1 kor 3:10-15
"Minulle annetun Jumalan armon mukaan olen viisaan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, ja toinen rakentaa sille. Mutta kukin katsokoon, kuinka rakentaa.Muuta perustusta ei kukaan voi laskea sen lisäksi, mikä on pantu, ja se on Jeesus Kristus.Kuka sitten rakentaakin tälle perustukselle kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, itse kunkin työ tulee näkyviin. Sen tuo ilmi se päivä, joka ilmestyy tulessa, ja tuli koettelee, millainen kunkin työ on. Jos jonkun tekemä rakennus kestää, hän saa palkan. Jos jonkun työ palaa, hän kärsii vahingon.Itse hän kuitenkin pelastuu ikään kuin tulen läpi".
Olen monesti ajatellut vanhoillislestaadiolaisten hengellistä rakentamista, monesti se vaikuttaa olevan helposti palavista aineksista rakentamista.Ehkä he itsekin tiedostavat asian kun sanovat porukkaansa "hakomajaksi" helposti palavaksi.on tuossa Raamatunkohdassa se vapauttava totuus, vaikka palaisikin oma hengellinen rakennus ja jäisi ilman palkkaa taivaassa voi sielu silti pelastua.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Siion on kuin hakomaja yettitarhassa, se on fakta, sisällä olevat näkevät yrttitarhan ja yrttitarhalaiset näkevät hakomajan, siksi usein hakomajakaiset ihmettelevät että ihmiset näkevät Jumalan huoneen niin viallisena ja surkeana.
He näkevät sen sellaisena kuin se on.
Ei meidän tule hakomajaa koristaa vaan sen asujia valmistaa niinkuin morsianta kaunistaa yljälleen.
Se rakennelma ???, vaan se perustus on olennaisin koska rakentajan täytyy ensin kaivaa syvälle että sen löytää, ja sitten rakennella sen päälle.
Harvat muuten viitsii vaivautua kaivamaan aivan kallionn saakka , vaan mieluummin rakentavat hiekalle.