Oletko intissä tällä hetkellä?

INTTIVIDEO2009

INTTIVIDEO2009-kilpailu

Puolustusvoimat kieltää kännykkäkameralla kuvaamisen puolustusvoimien palveluksessa olevilta henkilöiltä. Tämä uuden palvelusohjesäännön säädös astuu voimaan kesäkuussa 2009.

Jos olet tällä hetkellä intissä, kuulut siihen historialliseen palveluserään, joka vielä pääsee laillisesti tallentamaan kasarmin henkeä videolle. Onkin sääli, millainen pala kulttuurihistoriaa menetetään, kun kännykkäkameroiden tuomat mahdollisuudet kulttuuria tallentaviin inttivideoihin menetetään.

Kesäkuuhun 2009 asti on siis aikaa kerätä tätä kulttuurihistoriallisesti mittaamattoman arvokasta materiaalia. Siksi julistetaankin INTTIVIDEO 2009-kilpailu alkaneeksi tästä päivästä, 21.2.2009, lähtien. Kilpailu käydään Youtubessa inttivideoiden kesken, ja siihen voi osallistua jokainen, joka puolustusvoimissa palvelee tänä vuonna. Kilpailussa on vain yksi sääntö: se, kuka saa isoimman katsojamäärän Youtube-videolleen päivämäärään 21.2.2010 mennessä, voittaa kilpailun. Voit siis osallistua kilpailuun äärimmäisen helposti. Nauhoitat vain palvelusaikanasi mielenkiintoiseksi kokemaasi materiaalia, ja laitat videon Youtubeen. Jotta ihmisten olisi helpompi etsiä kilpailuun osallistuvia videoita, kannattaa niihin merkata keywordiksi INTTIVIDEO2009.

Voittajalle on luvassa mainetta, kunniaa ja 72 neitsyttä taivaassa! Kilpailu alkaa nyt, laittakaa kamerat ja kamerakännykät kuvausvalmiuteen!

2

803

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ja mitä "askaa

      ei se siitä parane. Ja mitä mitä...on sitä ennenkin pyörävaraston ympäri juostu, kun ei homma toimi. Tarkkana nyt, että gigat riittää. Just ja sillee..

    • Alik. Hyvönen

      Eikös samaiseen palveluohjesäännön uuteen versioon tule myös se uusi säännös, ettei varusmiehet saa osoittaa avoimia hellyydenosoituksia julkisesti?

      Niin että kyllä ne seksivideot (homo- ja hetero-) pitää kuvata ennen kesää!

      Ja aktin jälkeen voi laittaa käden "lipalle" lakittomaan päähän. Sekin kielletään kesän jälkeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      88
      1303
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      35
      853
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      13
      797
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      38
      776
    5. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      705
    6. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      697
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      80
      696
    8. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      688
    9. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      58
      638
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      637
    11. 65
      610
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      86
      600
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      41
      581
    14. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      565
    15. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      556
    16. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      537
    17. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      534
    18. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      512
    19. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      9
      505
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      495
    Aihe