Mahdoton yhtälö

"Saab myi viime vuonna noin 100 000 autoa. Uutistoimisto Bloombergin keräämien tietojen mukaan yhtiö on viimeisen viiden vuoden aikana tehnyt tappiota yhteensä 16,5 miljardia kruunua (1,5 miljardia euroa)."

Jos tappio olisi viime vuonna ollut viidesosa viiden edellisen vuoden tappioista se tekisi tappiota 3000€/auto. Todennäköisesti se on kuitenkin viime vuonna ollut selvästi suurempi, ehkä jopa luokkaa 5000€/auto. Jos autojen tehdashinta olisi keskimäärin ollut 20k€ olisi tappion osuus ollut 25% auton tehdashinnasta.

Rahoituksen löytyminen uusiin malleihin sekä myöhemmin niiden kanssa kilpaileminen tehokkaita ja jo nyt menestyviä valmistajia vastaan on täysin mahdotonta. En usko että kukaan alkaa rahoittaa tällaista toimintaa.
2156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eihän Premium autoa saa riisikupin hinnalla. Pitää laittaa reipas hinta että alkaa kiinnostamaan ja päästään samalla persaukisista ruikuttajista eroon.

Äänestä
  • Riisikupeille kunnon tuontitullit pohjoismaihin ja täällä jo oleville jonkinlainen haittavero. Samoinhan homma toimii siellä riisikuppien valmistusmaissakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tilastotieteilijä. kirjoitti:

"Saab myi viime vuonna noin 100 000 autoa. Uutistoimisto Bloombergin keräämien tietojen mukaan yhtiö on viimeisen viiden vuoden aikana tehnyt tappiota yhteensä 16,5 miljardia kruunua (1,5 miljardia euroa)."

Jos tappio olisi viime vuonna ollut viidesosa viiden edellisen vuoden tappioista se tekisi tappiota 3000€/auto. Todennäköisesti se on kuitenkin viime vuonna ollut selvästi suurempi, ehkä jopa luokkaa 5000€/auto. Jos autojen tehdashinta olisi keskimäärin ollut 20k€ olisi tappion osuus ollut 25% auton tehdashinnasta.

Rahoituksen löytyminen uusiin malleihin sekä myöhemmin niiden kanssa kilpaileminen tehokkaita ja jo nyt menestyviä valmistajia vastaan on täysin mahdotonta. En usko että kukaan alkaa rahoittaa tällaista toimintaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu