elikkä, joo... ainoat "kaverit" 18v pikkuveli ja 22 ja 24 vuotiaat isoveljet. ite oon 20.
tuskinpa hekään pitäisivät yhteyttä jos tietäisivät koko totuuden siitä mitä olen. olen mestari salaamaan asioita ja esittämään jotain muuta kuin mitä olen. olen sen vain oppinut.
olen muun muassa alkoholisti. tälläkin hetkellä tässä vähän humalassa kirjottelen (ja varmaan huomenna kadun että kirjoitin tänne...). toki he tietävät että juon, mutta tuskinpa osaisivat arvata kuinka paljon ja kuinka usein. he, kuten muutkin, myös luulevat esim että minulla on ajokortti. menetin väliaikaisen ajokortin lievän rattijuopumuksen takia kesällä 2007. valehtelin että menetin sen reilun ylinopeuden takia. sain sen kortin sitten syksyllä 2007 takaisin, ja ajoaikaa kortilla oli nyt 2008 marraskuuhun asti. jouduin valehtelemaan että ajoin kortin uudestaan. en jaksanut uusia korttia. olisi pitänyt tehdä vaikka mitä. kortin uusiminen on tehty _todella_ vaikeaksi jos on ratista kärähtänyt. en ihmettele yhtään miksi niin moni ajaa ilman korttia. nyt olen sitten ilman korttia ajellut ja odottelen sitä päivää kun jaksan sen uusia. eihän mulla ajotaidot kuitenkaan ole mihinkään kadonneet. humalassa en ole ajanut sen jälkeen kun jäin siinä rutiinitarkastuksessa kiinni.
olen ollut neljässä eri perhekodissa ympäri suomea yhteensä reilut 2 vuotta, 13-16 vuotiaana. siinä sivussa kolmesti, puolisen vuotta, nuorten mielisairaalassa, kriisiosastolla. kahdesti yritin tappaa itseni.
peruskoulun jälkeen koitin käydä lukiota. ei onnistunut. ei kiinnostanut, tuntui turhalta ja elämä oli jo silloin sen verran vituillaan että en sitten enää jaksanut.
no, sitten olin kuntouttavassa työtoiminnassa puolitoistavuotta. se oli tosin kaikkea muuta kuin kuntouttavaa... todella vittumaista ja yksitoikkoista työtä, vittumaisen esimiehen valvonnan alla. ilman palkkaa. 8 euroa sai päivässä toimeentulotuen päälle. niinä päivinä kun oli töissä. mikäs sen parempaa, tuntea olevansa surkeassa paikassa ja työpanos lasketaan 8 euron arvoiseksi, päivässä. sinä aikana taisin lopullisesti alkoholisoitua.
no, sitten viime syksynä ajattelin että näin ei voi jatkua. olin ollut jo ihan tarpeeksi kauan siellä kuntouttavassa. myös sosiaalivirkailijoiden puolelta alkoi tulla viestiä että johonkin kouluun pitäisi hakea. hain sitten sosiaalisen paineen alla sellaiseen koulutukseen mikä tuntui vähiten epämiellyttävältä. en siis halunnut sinne alunperinkään. en halunnut mihinkään. pari viikkoa sitä jaksoin jotenkuten hammasta purren. pikkuhiljaa jaksaminen sitten väheni, tunsin itseni joka päivä surkeammaksi ja varsinkin herääminen oli joka aamu vaikeampaa. myös päivällä väsytti koko ajan. ei siitäkään sitte tullut mitään.
mulla ei ole elämässä mitään. olen siis analysoinut koko elämääni ja tullut siihen lopputulokseen. minusta ei pelkästään tunnu siltä.
en jaksa tällaista paskaa enää kauaa. tapan itseni parin vuoden sisään.
en oleta että kukaan tähän vastaa, ainakaan mitään positiivista, kunhan nyt avauduin
tuskinpa hekään pitäisivät yhteyttä jos tietäisivät koko totuuden siitä mitä olen. olen mestari salaamaan asioita ja esittämään jotain muuta kuin mitä olen. olen sen vain oppinut.
olen muun muassa alkoholisti. tälläkin hetkellä tässä vähän humalassa kirjottelen (ja varmaan huomenna kadun että kirjoitin tänne...). toki he tietävät että juon, mutta tuskinpa osaisivat arvata kuinka paljon ja kuinka usein. he, kuten muutkin, myös luulevat esim että minulla on ajokortti. menetin väliaikaisen ajokortin lievän rattijuopumuksen takia kesällä 2007. valehtelin että menetin sen reilun ylinopeuden takia. sain sen kortin sitten syksyllä 2007 takaisin, ja ajoaikaa kortilla oli nyt 2008 marraskuuhun asti. jouduin valehtelemaan että ajoin kortin uudestaan. en jaksanut uusia korttia. olisi pitänyt tehdä vaikka mitä. kortin uusiminen on tehty _todella_ vaikeaksi jos on ratista kärähtänyt. en ihmettele yhtään miksi niin moni ajaa ilman korttia. nyt olen sitten ilman korttia ajellut ja odottelen sitä päivää kun jaksan sen uusia. eihän mulla ajotaidot kuitenkaan ole mihinkään kadonneet. humalassa en ole ajanut sen jälkeen kun jäin siinä rutiinitarkastuksessa kiinni.
olen ollut neljässä eri perhekodissa ympäri suomea yhteensä reilut 2 vuotta, 13-16 vuotiaana. siinä sivussa kolmesti, puolisen vuotta, nuorten mielisairaalassa, kriisiosastolla. kahdesti yritin tappaa itseni.
peruskoulun jälkeen koitin käydä lukiota. ei onnistunut. ei kiinnostanut, tuntui turhalta ja elämä oli jo silloin sen verran vituillaan että en sitten enää jaksanut.
no, sitten olin kuntouttavassa työtoiminnassa puolitoistavuotta. se oli tosin kaikkea muuta kuin kuntouttavaa... todella vittumaista ja yksitoikkoista työtä, vittumaisen esimiehen valvonnan alla. ilman palkkaa. 8 euroa sai päivässä toimeentulotuen päälle. niinä päivinä kun oli töissä. mikäs sen parempaa, tuntea olevansa surkeassa paikassa ja työpanos lasketaan 8 euron arvoiseksi, päivässä. sinä aikana taisin lopullisesti alkoholisoitua.
no, sitten viime syksynä ajattelin että näin ei voi jatkua. olin ollut jo ihan tarpeeksi kauan siellä kuntouttavassa. myös sosiaalivirkailijoiden puolelta alkoi tulla viestiä että johonkin kouluun pitäisi hakea. hain sitten sosiaalisen paineen alla sellaiseen koulutukseen mikä tuntui vähiten epämiellyttävältä. en siis halunnut sinne alunperinkään. en halunnut mihinkään. pari viikkoa sitä jaksoin jotenkuten hammasta purren. pikkuhiljaa jaksaminen sitten väheni, tunsin itseni joka päivä surkeammaksi ja varsinkin herääminen oli joka aamu vaikeampaa. myös päivällä väsytti koko ajan. ei siitäkään sitte tullut mitään.
mulla ei ole elämässä mitään. olen siis analysoinut koko elämääni ja tullut siihen lopputulokseen. minusta ei pelkästään tunnu siltä.
en jaksa tällaista paskaa enää kauaa. tapan itseni parin vuoden sisään.
en oleta että kukaan tähän vastaa, ainakaan mitään positiivista, kunhan nyt avauduin
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ikävää että olet joutunut kokemaan kurjia asioita. Muistathan että tulevaisuus voi olla erilainen.
Muutama idea tässä.
Iltaisin on esim. tampereella ja muissakin kaupungeissa aikuiskoulutusta(ammattikoulussa) opintotuellisia 2v kestää jotkut alat, vois löytyä joku sinuaki kiinnostava ala. Jaksat ehkä iltaisin paremmin. Vai mitä ajattelet. Ja kun et ota liian vakavasti kaikkea että jos ei hati osaakaan niin ei hermostu kovin, menee vaan läpi. Myöhemmin voisit tehdä vaikka omalla toiminimellä töitä ja organisoida itse ajankäytön ym. Olisko ideaa. Netin kautta pääset koulujen sivuille, alat, nimikkeet on vähän piilossa ja kuvaukset hämää joskus monimuotoisuudellaan. Pitää lukea itse rivien välistäkin pääseekö sillä koulutusalalla, mihin tähtää kenties. Joku läheinen voi auttaa jos ei itse löydä hakemiansa juttuja. Sekä mol.fi/avo voit testata kiinnostuksia myös, mutta jos haluaakin omalta paikkakunnalta koulutuksen tai lähempää voi olla parempi selata oppilaitosten juttuja. Olet nuori ole kärsivällinen vaikka ei heti löytyisi oikeaa alaa. Ikävää on tuollainen painostus mitä sinäkin kohtaat, vaikka hyvin voisit olla sairaslomalla jos liikaa ahdistaa kunnes löytyy se innostava juttu. Tai harrasteet, tai kiinnostuksen kohteet elämässä. Missä muuten olit koulussa hyvä. Jos on Oikea ala niin se motivoi, jos se on itselle sopiva. Se on "avain". Sullekin löytyy ajan kanssa.
Sinulla voi olla huono itsetunto ehkä vielä (nuorena usein on kaikilla), se pitäisi saada paremmaksi ettet juo koko aikaa. Anna itsellesi anteeksi älä syytä enää, äläkä kuuntele muidenkaan syytöksiä toisesta korvasta ulos. Onko sulla joku aina positiivisesti tukeva ihminen, löytyisikö sellainen, koita hakea. Luotettava . Jos ei vielä ole... netti, kriisikeskus, mielenterveysseuran puhelinpäivystyskin auttaa jos tuntuu juuri jollain hetkellä kauhealta. Joskus osuu oikea auttaja kohdalle joka sanoo oikeita sanoja. Viisauksia. Tai eri näkökantoja kuin se oma, kun ajatus pyörii samassa yksin miettiessä. Elämänviisauksissa, positiivisissa lauseissa on myös ideaa, joskus kannattaa selailla huvin vuoksi vaikka kuulostaisi älyttömälle. Ja huumori pätkät, ettei ota kaikkea liian vakavasti. Eikä kannata ahdstua ollenkaan jos ei osaakaan heti ei kukaan ole seppä syntyessään. Ja omaan tahtiin.
Alkoholi pahentaa masennusta, ahdistusta tai ahdistuneisuushäiriötä eli ei ole välttämättä hyvä seuralainen. Samoin kofeiini ym. ei sovi kaikille lisää ahdistusta. Olisko mitään muuta terveellisempää ajankulua alkon tilalle. Mieti paperille kivoja asioita.
Olet nuori vielä. Älä hätäile. Ehdit löytään oikean alan, kavereita ja muuta, jos haluat. Toivottavasti et mieti liikaa (mielellään älä ollenkaan) niitä ihmisiä jotka on painostanut sinua, koita saada muita ihmisiä elämääsi ja ajatuksiisi. Oman alan avulla pääsisit eroon ikävistäkin ihmisistä, eli
ei olisi kukaan painostaja kyselemässä. Ja olet 20 voit itse nyt pohtia mitä itse haluat ja koska on lepo paikallaan jos on vaikea olla... koita saada stressi pois elämästä. Stressi aiheuttaa myös masennusta ja ahdistusta suurelta osaltaan. Eli se pois. Kuuntele itseäsi kroppaasi,
Olet varmasti hyvä monessakin kun lahjasi pääsevät esille.
Mieti mitkä asiat aiheuttaa masennusta ahdistusta, ja niihin voi vaikuttaa sitten. Toivon että löydät positiivisuutta ja toivoa. Pimeyden keskelle tulee vielä toivoa, vaikka ei nyt siltä tuntuisikaan. Ymmärtäviä positiivisia ihmisiä toivon myös sinulle, minusta sellaisilla on suht iso merkitys loppupeleissä. Vaikka se olisi messengerissä se yksi tyyppi, jos se on hyvä tyyppi. Siitä voi aloittaa. Ja lisää kenties...
Turhat huolet pois niiden muiden lisäksi. Olet arvokas ihminen. Älä anna kusipäiden voittaa, vaan sun kuuluu voittaa.
Keksit ajan kanssa asioita jotka auttaa sua ja joilla pääset eteenpäin. Ja muilla (ei kaikilla, mutta joillakin) voi olla hyviä ideoita myös silloin kun omat ajatukset pyörii kehää. Itse vaan pitää tietää mitä haluaa.
Mikäkokoisessa paikassa asut? Jos se on tuppukylä tai takamaata vaikka voikin näyttää isolta, niin vois löytyä isommasta se koulutus ja kavereita, kenties harrasteita.
Jep jep jotain ideoita oli tässä.
Koita jaksaa, kaikki kääntyy varmasti paremmaksi. Monella on nuormpana vaikeuksia. Sekä masennusta ja ahdistuksia, tuskaa. Joskus vanhemmatkin on hankalia, eli eivät osaa tukea positiivisesti ja/tai ovat jopa voineet aiheuttaa nuorelle masennusta /ongelmia omilla luonnehäiriöillään tai narsismilla...sitä kun ei läheltä huomaa jos niin on. Sitten nuori ihminen syyttää itseään turhaan. Ei kukaan yksin pärjää ilma tukijaa.
Niin ylinopeus on vaarallista, koska auto voi lähteä käsistä mutta moni ei tajua sitä. Eli suosittelen siksi niitä nopeusrajoituksia, ei niitä huvikseen ole laitettu kiusaksi. Jos haluaa ajaa kovempaa kuin normitiellä, vois mennä vaikka viralliseen harrastuspiiriin sitä varten tehdylle radalle.
Zemppiä. Onneksi kirjoitat palstalla. Kirjoitapa aina lisää jos tuntuu siltä. Älä jää enää yksin asioiden kanssa murehtimaan. Aina voi yhä uudestaan puhua, vaikka se ei ole helppoa. Voi joka kerta saada lisää tietoa tai apua.
Toivon ettei tullut väärinymmärryksiä kirjoituksestani, kun en ole hyvä kirjoittaja. Positiivista yritin saada. Enkä halunnut lässyttää, vaan joitain niksejä jotka on todennut toimiviksikin jos kiinnostaa. Pienet neuvot voi joskus parantaa elämää.
Pahoittelen kirjoitusvirheitäni. Ja unohdin tuossa alussa sanoa että koulutuksia on sit muitaki kun mainitsemani.
Alkoholi siis kannattaisi jättää pois, tilalle muuta, luepa alko-ongelma aiheesta jostain. Se on tärkeä juttu, koska sillä voi moni asia korjautua. Mä uskon että sä löydät avun siihen ja sit myös masennusta pois. Aivoilla kestää kuukausia että saa viinan vaikutuksen pois kunnolla, oopa kärsivällinen siinäki toivon. Pienikin määrä alkoa voi joillaki vaikuttaa masentavasti, tai masennusta lääkitään alkolla... siihenhän on muut keinot tai lääkkeet, joskus oikea auttajakin osuu kohdalle.
Ei ole pelottava asia päästä irti alkosta, vaan todella halpottava kun siitä on apua. Ja ihmisiä on muissaki piireissä kuin alkoa runsaasti juovia. Varmasti. Ihania ihmisiä.
Uskot itsees ja muista että olet hyvä.
Kuuntele itseäsi, ja se stressi pois.
Alkoholiongelmat ja ajokortin menettäminen sen johdosta eivät ole harvinaisia. Moni on keskeyttänyt myöskin opintonsa, opiskelu ei ole kivaa suurimmasta osasta ihmisiä.
Sinulla on paljon vaihtoehtoja, kaverit ovat itseasiassa pelkkä rasite. Moni viihtyy paremmin yksikseen, vaikka kuvittelee, että olisi kivaa, kun olisi kavereita. Kaverit ovat mielestäni pelkkää ajan haaskausta.
Elämällä ei ylipäätään ole ikinä ollut sen kummempaa merkitystä, sitä eletään ja kuollaan. Miksi pitäisi kuolla ennen aikojaan, kukaan ei tule olemaan onnellinen tai ketään ei syytetä, jos tapat itsesi.
Toi on se alavireen ja masennuksen aiheuttama "pohjalla ollaan" -tunne, mikä on ku kaikki voimavarat on kulutettu loppuun. MÄ ymmärrän tota hyvin. Toivoa kuitenkin on, koska tuollaiseen masennukseen auttavat kaikenlaiset terapiat mitä nykymaailma on pullollaan.
Et sentään ole hullu, harhaluuloinen tai psykoottinen vaan aivan terve masennuksesta kärsivä nuori nainen. Voisin melkein luvata että onnellinen tulevaisuus on mahdollista kun tuo masennus hoidettaisiin, nimenomaan terapialla, ei millään lääkkeillä
rupee kuule elämään kunnolla muuta jonnekin hittoon lopeta juominen ja jotai mut kuules älä ittes mää lopettamaan
Hei!
Ajattelin vastata kirjoitukseesi, koska itselläni on jonkin verran samanlaisia kokemuksia, kuin sinullakin.
Aloitin ryyppäämiseni 17-vuotiaana ja siitä asti tähän päivään olen vetänyt joka viikko pääni täyteen viinaa, ainakin sen yhden kerran viikossa, parhaimmillaan sen koko viikon.
Nyt olen alkanut miettimään elämääni toiselta kantilta ja tullut niihin ajatuksiin, että se ei kannata. Nimittäin kun alkoholi ei ainakaan auta pahaan oloon millään tavalla, vaan entistä enemmän lisää pahaa oloa ja ahdistusta.
Yritin viime vuonna kriisiosastojaksoni jälkeen pari kertaa tappaa itseni, molempana kertana alkoholilla ja lääkkeillä, enkä kumpanakaan kertana onnistunut. Ja sitten kun jälkimmäisen kerran jälkeen heräsin sairaalasta, tajusin että tämä elämä on elämisen arvoista ja kannattaa se ainakin katsoa loppuun.
Mottoni onkin, että: "Elämä on suurimmaksi osaksi paskaa, mutta se kannattaa katsoa loppuun".
Mä olen tällä hetkellä samanikäinen kuin sinä, ja monesti oon miettinyt päässäni ihan samoja asioita, eli: Ei mun elämällä ole mitään järkeä. Miksi täällä olen? Miksi tämä tuska ei lopu? jne. Mutta jos haluaa muuttaa elämäänsä paremmaksi, täytyy sen eteen tehdä hieman itsekin töitä, hakea apua jne. Oletko esim. miettinyt paikallista a-kiltaa? Tietääkseni siellä järjestetään päivätoimintaa, jossa voi jutella muiden kaltaisiensa tovereiden kanssa ja silloin tällöin on liikuntapäiviä jne. Yritetään siis saada siihen elämään jotain muutakin sisältöä, kuin alkoholi.
Entäpä onko sinulla käytössä mitään lääkitystä? Mielialalääkitystä, tai antabusta, joka on tarkoitettu alkoholisteille? Itse olen ajattelut aloittaa antabus-lääkkeen käytön, jos en saa muulla konstilla hallittua juomistani.
Ja suosittelen lämpimästi puhumaan näistä asioista myös veljillesi, koska ne ovat sinun tukipylväitä ja ne varmasti tukevat ja auttavat sinua. Ja muutenkin, kannattaa miettiä kaikenlaista harrastustoimintaa, kerhoja tai muuta vastaavaa, missä voisit tutustua uusiin ihmisiin ja saada vertaistukea.
Ymmärrän, että sulla on varmasti paha olla, onhan sinulla kuitenkin rankka menneisyyskin, kun olet joutunut olemaan useassa perhekodissa, mutta muista, nämä asiat ovat nyt takana päin, ja menneisyys ei estä sinua rakentamasta hyvää tulevaisuutta.
Molemmat tässä ollaan vielä nuoria ihmisiä, ja meillä on koko tulevaisuus edessä. Väkisinkin jossain vaiheessa alkaa valoa näkymään tunnelin päässä, ainakin itsellä kun aloin uskoa tulevaisuuteen. Nykyään seurustelen onnellisesti, käyn koulua, minulla on ystäviä ja jaksan paremmin, lääkityksestä ja terapiasta on ollut paljon apua.
Hymyssä suin vaan eteenpäin, ja valoisaa talven jatkoa!
Mulla ei oo veliä tai siskoja. Mulla on myös sama tunne että haluan tappaa itteni. Ei vain uskaltais. Suunnittelen että jos joskus ottaisi koko paketin uniilääkkeitä, lähtis henki helposti. Mä oon lähinnä koukussa uni- ja rauhottaviin lääkkeisiin mutta en alkoholiin. Välillä ehkä vähän väärin käytän näitä. Oli mullakin paha alkoholi-ongelma tuossa 16-17v. Alkoholinhimoon autto sertralin masennuslääke.
Vähän aikaa sitten loppu itellä psykiatrinen hoito suljetulla osastolla monta kuukautta. Mutta ei se mun elämänhaluun ole vaikuttanut kovin positiivisesti.
Nyt pitäis saada rahaa eli työtä. Ja kavereita tähän yksinäisyyteen :(
Mut ei kai sitä itsaria kannata tehdä.