Hiljaisuuden kadulla

Aamuyötä...
Minun mieleeni tulee kuva...synkkä syksyinen näkymä, kun kadut ovat tyhjät, kukaan ei halua mennä ulos, jokin peltipurkki ja muuta roskaa vain tuulen mukana liikkuu. Ja erään ikkunen takana istuu eräs, ja odottaa. Odottaa jotain, jonka tietää olevan, mutta joka ei vaan tule. Surullista. Kyllä hienot kuvat olet taas maalannut, haikeahko kokonaisuus. Runosta olen löytävinäni pettymystä ja siinäkään mikään ei tunnu miltään, kun puuttuu se tärkein, se rakas oma ihminen. Pidän kovasti runostasi, se on...hieno!

On upea runo,haikean surullinen. Odottaminen ja toivominen ,tulevat esiin runostasi. Miten tuttua..odottaa ja taas odottaa, rakastaan tulevaksi..tuleeko vai ei..Ei ei,vain peltipurkkeja ja tuulen tuomia roskia ,kolisee pitkin katuja. Näen oikein silmissäni tilanteen
toivottomuuden.. Hyvin loihdit esiin,oikean tunnelman, ikävästä..Kiitos runostasi,pidin kovasti tästä..Tuttu on tilanne..Kuulehan,on jo perjantai ja viikonloppu tulossa,joten iloa ja toivoa rintaan..Voihan hyvin! t.Irkku

..ensin runo alkaa iloisesti maailman ääniä kuuntelemalla ja sitten päätyy haikeaan kaipaukseen. Tässä oli sellaista vastakkainasettelua, joka tehosti tuota loppusäettä. Hieno kertakaikkiaan.

Kiitos sinulle tästä lukuhetkestä ja muutoinkin siitä, että jaksat näitä runoja tänne tuoda aamun piristeeksi. Noiden ikävämpien sepustusten jälkeen on mukava lukea ihan oikeata rakkausrunoutta.

Olimme niin nuoria ja kuitenkin
kaikki toiveet särkyneenä kadulla.
Haaveet ja unelmat raiskattuina
ja kuitenkin siinä kaikessa elimme.

Elimme, vaikka toiveet eivät
täyttyneet. Rakkaudet vain eivät
syttyneet. Eroottinen manifestimme
kiersi meidät ja olimme tyhjiä.

Kuvitellut fiktiot vain ja haaveet.
Lehdestä reväistyjä naisenkuvia,
joita nyt häpeän. Kehojen alistamista,
mikä nyt ohittaa tajunnan virrat.

Sinne särkyneiden toiveiden
kadulle ja sateeseen pehmenivät,
hajosivat kuvat. Paperimassaksi
ja muistoksi joita nyt kadun.

Vaikka jollekkin hymyilen ja
itselleni nauran, käytökseeni on
asettunut myös etäisyys siihen. Ja
naisen arvostaminen kokonaisuutena.

Oli hyvä kokea se katu ja oppia
Rakastaan kokonaan.


http://www.youtube.com/watch?v=4kpHmtA7LOk&feature=related

Kiitos runostasi.

Joskus takertuu muistoihin
ja menneisiin. Käy niitä
lävitse.

Hakeeko turvaa, suojaa ja lohtua?

Vai onko ihmisellä vain
sisäinen tarve, palata
jälkiään takaisin?

Kosketukseen menneen
Rakkauden. Tunteiden?

Hienoa tekstiä sinulta
ja säkeitä Rakkausrunona.

Tunnelma säilyi ehyenä
ja tarina kulki.

Viihdyin ja pidin
runostasi.

Hyvä runo jälleen sinulta.

Kyllä tuo Alfred lomamatkoilla
viriää aina aikamoiseksi
Casanovaksi...itse ole
puhdasverinen ympäristöön
ja paikalliseen luontoon
tutustuja.

Kovasti mukavaa päivää ja voimia sinulle

Kuulin kun joku lauloi!

Surullisesti mutta ah niin kovin kauniisti...

Juicen biisi
' katu täyttyy askelista, elämä on kuolemista,
ota käsi käteen ollaan hiljaa ' noin kai se jo-
tenkin meni.

Melankolinen, niin haikea kuin olla ja voi tämä
runosi on. Hiljaisuus on joskus hyväksi, mutta
odottaminen on aina pitkä. Varsinkin, jos odottaa
niitä askeleita kuuluvaksi.

Jouni. Runosi kuuluu aateliin - ehdottomasti.

Minä vihdoin kiireiltäni ehdin tänne runoystävien luokse. :)

Tuttujen askelten ääni kantautuu
jo odotukseen mieli antautuu
aurinkokin vielä paistaa
ei ystäväänsä hylkää

osoitekin on tiedossa
ei missään vaiheessa unohduksissa
sydämeen hän yrittää kurkistaa
vieläkö mahtaa olla tilaa?

Hieno runo sinulta odotuksesta ja kaipuusta,
vaikka se päivä ei vielä runossasi koittanut,
on se vielä edessäpäin päiväsi kirkastaen!