Uusia ystäviä Porista?!?

hei,
etsin itselleni ystäviä Porista tai lähialueita. ihan shoppailu, elokuva tai kahvittelu/juttelu -seuraa. mitä siis nyt ystävät tekevätkin. :)

olen pian 26 vuotias porissa asuva nainen. seurustelen, joten olen ihan kaverimielellä liikenteessä.

ystäviä ei voi olla liian montaa, siksi olisikin ihana tutustua uusiin ihmisiin. moni on minua kuvaillut mukavaksi, avoimeksi ja puheliaaksi persoonaksi jonka seurassa on mukava viettää aikaa ja jolle on helppo avautua omista asioista tietäen että ne eivät leviä pitkin kyliä.

pidän ihan ikkunashoppailusta ja hyvästä seurasta. kesän tullen olisi kiva mennä vaikkapa kirjuriin nauttimaan jäätelöt taikka siiderit ja siinä höpistä maan ja taivaan väliltä. tykkään myös lenkkeillä, joten lenkkiseurakin on tervetullutta. :)

tykkään vapaa-ajallani touhuta melko paljon, mitä siis milloinkin mutta lenkkeily on suuri intohimoni. siihen en kyllästy koskaan ja kunhan kelit tuosta sulavat niin pyörä tulee taas käyttöön.

mutta mikäli minä olisin mukavantuntuinen juuri sinulle ystäväksi/kaveriksi, niin minut saa kiinni tällaisesta kuin - [email protected]
1305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

moi.minäkin etin uusia ystäviä,olen 27 täyttävä likka ulvilasta,asun asuntolas mieheni kanssa.olen mukava ja luotettava,ja kiltti.vastaile vaikka mun deitti profiiliin kun en pääse käyttämään sähkö[email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minun unelmani kirjoitti:

hei,
etsin itselleni ystäviä Porista tai lähialueita. ihan shoppailu, elokuva tai kahvittelu/juttelu -seuraa. mitä siis nyt ystävät tekevätkin. :)

olen pian 26 vuotias porissa asuva nainen. seurustelen, joten olen ihan kaverimielellä liikenteessä.

ystäviä ei voi olla liian montaa, siksi olisikin ihana tutustua uusiin ihmisiin. moni on minua kuvaillut mukavaksi, avoimeksi ja puheliaaksi persoonaksi jonka seurassa on mukava viettää aikaa ja jolle on helppo avautua omista asioista tietäen että ne eivät leviä pitkin kyliä.

pidän ihan ikkunashoppailusta ja hyvästä seurasta. kesän tullen olisi kiva mennä vaikkapa kirjuriin nauttimaan jäätelöt taikka siiderit ja siinä höpistä maan ja taivaan väliltä. tykkään myös lenkkeillä, joten lenkkiseurakin on tervetullutta. :)

tykkään vapaa-ajallani touhuta melko paljon, mitä siis milloinkin mutta lenkkeily on suuri intohimoni. siihen en kyllästy koskaan ja kunhan kelit tuosta sulavat niin pyörä tulee taas käyttöön.

mutta mikäli minä olisin mukavantuntuinen juuri sinulle ystäväksi/kaveriksi, niin minut saa kiinni tällaisesta kuin - [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu