta on Aboistop: http://www.shetland.fi/DYNAVET.html

    Koira haukku tässä tilanteessa vain, koska se tuntee olonsa stressaavaksi, eikä koiralle saa silloin laittaa sitruunapantaa kostoksi. Silloin koiralle otetaan sitruunapanta käyttöön, kun se haukkuu aggressiivisuuttaan.

    Koiraa rupeaa entistä enemmän stressaamaan, jos se ei saa purkaa pahaa oloaan edes itsekseen ääntelemällä. Täytyy ajatella myös koiran parasta.

    Paras ratkaisu tähän olisi, että koiralle etsittäisiin jokin hoitopaikka, jos se ei mitenkään sopeudu yksinoloon.

    Äänestä

  • hmhm kirjoitti:

    Kyllä voi laittaa sitruunapannan, jos koira haukkuu ja oli syy mikä tahansa. Ei se kostoa ole tai ei koira sitä kostona ymmärrä. Sitruunapanta voi helpottaakin koiran oloa, kun sen ei tarvitse haukkua ja aiheuttaa sillä itselleen kurjaa oloa.
    Meillä sitruunapanta juuri rauhoitti koiran, se on täysin tyytyväinen nykyisin yksin kotona eikä sitruunapantaa enää edes tarvita.

    Äänestä

  • höpö... kirjoitti:

    ""Kyllä voi laittaa sitruunapannan, jos koira haukkuu ja oli syy mikä tahansa.""

    Voihan sitä jokainen tehdä koiralleen mitä tahansa.

    ""Sitruunapanta voi helpottaakin koiran oloa, kun sen ei tarvitse haukkua ja aiheuttaa sillä itselleen kurjaa oloa.""

    Ainut, jota sitruunapanta helpottaa, on sen omistaja. Maaninen, itsensä todella näännyksiin haukkuva koira tuskin lopettaa pelkän sitruunapannan avulla haukkumista. Ja jos lopettaisikin, ei haukkumisen syy katoa mihinkään. Koiralla on edelleen kurja olo mutta puusilmäomistaja on tyytyväinen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Susasusan kirjoitti:

Nyt tarvittaisiin apua ongelmakoiran kanssa, tai en tiedä onko ongelma meissä, mutta apua nyt kuitenkin kaivattaisiin.
Kuinka saada läheisriippuvainen koira jäämään kotiin yksin RAUHASSA!?
Koira puree tavaroita, huonekaluja, haukkuu (muuten ei hauku) ja raapii ovet/listat naarmuille.
Olemme harjoitelleet yksinoloa siten, että laitamme koiran yhteen huoneeseen ja oven kiinni ja kun koira on ollut hetken hiljaa huoneessa menemme palkitsemaan ja koira pääsee pois.

Voiko tästä olla apua: Laitetaan koira yhteen huoneeseen, mutta ei laiteta ovea kiinni vaan harjoitellaan yksin huoneessa oloa. JOs hiipii pois niin viedään aina vaan takaisin niin kauan, että pysyy siellä kunnes annetaan lupa tulle pois.

Tarvitsisin nyt ihan oikeasti vinkkejä, joilla saa nopeasti hyviä tuloksia aikaan! Töitä olemme valmiita tekemään kuinka paljon vaan, kunhan joku kertoisi mitä meidän pitäisi tehdä!!

Kiitos asiallisesti vastaaville!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu