Tämä ei välttämättä ole oikea foorumi, mutta laitetaan nyt tänne kuitenkin.
Olen menettänyt elämänhaluni totaalisesti lyhyen ajan sisällä. Olen valmistunut vuoden sisällä ja hyväpalkkaisia töitä riittäisi myös laman aikaan. Asun mukavassa paikassa ja ihmissuhteetkin ovat ihan ok. Kuitenkin valmistuttuani olen menettänyt kaiken mielenkiinnon elämään, koska olen jo kokenut kaikki asiat, jotka olen halunnut kokea. Olen rakastanut, nähnyt muita maita ja kulttuureja ja elänyt hetkessä sekä työn että vapaa-ajan suhteen.
Nyt edessä on sitten tylsä työrupeama toimistossa noin 40 vuodeksi eteenpäin enkä keksi mitään syytä, miksi minun pitäisi tavoitella perhe-elämää, asuntolainaa ja kolmea autoa. En ole koskaan ollut kiinnostunut materiaalisesta hyvinvoinnista, koska minulla oli loistava lapsuus vanhempieni äärimmäisestä köyhyydestä huolimatta. En myöskään halua naimisiin, lapsia tai perhe-elämää yleensäkään. Ei vain kiinnosta missään määrin. Pienemmässä mittakaavassa en millään jaksaisi lähteä töihin stressaamaan asioista, joiden kulku on minulle täysin samantekevää.
Olen suunnitellut itsemurhaa jo jonkin aikaa, mutta olen kallistumassa kuitenkin sinnittelyyn, koska en halua tuottaa tuskaa lähimmäisilleni. Jotenkin vaan pitäisi jaksaa mennä töihin ja esittää kiinnostunutta. Ymmärrän, että tämä suunnitelma tulee toimimaan noin yhden päivän verran ja sitten olen taas samojen ajatusten parissa. En ole ennen kärsinyt masennuksesta tai muistakaan mielenterveyden häiriöistä, mutta nyt tulevaisuuteni pelottaa. Tulevaisuus ei nähdäkseni sisällä mitään, mitä minun tulisi odottaa tai mitään, millä voisin muiden elämänlaatua parantaa.
Ainoat hetket, jolloin elämä tuntuu kohtalaiselta, ovat yöt ja ne hetket, kun makaan sängylläni ihanassa hiljaisuudessa.
Joo ja tiedän, että olen hemmoteltu, mutta sen asian tiedostaminen ei ole tilannetta parantanut. En välttämättä hae mitään neuvoja, mutta kirjoittaminen auttaa väliaikaisesti.

Vastaukset 6
Vanhimmat
...olet raitis, niin lääketiede pystyy sinua auttamaan löytämään kiinnostuksen elämään uudelleen, ja huomaat kuinka paljon harrastusmahdollisuuksia nykypäivän maailma tarjoaa.
Puheesi kuulostaa kuitenkin itseni kaltaisen alkoholistin puheelta. Oletkohan samanlainen?
Minä olen lähes joka päivä jo heittämässä pyyhkeen kehään, kun duunia ei voi tehdä kännissä, ja en halua luopua alkoholista.
itselles elämänkumppanin ja tulevien lapsien kautta saat voimia elämään...
Kirjoitat, että oot hemmoteltu...eli olet ollut vanhemmillesi tärkein asia maailmassa...niinkuin pitääkin....ajattele sitä...
Lapset on elämän suola...
Nyt kipin kapin tohtorille.Olen itse kokenut kaikki nuo tunteet läpi ja asia on sellainen,että täältä ei edes pääse pois ennenkuin aika on täysi,eikä se sinun ikäisellä voi vielä olla,kun tännekin olet kirjoittanut!Mutta oireet ovat vakavat,kehottaisin soittamaan vaikka yksityiselle,jos ei kehtaa tk.!
Kiitoksia vain asiallisista vastauksista. En oikein ole uskaltanut asiasta vielä muualle kommunikoidakaan.
En ole alkoholisti. Alkoholia menee muutama olutpullo viikonloppuisin ja joskus kännitkin perjantaisin. Toisaalta työpaikalla olisi varmasti miellyttävämpää, jos olisin jatkuvassa nousuhumalassa. Se ei vaan valitettavasti ole mahdollista. En myöskään ole ainoa lapsi, mutta tarkoitin hemmotteluasiallani sitä, että minun ei ole tarvinnut kärsiä nälkää ja tai olla kylmissäni eikä tarvinnut tehdä töitäkään kuin vasta lukioaikana.
Tyttöystävä minulla on kuin onkin, mutta en usko voivani tuoda hänelle niin paljon sisältöä elämään, että hän jatkaisi kanssani. Olen insinööri, hiukan epäsosiaalinen ja työ tekee minusta joka päivä entistä tylsämielisemmän. Minulla itsellänikin on nykyisin tylsää itseni kanssa. Lapsista voin sanoa sen verran, että oikein inhottaa, kun pitää joskus olla hetkikin pikkulasten kanssa tekemisissä ja ilmaisin kyllä aloitusviestissäni, että perhe-elämä ei ole minua varten. On tietysti kansantaloudellisesti itsekästä ajatella näin, joten ymmärrän huolenne. En usko, että elämänilon saa takaisin tekemällä asioita, joita ei missään nimessä halua tehdä.
Olen huomannut, että elämänilo koostuu pienistä asioista, joten esimerkiksi lemmikki voisi jo parantaa tilannetta. Lääketiede yhdistettynä näihin pieniin iloihin saattaisi tepsiä, joten saatan hakea apua. En oman itseni takia vaan siksi, etten haluaisi satuttaa vanhempiani ja sisaruksiani itsemurhalla. Pelkään, että itsemurhia voisi siinä tapauksessa tulla ainakin yksi lisää.
Kiitoksia joka tapauksessa kommenteistanne.
Euroopan ulkopuoliseen maahan. En tiedä missä maissa aikaisemmin olet käynyt joten ehkä tämä ei ole sua varten. Mutta omalla kohdallani jonkinlainen "sosiaalinen herääminen" tapahtui, itsekkyys muuttui empatiaksi, aloin jopa tehdä asioita jotka ei olleet tulleet mieleenikään ja aloin jopa pitää itsestäni. Koska et halua omaa perhettä niin voisit hankkia esim kummilapsen köyhästä maasta, joko suoraan tai järjestön kautta. Olisit todella tärkeä kyseiselle perheelle.
Ei sinun tarvitsekaan tavoitella niitä asioita, mitä muut odottavat sinun tavoittelevan! ;)
Joskus lähimmäisiä auttaa parhaiten toteuttamalla itseään ja tätä kautta uusi onnellisempi sinä ilahdutat läheisiä enemmän vaikka näkisitte harvemmin.
Töihin ei o pakko mennä. Sitten vaan on köyhä.