Äitini altzheimer on edennyt vakavaan vaiheeseen, eikä hän juurikaan enää puhu. Aikaisemmin pystyin jotenkin tulkitsemaan hänen ajatuksiaan -harhojenkin seasta- mutta nyt pohdin entistä enemmän, kuinka paljon hän ymmärtää omasta tilastaan. Tunnen suurta tuskaa, koska hänen elämänsä on muuttunut niin vaikeaksi ja sairaus on vienyt häneltä kaikki kyvyt ja lahjat, joiden varaan hänen elämänsä rakentui.
Oletteko törmänneet mihinkään tutkimuksiin tms. sairastuneen itseymmärryksestä? Aina toisinaan todetaan, että sairaudentunto on kadonnut, mutta mitä tämä ihan oikeasti tarkoittaa? Ymmärtääkö, mitä on menettänyt?
Oletteko törmänneet mihinkään tutkimuksiin tms. sairastuneen itseymmärryksestä? Aina toisinaan todetaan, että sairaudentunto on kadonnut, mutta mitä tämä ihan oikeasti tarkoittaa? Ymmärtääkö, mitä on menettänyt?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuvittelisin sairastuneen elävän tyystin omassa maailmassaan.Parempi että puuttuu sairaudentunto,näin välttyy pahimmalta tiedon aih.tuskalta ja masennukselta.Sitähän ei voi tietää kuinka usein dementoitunut raottaa"ovea"ulkomaailmaan.Tunteeko sinähetkenä sekasortoa,ahdistusta mielessään.Ajattelisin näin olevan.Äitini sairaus on alkuvaiheessa ja omaiset ovat eniten huolestuneita tilanteesta.Äitini näyttää tyytyväiseltä.Ilmeisesti hän on niitä onnellisia,joilta puuttuu sairaudentunto.
siinä vaiheessa kun vielä itse tiedostaa, ettei muista, on vielä toivoa. Kun taas taudin edetessä ei tajua tilaansa eikä ymmärrä.
Kun me nuoremmatkin unohtelemme sitä sun tätä, mutta me tunnustamme ja tiedostamme asian. Jos niin ei olisi se tietäisi, että kyse on dementiasta todennäköisesti altzheimerista ja se on edennyt pitkälle.
Ehkä se on hyväkin, ettei tajua tilaansa. Ainakin jos tilaan ei liity suurta ahdistusta.
Omasta äidistäni olen huomannut,että hän on onnellinen ihminen.Johtunee siitä ettei tajua sairastuneensa.Hänellä"minän itsesuojeluvaisto"toimii erittäin hyvin.Soitin tänään kysyäkseni milloin haemme uuden passin.Hän oli juuri lähdössä seniorien viikonloppumatkalle.Passinhaku jää ensiviikolle.Oikeastaan äitini ei edes muista milloin piti lähteä ulkomaille:) tai sit tietää,mutta ei kerro,ota hänestä selvää..
aiheesta. siinä tytär seurasi äitiään kameran kanssa sairauden edetessä.
alussa ymmärsi ja harmitteli ja masentui.
lopussa se sairaudentunto alkoi häviämään...
Katsoin sen dokumentin.Se oli hyvä.Kaikessa surullisuudessaan koskettava kuvaus äiti-tytär-suhteesta.Mieleeni jäi se,kun äiti kellui vedessä ja vaikutti tyynen rauhalliselta.Haluaisin nähdä,miten hänen jatkossa kävi ja miten nopeasti sairaus eteni.