Oletteko

miettineet sitä, että jos lapsi ei synnykään lesta perheeseen, niin senkinhän kaiketi Jumala on päättänyt?

Onko niin, että kun tällainen napero kasvaa "maailmaan", hän on helvetin oma?

Onko Jumala etukäteen valinnut omansa?

Entä ihmiset jossakin viidakossa, missä ei ole tietoakaan muusta, kuin jostain luonnonuskomuksista?
501360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Sanoo lestat.

Äänestä
  • tapaa yhtään lestadiolaista? Miten silloin voi olla uskossa?

    Mielestäni ei mitenkään, eli Jumalahan olisi silloin epäoikeudenmukainen.

    Äänestä

  • ei ikinä edes kirjoitti:

    tapaa yhtään lestadiolaista? Miten silloin voi olla uskossa?

    Mielestäni ei mitenkään, eli Jumalahan olisi silloin epäoikeudenmukainen.

    elämä on....

    Äänestä

  • Siis lähinnä se, että sittenhän ois parempi ko jo lapsena kuolis muut paitsi vl:t niin pääsisivät taivaaseen!?

    Äänestä

  • tuo virsi oli niin vieras, etten viitsinyt kuunnella.

    Vl usko on tainnut muuttua virsineen päivineen vuosien saatossa.

    Anteeksi että edes kysyin.

    Äänestä

Lapsihan syntyy aina Jumalan valtakuntaa.

Luuk. 1:80

Mutta lapsi kasvoi ja vahvistui hengessä, ja oli korvessa siihen päivään asti, jona hänen piti Israelin kansan eteen tuleman

Luuk. 18:17

Totisesti sanon minä teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, ei hän ikinä siihen tule siihen sisälle.

Luuk. 1:44

Sillä katso, kuin sinun tervehdykses ääni tuli minun korviini, hyppäsi lapsi ilosta minun kohdussani.

""Onko niin, että kun tällainen napero kasvaa "maailmaan", hän on helvetin oma?

Entä ihmiset jossakin viidakossa, missä ei ole tietoakaan muusta, kuin jostain luonnonuskomuksista?""

Vastaus:

Kyllä, jos hän ei käänny ja tee parannusta.

Viidakkokysymykseenkin seuraavassa vastaus.

2. Moos. 20:5

Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;

Eikö ole aika selvästi Raamatussa kerrottu. Tämä on kyllä valitettava tosiasia ja meistä se tuntuu erittäin epäoikeudenmukaiselta.

"Onko Jumala etukäteen valinnut omansa?"

Vastaus:

Joh. 15:16

Ette minua valinneet, vaan minä valitsin teidät, ja sääsin teidät, että te menisitte hedelmää tekemään ja teidän hedelmänne pysyis: että mitä te anotte Isältä minun nimeeni, sen hän antaa teille.

Äänestä
  • sitten mitään tarvitse enää ihmetellä. Joko Jumala on valinnut, tai lahjoittanut pirulle.

    Äänestä

  • No eihän tässä kirjoitti:

    sitten mitään tarvitse enää ihmetellä. Joko Jumala on valinnut, tai lahjoittanut pirulle.

    ""Joko Jumala on valinnut, tai lahjoittanut pirulle.""

    Se ei oo siis kuitenkaan ihan näin mustavalkoinen. Jumala tottakai haluaa, että kaikki pääsee Taivaaseen, mutta se on antanut ihmiselle valinnan vapauden. Tätä vapautta on "vastustaja" käyttänyt hyväksi ja houkutellut ihmisen maailmaan.
    Sieltä maailmasta sitten Jeesus on valinnut omansa. Se on valinnut sellaiset, jotka haluavat uskoa oikeoppisen opetuksen mukaan.

    Jumala kyllä tietää meidän seuraavat askeleet ja seuraavat tekemisemme, mutta me kuitenkin valitemme sen. Jumala kyllä siunaa ja varjelee omiensa tekemisiä.

    näkee sydämeen ja lähettää sinne avun, missä on vastaanottavaista sydäntä.

    Matt. 7:7
    "Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. "

    ttp://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Hepr. 4:1&rnd=1235170238678

    Hepr. 4:
    "6 Koska siis varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen, ja ne, joille hyvä sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden tähden,
    7 niin hän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla Daavidin kautta niin pitkän ajan jälkeen, niinkuin ennen on sanottu: "Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne".

    Ja Pyhä Henki estää menemästä sinne, missä Sanaa ei orteta vastaan.

    Ap. t. 16:6
    "Ja he kulkivat Frygian ja Galatian maan kautta, sillä Pyhä Henki esti heitä julistamasta sanaa Aasiassa. "

    Äänestä

  • Juhakki kirjoitti:

    ""Joko Jumala on valinnut, tai lahjoittanut pirulle.""

    Se ei oo siis kuitenkaan ihan näin mustavalkoinen. Jumala tottakai haluaa, että kaikki pääsee Taivaaseen, mutta se on antanut ihmiselle valinnan vapauden. Tätä vapautta on "vastustaja" käyttänyt hyväksi ja houkutellut ihmisen maailmaan.
    Sieltä maailmasta sitten Jeesus on valinnut omansa. Se on valinnut sellaiset, jotka haluavat uskoa oikeoppisen opetuksen mukaan.

    Jumala kyllä tietää meidän seuraavat askeleet ja seuraavat tekemisemme, mutta me kuitenkin valitemme sen. Jumala kyllä siunaa ja varjelee omiensa tekemisiä.

    "mutta se on antanut ihmiselle valinnan vapauden"

    Eli vapauden syntyä viidakkoon ja vapauden olla kohtaamatta Oulun lessuja?
    Sun lokiikkas on aika heikko ja kertoo kaiken sun itsekyydestäsi, et lessut olis muka jumala valinnut ja miljardit ihmiset olis sitte (-sori teitä ei vaan valittu.) ulkona.

    Ei ihme että oppi kasvattaa ylpeitä omahyväisiä huonon itsetunnon omaavia ihmisiä jotka halveksivat tavallisia normaaleja kansalaisia.

    Äänestä

  • Kyllä, jos hän ei käänny ja tee parannusta.** Mihin??

    Onko Vl parannus sama kun kristityillä. Ottaa Jeesus vastaan ja kertoa Hänen suurista teostaan ja kastaa myös Hänen nimessään. Tunnustaa ihmisille, että Jeesus on Messias. Onko samaa?

    Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; ** Jumala ei kosta mitään, sillä on antanut kaiken vallan Pojalleen, joka on outo juttu VL piireissä. Joh 5;22 > Isä itse ei tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle,

    oppisi??

    Äänestä

  • VL.rikos ihmisyyttä vastaan kirjoitti:

    "mutta se on antanut ihmiselle valinnan vapauden"

    Eli vapauden syntyä viidakkoon ja vapauden olla kohtaamatta Oulun lessuja?
    Sun lokiikkas on aika heikko ja kertoo kaiken sun itsekyydestäsi, et lessut olis muka jumala valinnut ja miljardit ihmiset olis sitte (-sori teitä ei vaan valittu.) ulkona.

    Ei ihme että oppi kasvattaa ylpeitä omahyväisiä huonon itsetunnon omaavia ihmisiä jotka halveksivat tavallisia normaaleja kansalaisia.

    olis Jumalan valittujakin.

    ole Raamatun mukaista vl:illä.

    Muistatko, mitä Jeesus sanoi Nikodemokselle.

    Hän sanoi, että ihmisen on synnyttävä uudesti.

    Vanhoillislestadiolaiset opettavat, etä ns. lapsuuden kristittyjen ei tarvitse syntyä uudesti, vaan ainoastaan niiden, jotka ovat tulleet heidän joukkoonsa ulkopuolelta.

    Siinä on yksi Raamatun vastaisuus. Aika suuri onkin.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    Kyllä, jos hän ei käänny ja tee parannusta.** Mihin??

    vastata, mutta et sinä ole oikein uskomassa, kun et ole meitä.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    oppisi??

    Meidän oppi kerrotaan Raamatussa. Lue sieltä.

    Äänestä

  • eihän opetus kirjoitti:

    ole Raamatun mukaista vl:illä.

    Muistatko, mitä Jeesus sanoi Nikodemokselle.

    Hän sanoi, että ihmisen on synnyttävä uudesti.

    Vanhoillislestadiolaiset opettavat, etä ns. lapsuuden kristittyjen ei tarvitse syntyä uudesti, vaan ainoastaan niiden, jotka ovat tulleet heidän joukkoonsa ulkopuolelta.

    Siinä on yksi Raamatun vastaisuus. Aika suuri onkin.

    Näköjään vieläkin saan harmillisesti huomata sen, että kaikki ei ajattele Raamattua kokonaisuudessa, vaan ottaa jakeen sieltä ja täältä.

    Kun Raamattua katsoo kokonaisuutena, niin ymmärtää myös ne sanat, jotka Jeesus sanoi Nikodemukselle.

    Nikodemus oli epäuskoinen ja Jeesus puhui epäuskoiselle/epäuskoisille.

    Joh. 3:7

    Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.

    Eli jos halutaan selvästi sanoa se jae Raamatun kokonaisuudessa ottaen, niin se menis tyylii:

    "Ellette te epäuskoiset synny uudesti, te ette voi periä Jumalan valtakuntaa."

    Epäuskoinen on kuollut, mutta uskovainen ei. Jos on uskovainen, ei voi myöskään syntyä uudesti, koska ei voi kahta kertaa syntyä uudesti

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    Kyllä, jos hän ei käänny ja tee parannusta.** Mihin??

    Onko Vl parannus sama kun kristityillä. Ottaa Jeesus vastaan ja kertoa Hänen suurista teostaan ja kastaa myös Hänen nimessään. Tunnustaa ihmisille, että Jeesus on Messias. Onko samaa?

    Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; ** Jumala ei kosta mitään, sillä on antanut kaiken vallan Pojalleen, joka on outo juttu VL piireissä. Joh 5;22 > Isä itse ei tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle,

    ""Tarkennatko Juhakki...Mihin?""

    Lue Raamatusta tämäkin asia. Nuohan ovat suoraan Jeesuksen suusta otettua.

    Sulla taitaa olla vieläkin jotain vikaa päässä. Määhän vastasin vain siihen mitä kysyttiin, en suinkaan siihen, että mihin kaikkeen me uskotaan.
    Sitten sää pöljänä otat niistä minun vastauksista johtopäätöksiä, että minkälainen usko meillä on.

    ""Ette minua valinneet, vaan minä valitsin teidät, ja sääsin teidät, että te menisitte hedelmää tekemään ja teidän hedelmänne pysyis: että mitä te anotte Isältä minun nimeeni, sen hän antaa teille.** Puhutko nyt kristityistä, vain VL;ilstä?""

    Jos muistat sellaisen asian, että olen sanonut, että vl ei ole sama kuin Jumalan lapsi, niin sinä et kysyisi näin tyhmiä kysymyksiä. Minä puhun Jumalan lapsista.

    Äänestä

  • VL.rikos ihmisyyttä vastaan kirjoitti:

    "mutta se on antanut ihmiselle valinnan vapauden"

    Eli vapauden syntyä viidakkoon ja vapauden olla kohtaamatta Oulun lessuja?
    Sun lokiikkas on aika heikko ja kertoo kaiken sun itsekyydestäsi, et lessut olis muka jumala valinnut ja miljardit ihmiset olis sitte (-sori teitä ei vaan valittu.) ulkona.

    Ei ihme että oppi kasvattaa ylpeitä omahyväisiä huonon itsetunnon omaavia ihmisiä jotka halveksivat tavallisia normaaleja kansalaisia.

    Ajattelitko muuten, että mihin vastasin?

    Viidakkokysymykseen jo vastasin. Ja sama kai se sitten on Oulun lessujenkin kohdassa.

    Mehän ollaan itsekkäitä, ylpeitä omahyväisiä ja meillä on myöskin huono itsetunto.

    Mihin kategoriaan ajattelit laittaa sellaiset sanat kuin "Oulun lessujen" muut "haukkumiset"?

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    Kyllä, jos hän ei käänny ja tee parannusta.** Mihin??

    Onko Vl parannus sama kun kristityillä. Ottaa Jeesus vastaan ja kertoa Hänen suurista teostaan ja kastaa myös Hänen nimessään. Tunnustaa ihmisille, että Jeesus on Messias. Onko samaa?

    Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; ** Jumala ei kosta mitään, sillä on antanut kaiken vallan Pojalleen, joka on outo juttu VL piireissä. Joh 5;22 > Isä itse ei tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomiovallan Pojalle,

    ""Tarkennatko Juhakki...Mihin?""

    Lue Raamatusta tämäkin asia. Nuohan ovat suoraan Jeesuksen suusta otettua. ** Etkö voi vastata, ensin kerrot, ette osaa nyt, pyydät minua katsomaan? Kyllä minä Raamatun tunnet, mutta sinulla kai on vaikeuksia.

    Sulla taitaa olla vieläkin jotain vikaa päässä. ** Missä kohti päätä, korvissa kyllä hieman, kävi viikate, korvalehdestä lähti sellainen parin millin siivu, ei muualla.

