Vai tarviikohan ollenkaan. Nyt siis ensimmäinen keskenmenoni. Neljä kuukautta vauvayritystä takana ja sitten olikin menkat viikon myöhässä, kunnes kaksi viikkoa sitten ne alkoivat ja jatkuivat vaan jatkumistaan, sitten terkkarissa käskettiin tehdä raskaustestiä ja viime tiistaina testissä tuli hailakka plussa, mutta vuoto jatkuu edelleen, äitiysneuvolassa sanottiin, että keskenmenohan miulla. Kuinka pitkään tämä vuoto saattaa jatkua ja onkohan tarvetta lääkärille?
Erittäin epämukavaa kun vuotaa, kuin seula.
Voimia teille kaikille muillekin
Erittäin epämukavaa kun vuotaa, kuin seula.
Voimia teille kaikille muillekin
Vastaukset 2
Vanhimmat
Itselläni todettiin keskenmeno ultrassa rv8 3, vastasi rv 6 2 eli sikiö oli kuollut jo kaksi viikkoa aiemmin.
Tyhjennys tehtiin lääkkeellisesti yli kuusi viikkoa sitten ja vaihtelevaa (enimmäkseen niukkaa) vuotoa on ollut siitä asti. Kävin vuodon takia lääkärissä (yksityisellä, sairaalaan eivät suostuneet ottamaan jälkitarkastukseen), hcg oli toissa viikolla vielä 20, viime viikolla enää 3. Silti vuoto jatkuu edelleen, vaikka sain terolut-reseptinkin kierron palauttamiseksi.
Täytynee olla lääkäriin yhteydessä, jos vuoto ei edes vähäksi aikaa lakkaa terolut-kuurin aikana, sen loputtua vuodon pitäisi taas alkaa parin päivän sisään...
Voit käydä terveyskeskuskessa verikokeessa hcg-htason toteamiseksi. Jos on paljon koholla, voit saada lähetteen sairaalaan tarkastukseen.
Minulla kanssa keskenmeno pariviikkoa sitten, vuotoa ei ollut kamalasti mutta kivut olivat kovia ja kuume nousi. Itse vaiheilin kanssa lääkäriin menemisen kanssa, kunnes mieheni minut vei.
Suosittelen kyllä että käyt tarkistuttamassa paikat.
Itselläni ainakin pieni kivi pois harteilta kun lääkäri teki tutkimuksen ja totesi että täydellinen keskenmeno mutta paikat kunnossa. Ei tarvi ainakaan koko ajan pohtia mitä kropassa tapahtuu ja onko kaikki hyvin.