http://uutiset.msn.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Poliisi saa samoihin koteihin vuosittain kymmeniä hälytyksiä/1135243704203?ref=msn
Poliisi saa samoihin koteihin vuosittain kymmeniä hälytyksiä
21.2.2009 4:00
A A Markku Karumo
Katriina Pajari
Helsingin Sanomat
Jenniina Nummela
Itäkeskuksen poliisin lähipoliisiryhmän ylikonstaapeli Pentti Tarvonen ja työparinsa vanhempi konstaapeli Jenni Saari jalkautuivat illalla Vuosaaren Columbus-kauppakeskukseen. Helsingin poliisilla tulee usein kotihälytyksiä samoihin koteihin.
Helsingin poliisilla oli viime vuonna yli 11 000 kotihälytystä. Yli puolet niissä tuli osoitteisiin, jotka ovat poliisille ennalta tuttuja. Niissä käydään monta kertaa vuodessa.
Ennätysosoite keräsi 23 hälytystä – poliisit siis kävivät asunnossa pari kertaa kuukaudessa. Yli kymmenen kertaa vuodessa poliisilla oli asiaa 479 osoitteeseen.
Kotihälytysten kokonaismäärä kääntyi viime vuonna laskuun. Sen sijaan yhä isompi osa Helsingin kotihälytyksistä on perheväkivaltatapauksia.
Eniten kotihälytyksiä ja etenkin perheväkivaltatapauksia on Itäkeskuksen poliisipiirissä, vaikka Pasilan piirin alueella on enemmän ihmisiä.
Hälytykset keskittyvät viikonloppuihin ja ilta-aikoihin. Päivistä vilkkain on lauantai. Kellosta katsoen pahin aika on puolenyön molemmin puolin.
Ylikonstaapeli Pentti Tarvosen mieleen on jäänyt eräs kotihälytyskeikka. Hälytys vaikutti kaikin puolin tavanomaiselta: naapuri ilmoitti, että asunnossa metelöidään.
"Poliisi ei saa pelätä tilanteita, mutta toisaalta takki aukikaan ei voi kotikeikoille mennä. Ikinä ei tiedä, millainen tilanne oven takana on."
Kun Tarvonen meni parinsa kanssa asuntoon, sieltä löytyi kaksi vainajaa. Perheen kolme lasta nukkuivat viereisessä huoneessa.
"Kyllä tilanteet jäävät mieleen pyörimään, mutta onneksi niitä jälkipuidaan tarvittaessa. On pahin juttu, jos paikalla on lapsia", Tarvonen toteaa.
Huonoilla asioilla on usein taipumus kasautua, eivätkä poliisin kotihälytykset ole poikkeus.
Kodeissa, joissa poliisi useimmiten joutuu käymään, asuu yleensä yksinäisiä ihmisiä tai avopareja.
Viina kuuluu kuvaan lähes aina, ja joskus lääkkeetkin.
Lapsia ei ole, tai sitten "heidät on otettu huostaan jo aikaa sitten", kertoo Itäkeskuksen poliisipiirin johtaja, ylikomisario Veli Hukkanen.
"Siellä asuu moniongelmaisia ihmisiä. On vaikea sanoa, mikä johtuu mielenterveydestä, mikä alkoholista, mikä jostakin muusta."
Tällainen kotihälytysten kärkiryhmä on Hukkasen mukaan vaikein. Ihmiset eivät itse edes oikein ymmärrä, että heillä on ongelmia.
Kun asunnossa on rähinä päällä, poliisi hälytetään yleensä joko sisältä kyseisestä asunnosta tai naapurista.
Itäkeskuksen lähipoliisiryhmän johtajan ylikonstaapeli Pentti Tarvosen mukaan naapureiden kynnys ilmoittaa metelistä tai väkivallasta on kohtuullisen korkea.
"Kynnystä ei saisi olla ollenkaan. Jos seinän takaa kuuluu epäilyttävää ääntä, joka ei normaaliin perhe-elämään kuulu, voi aina soittaa poliisille", Tarvonen muistuttaa.
Ylikonstaapelin mukaan on palkitsevaa, kun esimerkiksi pitkään väkivallasta kärsinyt perheenjäsen saa apua.
"Se on hyvä fiilis, kun kurjuudessa eläneiden asiat alkavat edetä. Se monesti lähtee siitä, kun poliisi tulee paikalle."
Poliisi saa samoihin koteihin vuosittain kymmeniä hälytyksiä
21.2.2009 4:00
A A Markku Karumo
Katriina Pajari
Helsingin Sanomat
Jenniina Nummela
Itäkeskuksen poliisin lähipoliisiryhmän ylikonstaapeli Pentti Tarvonen ja työparinsa vanhempi konstaapeli Jenni Saari jalkautuivat illalla Vuosaaren Columbus-kauppakeskukseen. Helsingin poliisilla tulee usein kotihälytyksiä samoihin koteihin.
Helsingin poliisilla oli viime vuonna yli 11 000 kotihälytystä. Yli puolet niissä tuli osoitteisiin, jotka ovat poliisille ennalta tuttuja. Niissä käydään monta kertaa vuodessa.
Ennätysosoite keräsi 23 hälytystä – poliisit siis kävivät asunnossa pari kertaa kuukaudessa. Yli kymmenen kertaa vuodessa poliisilla oli asiaa 479 osoitteeseen.
Kotihälytysten kokonaismäärä kääntyi viime vuonna laskuun. Sen sijaan yhä isompi osa Helsingin kotihälytyksistä on perheväkivaltatapauksia.
Eniten kotihälytyksiä ja etenkin perheväkivaltatapauksia on Itäkeskuksen poliisipiirissä, vaikka Pasilan piirin alueella on enemmän ihmisiä.
Hälytykset keskittyvät viikonloppuihin ja ilta-aikoihin. Päivistä vilkkain on lauantai. Kellosta katsoen pahin aika on puolenyön molemmin puolin.
Ylikonstaapeli Pentti Tarvosen mieleen on jäänyt eräs kotihälytyskeikka. Hälytys vaikutti kaikin puolin tavanomaiselta: naapuri ilmoitti, että asunnossa metelöidään.
"Poliisi ei saa pelätä tilanteita, mutta toisaalta takki aukikaan ei voi kotikeikoille mennä. Ikinä ei tiedä, millainen tilanne oven takana on."
Kun Tarvonen meni parinsa kanssa asuntoon, sieltä löytyi kaksi vainajaa. Perheen kolme lasta nukkuivat viereisessä huoneessa.
"Kyllä tilanteet jäävät mieleen pyörimään, mutta onneksi niitä jälkipuidaan tarvittaessa. On pahin juttu, jos paikalla on lapsia", Tarvonen toteaa.
Huonoilla asioilla on usein taipumus kasautua, eivätkä poliisin kotihälytykset ole poikkeus.
Kodeissa, joissa poliisi useimmiten joutuu käymään, asuu yleensä yksinäisiä ihmisiä tai avopareja.
Viina kuuluu kuvaan lähes aina, ja joskus lääkkeetkin.
Lapsia ei ole, tai sitten "heidät on otettu huostaan jo aikaa sitten", kertoo Itäkeskuksen poliisipiirin johtaja, ylikomisario Veli Hukkanen.
"Siellä asuu moniongelmaisia ihmisiä. On vaikea sanoa, mikä johtuu mielenterveydestä, mikä alkoholista, mikä jostakin muusta."
Tällainen kotihälytysten kärkiryhmä on Hukkasen mukaan vaikein. Ihmiset eivät itse edes oikein ymmärrä, että heillä on ongelmia.
Kun asunnossa on rähinä päällä, poliisi hälytetään yleensä joko sisältä kyseisestä asunnosta tai naapurista.
Itäkeskuksen lähipoliisiryhmän johtajan ylikonstaapeli Pentti Tarvosen mukaan naapureiden kynnys ilmoittaa metelistä tai väkivallasta on kohtuullisen korkea.
"Kynnystä ei saisi olla ollenkaan. Jos seinän takaa kuuluu epäilyttävää ääntä, joka ei normaaliin perhe-elämään kuulu, voi aina soittaa poliisille", Tarvonen muistuttaa.
Ylikonstaapelin mukaan on palkitsevaa, kun esimerkiksi pitkään väkivallasta kärsinyt perheenjäsen saa apua.
"Se on hyvä fiilis, kun kurjuudessa eläneiden asiat alkavat edetä. Se monesti lähtee siitä, kun poliisi tulee paikalle."
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vastaan:
E I
Ei ole turhia huostia olemassakaan
Miksi sitten, oikeus ilmoittaa, asiaan laajasti perehdyttyään, ettei ymmärrä alkuunkaan huostaanoton syytä.
Miksi sitten sossu hiljaisuudessaan myöntää, että taisi nyt tulla vähän hätiköityä.
Juttelin tässä tutun asianajajani kanssa ja hän kertoi tietävänsä tapauksia paljon, on perehtynyt juuri tähän aiheeseen.
Mutta kun asia painetaan villaisella, lapset kotiin, sossuilta pikku myönnytys, että tuli hätiköityä, mutta onneksi nyt on kaikki hyvin.
Aiemmin vielä, vain muutamia vuosia sitten, kun huostan jatkosta päätti, sosiaalitoimiston takahuoneessa muutama, kunnanvaltuutettu tms.
Usein itse lapseton ihminen vielä, niin meinaatko että ne olisi saanut haastettua oikeuteen virheistään.
Nyt voi asiat olla vähän paremmin, kun jatkosta päättää suoraan hallinto-oikeus, minä uskoisin niin, mutta voi olla, että ei.
Ehei.. Asia ei olisi kestänyt päivän valoa.
Ja kostoksi lapset olisivat taas olleet huostassa.
Älkää nyt hyvät ihmiset yleistäkö.. On aiheellisia ja aiheetomia huostia.
http://www.hs.fi/artikkeli/Ministeri+Risikko+pit%C3%A4%C3%A4+tilannetta+vakavana/HS20080113SI1VS02iqk
Ministeri Risikko pitää tilannetta vakavana
Julkaistu: 13.1.2008 lehdessä osastolla Sunnuntai
Helsingin Sanomat
Moni lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijä työskentelee jaksamisensa äärirajoilla.
Kunnissa on pula pätevistä työntekijöistä, eikä virkoihin aina saada epäpäteviäkään. Peruspalveluministeri Paula Risikon mielestä sosiaalityöntekijöitä pitäisi kouluttaa lisää.
Peruspalveluministeri Paula Risikko,
miten kuvailisitte lastensuojelun avohuollon tilannetta?
"Pidän sitä vakavana. Olen keskustellut sosiaalityöntekijöiden kanssa ammattihenkilöiden määrän vähyydestä ja siitä, että vaikka väkeä olisi, ei ole antaa palveluja. Epäpäteviä on kunnissa rekrytoitu tilapäisesti. Se on yksi keino helpottaa tilannetta, kun meillä ei kerta kaikkiaan ole päteviä työntekijöitä, mutta se ei ratkaise todellista ongelmaa."
Uusi lastensuojelulaki lisää pätevien sosiaalityöntekijöiden työtä. Miksi säädettiin laki, jota ei noudateta? "Kyllä kunnat varmasti haluavat noudattaa lakia, mutta edellytykset lain toteutumiselle eivät ole riittäviä. Lakia taas ei voi säätää niistä lähtökohdista, että työntekijöitä ja palveluja ei ole. Tavoite on,
että pätevien sosiaalityöntekijöiden määrä saadaan nousemaan. Heitä on koulutettava lisää. Kuntien on myös tehtävä yhteistyötä lastensuojelussa."
Lastensuojelulain mukaan lapsen tilanteeseen pitäisi puuttua riittävän varhaisessa vaiheessa. Kunnissa palveluja ei aina tarjota. Miten ministeriö aikoo puuttua asiaan? "Lapsiperheiden tukipalvelut on ajettu
alas viime vuosina. Lapsiperheet eivät saa avukseen kodinhoitajia, sillä heidät on siirretty vanhustenhuoltoon. Tiedän kunnan, jossa ei ole varaa avohuollon tukipalveluihin mutta lasten huostaanottoihin on. Lailla voi vaikuttaa siihen, että perheet saavat peruspalveluja ja huostaanotot vähenevät."
Epäpätevät valmistelevat lasten huostaanottoja, jotka pätevä esimies siunaa. Miten lapsen oikeusturva toteutuu?
"Lapsella ja hänen perheellään on oikeus saada oikeudenmukaista kohtelua niin, että kaikki menee lain kirjaimen mukaan. Jos ei mene, valituksia voi tehdä. Ja kuka virhearvioinneista vastaa? Tietysti se pätevä esimies."
________________________
http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/risikko-patistaa-kuntia-auttamaan-lapsiperheit%C3%A4/55291
Risikko patistaa kuntia auttamaan lapsiperheitä
13.1.2008 10:22
Kuva: Riikka Kaakkurivaara
Katri Nieminen
Peruspalveluministeri Paula Risikko ihmetteleekuntien nykykäytäntöä, joissa lapsiperheet on jätetty kotipalvelun ulkopuolelle.Hän painottaa ennaltaehkäisyn olevan parasta lastensuojelua.
- Miksi kunnilla ei ole muka varaa kotipalveluun ja on kuitenkin varaa maksaa miljoonia lasten kalliista psykiatrisesta hoidosta tai huostaanotoista, Risikko kysyy.
Hän muistuttaa, että kuntien valtionosuudet ovat nousseet ja sosiaalihuoltolaki velvoittaa kuntia tarjoamaan kotiapua myös lapsiperheille.
- Kunnilla pitäisi olla akuuttia käytännön apua lapsiperheelle, kun jokin ennalta arvaamaton kriisi iskee.
"Ennaltaehkäisy unohdettu"
Keskisuomalainen kertoi 6.1. lapsiperheiden erilaisista mahdollisuuksista saada kotipalvelua Jyväskylässä, Tampereella ja Kuopiossa.
- Jotkut paikkakunnat, kuten Tampere, ovat jo hoksanneet, että perheiden hyvinvointiin satsaaminen kannattaa, Risikko huomauttaa.
Hänen mukaansa kunnilla on riittävästi rahaa, mutta sitä syydetään väärään paikkaan.
- Lastensuojelun kustannukset paisuvat, koska ennaltaehkäisy on unohdettu.
Hän pitää outona myös nykykäytäntöä, jossa perheestä tulee automaattisesti lastensuojelun asiakas, jos se ilmoittaa tarvitsevansa kodinhoitoapua vaikeassa elämäntilanteessa.
Stakesin tutkimuksen mukaan suurin yksittäinen syy perheen lastensuojelun asiakkaaksi joutumisessa on vanhempien uupuminen.
Vanhukset söivät lapset
Lapset ja vanhukset ovat hallitusohjelman painopistealue. Hallitusohjelmassa on lause lapsiperheiden kotipalveluiden saamisen parantamisesta.
Kasvava vanhusväestö on käytännössä kuitenkin syönyt kaikki kuntien kotipalveluresurssit.
Risikko tietää tilanteen. Valtionosuuksien lisäämisen lisäksi muita toimia ei kuitenkaan ole luvassa villin kotipalvelutilanteen suitsemiseksi.
- Rahojen korvamerkintään emme tule palaamaan. Viisaus ja valta ovat nyt yksin kunnissa.
Hänen mukaansa osaparannus lapsiperheiden kotipalveluun on odotettavissa kuitenkin uuden lastensuojelulain kautta, jossa kuntia velvoitetaan joka vuosi listaamaan lastensuojelusuunnitelmassa kaikki ennalta ehkäisevän lastensuojelun toimet, joita kunnassa käytetään.
- Toivon, että kotipalvelun vähyys tulisi silloin edes päättäjien tietoisuuteen, hän vetoaa.
Paras-hanke voi myös helpottaa pienten kuntien ahdinkoa.
- Yhteistoiminta-alueiden kautta voimme pystyä puuttumaan kotipalveluiden niukkuuteen. Yksi kunta ei aina voi auttaa, mutta yhdessä toisten kanssa ehkä voisi, Risikko pohtii.
Hän tietää tapauksia, joissa viikon kahden auttamisella on saatu perhe ongelmatilanteen yli.
- Perheet tarvitsevat räätälöityä apua. Yksi tarvitsee puuronkeittoa ja uloskuljettajaa, toinen neuvoja kasvatuspulmissa. Tähän pitäisi olla kunnissa valmiuksia, Risikko sanoo.
________________________
http://www.hs.fi/keskustelu/&%2334%3BSuomessa+on+siirrytty+huolenpidosta+lasten+kontrolliin&%2334%3B/thread.jspa?threadID=156871&tstart=0
7.12.2008
"Suomessa on siirrytty huolenpidosta lasten kontrolliin"
Johtuvatko ihmisen ongelmat hänestä itsestään vai yhteiskunnasta?
Palvelujen leikkauksilla ja niin sanotulla varhaisen puuttumisen strategialla on lyhyessä ajassa onnistuttu kyseenalaistamaan pohjoismaisen lapsipolitiikan ydin. Päälaelleen on kääntynyt periaate ehkäistä lasten ongelmia ensisijaisesti julkisen palvelun avulla.
Varhaisesta puuttumisesta innostuttiin vuosituhannen vaihteessa. Uudella strategialla tavoiteltiin moraalista herätystä, jonka tuloksena kaikki kansalaispiirit herkistyisivät ilmaisemaan huolensa kohtaamiensa lasten hyvinvoinnista.
Virallisesti varhaista puuttumista ryhtyi edistämään kuusi ministeriötä, Kirkkohallitus, Kuntaliitto, Opetushallitus, Stakes sekä suuri joukko sosiaalialan eturivin järjestöjä. Puuttumista on vauhditettu neuvoloissa, päiväkodeissa, kouluissa, lastensuojelussa, asuinalueilla ja lasten järjestöissä.
Varhaisen puuttumisen perusajatuksena on, että aikuisiän ongelmia enteileviin merkkeihin on tehokkainta puuttua lapsena. Puuttuminen voi olla lähes mitä tahansa: rikoksentorjuntaa, vanhempainyhteisön lasten käytöksen kontrollia tai lastensuojelua. Se voi kohdistua lapseen tai hänen perhetilanteeseensa tai molempiin.
Aikaisella reagoinnilla halutaan estää yhteiskunnan ulkopuolella elävän alaluokan syntyminen sekä säästää kuluja, joita lapsen ongelmat aiheuttaisivat yhteiskunnalle myöhemmin.
Varhaisen puuttumisen buumi alkoi, kun piti ratkaista lasten ja perheiden sosiaalipalvelujen lamanaikaisten leikkausten ja koulujen ryhmäkokojen suurentamisen aiheuttamat pulmat. Samaan aikaan vanhempiin kohdistuvat vaatimukset työelämässä kiristyivät, perheet hajosivat ja kasvattajien epävarmuus oikeasta ja väärästä lisääntyi. Lasten tarve saada tukea kodin ulkopuolelta kasvoi.
Ratkaisuksi valitun varhaisen puuttumisen idea lainattiin uusliberalismin mallimaista. Lainatessa ei otettu huomioon, että mallimaissa perheet ja lapset eivät koskaan ole olleet yhtä riippuvaisia julkisista palveluista kuin meillä. Monissa maissa lapset ovat voineet turvata esimerkiksi kotiäitiin, naapuriin tai isovanhempiin.
Varhaisen puuttumisen ideologian kanssa samassa paketissa on markkinoitu lapsen yhteiskunnallisista yhteyksistään irrottavaa, yksilöllistä ihmiskuvaa. Samalla on jätetty jäähyväiset sodan jälkeen vakiintuneille sosiaalisten ongelmien yhteiskunnallisille selitysmalleille.
Uudessa kulttuurissa on muodikasta käsittää lasten ongelmat hänen yksilöllisiin ominaisuuksiinsa tai perheolosuhteisiinsa liittyviksi. Vanhanaikaista on muistuttaa sosiaalisten tekijöiden olemassaolosta.
Toistaiseksi "varpu" on osoittautunut tehokkaaksi välineeksi siirtää julkista vastuuta lasten hyvinvoinnista perheille, lähiyhteisöille, järjestöille ja paikallisille toimijoille. Puuttumisesta on tullut ameeba, joka sopeutuu notkeasti eri olosuhteisiin ja toteuttaa monia päämääriä. Siksi piilee vaara, että toimijat puhuvat toistensa ohi ja varhainen puuttuminen kääntyy varhaiseksi leimaamiseksi, johon koko yhteisö osallistuu. Riskiyksilöksi leimautumisella on haitallisia seurauksia lapsen identiteetille sekä nyt että tulevaisuudessa.
Varhaisen puuttumisen merkittävä ongelma on, että puuttumisen perusteena tulisi aina olla luotettavaan tutkimustietoon nojaava riskiarvio. Tietoa, jolla yksilön käyttäytymistä voidaan ennustaa pitävästi kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päähän, ei sosiaalisten ongelmien osalta läheskään aina ole. Siksi puuttumisvaade asettaa lapsen kanssa työskentelevälle mahdottoman tehtävän. Moni puuttuu varmuuden vuoksi.
Taloudellisen liberalismin seuralainen, yksilönvapaus, edellyttää itsenäisesti oikeita valintoja tekeviä kansalaisia. Niiden kohdalla, joilla tämä mitta ei täyty, ratkaisu on – hyvinvointivaltion perustana olleen tuen ja luottamuksen sijasta – sosiaalinen kontrolli.
Tällä hetkellä uusliberaalin lapsipolitiikan korjausliike on jo nähtävissä. Siitä huolimatta on monta kysymystä, joihin kaipaamme vastauksia: Miten näin radikaali käännös oli mahdollinen? Mikä sai toimijat vakuuttuneiksi uuden toimintatavan paremmuudesta entiseen nähden? Millä varhaisen puuttumisen ideologia pitäisi korvata?
Itse tarjoan ratkaisuksi palaamista sosiaaliseen ihmiskäsitykseen, jossa lapsen ongelmaa tarkastellaan yhteiskunnallisessa yhteydessään. Lisäksi tarvitaan sukupolvien välisen luottamuksen vahvistamista. Näiden takuumieheksi tarvitaan lapsipolitiikkaa, joka edistää erilaisista sosiaalisista oloista tulevien mahdollisuuksia kasvaa kunnon kansalaisiksi keinoilla, jotka on todettu toimiviksi.
Tällaisia ovat esimerkiksi oppilashuolto, sosiaalisesti heikkojen asuinalueiden voimavarojen vahvistaminen ja lasten osallistumisen tukeminen.
Yhtä tärkeää on, että opettajat, kasvatuksen parhaat asiantuntijat, alkavat luottaa itseensä ja ratkaista koulutyön ongelmia myös lasten omiin voimavaroihin tukeutuen.
Ongelmat eivät synny tyhjästä. Niillä on omat mekanisminsa, joiden syiden paljastamiseen tarvitaan asiantuntijoita ja yhteiskuntatieteilijöitä.