    Määhän vastasin vain siihen mitä kysyttiin, en suinkaan siihen, että mihin kaikkeen me uskotaan. ** Vastasiko?? Etkö pysty vastaamaan siihen, miten uskotte. Ensimmäinen vastauksiesi olikin sitten totta.

    Sitten sää pöljänä otat niistä minun vastauksista johtopäätöksiä, että minkälainen usko meillä on. ** Onko siihen parempaa vastusta, kun pöljä, tms. Ei siihen ole muutkaan VL:t pystyneet, kuten aloitusosasi sanoit?

    Jos muistat sellaisen asian, että olen sanonut, että vl ei ole sama kuin Jumalan lapsi, niin sinä et kysyisi näin tyhmiä kysymyksiä. Minä puhun Jumalan lapsista.** Eli et ole puolesta etkä vastaan, mutta mieluummin päinvastoin.

    Nyt sen kaikki ymmärtää?

    Se "en osaa vastata" -kohtaan oli joku typerys menny "mun" nimimerkillä kirjottaa.

    Äänestä

  • Juhakki kirjoitti:

    Näköjään vieläkin saan harmillisesti huomata sen, että kaikki ei ajattele Raamattua kokonaisuudessa, vaan ottaa jakeen sieltä ja täältä.

    Kun Raamattua katsoo kokonaisuutena, niin ymmärtää myös ne sanat, jotka Jeesus sanoi Nikodemukselle.

    Nikodemus oli epäuskoinen ja Jeesus puhui epäuskoiselle/epäuskoisille.

    Joh. 3:7

    Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.

    Eli jos halutaan selvästi sanoa se jae Raamatun kokonaisuudessa ottaen, niin se menis tyylii:

    "Ellette te epäuskoiset synny uudesti, te ette voi periä Jumalan valtakuntaa."

    Epäuskoinen on kuollut, mutta uskovainen ei. Jos on uskovainen, ei voi myöskään syntyä uudesti, koska ei voi kahta kertaa syntyä uudesti

    vanhoillislestadiolainen sitten
    on syntynyt uudesti?

    (Sanot: Jos on uskovainen, ei voi syntyä uudesti, koska ei voi kahta kertaa syntyä yydesti?)

    Koska se ensimmäinen kerta tapahtui?

    Minulla on sellainen tunne, että vanhoillislestadiolaisissa saattaa hyvinkin olla elävää uskoa kantavia ihmisiä. Olen saanut kuulla kertomuksia, joissa uskovaisen perheen lapsi on joutunut ns. tuhlaajapojan retkelle. Jumala on herättänyt omantunnon, antanut katumuksen synneistä ja saanut hänet kaipaamaan armoa. Juuri näin se uskovien keskuudessa tapahtuu.

    Kun vertaamme Jeesuksen aikaan, niin Jeesus itse olisi sanonut tälläiselle henkilölle: "Uskosi on sinut pelastanut, jne." Nämä ihmiset ovat saaneet kokea Jumalan Rauhan ja anteeksiantamuksen sydämellään. Ovat kokeneet iloa ja onnea Jumalan lapseuresta.

    Valitettavasti tämä usko on vähitellen kuitenkin sammutettu omavanhurskaalla ihmisopilla. Niin kauan kun ihmiselle ovat lähimmäisten sielut arvokkaita ja hän on valmis puhumaan siitä ilosta ja onnesta, mikä häntä on kohdannut, niin hän on elävässä uskossa.

    Kuitenkin yhteisö opettaa hänet vähitellen halveksimaan lähimmäisiään. Ihmisen luontainen omavanhurskaus pääsee omistamaan Jumalan armon ja ihminen paiskaa muut uskovaiset kattilaan ja istuu itse kannen päälle.

    Usko muuttuukin uskon ns. tuntomerkkien vahtaamiseksi, itsen ja toisten mittaamiseksi elämäntapasäännöillä.

    Äänestä

  • lapsuudenuskoinen kirjoitti:

    Heti siitä hetkestä lähtien, kun syntyy uusi elämä. Ja jos biologiaa sen verran, niin uusi elämä jo syntyy kohdussa. Eli silloin jo synnytään eka kerran

    Äänestä

  • Juhakki kirjoitti:

    vastata, mutta et sinä ole oikein uskomassa, kun et ole meitä.

    Mutta osaat jakaa täällä tuomioita mistä/kenelta olet saanut valtakirjan moiseen hommaan?

    Äänestä

  • Juhakki kirjoitti:

    Heti siitä hetkestä lähtien, kun syntyy uusi elämä. Ja jos biologiaa sen verran, niin uusi elämä jo syntyy kohdussa. Eli silloin jo synnytään eka kerran

    pilkkaavat niitä, jotka katsovat, että kasteessa ihminen saa kaikki Jumalan pelastusarmoon liittyvät tavarat.

    Jo pieni lapsi kantaa itsessään syntiturmelusta, mutta hänellä on meille salatulla tavalla usko Jeesukseen. Myös kastella on merkitys, mutta vielä tärkeämpi on usko.

    Kun ihminen varttuu niin hän jo melko varhain saa kokea tavalla tai toisella rikkoneensa Jumalan lakia. Hän joko paaduttaa silloin sydämensä tai sitten hän katuu ja kaipaa sovitusta.

    Tuo jälkimmäinen on jo uuden syntymisen alku. Hän tulee tuntemaan kadotetun ja tuomitun tilansa. (Hengellinen vaivaisuus tai uudemm. hengellinen köyhyys). Tästä uuden syntymisen kokemukset alkavat.

    Me monet olemme jo lapsina saaneet kokea aivan iloa syntien anteeksisaamisesta. Tämä tarkoittaa uutta syntymistä. Tälläinen henkilöhän on tullut siihen tilaan, jossa opetuslapset olivat lukittujen ovien takana. Tälläisille luvattiin ja annettiin Pyhä Henki.

    Siksi ihmettelen vanhoillisten opetusta, että yhteisöön kuuluneet eivät ole kokeneet, eivätkä tarvitse uutta syntymistä.

    Ei Jumalalla ole useammmanlaisia armonjärjestyksiä. On vain yksi tapa. Se on selitetty monessa kohtaa Raamatussa, mutta erikoisesti vuorisaarnassa.

    Äänestä

  • vanhoillislestadiolaiset kirjoitti:

    Lapsihan kokee jo äitinsä kohtussa sen syntymisen.

    Uudesti syntyminen on sitä, että on kuollut ja sitten synnytään uudesti.

    Ja ei pelkkä yhden synnin tekeminen tarkoita sitä, että on kuollut. Silloin on kuollut, kun on erottu Jumalasta. Synti eroittaa Jumalasta, eli synti vie kokoajan kauemmaksi Jumalaa ja jossan vaiheessa kun synti on tarpeeksi paaduttanut sydämen, niin silloin tapahtuu eroaminen eli kuolema.

    Syntien anteeksi saamisella päästään taas lähelle Jumalaa.

    ja ulkopuolisella on eri tie Taivaaseen.

    Mitenkä lankeemuksen syvyys mitataan?

    Kuinka syvälle on pitänyt langeta, että tarvitsee kokea uusi syntyminen?

    Jos verrataan Jeesuksen ja Nikodemoksen keskustelua, niin ei tuolle Nikodemokselle varmasti ollut epäselvää se, että uusisyntyminen tarkoittaa jotain muuta, kun oman fyysisen äidin kohtuun uudelleen menemistä.

    Kyllä Nikodemoksen pulma oli juuri sama, kun vanhoillislestadiolaisellakin. Hän ei ymmärrä millään uuden syntymisen tarpeellisuutta. Onhan hän hyvin onnistunut kristitty, hyvästä suvusta, kirjanoppinut ja sanalla sanottu: paljon parempi noita muita ihmisiä, jotka ovat joutuneet ulospäin näkyväisiin synteihin. Ei tälläinen tarvitse parannusta. Tämähän on juuri kuin se vanhempi veli. Hän ei tunne katuvaista tuhlaajapoikaa veljekseen. Hän vihastuu, kun Jumala osoittaa armonsa katuville syntisille. Hän ei koskaan ole rikkonut Isän käskyä. Mutta tunnustaa myös itse, ettei ole koskaan saanut kokea iloa autuudestaankaan.

    Jeesus sanoo itse: "Joka näistä vähäisimmistä käskyistä päästää ja niin ihmisiä opettaa, pitää..." Kun unohdetaan lain hengellinen puoli, niin voidaan hyväksyä koko omavanhurskaus kristityksi.

    Äänestä

  • vanhoillisella kirjoitti:

    Lankeemuksen syvyyttähän ei voida mitata, vaan sitten ollaan epäuskoisia, kun Jumala on ottanut uskon lahjan pois.

    Ei aina nopeesti voikkaa tietää, että onko joku oikeesti uskovainen vai ei, koska ei pelkkä ulkoinen elämä kerro välttämättä sitä.

    Mutta mitä kauemmin on tälläisen "ehkä on" uskovaisen kanssa, niin sitä helpommin huomaa, että onko tuo uskovainen vai ei.

    Kysymys ei ole Nokedemuksen ja vanhoillislestadiolaisen vertauksesta, vaan Nikodemuksen ja uskovaisen. Myös vanhoillislestadiolaisissa on epäuskoisia.

    Eli Nikodemus oli epäuskoinen ja Jeesus puhui epäuskoiselle, ei uskovaiselle tai kaikille yhtäaikaa.

    Nikodemuksella puuttui yksi asia. Se oli vanhurskauttavaksi tekevä usko, oikea uskon ymmärrys. Samoin esim. Korneliuksella, myös hän oli Jumalaa pelkääväinen ja uskoi Jumalaan, mutta se yksi puuttui.
    Siksi näistä kumpikaan ei ollut oikeesti uskovaisia, vaikka päällepäin olivat mitä parhaimpia.

    Samoin kun Nikodemus niin myös Kornelius olivat omavanhurskaita, eli yrittivät omalla elämällään ansaita "Taivaspaikan". Mutta Jumala herätti heidän tuntonsa.

    Eli jokainen epäuskoisen täytyy uudestisyntyä, ennen kuin hän on kelvollinen Jumalalle. Eli toisin sanoen tehdä parannus, kääntyä ja tehdä parannus. Eli ottaa vastaan anteeksiantava evankeliumi Jeesuksessa Kristuksessa.

    Vaikka uskoo kuin hyvin Jeesuksen Herraksi, niin se ei riitä, ei riittänyt Nikodemuksella, ei riittänyt Korneliuksella, ei riitä teillä rakkaat epäuskoiset ystävät. Täytyy tehdä parannus ja ottaa uskolla vastaan evankeliumi, jonka ydinsanoma on syntien anteeksi antaminen.

    Ja vielä kerran, että kun on jo syntynyt, ei tarvitse syntyä toista kertaa. Sitten kun kuolee, niin täytyy taas syntyä uudestaan, että olisi kelvollinen Jumalalle. Ei ihminen heti kuole, jos hän tekee syntiä.

    Jumalaa kohtaan.

    Sanot:

    "Ei ihminen heti kuole, jos hän tekee syntiä. "

    Olen eri mieltä:

    Käärme paratiisissa sanoi Eevalle juuri noin!

    Jos ihminen hyväksyy itselleen synnin, niin, että minä voin olla kristitty, vaikka esim. teen huorin ja petän vaimoani.

    Tälläiselläkin ihmisellä on oikeus uskoa ja Jumalan rakkaus ja armo ulottuu häneenkin. Kuitenkin hänelle käy onnettomasti, jos hän ei ehdi saada katumuksen armoa. Miksi?

    Siksi, että niin kauan, kun hän kantaa sitä ajatusta, että hän saa tehdä syntiä ja olla samalla uskovainen, hän ei voi olla katuvainen.

    Tästä syystä myös lapsuuden kristityn täytyy tulla siihen tilaan, että hän oikeasti tuntee katumuksen ja sen, että hän on elämällään ja teoillaan aiheuttanut Vapahtajalle kärsimystä ja kuolemaa.

    Lapsuudenuskovaisen uudensyntymän kokemus on ehkä hieman toisenlainen. Kuitenkin kaikkien meidän on täytynyt tulla tuntemaan se tyhjyyden ja mahdottomuuden tila Jumalan edessä.

    Vasta sen jälkeen Jumala antaa iloa Jumalan lapseudesta ja voimaa taistella syntiä vastaan. Tästä seuraa myös rakastava suhde lähimmäisiin.

    Pahoittelen suuresti, että joudun näin kovin sanoin puuttumaan väärään opetukseen.

    Äänestä

  • sydämen asenne kirjoitti:

    Synnin hyväksymisestä en ole puhunut mitään. Ja synnin tekemisen saamisesta.Älkää kääntäkö vastauksiani ja asioitani minua vastaan vääristelemällä.

    Jos pystyt olemaan edes minuuttia ilman syntiä, niin nostan kyllä hattua sulle. Tiesitkö, että aika moni "normaali" asia, mitä yleensä teetkin, niin saattaapi olla syntiä. "Ajatuksin, sanoin ja teoin voi tehdä syntiä"

    Kukaan uskovainen ei halua tehdä syntiä, mutta kukaan ei pysty olla tekemättä. Minun tuo edellisen viestin vastauksesta ei ollut kyse siitä, että eikö me haluttaisi ottaa viattomia ja virheettömiä askeleita, kyllä me näin halutaan, mutta kysymys oli vain siitä, että mikä erottaapi Jumalasta ja siitä vanhurskaudesta, jonka Jumalan edessa kelpaa.

    Synti on vain "kuorma, joka tekee matkan hitaaksi". On tietysti sellaisia syntejä, jotka voivat paaduttaa sydämen heti kertaheitolla, sekin on tietenkin yksilöllistä. Raamattu puhuu esim. juoppoudesta, murhasta, huoruudesta...

    Äänestä

  • sydämen asenne kirjoitti:

    Jumalaa kohtaan.

    Sanot:

    "Ei ihminen heti kuole, jos hän tekee syntiä. "

    Olen eri mieltä:

    Käärme paratiisissa sanoi Eevalle juuri noin!

    Jos ihminen hyväksyy itselleen synnin, niin, että minä voin olla kristitty, vaikka esim. teen huorin ja petän vaimoani.

    Tälläiselläkin ihmisellä on oikeus uskoa ja Jumalan rakkaus ja armo ulottuu häneenkin. Kuitenkin hänelle käy onnettomasti, jos hän ei ehdi saada katumuksen armoa. Miksi?

    Siksi, että niin kauan, kun hän kantaa sitä ajatusta, että hän saa tehdä syntiä ja olla samalla uskovainen, hän ei voi olla katuvainen.

    Tästä syystä myös lapsuuden kristityn täytyy tulla siihen tilaan, että hän oikeasti tuntee katumuksen ja sen, että hän on elämällään ja teoillaan aiheuttanut Vapahtajalle kärsimystä ja kuolemaa.

    Lapsuudenuskovaisen uudensyntymän kokemus on ehkä hieman toisenlainen. Kuitenkin kaikkien meidän on täytynyt tulla tuntemaan se tyhjyyden ja mahdottomuuden tila Jumalan edessä.

    Vasta sen jälkeen Jumala antaa iloa Jumalan lapseudesta ja voimaa taistella syntiä vastaan. Tästä seuraa myös rakastava suhde lähimmäisiin.

    Pahoittelen suuresti, että joudun näin kovin sanoin puuttumaan väärään opetukseen.

    Tuli vain tälläinen ajatus mieleesn, ja ajattelin kysyä sitä.

    Oletetaan, että te opetatte juuri oikein ja sillä uskolla pääsee Taivaaseen.

    Eikös Vanhoillislestadiolaisetkin rukoile syntien anteeksi saamiseksi ja rauhaa Jumalan kanssa? Eikö nekin sano Jeesusta Kristusta Herraksi?

    Kyllä näin tapahtuu. Silloinhan teidän uskon mukaan myös vl:t pääsevät Taivaaseen. Eikö niin?

    Jos vastaat kyllä, niin silloinhan sinun on turha täällä vl-palstalla kuuluttaa omaa uskoasi. Menee sellaisten luokse, jotka eivät ole pääsemässä Taivaaseen.

    Olen jo sanonut, että uskon vanhoillislestadiolaistenkin joukossa olevan niitä, jotka ovat kokeneet todellisen sydämen muutoksen ja uskoneet.

    Minua harmittaa, kun opetuksenne vaivuttaa omanvanhurskauden uneen niitä, jotka eivät vielä ole kokeneet uutta syntymistä.

    Tämäkin palsta osoittaa jatkuvasti sitä, että ihmiset kyselevät mitä uskovainen saa ja mitä hänen pitää tehdä.

    Sellainen ihminen, jonka täytyy tehdä yhtä ja toista ollakseen uskovainen on vielä lain alla. Hän ei ole päässyt uskon vapauteen, vaan on epäuskoinen ja lain alainen.

    Näitä fariseuksia te siellä tarhassanne paapotte ja saarnaatte heille suloisesti, että koettakaahan kilvoitella tätä ihmisoppia, jonka edesmenneet ovat hyväksi nähneet, jne.

    olin vanhoillisten seuroissa ja puhuja joka oli pappi kiitteli kaikki kristityt kuinka uskovaset elävät ja vaeltavat. Ei minkäänlaista nuhdetta synnistä,

    Äänestä

mukainen.

Tuosta aloittajan esittämästä kysymyksestä ei (kai) juuri koskaan kuule esim. saarnoissa.

On täysin mahdoton ajatus, että mustan Afrikan sydämessä syntyvä lapsi kasvettuaan jollakin tapaa hakeutuisi Suomeen ja lestadiolaisten vaikutuspiiriin.

Paavali jossakin kohtaa mainitsi, että on erilaisia iankaikkisuusosia. Olisikohan niin, että tuollaisen ihmisen iankaikkisuusosa ei olisi mitenkään paha? Eihän ole hänen syynsä, ettei ole koskaan ollut mahdolisuus kuulla evankeliumia. Laki kuitenkin on kirjoitettu hänenkin sydämeensä.

Ne - uskovaisetkin -, joilla on ollut tilaisuus elää eri maissa ja eri kulttuureissa, osaisivat valaista tätäkin asiaa. Suuressa maailmassa karisee taju, että jossakin peräpohjolan maisemissa olisivat maailman ainoat oikeat uskovaiset. Olisikohan Jumala sittenkin suurempi ja viisaampi kuin Pohjolan ihminen?

Äänestä
  • ja Jumalan valittuja.

    Ainakin Tansaniassa.

    Äänestä

  • on kristittyjä kirjoitti:

    ja Jumalan valittuja.

    Ainakin Tansaniassa.

    Jumalako se teidät valitsee??

    Kerrotko paikan Raamatusta.

    Jos puhut Kirityistä, älä sekoile uskomassa olevien, eli VLK;ien kanssa, sillä siinä on huima ero. Jumalan lapseksi pääsee vain tunnustamalla Jeesus Herraksi, ja sen on Afrikassa tehnyt yli 40 miljoonaan 2000 luvulla.

    Paavali, josta Hän puhuu, ja sinä vastasit, ei koskaan kirjoittanut syntisille, ei vaikeroijille, vaan Pyhille, Jeesuksen seuraajalle. Hän kirkasti Aina Kristusta ja käski etsiä vain Kristuksen keskeisyyttä, ei Jumalaa, sillä Jumala löytyy vasta Jeesuksessa, ei suoraan.

    Mitä luulet, onko nämä 40 miljoonaan Jeesusta tunnustavat VL;Iä?

    Hei kuules, ei se riitä että joku vaan sanoo, että Jeesus on mun Herran. Siihen vaaditaan paljon muutakin.

    Ensiksi täytyy Jumalan herättää ihmisen tunnon.
    Sen jälkeen etsiä Jeesus.

    Mistä Jeesus löytyy?

    Matt. 18:20
    Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä."

    Matt. 6:33
    Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.

    Sen jälkeen kun on löytänyt Jeesuksen, niin hän antaa synnit anteeksi sellaiselle, jolla on herännyt tunto.
    Miten synnit saadaan anteeksi? Jeesushan meni jo Taivaaseen, ei se oo enään maan päällä.

    Joh. 14:26
    Mutta Lohduttaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimeeni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teille kaikki, mitä minä teille sanonut olen.

    Eli Isä lähettää Pyhän Hengen Jeesuksen nimeen. Eli Pyhä Henki on "Jeesus"

    Nyt tämä Pyhä Henki voi antaa synnit anteeksi. Missä se Pyhä Henki on?

    Joh. 20:22
    Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki:

    Room. 8:9
    Mutta ette ole lihassa, vaan hengessä, jos muutoin Jumalan Henki asuu teissä; mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei se ole hänen omansa.

    Eli Pyhä Henki on Jumalan lapsissa.

    Room. 8:16
    Se Henki todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapset.

    Ja kun pidetään esim. seuroja tai saarnataan evankeliumin, niin tapahtuu seuraavaa:

    Matt. 10:20
    Sillä ette te ole, jotka puhutte, vaan teidän Isänne Henki, joka teissä puhuu.

    Ap. t. 5:32
    Ja me olemme näiden sanain todistajat, ja myös Pyhä Henki, jonka Jumala on niille antanut, jotka häntä kuulevat.

    Eli kun Jumalan lapsi puhuu hengessä, niin hän puhuu Pyhän Hengen kautta. Pyhä Henki voi antaa synnit anteeksi, eli antaa toisille Pyhän Hengen, eli tapahtuu seuraavaa:

    Ap. t. 8:18
    Mutta kuin Simon näki, että apostolien kätten päälle-panemisen kautta Pyhä Henki annettiin, taritsi hän heille rahaa,

    Ap. t. 10:44
    Kuin Pietari vielä näitä puhui, lankesi Pyhä Henki kaikkein niiden päälle, jotka puheen kuulivat.

    Ap. t. 11:15
    Mutta kuin minä rupesin puhumaan, lankesi Pyhä Henki heidän päällensä, niinkuin hän alussa meidänkin päällemme lankesi.

    Ap. t. 19:6
    Ja kuin Paavali pani kätensä heidän päällensä, tuli Pyhä Henki heidän päällensä, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.

    Ja siitä teidän puhutusta tuomitsemisesta:

    1. Kor. 2:13
    Jota me myös puhumme, ei niillä sanoilla, joita inhimillinen viisaus opettaa, vaan niillä, joita Pyhä Henki opettaa, ja me tuomitsemme hengelliset asiat hengellisesti.

    Etsimään jumalan valtakuntaa niin te rasistiset vl:ät paatte kaupungin rajat kiinni koskea ette haluu näitä "smuguja" nurkkiinne.

    Hei kuules, ei se riitä että joku vaan sanoo, että Jeesus on mun Herran. Siihen vaaditaan paljon muutakin. ** Mitä, ei ainakaan Jeesus vaatinut, koska itse lunasti ristin ryövärin, kun Hän tunnusti, olet Jumalan Poika, Herra.

    Vai valehteliko Herramme.

    Sen jälkeen etsiä Jeesus. ** Jeesus kyllä itse sanoo,, Joh 5;44 > Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä. Sen, joka tulee, minä herätän viimeisenä päivänä.

    tässä kohtaa. Katuvan ryövärin omatunto heräsi.
    Hän sai kokea vuorisaarnan autuaallisen tilan tuntomerkkejä jopa ivaan ja pilkkaan saakka. Toinen ryövärihän pilkkasi katuvaista ryöväriä.

    Äänestä

  • on oikeassa kirjoitti:

    tässä kohtaa. Katuvan ryövärin omatunto heräsi.
    Hän sai kokea vuorisaarnan autuaallisen tilan tuntomerkkejä jopa ivaan ja pilkkaan saakka. Toinen ryövärihän pilkkasi katuvaista ryöväriä.

    Mistä sinä sen teidät?? Raamattuhan vaan sanoo, ryöväri tunnusti Jeesuksen Kristukseksi. Ei muuta.. Älä lisää Raamattuun omiasi, Raamattua selitetään Raamatulla.

    Sinä olet juuri niitä Juhakkeja, jotka menee tulimereen, lisäämällä kirjaan jotain….

    Matt 23

    39 Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta. Hän sanoi: "Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!" ** Toinen mieskin sanoi, että JOS OLET MESSIAS?? Kuten sinä.
    40 Mutta toinen moitti häntä: "Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta?
    41 Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa."
    42 Ja hän sanoi: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi." *’ Hän sanoi, Totisesti, sinä olet jumalan Poika, Messias. Hän teki selvän uskon raukaisun. Älä
    43 Jeesus vastasi: "Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa."

    tässä kohtaa. Katuvan ryövärin omatunto heräsi.** Kyllä Heräsi, mutta Herääkö VL;n omatunto, kun SE ON SEURAKUNTA ÄIDIN HALINNASSA.? Hän teki oman ratkaisun, eikä seurakuntansa. Tätä ei Juhakki pysty myöntämään, että vain usko Jeesus Jumalan pojaksi ja Herraksi YKISN PELASTAA.

    Missä siinä muuten oli se VL synninpäästö?? Löysitkö sinä sitä?

    Kuule kaveri, Hän ei todennäköisesti ollut kuulemassa Vuorisaarnaa vaan pidättelynä odottamassa tuomiota, juuri yhtä kaukana Jeesusta kun te. Missään kohti ei sitä sanota, että Hän olisi kuullut Jeesuksesta, jos olisi, se olisi kerrottu. Älä selittele Raamattua SRK;lla ja heidän maallikko tulkitsijoillaan.

    Toinen ryövärihän pilkkasi katuvaista ryöväriä.** Ei paikannut, VAAN JEESUSTA. Miten voit olla noin ulkona. Missä se sanotaan. Vastaako tähän.

    Äänestä

  • Juhakki kirjoitti:

    Hei kuules, ei se riitä että joku vaan sanoo, että Jeesus on mun Herran. Siihen vaaditaan paljon muutakin.

