Haminan veronmaksaja!
Kun Haminassa on noussut korkea poru sataman johdon lisäeläkkeistä, on syytä muistaa muutama lakipykälä.
Haminan satama Oy on osakeyhtiö ja sitä ja sen toimintaa sitoo osakeyhtiölaki. Lain mukaan osakeyhtiön hallituksen päätöksiä ei voi kunnallispoliittinen elin kumota tai muuttaa. Tämä tarkoittaa sitä, että kaupungin hallitus ei voi kumota Haminan Satama Oy:n hallituksen tekemää toimivan johdon lisäeläkepäätöstä. Yhtiön hallituksen tekemä päätös on lainvoimainen ja sen maksavat haminalaiset veronmaksajat. He maksavat itkien, kiroillen tai nauraen, mutta maksavat.
Ainoa mitä haminalaiset voivat tehdä, on muistaa, ketkä tuota eläkepäätöstä olivat tekemässä. Tämä on kuitenkin turha toivo, sillä tutkimusten mukaan seuraaviin kunnallisvaaleihin ei suuren vaalikarjan muisti riitä, vaan he valitsevat taas uudelleen ja taas uudelleen samat veronmaksajien kukkaroita kuristavat päättäjät.
On kuitenkin yksi lain sallima keino päästää haminalaiset veromaksajat turhista lisäveroista sataman johdon hyväksi: yhtiön omistajat vaativat erikoistilintarkastusta. Jos tässä erityiskilintarkastuksessa löytyy Haminan Satama Oy:n kaapista yllättäviä luurankoja, on mahdollista saada, nyt erotetun hallituksen, päätös kumottua.
Edellistä erityistilintarkastusta halunneet kaupunkilaiset eivät olleet asiakirjan allekirjoituksissaan riittävän huolellisia jättäessään osoitetietonsa puutteellisina, jolloin erityistilintarkastusvaatimus ei ollut lainvoimainen. Mikäli mainitun asiakirjan allekirjoittajat nyt olisivat huolellisempia, voisi vaatimus saada lainvoiman ja erityistilintarkastus toteutettaisiin. Kun muistamme osan allekirjoittajista olevan poliittisesti sidottuja Haminan Satama Oy:n hallitukseen, lienee turha odottaa mitään toimenpiteitä, joilla lisäeläkepäätös saataisiin kumottua.
Oli miten oli, niin arvoisat haminalaiset maksavat veroina sataman toimivan johdon lisäeläkkeet. Toimivaa johtoa on syytä onnitella hyvästä eläkeasioiden osaamisesta. Miten sitten tuon päätöksen tehneeseen hallitukseen tulisi suhtautua? Sen päättäköön jokainen kaupunkilainen itsekseen.
Nyt voimme vain todeta, mitä seuraa, kun jäsenkirjapätevät pääsevät valtaan ja tekevät päätöksiä, joita he eivät ymmärrä ja joita asioita osaavat ja ymmärtävät eivät ole saaneet ääntää kuuluville ajoissa.
Näin on näreet
Arvatkaapa keitä naurattaa? Kourallista haminalaisia ja kymmeniätuhansia ympäristön ihmisiä!

Vastaukset 3
Vanhimmat
...toi sun kirjoituksesi! Sitä lisäeläke päätöstä kun ei ole vielä tehty siellä Satama Oy:n hallituksessa! Unohdit kirjoituksessasi konserniohjeet, joiden perusteella voi olla osittain eri mieltä kanssasi!
Kaiken lisäksi siellä on nyt uusi hallitus jolle eläkkeistä päättäminen kuuluu! Saas nähdä millaisen päätöksen asiasta tekevät! Kun saa veikata, niin eivät hyväksy mitään lisäeläkkeitä kellekään!
=)
kun nyt on tullut julki haminalaisten maksettavaksi tullut 450 000 €:n lisälasku sataman entisen johtokunnan ymmärtämättömyydessään tekemistä eläkepäätöksistä?
Toivottavasti ei tule enää uusia lisälaskuja!!
Muistatteko vielä, ketkä olivat tekemässä näitä päätöksiä, joita me alamme maksella ja koko porukalla?
450 000e on ja melkein puolethan on jo kasassa kun terveyskeskuksen yöpäivystys lakkautettiin. Tosin kyseessä on kaupungin laskujen mukaan melkein 200 000e säästö - lopullista hintaahan säästöpäätöksellä ei ole:))
Voisin kuvitella, ettei eläkepäätöksestä päästä irti ja maksettavahan se sitten on.
Edellinen hallitushan jäi kiinni mittavammasta lisäeläkkeestä ja sen kustannusvaikutushan olisi ollut hieman mittavampi (n 900 000 e).
- Jos kehtaiisin niin hieman kyselisin eurojeni perään mutta annetaan entisille päättäjille "vapautus kaikesta vastuusta";))