Moikka

Kertokaapa mulle, koska teillä on alkanut näkyä raskausmaha?
Itsella tosiaan nyt viikkoja tasan 17, eikä
minkäännäköstä kasvua ole vielä tapahtunut.
Tiedän että on yksilöllistä, mutta mielenkiinnosta kuitenkin kyselen :)
6356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Silloin pömsähti tuollainen kiva kumpu tuonne alamahaan ja ylämahakin turposi sitten perästä. Nyt odottelen että maha kasvaisi kunnolla :)

Äänestä

Pienen pieni pömpyrä oli jo ennen sitä, muttei sitä muut huomanneet. Sitten 20 viikolla alkoi tapahtua. Neljässä viikossa tuntuu, että maha kasvanut ihan hurjasti. Noh, paljon taitaa olla vielä edessä :) Niin ne muut ainakin uhkailee ;)

Äänestä

Pari viikkoa sitten alkoi itse huomata mahan kasvun, kun ei vanhat housut enää tahdo mennä kiinni. Näyttää siltä kuin olisin muuten vaan lihonnut, ei oikeastaan vielä vauvamahan näköinen. Ylävatsa turvonnut myöskin, mutta nyt alkaa alavatsa mennä siitä edelle:)

Äänestä
  • Nyt rv 22 ja ei juurikaan mahaa, ihan pieni kumpare alavatsalla, mutta näyttää lähinnä että olisin lihonnut muutaman kilon. Ei siis mikään vauvamasu. Vanhat vaatteetkin ym. mahtuvat hyvin päälle.

    Äänestä

  • Täällä masu on ruvennu näkymään jo rv 11 eteenpäin. Tällä hetkellä 13 5 eikä mene enään kun yhet housut vanhoista jalkaan. Eilen kävin jo ostamassa äitiyshousuja. Sillain täälläpäin. Onko muita saman kokeneita?

    Äänestä

minulla tullut maha aika nopeeta. nyt kolmannesta tuli turvotus heti rv 7 oli pallo jo ja sehän näky parhaiten kun olin alsti. nyt rv 16 3 ja tosi iso maha, samankokoinen nyt kun mitä oli esikoiseta rv 20. äitiyshousuja olen pitänyt rv 12 asti ku vanhat ei vaan mahtunut päälle. painoa minulle on tullut 2kg. mutta se on niin yksilöllistä. olin viimeviikolla joogassa ja siellä naisia rv 16-35. monella naisella ei ollut vielä yhtään mahaa ja kuitenkin jo rv 19-21. kyllä se maha sieltä vielä tulee esiin. toisilla vähän pienempi ja toisilla isompi. riippuu paljon kohdun asennosta ja naisen rakenteesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


RV 17 kirjoitti:

Kertokaapa mulle, koska teillä on alkanut näkyä raskausmaha?
Itsella tosiaan nyt viikkoja tasan 17, eikä
minkäännäköstä kasvua ole vielä tapahtunut.
Tiedän että on yksilöllistä, mutta mielenkiinnosta kuitenkin kyselen :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu