Vertaistukea?

Olen 19-vuotias tyttö Päijät-Hämeen seudulta. Olen jo monta vuotta kärsinyt masennuksesta, ahdistuksesta ja jonkin asteisesta sos.tilanteiden pelosta. Käyn sentäs terapiassa.
Haluaisin saada juttuseuraa erityisesti MIEHISTÄ joilla on samanlaisia ongelmia. Tuntuu, että tässä tilanteessa minua voi parhaiten ymmärtää vain joku jolla on samanlaisia kokemuksia.
Lähetä sähköpostia [email protected] tai mese [email protected]
4494
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jutellaan täällä, kun kerta tänne tulit.
Olen mies ja haluan jutella kanssasi, siis julkisesti netissä.
Minä kärsin erittäin paljon sos.tilanteiden pelosta, joten toimin tällä tavoin. En uskalla jutella kahden kesken(edes sähköpostitse), koska useat luottamukselliset kahdenkeskeiset juttutuokioni ovat päätyneet julkisiksi vittuiluiksi. Se ei ole kivaa kuulla, omia luottamuksellisia juttujaan jatkuvasti ihmisiltä, joille ei ole niitä kertonut.

Kuten huomaat, en etsi seuraa, vältän seuraa ja puhun tämänsorttisia juttuja vain netissä. Olen oikeasti aivan erilainen, enkä käy terapiassa. Vastailen lähes kaikkiin viesteihin, joten kanssani on helppo keskustella.
Minusta olisi kiva keskustella kanssasi, jos sinulle sopii tällainen jutustelumuoto?

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi, mutta itse en kyllä ole valmis juttelemaan asioistani näin julkisella foorumilla. Itse voin sen sijaan luvata, että en ala vittuilla , vaikka lähettäisitkin vaikka sähköpostia. Minulla ei ole mitään syytä käyttäytyä niin.

    Äänestä

  • dabadii kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi, mutta itse en kyllä ole valmis juttelemaan asioistani näin julkisella foorumilla. Itse voin sen sijaan luvata, että en ala vittuilla , vaikka lähettäisitkin vaikka sähköpostia. Minulla ei ole mitään syytä käyttäytyä niin.

    Kaltaisesi kiva nainen saa varmasti paljon kavereita, jotka lähettelevät mielellään sähköpostia.
    Valitettavasti en voi lähettää sinulle sähköpostiviestejä, vaikka oletkin mukava ja asiallinen nainen. Ongelma ei ole sinussa, vaan se on siinä, mitä olen kokenut ja miten suhtaudun kokemaani. Jos joskus toivun tästä, mitä olen kokenut, haluaisin alkaa tietenkin keskustelemaan kaltaisesi mukavan ihmisen kanssa.

    Oikein hyvää jatkoa sinulle ja tsemppiä:)

    Äänestä

haluta/tarvita,kun VAAN MIEHIÄ kaipaat:))..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


dabadii kirjoitti:

Olen 19-vuotias tyttö Päijät-Hämeen seudulta. Olen jo monta vuotta kärsinyt masennuksesta, ahdistuksesta ja jonkin asteisesta sos.tilanteiden pelosta. Käyn sentäs terapiassa.
Haluaisin saada juttuseuraa erityisesti MIEHISTÄ joilla on samanlaisia ongelmia. Tuntuu, että tässä tilanteessa minua voi parhaiten ymmärtää vain joku jolla on samanlaisia kokemuksia.
Lähetä sähköpostia [email protected] tai mese [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu