Echoes

Mitä mielikuvia Echoes teissä herättää? Jos biisin jaksot löyhästi purkaa osiin. Mielestäni ko. biisi ei kerro mistään yksittäisestä tapahtumasta.
Siis se "overhead the albatross...", sehän on se varsinainen biisi sen soolo.
Soolon jälkeinen jamiosa voisi olla jonkinlainen "Tribute to Hendrix" ja lokkiosan - palaan tähän seuraavassa - jälkeinen jännitteen rakentaminen on taas eräänlainen "Tribute to Hank Marvin" tai "Apache of the 1970s".

Lokkiosaa ei tarvitse mittavammin selitellä. Jos on käynyt Englannissa rannikolla esim. Brightonissa tuijottamassa merelle omassa yksinäisyydessään niin tuttu tunne.
91010
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jos Echoesin panee soimaan samaan aikaan kun Kubrickin Avaruusseikkailu 2001:n viimeisen psykedeelisen osion, niin musiikki sopii kuviin hämmästyttävän hyvin. Kuvissa tapahtuu juuri samaan aikaan selvästi havaittavia siirtymiä samalla kun Echoesin eri osat soivat. Sattumaa vai ei, kuka tietää.

Äänestä
  • Olen itsekin kuullut mutta en halunnut sitä tuoda esiin. Tietenkin Echoesia on soitettu ennen Meddlen ilmestymistä avaruusaiheisena.

    Äänestä


En osaa mieltää Echoesiä millään tavalla shadows-henkiseksi crescendo-osassa. Kitaran soundi voi viitata vähän siihen, mutta tyylillisesti musiikki on täysin eri planeetalta.

Äänestä
  • Minulle tulee mieleen laavamaisemat....

    Äänestä

  • johtuu kirjoitti:

    Minulle tulee mieleen laavamaisemat....

    on jäänyt Live at Pompeii elokuvasta/dokumentista/livestä mieleen.

    Äänestä

ostonpa tämän Live At Pompeii - dvdn jossa on directors cut joka on erillainen kuin alkuperäinen konsertti.

http://www.youtube.com/watch?v=syLqDPEurqo

kaikki alkuperäiset filmit oli tuhoutuneet joten ohjaaja laittoi vähän avaruus kuvaa ja 2001 kuvaamassa pompeissa tulivuorta jne...

alun raketti on avaruuden muukalaisten raketti eikä ihmisen joka tulevat maahan kuuntelemaan Pink floydin soittoa ja sit lähtevät takas HEH.

Echoes on aina ollut mulle viimisiä PF biisejä siitä vanhasta floydista, dark side of the moon oli sitten jo muuta.

Äänestä

Nimittäin Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Olen lukenut että Pink Floydille ehdotettiin 70-luvun vaihteessa baletin (!) säveltämistä teoksen pohjalta. Ongelmana oli vain se, että kukaan bändin jäsenistä ei jaksanut lukea Proustin opusta (siinä on yli 2 000 sivua) lävitse. Basisti Waters pääsi toisen osan alkuun mutta siihen se taisi jäädä. Kumminkin Echoesin sanoituksissa on jotain mikä tuntuu viittaavan Proustin teemoihin. Tai niin ainakin minun päässäni.

Äänestä
  • että Pink Floydille ehdotettiin sävelteoksen tekemistä Lontoon puhelinluettelosta, mutta Roger Waters kieltäytyi, koska "Siinä on liikaa henkilöitä". Juttu on muuten tosi, löytyy Amazing Pudding, vol. 2, numerosta 4, 1972

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


gallupi-346 kirjoitti:

Mitä mielikuvia Echoes teissä herättää? Jos biisin jaksot löyhästi purkaa osiin. Mielestäni ko. biisi ei kerro mistään yksittäisestä tapahtumasta.
Siis se "overhead the albatross...", sehän on se varsinainen biisi sen soolo.
Soolon jälkeinen jamiosa voisi olla jonkinlainen "Tribute to Hendrix" ja lokkiosan - palaan tähän seuraavassa - jälkeinen jännitteen rakentaminen on taas eräänlainen "Tribute to Hank Marvin" tai "Apache of the 1970s".

Lokkiosaa ei tarvitse mittavammin selitellä. Jos on käynyt Englannissa rannikolla esim. Brightonissa tuijottamassa merelle omassa yksinäisyydessään niin tuttu tunne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu