Arki potilaana on välillä syvältä. Ei jaksa lenkkeillä tai leikkiä lasten kanssa, huomioida miestä.. Puhti ei vaan meinaa riittää.
Nyt katsoin että pk seudulla on uutta vapaaehtoistoimintaa syöpään sairastuneita varten, sain esitteen sairaalasta. Taidan tsempata vielä ja soittaa sieltä lastenvahtia käymään, joku leikkisi niidenkin kanssa. Jos itse nukkuisin vaan ja hellittäisin hetkeksi. Tai jos oikeasti saisin potkittua itseäni ulos kävelylle.
Kuinka te muut porskutatte näiden vaikeiden aikojen yli? -Hinni
Nyt katsoin että pk seudulla on uutta vapaaehtoistoimintaa syöpään sairastuneita varten, sain esitteen sairaalasta. Taidan tsempata vielä ja soittaa sieltä lastenvahtia käymään, joku leikkisi niidenkin kanssa. Jos itse nukkuisin vaan ja hellittäisin hetkeksi. Tai jos oikeasti saisin potkittua itseäni ulos kävelylle.
Kuinka te muut porskutatte näiden vaikeiden aikojen yli? -Hinni
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vahva usko auttaa. Samoin positiivinen elämän asenne, liikunta jne.
Itse olen ajatellut, että jos minulla on vielä jotakin annettavaa, voin saada lisäaikaa.
Mutta olen valmis myös lähtemään, jos se on Jumalan tahto.
Uskon, että tapahtuipa mitä tahansa, se on minun parhaakseni.
En tiedä pystynkö sinua juuri nyt lohduttamaan, mutta toivon sinulla vahvaa USKOA ja kaikkea hyvää.
Jos tunnet itsesi väsyneeksi, niin hellitä. Jos kerran apua on saatavilla, esim. mainitsemasi lapsenvahti, niin hanki sellainen ja hellitä itse hetkeksi, ota itsellesi aikaa. Älä kuitenkaan syyllistä itseäsi siitä, sillä kaikki me tarvitsemme omaa aikaa. Lähde tosiaan vaikka kävelylle sillä välin kun lapsenvahti on lastesi kanssa tai esim. tapaamaan ystäviäsi. Ehkä sen jälkeen jaksat itsekin taas osallistua perhe-elämään ihan toisella lailla. Et kertonut kovin paljoa sairautesi laadusta, mutta uskoisin, että oli tilanteesi mikä tahansa, niin tällainen pieni irtiotto siitä arjesta antaisi uutta energiaa.
Sinun ei todellakaan tarvitse itse jaksaa kaikkea. Jos väsyttää, niin annetaan väsymykselle aikaa, jos itkettää, niin itketään. Ihan niinkuin luonnossakin, välillä luonto nukkuu, varsinkin tähän aikaan vuodesta ja keväällä se sitten virkoaa. Välillä sataa, mutta aina sateen jälkeen tulee pouta.
Omakohtainen kokemukseni on, että tämä sairaus todellakin on välillä kuin vuoristorataa, on ylämäkiä ja on alamäkiä, on hyviä aikoja tai päiviä ja on huonoja aikoja tai päiviä.
Eletään päivä kerrallaan, sellaisen kuin se kulloinkin tulee.
Olisi mukavaa, jos kirjoittelisit kuulumisia jatkossakin, esim. kokemuksia lapsenvahdin järjestymisestä.
Pojallani on hyvin pahanlaatuinen syöpä silmässä.
Syöpä on kova sairaus, se ei päästä vähällä.
Älä murehdi suotta, hae apua lastenhoitoon.
Nyt on sinun toipumisesi kaikkein tärkein asia.
ja positiivista ajattelua. Itse sairastin v.2003 rintasyövän kaikkien hoitojen kera. Olin silloin yksinhuoltaja pienen lapsen kanssa. Arki oli äärettömän raskasta ja ei voinut jäädä sairaslomalle sillä rahat ei olisi riittänyt.
Ole onnellinen miehestäsi ja siitä jos hän sinua vähänkin auttaa. Ole myös onnellinen lapsista sillä he pitävät sinut elämän syrjässä että et ala ajattelemaan vain sairauttasi.
Itse olen sitä mieltä että henkisesti pääsin helpolla sairaudesta koska minulla ei oluut aika sairastaa. Työssä työasiat ja kotona lapsi. Välissä oksennettiin ja käytiin etsimässä erilaisia systeemejä päähän että kehtasi työhön mennä.
Me naiset olemme vahvoja ja mikään ei ole niin vahva kuin äiti. Jos et jaksa leikkiä lepää vierellä sillä tärkeintähän on olla läsnä. Eikä lapset mene siitä pilalle vaikka hieman hengaisitte vain kotona..:)
Tsemppiä..