    Ensiksi täytyy Jumalan herättää ihmisen tunnon.
    Sen jälkeen etsiä Jeesus.

    Mistä Jeesus löytyy?

    Matt. 18:20
    Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä."

    Matt. 6:33
    Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.

    Sen jälkeen kun on löytänyt Jeesuksen, niin hän antaa synnit anteeksi sellaiselle, jolla on herännyt tunto.
    Miten synnit saadaan anteeksi? Jeesushan meni jo Taivaaseen, ei se oo enään maan päällä.

    Joh. 14:26
    Mutta Lohduttaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimeeni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teille kaikki, mitä minä teille sanonut olen.

    Eli Isä lähettää Pyhän Hengen Jeesuksen nimeen. Eli Pyhä Henki on "Jeesus"

    Nyt tämä Pyhä Henki voi antaa synnit anteeksi. Missä se Pyhä Henki on?

    Joh. 20:22
    Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki:

    Room. 8:9
    Mutta ette ole lihassa, vaan hengessä, jos muutoin Jumalan Henki asuu teissä; mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, ei se ole hänen omansa.

    Eli Pyhä Henki on Jumalan lapsissa.

    Room. 8:16
    Se Henki todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapset.

    Ja kun pidetään esim. seuroja tai saarnataan evankeliumin, niin tapahtuu seuraavaa:

    Matt. 10:20
    Sillä ette te ole, jotka puhutte, vaan teidän Isänne Henki, joka teissä puhuu.

    Ap. t. 5:32
    Ja me olemme näiden sanain todistajat, ja myös Pyhä Henki, jonka Jumala on niille antanut, jotka häntä kuulevat.

    Eli kun Jumalan lapsi puhuu hengessä, niin hän puhuu Pyhän Hengen kautta. Pyhä Henki voi antaa synnit anteeksi, eli antaa toisille Pyhän Hengen, eli tapahtuu seuraavaa:

    Ap. t. 8:18
    Mutta kuin Simon näki, että apostolien kätten päälle-panemisen kautta Pyhä Henki annettiin, taritsi hän heille rahaa,

    Ap. t. 10:44
    Kuin Pietari vielä näitä puhui, lankesi Pyhä Henki kaikkein niiden päälle, jotka puheen kuulivat.

    Ap. t. 11:15
    Mutta kuin minä rupesin puhumaan, lankesi Pyhä Henki heidän päällensä, niinkuin hän alussa meidänkin päällemme lankesi.

    Ap. t. 19:6
    Ja kuin Paavali pani kätensä heidän päällensä, tuli Pyhä Henki heidän päällensä, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.

    Ja siitä teidän puhutusta tuomitsemisesta:

    1. Kor. 2:13
    Jota me myös puhumme, ei niillä sanoilla, joita inhimillinen viisaus opettaa, vaan niillä, joita Pyhä Henki opettaa, ja me tuomitsemme hengelliset asiat hengellisesti.

    ja kaste ole pätevä, Jeesuksessa.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    ja kaste ole pätevä, Jeesuksessa.

    Kempelainen, lue uo tekstit kokonaisuuksina, ei yhtänä lauseena tai sanana. Jos sitä et osaa, niin pyydä joku muu lukemaan ja sanomaat, että mikä se punainen lanka niissä jutuissa on.

    Esimerkkina vain tuo kohta, että missä tein kysymyksiä ja ite vastasin niihin, niin oikein nauratti välillä sinun kommenttisi väliin. Välillä tunsin kyllä sääliäkin.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    Mistä sinä sen teidät?? Raamattuhan vaan sanoo, ryöväri tunnusti Jeesuksen Kristukseksi. Ei muuta.. Älä lisää Raamattuun omiasi, Raamattua selitetään Raamatulla.

    Sinä olet juuri niitä Juhakkeja, jotka menee tulimereen, lisäämällä kirjaan jotain….

    Matt 23

    39 Toinen ristillä riippuvista pahantekijöistä herjasi hänkin Jeesusta. Hän sanoi: "Etkö sinä ole Messias? Pelasta nyt itsesi ja meidät!" ** Toinen mieskin sanoi, että JOS OLET MESSIAS?? Kuten sinä.
    40 Mutta toinen moitti häntä: "Etkö edes sinä pelkää Jumalaa, vaikka kärsit samaa rangaistusta?
    41 Mehän olemme ansainneet tuomiomme, meitä rangaistaan tekojemme mukaan, mutta tämä mies ei ole tehnyt mitään pahaa."
    42 Ja hän sanoi: "Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi." *’ Hän sanoi, Totisesti, sinä olet jumalan Poika, Messias. Hän teki selvän uskon raukaisun. Älä
    43 Jeesus vastasi: "Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa."

    tässä kohtaa. Katuvan ryövärin omatunto heräsi.** Kyllä Heräsi, mutta Herääkö VL;n omatunto, kun SE ON SEURAKUNTA ÄIDIN HALINNASSA.? Hän teki oman ratkaisun, eikä seurakuntansa. Tätä ei Juhakki pysty myöntämään, että vain usko Jeesus Jumalan pojaksi ja Herraksi YKISN PELASTAA.

    Missä siinä muuten oli se VL synninpäästö?? Löysitkö sinä sitä?

    Kuule kaveri, Hän ei todennäköisesti ollut kuulemassa Vuorisaarnaa vaan pidättelynä odottamassa tuomiota, juuri yhtä kaukana Jeesusta kun te. Missään kohti ei sitä sanota, että Hän olisi kuullut Jeesuksesta, jos olisi, se olisi kerrottu. Älä selittele Raamattua SRK;lla ja heidän maallikko tulkitsijoillaan.

    Toinen ryövärihän pilkkasi katuvaista ryöväriä.** Ei paikannut, VAAN JEESUSTA. Miten voit olla noin ulkona. Missä se sanotaan. Vastaako tähän.

    Enkö mää oo jo sulle maininnut monta kertaa, että ei sanoilla ole merkitystä.

    Samalla tavalla sitä saa anteeksi sanomalla että "Jeesuksen nimessä ja veressä" tai vaikka niinkuin Jeesus sanoo: ""Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa."

    Myös pelkkä sana "anteeksi" riittää, jos vain sen tekee Jeesuken nimen kautta.

    Mutta paras tapa tietenkin on sanoa ääneen, että kenen nimessä sitä annetaan anteeksi, eli "Jeesuksen nimessä" ja samalla on myös hyvä muistuttaa ihmisiä, että mikä ne puhdistaa synnit, eli Jeesuksen veri. Toisin sanonen, kun tämä laitetaan yhteen lauseeseen, tulee "Jeesuksen nimessä ja veressä"

    Eli myös ristillä tapahtui se "vl:n synninpäästö" sille ryövärille.

    Äänestä

  • Juhakki kirjoitti:

    Kempelainen, lue uo tekstit kokonaisuuksina, ei yhtänä lauseena tai sanana. Jos sitä et osaa, niin pyydä joku muu lukemaan ja sanomaat, että mikä se punainen lanka niissä jutuissa on.

    Esimerkkina vain tuo kohta, että missä tein kysymyksiä ja ite vastasin niihin, niin oikein nauratti välillä sinun kommenttisi väliin. Välillä tunsin kyllä sääliäkin.

    on oikeasti väkitukko...Ymmärtää tahallaan väärin ja kärvistellee ja kurvistellee ja saivartellee...Suotakoon se ilonpito hänelle!!!

    mustien usko ole aitoa Jeesukseen, vastaa siihen.

    Äänestä

  • lyyleri kirjoitti:

    on oikeasti väkitukko...Ymmärtää tahallaan väärin ja kärvistellee ja kurvistellee ja saivartellee...Suotakoon se ilonpito hänelle!!!

    loistaa tyhmyydellään. Kaksi vuotta palstalla, ei yhtään vastausta.

    Ot olikein uskomassa, se aistii kyllä.

    Äänestä

  • Juhakki kirjoitti:

    Enkö mää oo jo sulle maininnut monta kertaa, että ei sanoilla ole merkitystä.

    Samalla tavalla sitä saa anteeksi sanomalla että "Jeesuksen nimessä ja veressä" tai vaikka niinkuin Jeesus sanoo: ""Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa."

    Myös pelkkä sana "anteeksi" riittää, jos vain sen tekee Jeesuken nimen kautta.

    Mutta paras tapa tietenkin on sanoa ääneen, että kenen nimessä sitä annetaan anteeksi, eli "Jeesuksen nimessä" ja samalla on myös hyvä muistuttaa ihmisiä, että mikä ne puhdistaa synnit, eli Jeesuksen veri. Toisin sanonen, kun tämä laitetaan yhteen lauseeseen, tulee "Jeesuksen nimessä ja veressä"

    Eli myös ristillä tapahtui se "vl:n synninpäästö" sille ryövärille.

    Enkö mää oo jo sulle maininnut monta kertaa, että ei sanoilla ole merkitystä. ** Ei varmaankaan lestadiolaisilla, sanoi Jeesus mitä vaan. Teille on vain jokin muu tärkeää, ja se tapahtuu sängyssä. Eihän sanoilla mitään, olet sen todella sanonut.

    Samalla tavalla sitä saa anteeksi sanomalla että "Jeesuksen nimessä ja veressä" tai vaikka niinkuin Jeesus sanoo: ""Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa."*** Siinä on vain se suuri ero, että ensimmäinen sanoo pakana lahkollinen, toisen Kristus Jeesus, juutalainen. Joten sanoilla ei ollut merkitystä???

    Myös pelkkä sana "anteeksi" riittää, jos vain sen tekee Jeesuken nimen kautta. ** Jeesus ei pelasta, Hän on Naserilainen, vaan Kirutus Jeesus kyllä. Tunnen muutamia Jeesuksia, jotka ovat juuri samalla viivalla kun teidän käsitysenne Jeesusta, se ei ole Kirutus Jeesus, vaan vain nimi ihminen Jeesus teille verineen. Teiltä uupuu 100% Kristuksen sisäinen tuntemus, olette tyhjän päällä, ainakin sinä.

    Mutta paras tapa tietenkin on sanoa ääneen, että kenen nimessä sitä annetaan anteeksi, eli "Jeesuksen nimessä" ja samalla on myös hyvä muistuttaa ihmisiä, että mikä ne puhdistaa synnit, eli Jeesuksen veri. Toisin sanonen, kun tämä laitetaan yhteen lauseeseen, tulee "Jeesuksen nimessä ja veressä" ** Miten te jotain muka teette Jeesuksen nimissä, kun ette tunnusta Häntä Kristukseksi, Herraksi. Tämä on juuri sitä teidän Hokemaanne mantraa, sanoja vain. Juuri Teille Jeesus sanoi >Te hoette Herra, Herra Mutta hän sanoo: 'Keitä te olette? En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, kaikki te vääryydentekijät.'

    Jos sinä kempeläinen luet tämän tekstin, niin muista tästälähin, että uskovaisella ja vl-yhteisöllä ei teorissa ole mitään tekemistä. Jeesus oli myös uskovainen, niinkuin moni vl:stäkin.

    Sun pitää myös muistaa, että Pyhä Henki puhuu nyt täällä maan päällä ns. Jeesuksen tilalta, eli silloinhan se tarkoittaa sitä, että kun uskovainen puhuu Jumalan sanaa, niin se on käytännössä sitä, että Jumala ilmoittaa Pyhän hengen kautta asiansa.
    Silloin kun Jeesus oli lihana täällä, niin Jumala puhui Hänen kautta. Mutta Jeesushan jätti Pyhän hengen. Ja Pyhä Henki on uskovaisessa ihmisessä, joten sinun tuo "pakana lahkollinen" on väärä ilmaus.

    Kun puhutaan Jeesuksesta, niin se on Jumalan toinen persoona. Eli silloin myös puhutaan pojasta, kristuksesta, messiaasta, vapahtajasta...Joten tuo sinun saivartelusi ei kyllä ketään kiinnosta.

    "Miten te jotain muka teette Jeesuksen nimissä, kun ette tunnusta Häntä Kristukseksi, Herraksi."

    Lue Apostolinen uskontunnustus. Me uskotaan siihen. Tämänkin mää oon sanonu sulle sata kertaa, niin et vieläkään halua sitä muistaa. Ja ei muuta ku jankutat aina vaan.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    mustien usko ole aitoa Jeesukseen, vastaa siihen.

    Ihon värillä, sukupuolella eikä millään Jumalan luomalla ihmisellä ole mitään merkitystä uskomisen kannalta.

    Jos siis tätä et osaa päätellä meidän uskon peruskysymyksistä, niin silloin sinun kyllä kannattaa oikeesti miettiä, että mitä sää täällä keskustelupalstalla edes mekastat.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

lestadiolaiset kirjoitti:

miettineet sitä, että jos lapsi ei synnykään lesta perheeseen, niin senkinhän kaiketi Jumala on päättänyt?

Onko niin, että kun tällainen napero kasvaa "maailmaan", hän on helvetin oma?

Onko Jumala etukäteen valinnut omansa?

Entä ihmiset jossakin viidakossa, missä ei ole tietoakaan muusta, kuin jostain luonnonuskomuksista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu