Suomessa on

Vähän suhteellisuuden tajua nyt tähän pakolaiskeskusteluun täällä. Suomeen on saapunut viimeisen reilun kolmenkymmenen vuoden aikana noin 26 000 pakolaista. http://www.pakolaisapu.fi/faq/ Tämä määräkö saattaa Suomen perikatoon ja vie meiltä työpaikat? Kyllä tässä pakolaisvastastaisuudessa täytyy olla ihan muusta kyse kuin rahasta ja työpaikkojen menetyksestä.
30957
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Siis puhtaasti pakolaiset ovat murto osa siitä porukasta joita tänne valuu, kuten turvapaikanhakijat ym muut maahantulijat:
Maahanmuuttajat Suomessa ovat Suomeen muuttaneita ulkomaalaisia. Maahanmuuttaja (engl. immigrant) on yleiskäsite, jota käytetään kuvaamaan kaikkia maahan muuttaneita henkilöitä kuten pakolaisia, turvapaikanhakijoita, siirtolaisia ja paluumuuttajia. Toisinaan puhutaan myös ulkomaalaisista, uussuomalaisista ja etnisistä vähemmistöistä. Vuonna 2006 Suomessa oli 187 910 ulkomailla syntynyttä henkilöä (3,5 % Suomen väestöstä) ja 121 739 ulkomaan kansalaista.

Äänestä

  • pakolaisia kirjoitti:

    ulkomaalaisia muuttaa Suomeen työn, opiskelun ja parisuhteen solmimisen vuoksi eli rakkauden. Niin kuin suomalaisiakin muille maille vierahille.

    Mutta kestustellankin maahanmuutosta ja sen ongelmista, ei pelkistä pakolaisista.
    Tilastoja ja perusteluja voidaan väännellä ihan miten päin hyvänsä, mutta se ei muuta tosiasioita miksikään.
    Jos kysymys olisi pelkästään rauhasta, rakkaudesta, töihintulijoista niile aloille joissa suomessa ei ole tekijöitä tai ihan oikasti pakolaisista joilla on hätä, niin mikäs siinä, minun puoelstani voisi poistaa vaikka raja-asemat koko EU-alueelta, mutta valitettavasti realiimailma ja hyvä tarkotus, sekä tarkoitusperät eivät tässä asiassa kohtaa.

    Äänestä

  • gefa kirjoitti:

    Poistitko itse sen toisen ketjun, vai onko taas jossain joku huonolla hapella (kikherne nenässä).

    Äänestä

  • dothefake kirjoitti:

    Poistitko itse sen toisen ketjun, vai onko taas jossain joku huonolla hapella (kikherne nenässä).

    Katsotaan alkaisiko keskustelu siirtyä tuonne Uusikouvola.fi foorumille sinne tekemääni osioon.
    Täällä ei mahdu näköjään määrätyt asiat olemaan saniteettitilojen seinällä...
    Sinne voisi hipsiä mukaan myös niitä jotka ovat löyhemmän maahanmuuttopolitiikan kannalla, sais ihan oikeaa keskustelua aiheesta aikaiseksi....

    Ps. vaikka samaa linjaa kanssasi edustankin, niin olin sen verran sanavapautta rajoittava natsisika, että modasin jo viestiäsi foorumilla lähteen osalta...ihan vain sillä, että ei pääse kukaan väittämään lähdettä "epäluotettavaksi" ja koko ketju menee sitten sen kinaamiseen.

    Äänestä

Olisiko kyse rikollisuudesta, raiskauksista, no ei tietenkään, raiskaavathan suomalaisetkin. Olisiko kyse siitä, että terveydenhuolto, omaishoitajat ja eläkeläiset voivat huonosti rahanpuutteen takia, no ei tietenkään. Kysehän voisi olla siitä, että 26.000 jaettuna kolmellakymmenellä on 866 per vuosi. Nyt vauhti on 6.000 ankkurilasta vuodessa + perheenyhdistämisen jälkeen vaikkapa 20.000 lisää eli nyt heitä tulee vuodessa yhtäpaljon kuin aiempana 30 vuotena yhteensä. 26.000 x 30=780.000 . Kun yhden hoitoon menee 56.000 euroa vuodessa, niin 780.000x56.000=4.36 miljardia. Suomen budjetti on n. 46 miljardia eli heidän elättäminen maksaisi n. 10 % suomen budjetista. Vertauksen vuoksi esim. puolustusmenot ovat n. 2,8 %. Ehkä kyse onkin siitä, ettei meillä kertakaikkiaan rahat riitä tähän hölmöläisten puuhaan.

Äänestä
  • Hyvä, että olemme samoilla linjoilla. Nuo tilastot näyttävät ihan hyviltä ja siksipä asiaan onkin puututtava nyt, kun viime vuonna tuli n. 4000 ja täksi vuodeksi on ennustettu 6000 hakijaa. Esim. vuona 2007 hakijamäärä oli n. 1500. Padossa on murtuma.

    Äänestä

  • Miksi unohdit tämän?
    "Turvapaikanhakijoiden määrä ylitti 4 000

    Suomesta haki turvapaikkaa vuonna 2008 yli 4 000 ulkomaalaista eli eniten koko 2000-luvulla, kertovat Maahanmuuttoviraston ennakkotilastot. Määrä kasvoi yli 2,5-kertaiseksi vuodesta 2007, jolloin turvapaikanhakijoita saapui puolestaan ennätyksellisen vähän, 1 505. Alaikäisiä yksintulleita hakijoista oli noin 650 (2007: 98).

    Kolme suurinta hakijaryhmää niin lapsi- kuin aikuishakijoissakin olivat irakilaiset, somalialaiset ja afganistanilaiset. Irakilaisia saapui ennakkotilastojen mukaan 1 253 (heistä alaikäisiä 179), somalialaisia 1 179 (329) ja afganistanilaisia 249 (63). Loppuvuonna kasvoi erityisesti irakilaishakijoiden määrä.

    Turvapaikkapäätöksiä tehtiin arviolta 2 005 (2007: 1 956). Turvapaikkoja myönnettiin 94 (2007: 68). Kun tarkastellaan aineellisesti ratkaistuja hakemuksia (muut kuin Dublin-päätökset* ja rauenneet), 61 prosentille myönnettiin turvapaikka tai oleskelulupa. Keskimääräinen käsittelyaika oli 127 vuorokautta (2007: 206).
    Maahanmuuton kasvu jatkui maltillisena

    Oleskeluluvanhakijoita oli viime vuonna arviolta 22 900. Tämä tietää noin 11 prosentin kasvua vuodesta 2007. Vuotta aiemmin kasvuprosentti oli 23.

    Voimakasta kasvua nähtiin yhä opiskelun ja perhesiteen perusteella vireille pannuissa oleskelulupahakemuksissa. Opiskelijoiden hakemuksia saapui yli 20 ja perheenjäsenten yli 18 prosenttia enemmän kuin vuonna 2007. Työntekijöiden hakemukset lisääntyivät noin 7 prosentilla. Laskua tapahtui elinkeinonharjoittamisen (-19 prosenttia) ja suomalaisen syntyperän (-16 prosenttia) perusteella haetuissa luvissa.

    Viisi suurinta hakijaryhmää olivat venäläiset, kiinalaiset, intialaiset, somalialaiset ja ukrainalaiset. Oleskelulupapäätöksiä tehtiin noin 23 100 (2007: 19 302). Käsittelyajat lyhenivät lähes kautta linjan.
    Vahvistetut tilastot helmikuussa

    Ennakkotilastot, joiden luvut voivat muuttua vielä lopullisessa tarkistuksessa, on julkaistu Maahanmuuttoviraston internetsivuilla osoitteessa www.migri.fi > Tilastot. Vahvistetut tilastot vuodelta 2008 ilmestyvät helmikuun puolivälissä."

    http://www.migri.fi/netcomm/content.asp?path=8,2709,2740,2485&article=3515&index=_&page=1

    Äänestä

  • löytyvät oikeat pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden määrät. Sivuilta löytyvät myöskin turvapaikan saaneiden määrät, millä ei ole mitään tekemistä hakijoiden määrän kanssa. Nämä ovat virallisia määriä. Väittäessä muuta väitetään myös, että Suomen pakolaisapu ja Maahanmuuttovirasto valehtelevat. Muu maahanmuutto on muuta maahanmuuttoa, eikä sillä ole mitään tekemistä sen rahan kanssa, jota käytetään turvapaikan saaneisiin pakolaisiin. Näiden pakolaisvastaisten ihmisten tiedot ovat väärää ja valheellista propagandaa.

