Mulla oli auto jossa alkoi moottorin suunnalta kuulumaan kolinaa aina moottorin vetäessä. Vikaa metsästettiin asentajien kera kissojen ja koirien kanssa, lopulta oltiin siinä pisteessä että about ainut konsti olisi ollut kuulemma purkaa alakautta senverran että pääsee tarkastamaan runkolaakerien tilanne, kun ei niiden kuntoa kuulemma muutenkaan voi varmasti todeta. Toinen ehdotus oli jättää auto sinne ja mitata öljynpaineet kylmällä koneella, mutta sekään ei toisen asentajan mielestä olisi kuulemma kertonut mitään luotettavaa.
Lopulta joku fiksu kuitenkin keksi, että löysätäänpäs apulaitehihnaa ja sillä kolina hävisi. Eli varmaankin joku apulaite siinä sitten vain kolisi.
Myöhemmin kun kerroin asiasta tuttavalle, joka oli ex-autonasentaja, tämä tuumasi että senhän olisi pitänyt olla ensimmäinen toimenpide koittaa käyttää konetta ilman apulaitteita että saadaan niiden kolinat suljettua pois.
Toisena tulee mieleen kun käytin toisen puolen jumittavan käsijarrun takia. Tuumasi äijä että joo vaijeri jumittaa. Vaihdettiin vaijeri, jumitti edelleen. No sitten vasta älysi avata rummun ja totesi että mekanismi oli ruosteesta kankeana. Jälkeenpäin ajatellen tuonhan olisi tottakai pitänyt olla eka toimenpide tarkastaa ja asentajan olisi luullut sen heti tajuavan.
Muutenkin mitä olen korjaamoilla korjautellut, on lähestymistapa ollut usein sieltä kalliimmalta ja vaikeammalta puolelta että varmasti saataisiin mahdollisimman paljon työtunteja kulumaan ja osia vaihdettua. Onko nykyajan asentajat näin harvapäisiä, vai tahallaanko teettävät itselleen lisää työtunteja? Kyse ei ollut edes merkkiliikkeestä, joista näitä juttuja enimmäkseen kuulee.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Aika fakiiri kun pystyi vaihtamaan vaijerin irrottamatta rumpua.
Tuossa? Vaijerinpää oli jonkinlaisessa jousihäkkyrän koukussa kiinni rummun takana, eihän se ollut temppu eikä mikään irroittaa.
on ollut siinä, että olet käyttänyt autoasi liikkeessä, missä asioita ei osata. Vie osaavampiin käsiin niin viat löytyy ja korjaantuu eikä välttämättä maksa enempää ja autosi tulee kerralla kuntoon.
Siinäpä onkin duunia sitten käydä jokainen maakunnan korjaamo läpi että mahdollisesti löytyisi jopa hommansa osaavia ja aivolla ajattelevia asentajia.
mieleen keskustelu moottoripyöräpalstalta, jossa alan harrastaja kysyi neuvoa koneen käyntihäiriöön. Nyt pitää tietysti ymmärtää se että pelkän sanallisen selostuksen pohjalta ei kovin luotettavaa tuomiota voi antaa.
Homma meni näin:
Kirjoittaja kysyi mahdollista vikapaikkaa kun moottoripyörä käynnistettäessä päästi rusahduksen ja alkoi sen jälkeen käymään huonosti. Pyörien kanssa enemmän pelanneet aloittivat arvausleikin, jossa käytiin oikeastaan kaikki moottorin sielunelämän eri osa-alueet läpi. Voin kuvitella että kysyjä oli sekaisin kuin seinäkello vastauksia lukiessaan. Vika sitten selvisi, aloittajan omasta toimesta. Moottoripyörissä on useimmiten joka pytylle oma kaasari, yhdestä kaasarista oli alipaineyhteen kumitulppa tippunut jolloin tämän kaasarin seokset olivat mitä sattuu.
Tarinan opetus: kun löydät hyvän remonttireiskan, pidä kiinni siitä vaikka hän olisi hieman kalliimpi kuin kilpailijansa.
Tavallisesti on kyseessä tietokatkos, kun asiakas ei osaa selittää oireita. Korjaajan pitaisi ajaa viikko, jotta satunnainen ilmiö tapahtuisi. Tämän tiedän korjaajana (ei auton). Jostakin päin sitä pitää alkaa vikaa selvittämään, kun työn tilaaja on vaikka kosmetologi. Satunnainen vika jää hyvin usein selvittämättä parhaaltakin ammattilaiselta. Ei ole mikään häpeä korjaajalle vaikka huteja tulee. Tuskinpa tuntipalkka siitä nousee, jos virheitä tekee.