Mies matkustaa

Kuinka jaksatte??

Haluaisin kysyä teiltä äideiltä joiden miehet matkustaa, että kuinka jaksatte??

Meillä on 3- vuotias poika ja 10 kk ikäinen toinen. Vanhemmalla pojalla ylivilkkautta ja kielellisiä häiriöitä, joista käy terapioissa. Nuorempi poika käynyt nyt myös fysioterapiassa.
Mieheni matkustaa melko paljon ulkomailla, ja niinä päivinä kun ei matkusta tekee todella pitkiä päiviä. Esimerkiksi klo 7.30-21.30 ja 7.30-19.30, joskus 7.30-17.00/18.00 (joka sekin tuntuu pitkän päivän jälkeen todella pitkältä). Olen todella poikki!
En vaan pelkästään sen takia, että saan ottaa vastuun koko perheemme arjesta ja kuljettaa poikia pitkin terapioita - vaan myös siitä, että poikani, niin ihania kuin ovatkaan, ovat todella vilkkaita (kuten terapiatkin sanoo). Kokoajan joudun ojentamaan ja kieltämään. 10-12 tunnin kotona olo jakson jälkeen, alan olemaan jo niin väsynyt poikien kanssa yksin olemiseen, ainaiseen ojentamiseen, vahtimiseen ja tarkkailemiseen, että asiat menee huutamiseksi, jota tietenkin myöhemmin kadun.

Kun mieheni palaa matkaltaan, ja olemme juuri tottuneet päivärytmiinne, joudumme taas opettelemaan uuden rytmin ja tottumaan, että iskä on taas tullut "sotkemaan" rytmimme.... (niin valitettavasti siltä se on alkanut tuntumaan....) Itselläni ei ole paljoakaan omaa aikaa, enkä edes muista aikaa, koska olisin viimeksi ehtinyt pitää yllä sosiaalista elämääni. Kun aikaa sitten järjestyy joskus iltasella, en enää jaksa lähteä mihinkään, enkä kyllä enää pääsisikään - kaikki kaverit on kaikonnut, enhän ehdi/jaksa pitää heihin enää yhteyttä.

Tämän vuodatuksen jälkeen, onko täälä Suomen maalla yhtään vastaavassa tilassa? ja kertokaa kuinka te jaksatte?!

2

645

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • junassa!

      Nyt jo kuitenkin hivenen helpompaa..

      Itselläni 2 vuoden ikäerolla kaksi ensimmäistä lastani. Eli ymmärrän hyvin mistä puhut.. Vanhempi vielä ylivilkas..
      Voisi kyllä sanoa että yksinhuoltaja olen nämä vuodet ollut.

      Ota yhteys neuvolaan tai sossuun. Laita ainakin vanhempi lapsesi hoitoon edes osaksi päivää. Näin saat pientä taukoa,edes hetkeksi.
      Itse en tätä älynnyt tehdä, ja loppujen lopuksi olin niin väsynyt että oli täysi työ saada arki askareet hoidettua.

      Nyt on oikeasti helpompaa, vanhin jo koulussa ja seuraava eskarissa. Saan muutaman tunnin päivässä keskittyä vauvaan ihan rauhassa.. Arkea helpottanut huomattavasti jo se että näille isommille on pikkuhiljaa ruvennut tuo järki kasvamaan päähän. Tosin, kotona ollessaan vieläkin melko menoa jatkuvasti.. ja varsinkin tämän vanhimman kanssa on vieläkin elämä melkoista fiaskoa.
      Niin.. Mies tekee töitä vieläkin samaan malliin. Lähtee aamuyöllä, palaa illalla myöhään.. jos palaa..

      Yritä jaksaa, ja ota yhteys todellakin johonkin ammatti-ihmiseen. He osaavat auttaa ja sieltä saat taatusti apua! Kun vain itse ensin uskallat selittää tilanteen ja puhua.. Sehän se suurin kynnys on!

    • sellaistahan

      se usein tämä naisen elämä on...plaah.. laita tuo vanhempi lapsi päiväkerhoon. Yleensä ovat 2 tai kolme kertaa viikossa. ja niihin yleensä voi kysellä vapaita paikkoja kesken vuodenkin. Tuohon vilkkauteen osta lasten kalaöljykapseleita. Omega kids tms. rauhoittaa hiukan. Mutta paras tulos näkyy vasta puolen vuoden säännöllisen ottamisen jälkeen.
      Muuten sanoisin, että osallistu johonkin perhejumppaan tms , missä lapset saa olla mukana. Itse ainakin jaksan paremmin, kun tavannut muita äitejä ja muutenkin päässyt ulos talosta..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      266
      3348
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      80
      1448
    3. 66
      1213
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1049
    5. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      54
      943
    6. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      48
      943
    7. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      941
    8. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      42
      787
    9. Mitä tekisit jos

      Aamulla vierestäni heräisit
      Ikävä
      47
      772
    10. Olet hirviö

      Eikä kukaan saa mua muuttamaan mieltäni.
      Ikävä
      113
      726
    Aihe