Lapsiperheiden köyhyyden, osattomuuden ja jaksamattomuuden voimme ratkaista. On poliittinen valinta, tuotetaanko koulujen työrauha poliisin keinoin vai elvyttämällä koko yhteiskunnan sosiaalista pääomaa ja luottamusta kartuttavia prosesseja.
MIRJA SATKA
Kirjoittaja on akatemiatutkija ja sosiaalityön dosentti Jyväskylän yliopistossa.
________________
http://www.hs.fi/keskustelu/&%2334%3BSijoitettujen+lasten+m%E4%E4r%E4+on+h%E4pe%E4&%2334%3B/thread.jspa?threadID=139202&tstart=0&sourceStart=0&start=0
14.9.2008
"Sijoitettujen lasten määrä on häpeä"
Milloin lapsi on sijoitettava kodin ulkopuolelle?
Suomessa oli vuonna 1987 8 000 kodin ulkopuolelle sijoitettua lasta. Viimeisimpien tilastotietojen mukaan heitä on jo yli 16 000. Sijoitettujen määrä on kasvanut Suomessa joka vuosi jo 20 vuoden ajan! Kasvuvauhti on laman jälkeen seurannut melko tarkasti bruttokansantuotteen muutosta. Suomalaisen hyvinvointivaltion ehkä irvokkain paradoksi on, että sitä mukaa kuin yleinen taloudellinen hyvinvointi on lisääntynyt, marginaaliin joutuneiden lasten lukumäärä on kasvanut.
Sijoittamisen välitön tehtävä on turvata lapsen elämänmahdollisuudet. Sijoitettujen lasten mahdollisuudet ovat kuitenkin ratkaisevasti heikommat kuin biologisessa perheessään lapsuutensa viettäneiden lasten.
Toisin sanoen sijoittaminen ei turvaa lasten tulevaisuutta niin kuin se voisi sen tehdä. Se merkitsee lapsen syrjäytymistä vanhemmistaan ja mahdollisesti myös sukulaisistaan, ystävistään, koulustaan ja harrastuksistaan.
Ruotsissa sijoitettujen lasten elämää on seurattu monin tutkimuksin. Tulosten mukaan käytöshäiriöiden vuoksi sijoitettujen poikien kuolleisuus on lähes kymmenkertainen muihin poikiin verrattuna. Moninkertaiset riskit näkyvät sekä pojilla että tytöillä myös itsemurhayrityksissä, vankilatuomioissa, teinivanhemmuudessa, toimeentulotuen saannissa ja vähäisessä koulutuksessa.
Suomesta tiedetään vain, että sijoitettujen lasten kuolleisuus on noin kolme kertaa suurempi kuin muiden lasten.
On hämmästyttävää, ettei sijoitettujen lasten myöhempää elämää tutkita Suomessa enempää. Jos viranomaiset erottavat lapsia vanhemmistaan, eikö heillä olisi velvollisuus seurata, millaiseksi juuri näiden lasten tulevaisuus muotoutuu?
Kyse on myös kustannuksista. Yhden sijoitetun lapsen kustannukset olivat kuudessa suurimmassa kaupungissa vuonna 2007 noin 35 000 euroa. Karkeasti laskettuna kustannukset ylittävät siis reilusti yli puoli miljardia euroa, eli jokainen suomalainen osallistuu sijoitettujen lasten kustannuksiin yli sadalla eurolla. Sijaishuolto vie lähes neljä kertaa enemmän voimavaroja kuin ennalta ehkäisevä työ eli lastensuojelun avohuolto. Kaikissa virallisissa yhteyksissä korostetaan lapsiperheiden palveluiden ja tulonsiirtojen ennalta ehkäisevää merkitystä. Samalla tiedetään, että sijoitettujen lasten omat lapset usein sijoitetaan aikanaan kodin ulkopuolelle.
Sijoitettujen lasten määrän jatkuva lisääntyminen on häpeällistä ja vie uskottavuutta koko hyvinvointipolitiikalta. Näitä lapsia on niin paljon, ettei – lapsettomuusongelmien yleisyydestä huolimatta – sijaisperheitä löydy riittävästi. Lapsia ja nuoria sijoitetaankin yhä useammin perhehoidon sijaan ammatillisiin perhekoteihin tai laitoshuoltoon. Vaikeasti oireilevien lasten kohtaloista on tullut kunnille kauppatavaraa, jonka hinnoittelussa hoivayrittäjät ovat olleet vahvoilla.
Jotkut väittävät, että sijoittaminen on yleistynyt siksi, että lasten ongelmiin puututaan aikaisempaa tarmokkaammin. Käsitys on väärä. Kodin ulkopuolelle sijoittamisen yleistyminen ei ole yhteydessä esimerkiksi sosiaalityöntekijöiden määrien muutokseen seutukunnissa. Sosiaalityöntekijöiden mukaan lasten elinolosuhteisiin olisi puututtava aikaisemmin ja resursseja tarvittaisiin lisää.
Kodin ulkopuolelle sijoittamisen yleistyminen näyttää kuitenkin liittyvän taloudellisen eriarvoisuuden kasvuun ja erityisesti kaikkein heikoimmassa asemassa olevien vanhempien köyhyyden ja sosiaalisten ongelmien syventymiseen. Toimeentulo- ja alkoholiongelmien lisääntyminen on yhteydessä sijoitettujen lasten määrän kasvuun.
Miten sijoitettujen lasten määrää voitaisiin vähentää?
Ennalta ehkäiseviin palveluihin on sijoitettava enemmän. Pienten lasten vanhempien on päästävä helpommin ja aikaisemmin päihdehoitoihin.
Kouluttamattomien, nuorten sekä päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivien yksinhuoltajien palveluita ja tulonsiirtoja on kehitettävä. Ensimmäinen toimi on estää lapsilisien korotusten vähentäminen toimeentulotuesta.
Paula Lehtomäen ehdotus kotiavun tarpeen arvioinnista neuvolakäyntien yhteydessä on erinomainen, mikäli palvelua on oikeasti tarjota vanhemmille.
Osa-aikaisen kotihoidontuen parantaminen kannustaisi myös yksinhuoltajia hakeutumaan työelämään. Osa-aikainenkin työ vähentää tilaisuuksia sortua ryyppäämiseen.
Kansalaisjärjestöt ja seurakunnat voisivat tehdä paljon enemmän huteran vanhemmuuden tukemisessa. Kyse voi olla esimerkiksi perheklinikoista tai -asunnoista, joissa taitamattomia vanhempia opetetaan kädestä pitäen lastenhoidossa.
Tällä hetkellä sijoitettuna olevien lasten tulevaisuuden kannalta on äärimmäisen tärkeää, että juuri nämä lapset saisivat mahdollisimman hyvän koulutuksen. Kuntien pitäisi maksaa bonusta perhekodeille, jotka onnistuvat takaamaan loppututkinnon jokaiselle sijoitetulle lapselle.
HEIKKI HIILAMO
Kirjoittaja on Diakonia-ammattikorkeakoulun yksikönjohtaja.
_____________________
Talentia-lehden pääkirjoitus 2/2008
Lisää vastuunkantajia lasten suojeluun
Lastensuojelu on päässyt jälleen otsikoihin, eikä vain uuden lastensuojelulain vuoksi. Tammikuussa Helsingin lehdissä puitiin syitä tilanteeseen, joka ajoi nuoren tytön tilaamaan äitinsä murhan. Helmikuun Vantaan Sanomissa äiti ihmettelee, miksi lastensuojelulla on varaa sijoittaa väkivaltainen nuori, mutta ei auttaa tätä muulla tavoin. Helsingin Sanomien sosiaalitapaus-blogissa professori JP Roos syyttää lastensuojeluviranomaisia väärästä vallankäytöstä.
Ulkopuolelta ja vajain tiedoin saadaan hyviä otsikoita ja löydetään syntipukkeja, mutta ei saada selville syitä eikä opita virheistä.
Rakentavampaa olisi luoda järjestelmä, jossa ongelmatilanteissa tehdään lastensuojelun toiminnasta perusteellinen selvitys.
Selvityksessä tulisi tutkia myös, millaiset avohuollon resurssit työntekijöillä on ollut käytössään, millainen osaaminen ja esimiesten tuki saatavilla, paljonko aikaa asiakkaalle ja kuinka pysyvät työntekijät.
Näin laadittu selvitys tulisi käsitellä työntekijöiden kesken ja myös sosiaalilautakunnassa ja tarvittaessa myös kunnallisvaltuustossa, sillä poliittiset päättäjät pitää saada kantamaan vastuuta
lastensuojelun tilanteesta.
Löydettyjen epäkohtien korjaamiseen tulisi heti ryhtyä ja tarkistaa tilanteen kehittyminen vuoden kuluttua.
Mistä voimavarat ja osaaminen perusteelliseen selvitystyöhön saadaan? Katse pitää kääntää sosiaalihuollon kehittämisestä vastaavaan ministeriöön. Osana kansallista sosiaalihuollon kehitystyötä pitää perustaa arviointityöryhmä, joka selvittää lastensuojelun tilaa. Oikeusasteista haettavat muutokset ja tai niille osoitetut valitukset eivät välttämättä johda kehittämiseen, eikä niitä ole siihen tarkoitettukaan.
Selvityskäytännön luominen vaatii kaikilta avoimuutta ja tahtoa löytää keinoja muuttaa lastensuojelun tilanne paremmaksi. Aivan varmaa on, että tarvitaan myös lisää rahaa, jolla palkataan työntekijöitä ja järjestetään tukipalveluita.
Aina ei kyse ole vain resursseista, vaan myös toimintatavoista. Tarvitaan tiiviimpää yhteistyötä ja avoimempaa tiedonvälitystä esimerkiksi opetus- ja sosiaalitoimen välille. Lapsen oirehtiminen tulisi pystyä huomaamaan jo päivähoidossa tai koulussa. Surullinen tosiasia vaan on, ettei myöskään opetuspuolella aika tunnu riittävän tämän tason havainnointiin. Nuoret jäävät usein ongelmineen byrokratian jalkoihin, jos opetus- ja sosiaalitoimen väliset yhteydet tökkivät.
Nyt meillä on kohtuullisen hyvä uusi lastensuojelulaki, lehtien otsikot ja työntekijöiden uupuminen syntipukin roolin alle.
Eila Malmström
puheenjohtaja
Talentia ry
____________________________
http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2006/03/431563
Lasten huostaanotot halutaan kuriin
16.03.2006 04:14
Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä haluaa vähentää lasten huostaanottojen määrää lakimuutoksella. Uusi lakiesitys velvoittaa kuntia lisäämään lastensuojelun avohuoltoa.
Peruspalveluministeri Liisa Hyssälä aikoo uudistaa lastensuojelulakia niin, että lasten ja nuorten huostaanotot vähenevät. Hyssälän mukaan varhainen puuttuminen lasten tilanteeseen ei toimi, ja lapset joutuvat liiaksi laitoksiin. Myös laitoshoidon kustannukset ovat muutamassa vuodessa yli kaksinkertaistuneet, Hyssälä arvioi.
Väli-Suomen sanomalehtien mukaan syksyllä eduskunnalle annettava lakiesitys velvoittaa kuntia lisäämään lastensuojelun avohuoltoa. Hyssälä lupaa, että rahat palvelujen kehittämiseen löytyvät. Sijoituksen uskotaan maksavan nopeasti itsensä vähentyvinä laitoshoidon kuluina.
Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on viime vuosina lisääntynyt 2-5 prosentin vuosinopeudella.
(MTV3-STT)
___________________
Kodinhoitoapu voisi pelastaa monen perheen
Tiivistelmä:
Monelta huostaanotolta saatettaisiin välttyä, mikäli perheet saavat ajoissa kodinhoitoapua. Hallitussihteeri Pia-Liisa Heiliö sosiaali- ja terveysministeriöstä sekä lapsiasiavaltuutettu Maria-Kaisa Aula ovat sitä mieltä, että uupuneiden perheiden tulisi saada ajoissa apua arjesta selviytymiseen.Huostaanottojen määrän kasvu johtuu monesta eri tekijästä. Yksi syistä on resurssipula. Erikoistutkija Tarja Heino Stakesista kertoo, että väkeä on liian vähän töissä. Tällöin vakansseja ei saada täytettyä ja koulutettujen sosiaalityöntekijöiden puutteessa joudutaan palkkaamaan epäpäteviä. Keski-Suomessa viime vuoden keväällä tehty selvitys sosiaalityöntekijöiden kelpoisuudesta paljasti, että muutamissa kunnissa toimittiin jopa laittomasti.
Media: Keskisuomalainen (printed version)
Päivämäärä: 18.2.2008
Kirjoittaja: Maarit Lantto-Tolvanen
Päälähde: Pia-Liisa Heiliö. hallitussihteeri/STM, Maria-Kaisa Aula /lapsivaltuutettu, Tarja Heino, erikoistutkija / Stakes
_____________________________
Aiheeseen ja lastensuojeluun yleensäkin kannattaa tutustua monipuolisesti ennenkuin näitä "hauki on kala" ajatelmiaan esimerkiksi nettipalstalle kirjoittaa. Tietämättömyys kun tekee valitettavasti kirjoittajan monesti itsensä jopa naurettavaksi, kun tietopohja on 0-tasoa kirjoittamansa asian suhteen.
http://varttua.stakes.fi/NR/rdonlyres/7D5A4977-4CF0-4C9E-9B0D-0141F153790B/0/Wrede_esitys_nvk_2008.pdf
Tuon politiikkaohjelman yhtenä tavoitteena on huostaanottojen vähentäminen. Tämäkin jo näyttää, että ihan ylemmällä tasolla on havaittu ja yritetään toimia huostien vähentämiseksi sekä on havaittu, että se on tarpeen. Uskaltaisin vetää tästäkin jo johtopäätöksen, että kaikki huostat eivät ole tarpeen, jos perheille annettaisiin oikeaa tukea.