Harmaa talous lämpöpumppuasentajien harmina
JARMO KONTIAINEN
Oulussa toimiva KylmäCenter Oy kylmälaiteasentaja Kimmo Pisilä (oik.) ja myyntijohtaja Jari Pietarila asentamassa ilmalämpöpumppua Karjasillalla. Yritys kuuluu Tukesin hyväksymiin asennusliikkeisiin.
0 Rajusti kasvavan ilmalämpöpumppukaupan piikkinä lihassa ovat ammattitaidottomat asentajat. Villeimpien puheiden mukaan asentajaksi on päässyt ilmalämpöpumpun maahantuojan saunaillan kautta, ilman vaadittavaa pätevyyttä.
Suomen Lämpöpumppuyhdistyksen toiminnanjohtaja Petri Koivulalla on tietoinen alalla toimivasta harmaan talouden asennustöistä. Kovaa vauhtia kasvaville lämpöpumppumarkkinoille mahtuu monenlaista toimijaa.
Viime vuonna ilmalämpöpumppuja myytiin Suomessa yli 40 000 kappaletta.
"Harmaan talouden asentajilla ei ole voimassa olevia lupia ja he tekevät työtä kuititta. Näitä asentajia pitäisi välttää", Koivula varoittelee.
Nyt, kun esimerkiksi osan asennustyöstä saa kotitalousvähennykseen, se on Koivulan mukaan vähentänyt harmaan talouden urakoitsijoita. Siksipä asiakkaan on syytä tarkistaa urakoitsijan Y-tunnus eli viranomaisen myöntämä yritys- ja yhteisötunnus.
Ilmalämpöpumpun asentaminen edellyttää sekä sähkö- että kylmäaineasennuspätevyyttä. Aina kun joudutaan käsittelemään kylmäainepiiriä, pätevyys vaaditaan.
"Ilmalämpöpumpun asentaja on vastuussa kokonaisuudesta. Jos vikoja ilmenee ja asennustyön on tehnyt ilman laillista pätevyyttä toimiva asentaja, kuka on sitten vastuussa. Nämä ovat vaikeita riita-asioita", Koivula varoittelee.
Ennen ilmalämpöpumppukauppaa ja -asennusta, Koivula neuvoo asiakasta selvittämään yrityksen tekemiä aikaisempia asennuksia.
"Asiakkaille voi soittaa ja kysyä, miten ilmalämpöpumppu toimii ja miten huolto pelaa. Näin voi olla luottavaisemmalla mielellä."
Kun yrityksen kanssa neuvottelee ilmalämpöpumppukaupasta, tulisi pumpun asennuspaikka käydä etukäteen tarkistamassa.
"Mahdolliset virheet on hyvä eliminoida jo ennen ostotapahtumaa. Samalla tulee testattua myyjän asiantuntemus", Koivula neuvoo.
Kylmäalan asennus- ja huoltotyöt tulivat Suomessa luvanvaraiseksi vuoden 2005 alussa.
Fluorattujen kasvihuonekaasujen eli niin sanottujen F-kaasujen käyttöä ja markkinointia rajoitetaan. Kaasuja sisältäviä laitteita ei saa asentaa tai huoltaa ilman erityistä pätevyyttä.
Kylmäalan asennus- ja huoltotöitä saa tehdä vain rekisteröidyn yrityksen vastuuhenkilö tai vastuuhenkilön alaisuudessa toimivat riittävän pätevyyden omaavat asentajat ja huoltohenkilöstö. Tilaavan asiakkaan tulisikin tarkistaa, että kylmätöitä tarjoavan tai tekevän toiminnanharjoittajan nimi löytyy Tukesin, Turvatekniikan keskuksen rekisteristä.
Henkilö, joka asentaa tai tekee kylmätöitä ilman Tukesin toteamaa pätevyyttä, rikkoo ympäristönsuojelulakia.
Parhaillaan asentajia koulutetaankin muokatun ympäristösuojelulain ja asetuksen mukaisesti. Jäähdytys-, ilmastointi- ja lämpöpumppulaitealalla henkilöpätevyydet pitää osoittaa 4. heinäkuuta 2011 mennessä.
Asentajien koulutukseen tullaan tämän vuoden aikana Petri Koivulan mukaan satsaamaan paljon.
Se, miten viranomaiset puolestaan valvovat asentajien pätevyyttä, on Koivulan mukaan arvoitus.
"Valvoa pitäisi, muuten koko asetus on kuollut kirjain kuten se on tähän saakka ollut."
Yleisvalvonta on alueellisilla ympäristökeskuksilla ja kuntien ympäristönsuojeluviranomaisilla.
LISÄÄ AIHEESTA
• Lue lukijakommentteja (2)
Kommentoi juttua »
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video »
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa »
JAKAMINEN
Share on Facebook
Save This Page
KOMMENTIT
00:45
E. Konomi Varmasti melkoisen vaativa operaatio johon tarvitaan yliopistosta lisensiaatin tutkinto. Eiku..
Homman osaamiseen riittää parin tunnin perehdytys jos ollaan rehellisiä? Suomalaiseen tapaan lakipykälät ovat monimutkaisempia kuin itse työ. Eli, mainitsemani lisensiaatin tutkinto saadaan nimenomaan oikeustieteiden puolelta.
04:36
rumpali Ilmalämpöpumpun asennustyö on hinnoiteltu liian kalliiksi. 3 tunnin työstä 630 ? ehdottomasti liikaa. Kotitalousvähennys nostaa työn hintaa ja ahneus paistaa läpi.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Pumpun asennusta ja ei se mitään henkimaailman hommaa ole.
Aivan tavallista asennustyötä.Kirjoituksessa mainitut sähkötyöt ovat varmasti helpoimpia mitä sähkäri joutuu työssään tekemään,.
Mietittävin asia on pumpun sijoituspaikka.
muistaa laittaa ulkoyksikön ulos ja sisäyksikön sisälle. joskus näkee toimitun päivastoin ja lopputulos ei ole toivotunlainen.
kuin lämmön keräämistä.
Se on erinomainen ilmankuivaaja.
Luistelukeskuksessa kannattaa käydä asiaan perehtymässä.
Kuulin Vasuri-Eskolta,
että jopa 50 kiloa saa yksi ulkoyksikkö kerätyksi vuorokaudessa kosteutta ilmasta.
silloinhan voi jo hölömöukon poikamiestallouessa luopua jo vesijohostakin ja käyttää tuota sähkökaivoa.