Minä aloitin keskustelun tai oikeestaan se oli minun fiiliksiäni äitiydestä.Mutta mitä sain aikaan,sodan ja yleisen haukkumisen.Pitäisiköhän kaikkien ihmisten kerran elämässään käydä niin syvällä pohjamudissa että se osaisi edes joskus elää ihmisiksi.Minä olen sanonut etten toivo masennusta kenellekkään mutta ehkä se tekisi hyvää joillekkin herätä yöllä siihen kun käärmeitä tulee suusta eikä niille tule loppua vaikka kuinka yrität etkä tiedä onko se unta vai totta.tai kun aamu neljältä istut olohuoneessa muiden nukkuessa ja niin voimakas itsetuho vietti on päällä että keho oikein huutaa kuolemaa.Mutta kaikesta huolimatta huomenna voin paremmin.Otsikkoni oli Miksi en ole onnellinen?
sota syttyi
äiti
8565
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Luin kirjoituksesi ja se kuulostaa tutulta. Ja on varmasti tuttu juttu useammalle aidille kuin uskotkaan. Mielestani kirjoitukseesi tulleissa kommenteissa oli selva puoliinjako. Oli niita jotka tietavat ja ymmartavat mista puhuvat seka niita joilla ei luultavasti ole lapsia eivatka todellakaan ymmarra mista puhuvat.
Itsellani oli ensimmaisen lapsen syntyman jalkeen samanlaista epavarmuutta kuin ymmarsin sinulla olevan. Juuri lapsen itkeskely oli joskus hankalaa ottaa vastaan, tuntui kuin se olisi ollut minut vika. Jonkinasteinen masennus iski vasta kun lapseni oli 1,5 vuotias. Sita kesti muutaman kuukauden. Nain jalkeen pain huomasin etta se oli jonkinnakoinen kriisi, kaipasin entista elamaa ilman lapsia, ilman avioliittoa.
Kun olin sen kriisin lapikaynyt, syvien pohdintojen jalkeen, aloin vasta todella nauttia "perhe-elamasta". Miehelleni puhuin tasta vasta vuosien kuluttua, silloin kun hanelle iski sama kriisi.
Olen lukenut aiheesta jonkin verran ja se auttoi paljon kun vahan ymmarsi mista puhutaan ja sai tietaa etta se on yleista ja aivan normaalia.
Mutta jos masennus on vakava olisi ehdottomasti haettava apua. Olen huomannut etta ihmisen psykologian tuntemus on hyodyllinen taito. Ihminen kun tuntuu olevan lahes kuin robotti, lahes kaikille tulee kriiseja tietyissa vaiheissa elamaa, kelle lievemmin kelle voimakkaammin.
Olen miehelle kantanut jo kolmenkympinkriisin selviytymisoppaita...ovat sitten valmiina itsellenikin kuin aika tulee.
Alaka turhia vertaile muihin mammoihin, eihan ne ongelmat yleensa paallepain naykkaan.
Ota hetki hetkena ja nauti suloista vauvasta.
Hyvat talvenjatkot.
Tänne kirjoittaa paljon sellaisia ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista kykyä tai halua empatiaan. Hölmöt kommentit kannattaa jättää omaan arvoonsa. Monet keskustelut lähtevät myös aivan omille teilleen ja niiden kuluessa alkuperäinen puheenvuoro kokonaan unohtuu.
Mutta noista yöllisistä tuntemuksistasi, joista kerrot, tulee sellainen olo, että jollet ole jo hakeutunut minnekään avun piiriin, niin nyt kannattaisi. Voit mennä vaikka terveyskeskukseen lääkärin luo, jolloin hänen velvollisuutensa on neuvoa sinua eteenpäin. Monilla paikkakunnilla on myös terveyskeskuspsykologi, jolle voi kuka tahansa varata ajan eikä lääkärin lähetettä tarvita. Monilla paikkakunnilla on myös kriisipäivystysryhmiä, joista voit saada apua. Voi olla, että synnytys ja sen jälkeinen hormoonimylläkkä ja valvominen on laukaissut sinussa sellaisen kriisin, jossa kaikki vanhatkin kriisit pyrkivät nyt pintaan. Hetki on hedelmällinen asioiden käsittelylle, mutta tarvitset siinä apua. Asiantuntevan ihmisen avulla selviydyt kriisistäsi entistä voimakkaampana ja paljon paremmin itseäsi tuntevana ihmisenä. Hoidetut kriisit kypsyttävät. Ala nyt viimeistään soitella apua itsellesi. Ja sano ihan suoraan, millaisia tuntemuksia sinulla on ollut, niin pääset pikemmin vastaanotolle.
Kyse ei ollut minun tämänhetkisistä tunteista joita tässä kerroin vaan aiemmin minulla oli kuvaamani masennus.Kiitos sinulle kuitenkin minä uskon ja luotan ettei ihminen ihan yksin jää murheineen ja masennuksineen.Erittäin sydänlämpöiset joulun odotukset!
että kuvaamasi tilanne onkin jo mennyttä aikaa. Kun olet siitä läpi päässyt, niin varmasti nyt tästäkin tilanteesta vauvasi kanssa. Toivon sinulle sujuvia päiviä, hyvää mieltä ja kykyä ymmärtää itseäsi.
