Rapunainen ja Kaksosmies

Moro!

Aattelin hieman kirjotella miedän suhteesta.

Tutustuttiin n.4v sitten eräällä harrastuspajalla.Ihastuin tulisesti!Ei mennyt kauaa kun mentiin sänkyyn..Sitten kaksoseni kysyi haluaisinko olla hänen kansaan vakituisesti,epäröin aluksi mutta lopulta vastasin kyllä.Suhteen alussa molemmat olimme aika epävarmoja tilanteesta..Ja kaksoseni on myöntänytkin että ei silloin ajatellut mitään kovin vakavaa suhdetta..Mutta toisin kävi:)

Hengailtiin joka päivä yhdessä mun veljen ja sen kavereitten kaa,myöskin hänen kavereidensa kanssa.Oli mukavaa..
Pikkuhiljaa suhde alkoi "vakavoitumaan"ja muutimme omaan yhteiseen kotiin.Ja täällä ollaan vieläkin..Nyt olemme jo siinä tilanteessa että rakastetaan toisiamme ihan suunnattomasti.Sanatonta viestintää ja hiljaista yhteenkuuluvuutta.
Olemme paita ja peppu..Mutta tietenkin kummallakin oikeus omiinkin juttuihin ja menoihin.
Seksi on mahtavaa mutta joskus ajatuksemme eivät ihan kohtaa,siis henkisellä tasolla..Huumori on suuri osa suhdettamme.Meillä on hauskaa yhdessä.
Joskus kyllästyn siihen että joudun aina tekemään kaiken kotona,siivoamisen,laskut ym..Kaksoseni kun osaa olla niiiiin viaton ja kiertää kaikki vastuudet..Noh olenhan itsekkin välillä aika pirttihirmu joten paha mennä arvostelemaan..
Olemme meinanneet erota ainakin 5 kertaa..joka kerta ollut henkisesti todella raskasta.Kaksoseni sanoo jättävänsä,ja on pari päivää kylmä kuin kivi.Mutta sitten kun eron hetki tulisi,haluaa sittenkin olla kanssani koska rakastaa minua ihan mielettämästi..Nämä yhteenotot ovat sattuneet aina kännissä.Siksi en enää haluakkaan ottaa paljoa kerralla..Parempi niin.

Mutta yhteenvetona nyt elämä on mukavaa,ei euforista eikä kamalaa vaan ihan ok:)
Tavallista arkielämää..Olemme kuin yö ja päivä.Tuemme toisiamme vaikeissa tilanteissa.Meillähän kun on samankaltaisia kokemuksia paljonkin....

Meillä on kaksi kissa,ja ne ovat meidän "vauvoja"En tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu,mutta sen tiedän että Minä Rapunainen olen iloinen kun löysin Kaksosmieheni
41268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

hyvin tutulta:)
Itse olen rapunainen ja mieheni on kaksonen.
Me seurustelimme yli 10 vuotta ennenkuin sanoimme "Tahdon"!!Vaikeuksien kautta päädyimme naimisiin ja olemme todella onnellisia!!!Oikea ratkaisu siis!!
Meillä on yksi lapsi,ja aluksi mieheni sanoi ettei, halua lasta tähän kamalaan maailmaan!Mutta pidin pääni,ja nyt hän ei vaihtaisi päivääkään pois lapsen elämästä!!Hän rakastaa,palvoo ja on todella mahtava isä!!

Varmaankin jokaisessa suhteessa tulee riitoja,pitääkin olla( olemmehan erillaisia,onneksi),mutta kaksosen kanssa riitely on todellista haasteellisuutta!!Hän kun ei myönnä helposti olevansa väärässä..mutta sitten kun tajuaa asian,osaa hän pyytää anteeksi hellästi ja varmasti!
Itse en vaihtaisi miestäni millään hinnalla,on hän niiiin arvokas,rakastava,hellä,seksikäs ja huolehtivainen mies!!!!! Rakastan miestäni yli kaiken!!
Seksi on meille kummallekin hyvin tärkeä asia,jos se ei luista,niin ei sitten mikään!!Ja jos ei saa tarpeeksi,minä ainakin alan kiukuttelemaan,ja silloin mieheni tietää mistä "kenkä"puristaa:):)
Joten anna aikaa suhteelle ja rakkaudelle!Ja nauti kaksosen hellyydestä ja rakkaudesta..se on ainut laatuista...

Äänestä
  • Totta puhut!
    Kiva kun kerrtoit omasta suhteestasi:)

    Äänestä

itselläniki on kaksosmies. : >

sopii loistavasti omaan elämäntyyliin!

Mies, joka tuntee sanan ei ja oma rauha, yksityisyys jne. MUTTA SILTI RAKASTAVA!

Ah, kaksosmiehet, oottte ihania

Äänestä

Itse olen kaksosnainen ja elin suhteessa rapumiehen kanssa. Mä en vältelly niinkään kotitöitä, mutta nuo yhteiskunnan asettamat velvoitteet ei nappaa.
Mutta meillä siitä ei tullu koskaan sanomista.

Me pärjättiin hienosti.
Koska huumori, äly ja mielenkiinnonkohteet natsat,
lisäksi me kuljettiin kumpikin omilla teillä ja luottamus piti nimensä veroisesti aina.
Me oltiin myös kuin paita ja peppu.
Toistemme näköiset.

Mä ikävä kyllä menetin oman rapuni
hänen menehtyessään kolmekymmentä vuotiaana.
Se on ollu ainut kerta ja jää ainoaksi,
kun mä oon rakastanu tosissani toista ihmistä.
Meille jäi yksi yhteinen lapsi.
Josta mä kiitän.

Rapu ja Kaksonen sopii toisinaan yhteen todella hyvin, vaikka muuta väitetään sen vuoksi,
että rapu on omistushaluinen ja kaksonen taas tuuliviiri. Mutta kyllä ne vastakohdat täydentääkin.

Pidä kiinni kaksosestas.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


sipsuk kirjoitti:

Moro!

Aattelin hieman kirjotella miedän suhteesta.

Tutustuttiin n.4v sitten eräällä harrastuspajalla.Ihastuin tulisesti!Ei mennyt kauaa kun mentiin sänkyyn..Sitten kaksoseni kysyi haluaisinko olla hänen kansaan vakituisesti,epäröin aluksi mutta lopulta vastasin kyllä.Suhteen alussa molemmat olimme aika epävarmoja tilanteesta..Ja kaksoseni on myöntänytkin että ei silloin ajatellut mitään kovin vakavaa suhdetta..Mutta toisin kävi:)

Hengailtiin joka päivä yhdessä mun veljen ja sen kavereitten kaa,myöskin hänen kavereidensa kanssa.Oli mukavaa..
Pikkuhiljaa suhde alkoi "vakavoitumaan"ja muutimme omaan yhteiseen kotiin.Ja täällä ollaan vieläkin..Nyt olemme jo siinä tilanteessa että rakastetaan toisiamme ihan suunnattomasti.Sanatonta viestintää ja hiljaista yhteenkuuluvuutta.
Olemme paita ja peppu..Mutta tietenkin kummallakin oikeus omiinkin juttuihin ja menoihin.
Seksi on mahtavaa mutta joskus ajatuksemme eivät ihan kohtaa,siis henkisellä tasolla..Huumori on suuri osa suhdettamme.Meillä on hauskaa yhdessä.
Joskus kyllästyn siihen että joudun aina tekemään kaiken kotona,siivoamisen,laskut ym..Kaksoseni kun osaa olla niiiiin viaton ja kiertää kaikki vastuudet..Noh olenhan itsekkin välillä aika pirttihirmu joten paha mennä arvostelemaan..
Olemme meinanneet erota ainakin 5 kertaa..joka kerta ollut henkisesti todella raskasta.Kaksoseni sanoo jättävänsä,ja on pari päivää kylmä kuin kivi.Mutta sitten kun eron hetki tulisi,haluaa sittenkin olla kanssani koska rakastaa minua ihan mielettämästi..Nämä yhteenotot ovat sattuneet aina kännissä.Siksi en enää haluakkaan ottaa paljoa kerralla..Parempi niin.

Mutta yhteenvetona nyt elämä on mukavaa,ei euforista eikä kamalaa vaan ihan ok:)
Tavallista arkielämää..Olemme kuin yö ja päivä.Tuemme toisiamme vaikeissa tilanteissa.Meillähän kun on samankaltaisia kokemuksia paljonkin....

Meillä on kaksi kissa,ja ne ovat meidän "vauvoja"En tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu,mutta sen tiedän että Minä Rapunainen olen iloinen kun löysin Kaksosmieheni

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu