Olisi korkea aika Skoda Octavian korimalli muuttua.
Mielestäni tämä nykyinen korimalli alkaa olla jo aika vanhahtavan näköinen.
Mielestäni tämä nykyinen korimalli alkaa olla jo aika vanhahtavan näköinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
ajattelen aivan samoin, nyt kun tuli facelift, niin oletettavasti ensi vuoden loppupuolella esitelään kokonaan uusi kori?
No mitä vikaa Occun näössä on? Minä tykkään että ulkonäkö on käytännöllisen näköinen, ikkunat ovat ikkunoita näkyvyyden takia, ei turhia peltipokkauksia jotta puhdistuu pesuautomaatissa, eikä mikään takapään katosta isolla moukarilla littuun lyödyn näköinen niin kuin moni farkku tai maasturi nyt on, jos ei muuten niin ikkunoiden kutistamisen takia.
Sisällä yksinkertaisuus on valttia esim. kojelaudassa - siinä mestari on ollut Saab ja aika peruslinjoja Skodakin on pitänyt. Monen "nykyaikaisen" kojetaulu on hankala etenkin iäkkäämmille kuskeille kun pieniä nuppeja on sijoitettu näkymättömiin paikkoihin polvien eteen, mittarit ovat syvissä poteroissa niin että niiden lukeminen on hankalaa päivänvalossa (pimeällä ja kun mittarivalot päällä on helpomaa), on heijastuksia aiheuttavia koristeita jne.
Toki on jokaisen oma asia onko auto käyttöesine tai näyttöesine.
Yleisesti vaan autoissa on vaihtelua että ei samalla
korimallilla ajella vuosikymmeniä.
Korimallin vaihto vain muodin vuoksi on tuhlausta minkä kuluttaja maksaa. Ja entistä kalliimmin koska uuden automallin suunnittelu on niin kallista. Valitettavasti. Kuluttaja maksaa, turhasta, täysin turhasta ajatellen auton varsinaista käyttötarkoitusta.
Jos korimallia ei vaihda muodin mukaan niin automerkin peli on menetetty. Niin kävi Saabin. Valitettavasti. Minulla oli aikoinaan 9000. Paras auto mitä minulla on ollut. Tilat, istuinmukavuus niin edessä kuin takana, suuntavakavuus, ergonomia, valot, vakiovarustelu, tekniikka. Mutta kun uudella 9000:lla ei voinut näyttää naapurille kun se oli samannäköinen kun 10 v vanha 9000 niin uusia ei ostettu. 9000 lisättynä sivuturvatyynyillä jotka ovat vakiotavaraa nykyautoissa olisi kilpailukykyinen edelleen!! Toki ajonvakautus on nykyään vakio kun uusien autojen alustarakenteet ovat keskentekoisia - en tiedä olisiko siitä 9000:ssa hyötyä kun siinä oli pyöränkulmat paikallaan jo alunperin....
Ihmiset haluavat autolta ulkonäköä yli varsinaisten käyttöominaisuuksien. Miksi ihmeessä? Taidenäyttelyt ovat erikseen niitä varten jotka haluavat taiteeseen sijoittaa? Octaviassakin uusimman TM:n mukaan lähivalojen näyttämä on huonontunut ulkonäön kustannuksella!!!
tuo on vain TM:n keksintö että valot olisi huonontunut vain ulkonäön takia, ei pidä paikkaansa, tuohon olisi saanut todella hyvän xenonin jos vain olisi halunnut, eikä olisi ollut yhtään hullumman näköinen, koska kaikki xenon valot ovat lähes saman näköisiä ulospäin, sisällä sitten onkin eroa. Ja samaan olisi saanut myös bi-xenonin, mutta varmaankin hinta on ollut este.