Länsi-Savo:
Old Iivar avaa Mäntyharjussa
Mäntyharjussa avaa perjantaina ovensa ravintola Old Iivar, jonka omistaja Sirpa Huoponen on haltioissaan siitä, kuinka paljon osaamista löytyy omalta paikkakunnalta.
Huoponen on remontoinut kuukauden päivät entistä ravintola Amigoa, jonka hän osti Resteliltä tammikuun puolivälissä. Remontoijat ja pintojen käsittelijät ovat löytyneet omalta kylältä, jonka voimavaroja hän kehuu suorastaan uskomattomiksi.
Old Iivarista tulee kaiken kansan kuppila. Huoponen mainitsee erikoisuutena, että terrassilla on anniskeluoikeudet läpi vuoden, joten vaikka uuden vuoden ilotulitusta voi seurata terassilta lasi kädessä.
Ravintola sai nimensä Huoposen pojan toisen nimen mukaan. Uutta nimeä parikymmentä vuotta Amigona toimineelle ja sitä ennen Mäntyhovina tunnetulle paikalle mietittiin pitkään.
Huoponen osti ravintolatoiminnan, mutta kiinteistön omistaa edelleen Restel-ketju, joka on viime aikoina myynyt pienten paikkakuntien pieniä ravintoloita.
Hieman ennen Mäntyharjua Restelin ravintoloista siirtyi yksityiselle myös Sataman Valot Ristiinassa.

Vastaukset 19
Vanhimmat
kun pitää mainostaa näillä keskustelu palstoilla.
Kopiotu 19.02.2009 Länsi-savon sivuilta ja liitetty tänne.Muusta ei ole kyse.
veikkaus on että uusi ravintola ei vedä väkeä.. nähtäväksi jää mitä uudistusta tämä tuo..
menestyy! :) Onnea vaan! Toivoisin niin, että siellä ei ainakaan tarvitsisi palella niin kuin kylän toisessa baarissa...
No onpas siellä ankeeta porukkaa. Heti toivotaan, että uudella baarilla menisi päin Mäntyharjua...
Olkaa iloisia siitä, että noin pienellä kylällä edes on baareja!!!
uudelle kuppilalle,kyllä tänne kaksi mahtuu,ja toivottavasti tulee nyt sitä hintakilpailua.
Liekö tuossa vähän hienostelua englannilla.
Miksei yhtä hyvin Old Tauno tai Young Jaana?
Tai sitten Old Yallu.
Millastas Iivarissa oli?? :D
mukavata! Hieno paikka!
taas siellä pidettiin ns.mainosjonoa,luulisi että sisälle otetaan porukkaa sen verran kun on asiakaspaikkoja,mutta ilmeisesti pienemälläkin myynillä pärjäävät.
Oudolta näytti, kun ei ikkunoissa ollut verhoja, jotain tiilikuvioista teippiä vaan.
Läpi näkyi ikkunoista sisälle...ohi mennessä vilkuilin.
Outoa on sekin, että keittiö hävitettiin, olisihan tämä ollut suurempi paikka mm.lounasruokailijoille kuin Rosmariini, joka on usein ahdistavan täynnä.
Miten nyt jos menee syömään ja tilaa pihvin? Ehtiikö pihvi jäähtyä ennenkuin se ehtii Rosmriinin keittiöstä jonkun juoksuttamana Iivariin? En myöskään pidä paikan nimestä, olkoonkin Huoposen pojalta lainattu.
koskaan syöty. Juomaan sinne mentiin.
olla nuoren perkainen.amigosta sai joskus aikoinaan loistavia nakkikoreja,suolatasapainon säilyttämiseksi.siitä riitti koko pöydälle.
Niin, on syöty lounasruokaakin siellä aikoinaan, mm. kunnalla oli "ruokakupongit" sinne, kabinetin puolella olen usein syönyt.
Mutta lähivuosina en ole ko paikassa käynyt.
menesty yksikään kapakka,myyntiä on vain kahtena päivänä kuukaudessa,kun työttömät saa korvaukset.
kolautuspäivänä maksellaan viinatrokarin velat.
mutta uutta piikkiä voi juoda taas sen 2 päivää
.. paikkahan se oli, tänään tuli käytyä ekakertaa. Hyviä laulajia oli paljon, täytyy tulla joskus toistekin..