On paljon ihmisiä jotka vaan eivät uskalla sanoa pahaa oloaan ääneen.Nostan sinulle hattua, että olet uskaltanut ottaa asian puheeksi.En kylläkään ole vielä lukenut kirjoitustasi, mutta aion sen tehdä.Olen myös itsekkin kokenut monen moisia tuntemuksia vaikeina aikoina.
Ehkäpä juuri niille mollaajille tekisi oikein hyvää joutua käymään pohjamudassa, että oppisivat, ettei aina elämän hallinta ole omissa käsissä.
Sinä olet ääneen uskaltanut lausua ne "pelottavat kummajais asiat" joita moni varmasti hautoo sisällään, uskaltamatta sanoa niitä ääneen juuri siksi kun niin herkästi leimataan hulluksi.
Tsemppiä ja voimia sinulle!!
olen samaa mieltä! minä vastasin sinulle ja kirjoitin omasta masennuksesta ja neuvoin hakemaan apua. oletko hakenut? Miksi ihmisten pitää heti irvailla ja vähätellä ihmisten tunteita ja pahaa oloa. Miksi meidän pitäisi olla rikkaan perheen lellikki lapsia, jotka vahingossa ovat tulleet raskaaksi,sitten huomaamme että lasten hoito ei olekaan kivaa,vaan vastuullista ja vaativaa...taidanpa masentua. 1,2,3 naps! no nyt olen masentunut. olenpa muodikas. NOIN SE EI MENNYT!!!! jos olisimme kertoneet että sairastamme syöpää niin tuskin kenelläkään olisi ollut valittamista, vaikka masennus on yhtä lailla sairaus.Minä itse olen halunnut jokaisen lapsen ja hoitanut kotona. hoidan myös kaikki muutkin asiat tässä perheessä. työpäiväni on yleensä yli 8 tuntia, mutta en ole väsynyt kotiäitiyteen. haluaisin vain lisää lapsia! Rahaa ei paljon ole, ja se johtuu vain lapsiperheiden tuista. Onneksi ruokaapua saa haettua esim, eu:n ruokakassit. ja vaatteet saa ostettua alennusmyynnistä.
tutulta, äidilläni diagnosoitiin lievä skitsofrenia, kun olin vasta lapsi. Oireet olivat mm: liiallinen huolehtiminen mitättömistä pikkuasioista, esim.siivous. Siitä tuli valtava stressi ja kaiken piti mennä aina tietyn kaavan mukaan. Muiden ihmisten mielipiteiden pelko ja kuvitelmat muiden ihmisten puheista olivat pahoja: "Ne puhuu sitä ja tätä.." ts.jatkuvaa arvailua puheiden TODELLISESTA merkityksestä ja negatiivisten asioiden etsimistä, hirveää ja täysin hallitsematonta huutoa ja haukkumista perheen keskuudessa, esim. huorittelua ala-asteikäiselle lapselle ja isän syyttelyä pettämisestä ym. tämän oltua kotonakin ja muutenkin puhuminen hyvin seikkaperäisesti-eli muut ihmiset eivät läheskään aina ymmärtäneet puhujan/huutajan tarkoitusta, eivätkä sanomaa. Itsesäälin tunteet, ja siihen käpertyminen valtavan voimakkaina yhtenä ajatuksena: Kukaan ei ymmärrä minua!, herkkä kaikesta, ei kestä arvostelua, eikä vastaansanomista. Toisinaan tai pahimmillaan sulkeutuu omaan maailmaansa, jonne ei pääse sisään kuin sairaalahoidon jälkeen. Tässä vaiheessa ei juurikaan ota vastaan viestejä ulkopuolisesta maailmasta, ei esim.tunnista välttämättä perhettään. Parantuessaan hyvin itkuinen ja väsynyt. Sanonut itse olevansa tällöin täysin hallitsematon, eikä pysty estämään itseään huutamasta, katselee ikäänkuin ulkopuolisen silmin kaikkea jostain muualta.
Tauti puhkeaa yleensä varhaisaikuisuudessa ja voi olla vuosiakin piilossa palatakseen välillä takaisin. Stressi laukaisee yleensä pahemmat oireet. Toisilla oireita ei edes tule. Ikävää, mutta periytyy ainakin osittain. (Minulla onneksi "terveen" paperit!)
Meneppä vaikka käymään mielenterveyslääkärillä, jos vähänkään kuulostaa tutulta. Perheesi kärsii valtavasti kanssasi. Ota oikea asenne ja vastuuta itsestäsi ja muista. Et ole tuntemustesi kanssa yksin!!!
hei!olen hoitoa saanut ja ei ole todettu skitsofreniaa.en ymmärrä mistä sait sellaisen mielikuvan.