    Äänestä

  • gefa kirjoitti:

    Miksi unohdit tämän?
    "Turvapaikanhakijoiden määrä ylitti 4 000

    Suomesta haki turvapaikkaa vuonna 2008 yli 4 000 ulkomaalaista eli eniten koko 2000-luvulla, kertovat Maahanmuuttoviraston ennakkotilastot. Määrä kasvoi yli 2,5-kertaiseksi vuodesta 2007, jolloin turvapaikanhakijoita saapui puolestaan ennätyksellisen vähän, 1 505. Alaikäisiä yksintulleita hakijoista oli noin 650 (2007: 98).

    Kolme suurinta hakijaryhmää niin lapsi- kuin aikuishakijoissakin olivat irakilaiset, somalialaiset ja afganistanilaiset. Irakilaisia saapui ennakkotilastojen mukaan 1 253 (heistä alaikäisiä 179), somalialaisia 1 179 (329) ja afganistanilaisia 249 (63). Loppuvuonna kasvoi erityisesti irakilaishakijoiden määrä.

    Turvapaikkapäätöksiä tehtiin arviolta 2 005 (2007: 1 956). Turvapaikkoja myönnettiin 94 (2007: 68). Kun tarkastellaan aineellisesti ratkaistuja hakemuksia (muut kuin Dublin-päätökset* ja rauenneet), 61 prosentille myönnettiin turvapaikka tai oleskelulupa. Keskimääräinen käsittelyaika oli 127 vuorokautta (2007: 206).
    Maahanmuuton kasvu jatkui maltillisena

    Oleskeluluvanhakijoita oli viime vuonna arviolta 22 900. Tämä tietää noin 11 prosentin kasvua vuodesta 2007. Vuotta aiemmin kasvuprosentti oli 23.

    Voimakasta kasvua nähtiin yhä opiskelun ja perhesiteen perusteella vireille pannuissa oleskelulupahakemuksissa. Opiskelijoiden hakemuksia saapui yli 20 ja perheenjäsenten yli 18 prosenttia enemmän kuin vuonna 2007. Työntekijöiden hakemukset lisääntyivät noin 7 prosentilla. Laskua tapahtui elinkeinonharjoittamisen (-19 prosenttia) ja suomalaisen syntyperän (-16 prosenttia) perusteella haetuissa luvissa.

    Viisi suurinta hakijaryhmää olivat venäläiset, kiinalaiset, intialaiset, somalialaiset ja ukrainalaiset. Oleskelulupapäätöksiä tehtiin noin 23 100 (2007: 19 302). Käsittelyajat lyhenivät lähes kautta linjan.
    Vahvistetut tilastot helmikuussa

    Ennakkotilastot, joiden luvut voivat muuttua vielä lopullisessa tarkistuksessa, on julkaistu Maahanmuuttoviraston internetsivuilla osoitteessa www.migri.fi > Tilastot. Vahvistetut tilastot vuodelta 2008 ilmestyvät helmikuun puolivälissä."

    http://www.migri.fi/netcomm/content.asp?path=8,2709,2740,2485&article=3515&index=_&page=1

    mikä ero on hakijalla ja saaneella?

    Äänestä

  • pakolaisia kirjoitti:

    mikä ero on hakijalla ja saaneella?

    sitä mukaa mitä uusia tulee toisia lähetetään takaisia, vain harva jää. Joidenkin käsittelyajat ovat pidempiä, toiset käännytetään heti takaisin. Maahanmuutoviraston henkilökuntaa lisäämällä asiat eivät kaikkien kohdalla nopeudu, koska selvitystyöt vievät aikaa. Toiset pystyvät työtekoon, toiset eivät. Saattavat olla olosuhteiden takia niin kovia kokeneita, etteivät kykene työntekoon. Kaikki asiat eivät näy päälle päin.

