Potkut yliopistosta käyvät kalliiksi

Hidaskin valmistuminen on yhteiskunnalle edullisempaa kuin opiskelujen keskeytyminen. Esim. hammaslääkärikoulutus on yksi kaikkein kalleimpia yhteiskunnan kustannettavia. Kalleus johtuu opetukseen sisältyvästä pienryhmäopetuksesta sekä henkilökohtaisesta ohjauksesta, kun opettaja joutuu opettamaan vierellä, kuinka asiat tehdään. Myös materiaalikustannukset ovat huomattavat. Jos opiskelijalta puuttuu seitsemän vuoden kuluttua vielä muutama pakollinen opintoviikko, niin onko järkevää potkaista opiskelija siinä vaiheessa pihalle? Silloinhan kaikki yhteiskunnan satsaukset opiskelijaan ovat menneet kertaheitolla hukkaan. Ex-opiskelija joutuu loppuelämäkseen hanttihommiin siivoamaan tai tehtaaseen töihin.
Harvalla nuorella on niin hyvä mielenterveys, että hän selviäisi kyseisestä tragediasta ilman mielenterveyspalveluita. Todennäköisesti hän tarvitsisi psykoterapiaa ja loppuelämän kestävän mielialalääkityksen, jotta hän jaksaisi lakaista toimistojen lattioita seuraavat 30-40 vuotta.
Hallituspuolueilla oli ennen vaaleja suuri huoli lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisystä mutta ilmeisesti vaaleista on nyt kulunut niin pitkä aika, että vaalilupaukset voi unohtaa.
Ehdotan, että kun on kulunut 7 vuotta opiskelujen aloittamisesta, opiskelija menettää kaikki opiskelijan etuudet: ateriatuen, alennukset matkalipuista, ei YTHS:n palveluja jne. mutta hän säilyttää (maksullisen?) oikeuden suorittaa tutkintonsa loppuun. Loppujen lopuksi yhteiskuntahan siitä eniten hyötyy!
91517
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

miten?

Äänestä
  • Helpoin lienee se, että jätät ilmoittautumatta.

    Äänestä

  • Tässä pohdittiinkin sitä tulevaa ehdotusta opintoaikojen rajaamisesta...

    Äänestä

  • vihje kirjoitti:

    Tässä pohdittiinkin sitä tulevaa ehdotusta opintoaikojen rajaamisesta...

    vai tiedätkö jonkin nettiosoitteen, josta voisin lukea lisää kyseisestä kaavailusta?

    Äänestä

"Ex-opiskelija joutuu loppuelämäkseen hanttihommiin siivoamaan tai tehtaaseen töihin."

Kamalaa visio. Joutua nyt ihan oikeasti töihin.

nim. Tehtaassa jo 18:sta vuotta.

Äänestä
  • Kamalaa se voi nuorelle olla siinä vaiheessa, kun tietää mitä todella haluaa tehdä työkseen, mutta ei voi saada alan tutkintoa typerän lain takia. Jos on jo seitsemän vuotta asennoitunut tulevaan ammattiin ja sitten onkin tulevaisuus kaupan kassalla, niin on se aika traagista. Todennäköisesti niin pitkällä opiskeluissaan olevat saisivat kyllä alaan liittyvää työtä (onhan niitä poikkeuksiakin tietysti) mutta ilman tutkintoa huonommalla palkalla ja heikommilla ylenemismahdollisuuksilla.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kamalaa se voi nuorelle olla siinä vaiheessa, kun tietää mitä todella haluaa tehdä työkseen, mutta ei voi saada alan tutkintoa typerän lain takia. Jos on jo seitsemän vuotta asennoitunut tulevaan ammattiin ja sitten onkin tulevaisuus kaupan kassalla, niin on se aika traagista. Todennäköisesti niin pitkällä opiskeluissaan olevat saisivat kyllä alaan liittyvää työtä (onhan niitä poikkeuksiakin tietysti) mutta ilman tutkintoa huonommalla palkalla ja heikommilla ylenemismahdollisuuksilla.

    Vaan kun kaikki ei aina mene niinkuin haluaa. Ei kannata tavoitteistaan huolimatta pitää juristin tai pörssimeklarin uraa itsestäänselvyytenä, ettei sitten tarvitse pettyä.

    Eikä minun mielestäni ole muutenkaan oikein terve lähestymistapa jakaa ammatteja (ja ihmisiä) hyviin ihmisiin ja paskasakkiin. On se kumma kun kun minä en tavallisena tehdastyöläisenä kelpaa "oikeaksi yhteiskunnan jäseneksi" mutta veronmaksajaksi kyllä.

    No, eipä muuta.

    Äänestä

  • Pöh kirjoitti:

    Kun on opiskellut 7 vuotta englanninkielistä tenttikirjallisuutta tuhansia sivuja, käynyt pakollisissa harjoituksissa, harjoitellut vaativia toimenpiteitä jne. niin joutuminen loppuiäksi tehdastöihin olisi varmasti kenelle tahansa erittäin turhauttavaa. Palkkaahan tuolta ajalta ei saa, joten sellainen henkilö, joka on heti peruskoulun jälkeen mennyt tehtaaseen töihin on ansainnut tuon 7 vuoden aikana kymmeniä tuhansia euroja.
    Tehdastyö on hanttihommaa sellaiselle, joka on koko nuoruutensa opiskellut tähdätäkseen muunlaiseen ammattiin.
    Minä henk.kohtaisesti arvostan erittäin korkealle ihmiset, jotka tekevät oikeaa työtä: siivoojat, putkimiehet, tehtaassa työskentelevät jne. Ilman edellä mainittuja työntekijöitä ei yksikään yhteiskunta pysyisi pystyssä paria viikkoa kauempaa. Minä soisin edellä mainituille työntekijäryhmille paljon nykyistä suuremman palkan, koska he kaikki tekevät TÄRKEÄÄ työtä. Esim. siivoojien palkka on törkeän pieni.
    Kuitenkin yhteiskunnassa tarvitaan myös hammaslääkäreitä, opettajia jne. On yhteiskunnan kannalta järkevää kouluttaa heidät loppuun saakka eikä puolitiehen. Tehdastyöntekijäkin tarvitsee hammaslääkärin palveluita ja hammaslääkäri taas tarvitsee tehtaassa tuotettuja tarvikkeita. Niinhän se nyky-yhteiskunta toimii! Vai kuinka?

    Äänestä

  • yhteiskunnalle kirjoitti:

    Totta töriset.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

yhteiskunnalle ! kirjoitti:

Hidaskin valmistuminen on yhteiskunnalle edullisempaa kuin opiskelujen keskeytyminen. Esim. hammaslääkärikoulutus on yksi kaikkein kalleimpia yhteiskunnan kustannettavia. Kalleus johtuu opetukseen sisältyvästä pienryhmäopetuksesta sekä henkilökohtaisesta ohjauksesta, kun opettaja joutuu opettamaan vierellä, kuinka asiat tehdään. Myös materiaalikustannukset ovat huomattavat. Jos opiskelijalta puuttuu seitsemän vuoden kuluttua vielä muutama pakollinen opintoviikko, niin onko järkevää potkaista opiskelija siinä vaiheessa pihalle? Silloinhan kaikki yhteiskunnan satsaukset opiskelijaan ovat menneet kertaheitolla hukkaan. Ex-opiskelija joutuu loppuelämäkseen hanttihommiin siivoamaan tai tehtaaseen töihin.
Harvalla nuorella on niin hyvä mielenterveys, että hän selviäisi kyseisestä tragediasta ilman mielenterveyspalveluita. Todennäköisesti hän tarvitsisi psykoterapiaa ja loppuelämän kestävän mielialalääkityksen, jotta hän jaksaisi lakaista toimistojen lattioita seuraavat 30-40 vuotta.
Hallituspuolueilla oli ennen vaaleja suuri huoli lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisystä mutta ilmeisesti vaaleista on nyt kulunut niin pitkä aika, että vaalilupaukset voi unohtaa.
Ehdotan, että kun on kulunut 7 vuotta opiskelujen aloittamisesta, opiskelija menettää kaikki opiskelijan etuudet: ateriatuen, alennukset matkalipuista, ei YTHS:n palveluja jne. mutta hän säilyttää (maksullisen?) oikeuden suorittaa tutkintonsa loppuun. Loppujen lopuksi yhteiskuntahan siitä eniten hyötyy!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu