Puheen puuroutuminen

-Pelottaa-

Hei! Pelottaa nää oireet mistä oon kärsinyt jo kauan, mutta ne on pahentunut tässä vuoden sisällä. Oireet on pahimmillaan aamulla kun herään, sekä iltaisin kun olen väsynyt. Puhe puuroutuu ja sammaltuu, en välttämättä saa sanottua lausetta loppuun. Yritän kaikin keinoin piilotella näitä oireita ettei muut huomaisi... Aamuisin tuntuu että aivot ei toimisi ollenkaan, tuntuu kuin päässä olisi turvotusta tai painetta. Olen vasta 26-vuotias nainen. Näitä oireita on tosi vaikea selittää, mutta toivottavasti joku osaisi vinkata että mistä voisi johtua, pelottaa mennä lääkäriin.. Tunnen ettei kaikki ole kunnossa.

4

11545

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Arvaaja.

      Jos neurologiset oireet etenevät tasaisesti voi kyseessä olla aivotuumori. Ikä huomioiden pitää miettiä myös MS-tautia.

    • Rev.McMoon

      itse asiassa, se on ihmisen voimakkain lihas. Minulla oli samoja oireita vuosia, en kehdannut juurikaan puhella enää, kun puhe puuroutui aika nopeasti sössötykseksi. Minulla vaiva johtui kofeiinista, se kiihdyttää lepotilassa olevan lihaksen natrium/kalsiumpumppujen toimintaa siten, että aamulla lihas on valmiiksi väsynyt ja heikko. Siitä väsymyksestä ja heikkoudesta tulee aikaa myöten pysyvä olotila, joka sitten aiheuttaa nämä oireilut. Pään tuntemukset johtuvat samasta ilmiöstä, ne aiheuttaa niskalihasten jäykkyys, kallohermot joutuvat puristuksiin ja aiheuttavat pään alueen tuntohäiriöitä.

      Minulta nuo vaivat korjautuivat noin puoli vuotta sen jälkeen kun lopetin täysin kofeiinin käytön. Kofeiini kohottaa stressihormonien määrää ja niistä adrenaliinin tiedetään kiihdyttävän lihassolujen natrium/kalsiumpumppujen toimintaa lepäävässälihaksessa.

      • ainoa joka

        on päässyt eroon vaivoista luopumalla kofeiinista.

        Syitä voi alkuperäisellä on migreeni tai vaikkapa niska/hartian jännitys.

        Itselläni oli huomattavasti rajummat oireet niskan retkahdusvamman takia. Näihin retkahdusvammoihinkin diagnoosin saaminen kestää helposti 3-6v.

        Onko siis niskat jäykkänä? Jos jännität puhumista niin sekin voi lisätä oirettasi. Puhu mitä puhut. Älä häpeä itseäsi tai saat psyykkisen diagnoosin lääkäriltä.


    • -------

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      89
      2523
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1413
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      933
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      804
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      800
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe