Kutiavia näppylöitä

?????????????

Mikähän voisi olla syy tällaiseen: Kehossani on alkanut esiintyä lähes identtisiä näppylöitä sääskenpuremien (tai vastaavien) kanssa, vaikka itikoista ei tietenkään ole tähän aikaan tietoakaan. Esiintymispaikat näyttävät tulevan täysin randomina mihin sattuu, eikä näppylöitä ole paljon.

Epäilisin jotain kirppuja (:D), mutta voivatkohan ne meikäläisessä elää kun suihkussa tulee käytyä kymmenisen kertaa viikossa ja muutenkin tunnustaudun hyvin hygieeniseksi ihmiseksi. Muutin vast'ikään uuteen asuntoon, mutta harmikseni en pysty täysin ajoittamaan, että alkoiko näitä ilmaantua vasta sen jälkeen vai ennenkin...

Mitähän nämä voisivat olla, ehdotuksia?

20

21517

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pienehkö

      punertava pallukka ja reikä keskellä. Minulla on sellaisia kuin hyttysenpistoja eniten käsissä ja jaloissa. Välillä ne ovat punaisempia. Myös on ihottumaa jossa ei ole reikää keskellä. Se ihottuma muuttuu ruskehtavaksi läikäksi.
      Onko samanlaista. Tätä on ollut jo joulukuusta asti.

      • ?????????????

        Jos noissa on reikä keskellä, niin se on mikroskooppisen pieni ja siten näkemättömissä.


      • Anonyymi

        Sit sul on syöpä


      • Anonyymi

        Sit sul on syöpä


    • poopoli

      mulla myös tuollaisia hyttysenpistoja, muttei niissä ole mitään pistoskohtaa.
      Tuli ensin sormeen sellainen, sitten muuallekin kämmeneen. Nyt myös kyljessä ja rinnassa yhdet "itikanpistot".
      Mitähän kummaa tämä on???
      olen kyllä sairastanut reilun viikon rajua flunssaa, onkohan siihen liittyvää nokkosrokkoa?
      kokeilin nyt hydrocortisonia ja se auttoi heti kutiamiseen. kun sehän on tässä pahin, kun sitä rapsuttaa niin turpoaa entisestään se "itikan purema". kohta ei sormet taivu!!!

    • joskus kutissut

      Mulla oli aikaisemmin parin vuoden ajan aina keväisin ja syksyisin hytysenpiston näköisiä tosi kutiavia näppylöitä, niihin auttoi allergiatabletti ja hydrocortison liuos.

      Mulle 'diagnosoitiin' lintukirpun aiheuttamat näppylät. Ne kuulemma aiheuttaa oireita vaan sellaisille, jotka ovat niille allergisoituneet... Mutta nyt olen ainakin päässyt (toistaiseksi) eroon oireista ;-)

      Kokeiles googlata 'lintukirppu', niin saat mahd. kuvia ja tietoa niistä näppylöistä, niin voit verrata omiin.

    • vvfgfd

      Voisiko ihosi olla ärtynyt liiasta pesusta? Herranen aika, kymmenen kertaa viikkoon suihkussa! :OO :DD

      Rasvaa nyt ihoasi ainakin kunnolla.

    • helmikanana

      Itselläni myös niitä.
      Yhtenä päivänä käsivarren alapinnalla.
      Toisena päivänä niskassa, sitten pikkusormen sisäsyrjällä ym...

      Itse kuvittelen että tämä on vain taas yksi uusi atopian ilmenemismuoto.

      Kovasti nämä kutisevat.

      • myössss

        täällä on ihan samaa! tämä kutina ajaa hulluuden partaalle!!!! mitä tää voi olla??


      • gfdmkgfd
        myössss kirjoitti:

        täällä on ihan samaa! tämä kutina ajaa hulluuden partaalle!!!! mitä tää voi olla??

        mullakin on. näppylät on kuin rakkuloita, saa puhkaistua ja niistä tulee nestettä ja pieniä ovat ja sitten ihme reikä siinä keskellä. tätä on jatkunu nyt muutaman kuukauden ja alkaa hermoja raastamaan. lääkärissä käyty ja sano syyhypunkiks mutta oireet ihan erilaiset ja ei se niillä lääkkeillä lähteny. täytynee mennä näyttämään uudestaan näitä, nyt ku ne on niin näkyviäki vielä


    • mulla on itikanpureman tai rakkulan näköisiä aika isoja näppylöitä sisä reisissä ja vähän taaempana melkeen pakaroissa ja nilkassa pieniä nokkosenpiston näkösiä näppylöitä kaikki kutiavat kamalasti kokoajan miten pääsisin eroon niistä olen raapinut nilkasta kaikki rikki kun on niin pahaa kutinaa että ei voi mitään asialle. En tiedä mitä tehdä toivottavasti ei pahene jos joku olisi kiltti ja voisi auttaa :/ ...

      • Insinooritohtori

        Selvästi Groverin tauti. Lopeta kokonaan vehnän käyttö, niin häipyvät parissa viikossa.


    • dasasdf

      Lintukirppu.

    • syyhypyúnkki?

      Selviskö kellekkään mikä oli kyseessä? Oli pakko tulla kommentoimaan. itellä ihan yhtäkkiä eilen illalla alkoi kutisemaan jalat ja tuntumaan näppylöitä, nyt niitä on melkeinpä jokapuolella kehoa ja suussakin tuntuu rakkuloita/haavoja. Mikä helkkari oikee on vialla

    • lude1

      lutikka

    • Pehmokettu

      Itelläki on ollu tommosia nyt vähän aikaa. Netin ihmemaailmaa selailen ja oireet vastasivat ontelosyylään. Käykäähän kattomassa vaikka kuvahausta että voiko olla sama ;) olen vähän myöhässä mutta jospa se ei haittaa :D

    • jänisrutto

      Apua! Voiko pienet kutiavat näppylät kuulua jänisruttoon itsellä sellaisia ja kutina on ihan sietämätöntä esiintyy polvesta alas päin julkisissa toistakymmentä vähintään ja ihan muutama käsissä

    • Insinööritohtori

      Minulla tuli ensimmäiset kutiavat näppylät Madeiralla viime syksynä jalkoihin. Luulin niitä ensiksi hyttysten tai kirppujen pistämiksi. Maaliskuussa Suomessa ollessani koko kehoni tuli samanlaisten näppylöiden pettämäksi ja kutina oli todella kova, mikään voide (hydrokortisoni) ei oiken auttanut.
      Löysin tautini vastauksen amerikkalaiselta terveysnettipalstalta: Gruverin tauti.

      Lopetin vehnän syönnin ja näppylät hävisivät noin parissa viikossa kokonaan, pahimmat arvet jaloisani näkyvät vielä koska öisin raavin keväällä jalkani verille.
      Nyt Gruver on pysynyt pois.

      Kokeilin syödä tuoretta mustikkapiirakkaa joka oli tehty vehnästä, heti tuli näppyliä jalkoihini.

      En ole käynyt lääkärissä tämän taudin takia. Lääkärit kokeilisivat ja juoksuttaisivat minua vastaanotoillaan kalliita voiteita testaamassa viikko/kuukausitolkulla joista ei olisi mitään apua.

      Ihmisen pitää osata etsiä itse apu maailmalta.

    • Anonyymi

      iho syhyy vietävästi aijoittan mahdottomasti .jos tälläinen jatkuu .tulen hulluksi.päällepäin ei näy mitään. luomi poistettiin.vastaus on grover tauti.paraneeko

    • Anonyymi

      Voisiko olla pompholyx. Itselle ainakin sopisi nää oireet…

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      143
      6196
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2180
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      187
      2049
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1203
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      70
      1171
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1037
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1027
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      942
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      917
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      785
    Aihe