    Äänestä

  • pakolaisia kirjoitti:

    löytyvät oikeat pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden määrät. Sivuilta löytyvät myöskin turvapaikan saaneiden määrät, millä ei ole mitään tekemistä hakijoiden määrän kanssa. Nämä ovat virallisia määriä. Väittäessä muuta väitetään myös, että Suomen pakolaisapu ja Maahanmuuttovirasto valehtelevat. Muu maahanmuutto on muuta maahanmuuttoa, eikä sillä ole mitään tekemistä sen rahan kanssa, jota käytetään turvapaikan saaneisiin pakolaisiin. Näiden pakolaisvastaisten ihmisten tiedot ovat väärää ja valheellista propagandaa.

    63. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto (arviomääräraha)

    Momentille myönnetään 61 352 000 euroa.

    Määrärahaa saa käyttää valtioneuvoston määräämin perustein (512/1999):

    1) pakolaisten kotoutumista tukevan toiminnan järjestämisestä ja sosiaali- ja terveydenhuollosta kunnille aiheutuvien kustannusten laskennallisiin korvauksiin

    2) toimeentulotuen, tulkkipalvelujen ja erityiskustannusten korvaamiseen sekä paluumuutosta aiheutuviin menoihin

    3) kunnille, kuntayhtymille ja yhteisöille niiden ylläpitämien turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusten, ryhmä- ja perheryhmäkotien, tulkkikeskusten sekä muihin tarvittaviin menoihin

    4) turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten oikeusapupalvelujen hankkimiseen

    5) vastaanottokeskusten järjestämissä toimenpiteissä olevien tapaturmakorvausten ja ryhmävastuuvakuutuksen maksamiseen sekä Valtiokonttorin näistä perimien hoitokulujen maksamiseen

    6) toimeentulon ja huolenpidon järjestämiseen ulkomaalaisille, jotka on otettu säilöön ulkomaalaislain (301/2004) 121—123 §:n perusteella sekä

    7) kuntaan sijoitettujen tai kunnassa asuvien ihmiskaupan uhrien kunnille sosiaali- ja terveys- sekä muiden palveluiden järjestämisestä aiheutuvista kustannuksista maksettaviin korvauksiin.

    Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenoihin. Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisesti.

    Vuoden 2009 pakolaiskiintiö on 750 henkilöä.

    Selvitysosa: Pakolaisista maksettavien korvausten piirissä olevien henkilöiden määrä arvioidaan kolmen edellisen vuoden aikana maahan saapuneiden lukumäärän ja talousarviovuodelle esitetyn arvion perusteella.

    Korvausta voidaan maksaa jatkuvan oleskeluluvan saavien ja kunnan asukkaaksi siirtyvien ihmiskaupan uhrien osalta pakolaisia vastaavalla tavalla. Lisäksi kunnilla on mahdollisuus hakea TE-keskukselta korvausta muiden kunnassa asuvien ihmiskaupan uhrien osalta uhrin asemasta johtuvien palvelujen järjestämisestä.
    Määrärahan arvioitu käyttö €

    Laskennalliset korvaukset pakolaisista (4 614 henkilöä/0—6 v. 6 223 €, muut 1 901 €) 12 019 000
    Muut pakolaisista maksettavat kuntakorvaukset 31 787 000
    — toimeentulotuki (2 141 €/vuosi/henkilö) 9 613 000
    — erityiskustannukset (1 854 €/vuosi/henkilö) 10 334 000
    — tulkkipalvelut (1 168 €/vuosi/henkilö) 5 247 000
    — korvaukset alaikäisten huollosta (6 954 €/vuosi/henkilö) 6 213 000
    — muut kulut (esim. alaikäisten edustus) 380 000
    Korvaukset pakolaisista yhteensä 43 806 000
    Turvapaikanhakijoiden kustannukset, sis. oikeusapupalv. (12 020 €/vuosi/henkilö) 17 546 000
    Yhteensä 61 352 000

    Lähde http://budjetti.vm.fi/indox/tae/2009/aky_2009.html

    ------------------------------------------------
    "Muu maahanmuutto on muuta maahanmuuttoa, eikä sillä ole mitään tekemistä sen rahan kanssa, jota käytetään turvapaikan saaneisiin pakolaisiin"

    Siis oletko nyt ihan itsekään perillä mistä puhut?
    Kyllä hänalaisia oikeita pakolaisia pitää auttaa siitä olen kanssasi samaa mieltä, mutta pakolaisten kustanuksella ratsastaminen ja maahanmuuton ongelmien kieltäminen kaunistelemalla tosiasioita ja väittämällä mitä sattuu ei nyt taida olla ihan oikein, ei edes pakolaisia kohtaan.

    Ettei summa jää liian pieneksi...

    Valtion talousarvioesityksessä vuodelle 2009 esitetään turvapaikanhakijoista – ei siis työperäisestä maahanmuutosta – aiheutuviin kustannuksiin käytettäväksi noin 120 000 000 euroa. Siis sata kaksikymmentä miljoonaa euroa. Tämä hulppea summa muodostuu seuraavista kulueristä:

    1. Maahanmuuttoviraston toimintamenot: 13 668 000 euroa
    2. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminta valtion osalta: 7 670 000 euroa
    3. Paluumuuttajien muuttovalmennus: 900 000 euroa
    4. Valtion korvaus kunnille Suomeen muuttavien henkilöiden toimeentulotuen sekä heille annetun sosiaali- ja terveydenhuollon erityiskustannuksiin: 9 300 000 euroa
    5. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto: 61 352 000 euroa
    6. Poliisitoimen toimintamenot /maasta poistamis- ja noutokuljetuksista aiheutuvat menot: 2 500 000 euroa.
    7. Maahanmuuttajien erityistuki 24 700 000 euroa
    Yhteensä 120 110 000 euroa

    Tämäkin oli sitä "valhetelevaa" propagandaa.
    Aiemminhan, ennen kuin media ja muutama päättäjäkin jo älähti, että maahamuuton arvostelu ja keskustelu ei ole sitä, niin tämä oli "rasismia"

    Nyt pitää ihan itsekin miettiä, olenko rasisti vai propagandaa levittävä maahamuuttokriittinen henkilö...

    Äänestä

  • pakolaisia kirjoitti:

    löytyvät oikeat pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden määrät. Sivuilta löytyvät myöskin turvapaikan saaneiden määrät, millä ei ole mitään tekemistä hakijoiden määrän kanssa. Nämä ovat virallisia määriä. Väittäessä muuta väitetään myös, että Suomen pakolaisapu ja Maahanmuuttovirasto valehtelevat. Muu maahanmuutto on muuta maahanmuuttoa, eikä sillä ole mitään tekemistä sen rahan kanssa, jota käytetään turvapaikan saaneisiin pakolaisiin. Näiden pakolaisvastaisten ihmisten tiedot ovat väärää ja valheellista propagandaa.

    Älyntöntä Pesulaisten propagandaa, mutta luulen, että niillä ei pitkälle pötkitä. Lukekaa Pesun porukka asiaa. Erittäin inhottavaa, että Suomessa on porukkaa joka nähdessään erivärisen ihmisen kuin itse suhtautuu heti negatiivisesti. Aatu Arjalais meininkiä. Yäk.

    Äänestä

  • gefa kirjoitti:

    63. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto (arviomääräraha)

    Momentille myönnetään 61 352 000 euroa.

    Määrärahaa saa käyttää valtioneuvoston määräämin perustein (512/1999):

    1) pakolaisten kotoutumista tukevan toiminnan järjestämisestä ja sosiaali- ja terveydenhuollosta kunnille aiheutuvien kustannusten laskennallisiin korvauksiin

    2) toimeentulotuen, tulkkipalvelujen ja erityiskustannusten korvaamiseen sekä paluumuutosta aiheutuviin menoihin

    3) kunnille, kuntayhtymille ja yhteisöille niiden ylläpitämien turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusten, ryhmä- ja perheryhmäkotien, tulkkikeskusten sekä muihin tarvittaviin menoihin

    4) turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten oikeusapupalvelujen hankkimiseen

