jotain

Hei minulla on niskat aivan jumissa, alaselkää särkee aina välillä, hengen ahdistusta on tai siis tuntuu pakottava tarve ns haukotella ja kun vedään syvän henkeä tuntuu etten saa sitä vedettyä loppuun asti. Välillä pistää ihan sekunnin kaksi vasemmalle puolelle rinnan alle. Tuntuu myös välillä jotain vihlontaa/pistämistä jollain kohdalla kehoa aina hetken aikaa ja sitten se saattaa vaihtaa paikkaa. Ei mitään kovin kivuliasta mutta niin että se ns pistos tuntuu kuitenkin. Helposti esim jos puhun samalla kädellä kauan puhelimeen esim 10 min tunnen kun se puutuu tai istun jalan päällä niin sama juttu. Olen ihan ihmeissäni mitä tämä on. Olen 26-vuotias nainen. Kertokaa jos joku osaa auttaa.
2283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

mulla ih samoja juttuja paitsi ei nyt tällä hetkellä ole mikään paikka jumissa. Minulla on ollut tätä outoa hengenahistusta jo monta kuukautta, Aluksi oli pakottava tarve saada hengitettyä syvään, mutta aina se jäi jotenkin kesken? JA vihlontaa ja pistoa ympäri rinnan aluetta, ei hirveen isoa mutta kuitenkin.

Nyt jo pitkään ollut kokoajan pakottava tarve haukotella, välillä useita kertoja minuutissa. välillä se helpottaa kun kesityn johonkin muuhun mutta se palaa aina. stressi kuormani on ollu erittäin iso joten epäilen että tämä johtuu siitä. Mukana oireilluissani on sykkeen nousuja ja rinnan puristusta. Olen käynyt kaikki Lahden lääkärit läpi ylös alas, ja lopulta päädyttiin stressiperäiseen ''Sairauteen/rasitustilaan''. Olen tällä hetkellä' kylpylässä renoutuslomalla,, jos lähtis auttamaan. Tuntuu kyllä että täällä yksin ollessa on vain pahentunut :D
reenaaka ei oo pystyny tän takia vitdu mitä kuraa

Äänestä

Menkä kiropraktikolle tai naprapaatille tai OMT-fysioterapiaan. Teillä on rintarangassa fasettilukkoja. Ne kun avataan, ns. naksauttamalla, niin olo helpottuu huomattavasti, Sitten vaan treenaamaan lihaksia, ettei fasettinivelet jysähdä uudestaan lukkoon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmeellistä tapahtuu kirjoitti:

Hei minulla on niskat aivan jumissa, alaselkää särkee aina välillä, hengen ahdistusta on tai siis tuntuu pakottava tarve ns haukotella ja kun vedään syvän henkeä tuntuu etten saa sitä vedettyä loppuun asti. Välillä pistää ihan sekunnin kaksi vasemmalle puolelle rinnan alle. Tuntuu myös välillä jotain vihlontaa/pistämistä jollain kohdalla kehoa aina hetken aikaa ja sitten se saattaa vaihtaa paikkaa. Ei mitään kovin kivuliasta mutta niin että se ns pistos tuntuu kuitenkin. Helposti esim jos puhun samalla kädellä kauan puhelimeen esim 10 min tunnen kun se puutuu tai istun jalan päällä niin sama juttu. Olen ihan ihmeissäni mitä tämä on. Olen 26-vuotias nainen. Kertokaa jos joku osaa auttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu