Läheltä vai kaukaa?

Tytti-chan

Mulla on pienoinen pulma. Tahtoisin kovasti kutsua kaasokseni serkkuni, joka on ollut parhain ystäväni melkein koko elämäni. Mutta, meillä on yli 300 kilometriä välimatkaa toisiimme nyt, koska olen muuttanut.

Itselläni oli samantapaisia ongelmia, kun olin hetken aikaa kaasona. Välimatkan tähden tuntui, ettei mitään saanut aikaiseksi. Tosin kyseisen parin hääsuunnitelmat kaatuivat rahapulaan ja yksityisiin ongelmiin. Kuulemma ovat yrittämässä uudestaan.

Olen jutellut serkkuni kanssa ja minusta tuntuu, että hän ymmärtää minua. Pitäisikö minun siis valita joku lähempää, joka pystyisi hoitamaan asioita paremmin?
Vaikka kieltämättä tahtoisin kovasti valita hänet, sillä hän on tärkein ihminen minulle koko maailmassa. (Kyllä. Jopa sulhastakin tärkeämpi, olemmehan viettäneet elämämme ystävinä.)

Onneksi häät ovat vasta suunnitteluvaiheessa eikä päivää vielä lyöty lukkoon, joten on aikaa miettiä.

2

866

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kaaso myös

      Mikset pyydä useampaa kaasoa? Myös serkkusi. Kaasot voisivat jakaa tehtäviä keskenään. Monia asioita voi hoitaa myös "etänä".

      • Tytti-chan

        ...Minä pistän korvan taakse tuon neuvosi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      57
      1598
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      358
      1146
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      131
      911
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      13
      732
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      605
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      40
      584
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      548
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      43
      513
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      44
      456
    Aihe