    5) vastaanottokeskusten järjestämissä toimenpiteissä olevien tapaturmakorvausten ja ryhmävastuuvakuutuksen maksamiseen sekä Valtiokonttorin näistä perimien hoitokulujen maksamiseen

    6) toimeentulon ja huolenpidon järjestämiseen ulkomaalaisille, jotka on otettu säilöön ulkomaalaislain (301/2004) 121—123 §:n perusteella sekä

    7) kuntaan sijoitettujen tai kunnassa asuvien ihmiskaupan uhrien kunnille sosiaali- ja terveys- sekä muiden palveluiden järjestämisestä aiheutuvista kustannuksista maksettaviin korvauksiin.

    Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenoihin. Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisesti.

    Vuoden 2009 pakolaiskiintiö on 750 henkilöä.

    Selvitysosa: Pakolaisista maksettavien korvausten piirissä olevien henkilöiden määrä arvioidaan kolmen edellisen vuoden aikana maahan saapuneiden lukumäärän ja talousarviovuodelle esitetyn arvion perusteella.

    Korvausta voidaan maksaa jatkuvan oleskeluluvan saavien ja kunnan asukkaaksi siirtyvien ihmiskaupan uhrien osalta pakolaisia vastaavalla tavalla. Lisäksi kunnilla on mahdollisuus hakea TE-keskukselta korvausta muiden kunnassa asuvien ihmiskaupan uhrien osalta uhrin asemasta johtuvien palvelujen järjestämisestä.
    Määrärahan arvioitu käyttö €

    Laskennalliset korvaukset pakolaisista (4 614 henkilöä/0—6 v. 6 223 €, muut 1 901 €) 12 019 000
    Muut pakolaisista maksettavat kuntakorvaukset 31 787 000
    — toimeentulotuki (2 141 €/vuosi/henkilö) 9 613 000
    — erityiskustannukset (1 854 €/vuosi/henkilö) 10 334 000
    — tulkkipalvelut (1 168 €/vuosi/henkilö) 5 247 000
    — korvaukset alaikäisten huollosta (6 954 €/vuosi/henkilö) 6 213 000
    — muut kulut (esim. alaikäisten edustus) 380 000
    Korvaukset pakolaisista yhteensä 43 806 000
    Turvapaikanhakijoiden kustannukset, sis. oikeusapupalv. (12 020 €/vuosi/henkilö) 17 546 000
    Yhteensä 61 352 000

    Lähde http://budjetti.vm.fi/indox/tae/2009/aky_2009.html

    ------------------------------------------------
    "Muu maahanmuutto on muuta maahanmuuttoa, eikä sillä ole mitään tekemistä sen rahan kanssa, jota käytetään turvapaikan saaneisiin pakolaisiin"

    Siis oletko nyt ihan itsekään perillä mistä puhut?
    Kyllä hänalaisia oikeita pakolaisia pitää auttaa siitä olen kanssasi samaa mieltä, mutta pakolaisten kustanuksella ratsastaminen ja maahanmuuton ongelmien kieltäminen kaunistelemalla tosiasioita ja väittämällä mitä sattuu ei nyt taida olla ihan oikein, ei edes pakolaisia kohtaan.

    Tosta summasta menee murto-osa suoraan itse turvapaikan hakijoille. Suurin osa siitä menee suomalaisten palkkoihin ym. kuluihin. Nyt voit sanoa, että niinpä. Jos ei heitä tulisi, ei menisi. Samalla periaatteella voisi jättää vanhukset hoitamatta, hoitakoot lapset. Sulkea koulut ja päiväkodit, hoitakoot ja opettakoot vanhemmat. Sulkea kirjastot, ostakoot kirjakaupasta. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Miksi näin ei tehdä? Koska yhteiskunta ei toimi niin ja ihmisiltä lähtisi työpaikat alta. Eikä maailma toimi niin. On autettava, jotta apua saa itse tarvittaessa.

    Äänestä

  • jutuista ja listasta ! kirjoitti:

    Älyntöntä Pesulaisten propagandaa, mutta luulen, että niillä ei pitkälle pötkitä. Lukekaa Pesun porukka asiaa. Erittäin inhottavaa, että Suomessa on porukkaa joka nähdessään erivärisen ihmisen kuin itse suhtautuu heti negatiivisesti. Aatu Arjalais meininkiä. Yäk.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/200902199114621_uu.shtml

    Äänestä

mitenköhän tääkin liittyy kouvolaan???

Äänestä
  • opetelkaa ihmiset lukemaan: täällä pitäisi olla keskustelua kouvolan eikä afrikan asioista. eräillä ei taida olla maantieto hallussa?

    Äänestä

  • tavalla, että meille on tulossa Filiippiniläinen kylään. Menen häntä vastaan RAUTATIEASEMALLE.

    Äänestä

kuuluisi olla politiikka-osastolla?

Äänestä

Kouvolassa ostoksilla ollessa kuulee enemmän venäjän, kuin Suomen kieltä.

Äänestä
  • Taitaa olla ihan vain ostoksilla...
    Veroeurojahan nuo vaan tuo, kun tulevat tänne kaupoille viipurin sijaan ;)

    Äänestä

  • gefa kirjoitti:

    Taitaa olla ihan vain ostoksilla...
    Veroeurojahan nuo vaan tuo, kun tulevat tänne kaupoille viipurin sijaan ;)

    Kyllä näyttävät olevan töissä, niin kaupassa, kuin terveyskeskuksessa.

    Äänestä

  • "Irakiska flyktingar väljer att söka asyl i Finland i stället för Sverige - eftersom Finland inte skickar människor till Irak."

    Varför vi inte följar Sverige i denna saken, som vanligt, frågar också dtf.

    Äänestä

  • Minulla on hiukan tuo toinen kotimainen ruosteessa, mutta tässä tämä noin pääpiirteittän:

    "Irakin pakolaisten haluavat hakea turvapaikkaa Suomesta ruotsin sijaan - sillä Suomi ei palauta ihmisiä Irakiin.

    Ruotsalaisten näkemys on, että Irakissa ei ole sotaa, mutta meidän naapuri ei ole samaa mieltä.

    - Uskomme, että Irakissa on aseellinen konflikti ja emme voi ohittaa sitä ", sanoi Esko Repo Suomen Maahanmuuttovirastosta Ruotsin radiossa.

    On päätetty, että Ruotsi aikoo palauttaa turvapaikanhakijoita Irakiin, koska maa ei ole on sodassa.

    Mutta Suomi, yksi meidän rajavaltioita, tekee uuden arvioinnin - Irakissa on käynnissä aseellinen konflikti.

    - Me teemme tietysti omat päätökset ja meillä on myös päätös, jossa meidän hallinnolliset tuomioistuimet toteavat, että emme voi käänyttää irakilaisia ", sanoo Esko Repo, Suomen maahanmuuttoviraston johtaja.

    Tämän vuoksi, turvapaikanhakijoita Irakista alkoi mennä Suomeen, mikä on skandaali.
    Suomi joutuu järjestämään pakolais-keskuksia, joita ei ole koskaan ollut erityisen suurta määrää koska vain muutamat ovat yrittäneet saada oleskelulupaa maassa.
    Ruotsin radion kirjeenvaihtaja Christer Friden mukaan, 4 000 irakilaista haki turvapaikkaa viime vuonna, verrattuna 1 500 vuotta kohti, kasvattaa muukalaisvihaa Suomessa.
    Suomen tulisi olla erityisesti huolissaan kansallismielisten kannattajista joka ihmettelee, miksi Suomi ryhtyy huolehtimaan pakolaisista taloskriisin keskellä."

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

pakolaisia kirjoitti:

Vähän suhteellisuuden tajua nyt tähän pakolaiskeskusteluun täällä. Suomeen on saapunut viimeisen reilun kolmenkymmenen vuoden aikana noin 26 000 pakolaista. http://www.pakolaisapu.fi/faq/ Tämä määräkö saattaa Suomen perikatoon ja vie meiltä työpaikat? Kyllä tässä pakolaisvastastaisuudessa täytyy olla ihan muusta kyse kuin rahasta ja työpaikkojen menetyksestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu