Porvoon Ladyline oli perustettaessa hyvä paikka. Vetäjinä oli tietysti tähtenä Anu, mutta muutkin osasivat hommansa hyvin.
Nyt on laatu laskenut ja tämän päivän bodypump oli kyllä huonoin koskaan.
En ole vähään aikaan käynyt pumpissa enkä salilla koska olen ollut sairaana. Nyt lähdin isoin odotuksin liikkumaan.Ulkona oli aurinkoinen ilma, tästä tulisi hieno aloitus lauantaille.
Vetäjänä oli uusi tyttö, joka oli aivan liian huonossa fyysisessä kunnossa vetääkseen jotain niin tehokasta kuin pumpia. Koko tunnin saimme kuunnella vetäjän vapisevista käsivarsista ja uupuneista lihaksista. Ei oikea opettaja voi sellaisia puhua. Hänellehän maksetaan siitä että hän on esimerkkinä, motivaattorina, vauhdittajana. Nyt tämä "opettaja" ilmoitti mm. yhden osion päätteeksi että seuraava on niin kamala että en haluaisi sitä vetää lainkaan. Ja teki virheitä, ainakin itse myönsi että "tässä olisi pitänyt aloittaa" ja odotteli vielä ennen kuin aloitti.
Mielestäni kuluttajana ja asiakkaana minun ei tarvitsisi olla tunnilla säälimässä opettajan ylipainoa tai heikkoja lihaksia. Minä olen ostanut kalliin kortin jotta minua asiakkaana motivoidaan ja saadaan parempiin tuloksiin.
Onko Ladylinella liian suuri ahneus saanut vetäjät ottamaan halvimpia opettajia suurimmille ryhmille? Se ei ainakaan minun osaltani vetele. Moni muukin kommentoi vetäjän huonoa laatua pukuhuoneessa tunnin jälkeen.
Harkitsen salin vaihtoa. Vakavasti.
Porvoon Lady Line
23
4266
Vastaukset
- löytyy...
Miksi ylipäätään maksaa tuosta hommasta kun netti on väärällään noita pumppivideoita? Netistä voi valita itselleen sopivan vetäjän ja nykytekniikalla kuvan saa siirretyksi olkkarin isoon telkkuun, jonka edessä treeni on mukavan rentoa ja saa siinä sivussa poikaystäväkin vähän silmän iloa. Tauot voi pitää silloin kun itselle sopii ja jääkaapillakin ehtii käydä. Itse treenaisin kyllä kotona jos treenaisin.
- ottaa päähän
toden totta, ladylinella vaan pari kunnon ohjaajaa enää jäljellä (kiitos anu, nanna ja sanna). Eilinen pumppi oli kamala.
- entinen ?
hyvinpä olet asian ilmaissut... Todella huono tunti,ja ohjaajan huohotus pilasi koko nautinnon. Ei ohjaaja voi olla tekemättä, tai jos tekee, on käsissä pienet painot. Ladyline on mennyt viimeisimpien ohjaajien myötä todella kauas lähtötilanteesta. Tämä "uusi ohjaaja" on epäonnistunut monesti tunneilla, eikä hänen juttujaan jaksa kuunnella. Itse ainakin olen tullut hikoilemaan kunnolla.
- Mutja Vina
Asia ei kummemmin kosketa, mutta olisiko tuon luokan kritiikki kohtuullista toimittaa suoraan henkilöille jotka asiaan voivat vaikuttaa?
- tänne..
on helpompi itkeä...idiootit
- ....
tänne.. kirjoitti:
on helpompi itkeä...idiootit
Kyllä henkilökunnalle on monesti annettu palautetta, mutta se ei ole johtanut muutoksiin. Lady Linelle ole edes mitään palautesysteemiä. Olen kasvotusten antanut palautetta, sekä positiivista että negatiivista. Positiivinen palaute on otettu hymyssä suin vastaan, mutta negatiivinen melko kylmästi. Onhan se tylsä saada negatiivista palautetta, mutta ilman palautetta palvelun tarjoaja ei voi tietää mitä asiakkaat haluavat.
En sano, että Lady Line on toivoton treenipaikka, on siellä loistaviakin tyyppejä vetämässä tunteja, mutta taso on selvästi laskemassa. Tämän vuoksi olen jättänyt paikan ainakin joksikin aikaa.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että näistä asioista on hyvä keskustella näilläkin palstoilla, sillä ehkäpä joku henkilökuntaan kuuluva henkilö lukee nämä ja Lady Linen tasoa aletaan taas tosissaan nostaa! - Linelainen
.... kirjoitti:
Kyllä henkilökunnalle on monesti annettu palautetta, mutta se ei ole johtanut muutoksiin. Lady Linelle ole edes mitään palautesysteemiä. Olen kasvotusten antanut palautetta, sekä positiivista että negatiivista. Positiivinen palaute on otettu hymyssä suin vastaan, mutta negatiivinen melko kylmästi. Onhan se tylsä saada negatiivista palautetta, mutta ilman palautetta palvelun tarjoaja ei voi tietää mitä asiakkaat haluavat.
En sano, että Lady Line on toivoton treenipaikka, on siellä loistaviakin tyyppejä vetämässä tunteja, mutta taso on selvästi laskemassa. Tämän vuoksi olen jättänyt paikan ainakin joksikin aikaa.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että näistä asioista on hyvä keskustella näilläkin palstoilla, sillä ehkäpä joku henkilökuntaan kuuluva henkilö lukee nämä ja Lady Linen tasoa aletaan taas tosissaan nostaa!Lady Linellahan on jo alusta asti ollut ihan kouluttamattomia jumpan vetäjiä. Tavalliset naiset vetämässä - ajatuksena on ollut se varmaan se, että tavallisten naisten on helppo tulla tunneille. Kuitenkin jo sairaalloinen ylipaino tunnin vetäjällä estää kunnon treenin...
Se päpättäjä, joka vetää tunteja, saa mut välillä kans ihan kiehuksiin. Ollaan tultu treenaamaan, eikä kuuntelemaan sen treenattua ääntä...
Jos henk. koht ohjausta haluaa esim salilla, niin mitä tavikset tietää sen enempää kuin minä itsekään? Kivempi ois olla jos joku alan ammattilainen neuvoisi. Tietty tulee halvemmaksi repiä duunarit omilta tunneilta ;)
Kallis on paikka, taso laskenut, mut hei kuhan sisustus on ajan tasalla ;) ... - Annetaan kaikkien kukkien k...
Linelainen kirjoitti:
Lady Linellahan on jo alusta asti ollut ihan kouluttamattomia jumpan vetäjiä. Tavalliset naiset vetämässä - ajatuksena on ollut se varmaan se, että tavallisten naisten on helppo tulla tunneille. Kuitenkin jo sairaalloinen ylipaino tunnin vetäjällä estää kunnon treenin...
Se päpättäjä, joka vetää tunteja, saa mut välillä kans ihan kiehuksiin. Ollaan tultu treenaamaan, eikä kuuntelemaan sen treenattua ääntä...
Jos henk. koht ohjausta haluaa esim salilla, niin mitä tavikset tietää sen enempää kuin minä itsekään? Kivempi ois olla jos joku alan ammattilainen neuvoisi. Tietty tulee halvemmaksi repiä duunarit omilta tunneilta ;)
Kallis on paikka, taso laskenut, mut hei kuhan sisustus on ajan tasalla ;) ...Viime lauantain pummpi oli samanlainen kuin muillakin pumppi-ohjaajilla viimeiset pari kuukautta. Samat askelkuviot ja sama musiikki. Sen vetäjä on positiivinen henkilö, joka antaa huumorin kukkia myös tunneilla. Iloitsemme hänen tunneistaan.
- Ladylainen
Annetaan kaikkien kukkien k... kirjoitti:
Viime lauantain pummpi oli samanlainen kuin muillakin pumppi-ohjaajilla viimeiset pari kuukautta. Samat askelkuviot ja sama musiikki. Sen vetäjä on positiivinen henkilö, joka antaa huumorin kukkia myös tunneilla. Iloitsemme hänen tunneistaan.
Tai sitten se vaan on teidän kaveri :D
Voitko verrata esim Theresen ja pälpättäjän tunteja? - ladylinen
Annetaan kaikkien kukkien k... kirjoitti:
Viime lauantain pummpi oli samanlainen kuin muillakin pumppi-ohjaajilla viimeiset pari kuukautta. Samat askelkuviot ja sama musiikki. Sen vetäjä on positiivinen henkilö, joka antaa huumorin kukkia myös tunneilla. Iloitsemme hänen tunneistaan.
Olen samaa mieltä että lauantain pumppi tunti oli hyvä, jatka samaa rataa :-D
- Laatua, kiitos :)
Kannattaa todellankin käydä muidenkin salien pump ym. tunneilla. Jos on mahdollista käydä vaikkapa Helsingissäkin erinlaisilla tunneilla, niin oppii huomaamaan eron kunnon tunnin ja sohelluksen välillä.
Tuo kyseinen tunti oli surkea, niin jutultaan kuin tehollaankin. Mutta suunta on ollut koko talven vähän alas päin laskeba Lady Linessa. Palautetta olen itsekin antanut ihan henkilökohtaisesti ja ei sitä ole kovinkaan positiivisesti vastaanotettu. On palaute sitten negatiivinen tai positiivinen, niin se antaa aina mahdollisuuden kehittää toimintaa käyttäjien toiveiden mukaiseksi. Mutta kuin ei, niin ei. Joten salin vaihto on edessä. Kyllä jumpat nykyään maksavat sen verran paljon, että sille rahalle pitäisi saada jotakin vastinettakin.- pumpumpumppi
Olen täysin samaa mieltä. Kyllä asiakkailla on oikeus ilmaista tyytyväisyytensä/tyytymättömyytensä, varsinkin kun kyse on Porvoon kalleimmasta kuntosalista. En tiedä onko alan ammattilaisia todellakin niin vähän Porvoossa, että Lady Linelle joudutaan palkkaamaan henkilöitä, joilla ei selvästikään ole mitään koulutusta alalle/aikaisempaa kokemusta alan töistä.
Sinänsä sillä ei ole väliä onko koulutusta tai aikaisempaa kokemusta, jos ohjaajasta paistaa se, että hän todellakin nauttii siitä mitä tekee ja osaa olla kannustava. Voin sanoa, että Lady Linella on myös muutama ohjaaja jotka aluksi tuntuivat olevan hieman hukassa, mutta pärjäävät nykyään aivan loistavasti! Kukaan ei ole siis toivoton tapaus! :)
Toivottavasti tämä ohjaaja, joka "mokasi" lauantaina ei kuitenkaan masennu negatiivisesta palautteesta, vaan kääntää kritiikin voitokseen ja yrittää kehittää itseään tulevia tunteja varten! Tsemppiä hänelle! - "Ei masennu?"
pumpumpumppi kirjoitti:
Olen täysin samaa mieltä. Kyllä asiakkailla on oikeus ilmaista tyytyväisyytensä/tyytymättömyytensä, varsinkin kun kyse on Porvoon kalleimmasta kuntosalista. En tiedä onko alan ammattilaisia todellakin niin vähän Porvoossa, että Lady Linelle joudutaan palkkaamaan henkilöitä, joilla ei selvästikään ole mitään koulutusta alalle/aikaisempaa kokemusta alan töistä.
Sinänsä sillä ei ole väliä onko koulutusta tai aikaisempaa kokemusta, jos ohjaajasta paistaa se, että hän todellakin nauttii siitä mitä tekee ja osaa olla kannustava. Voin sanoa, että Lady Linella on myös muutama ohjaaja jotka aluksi tuntuivat olevan hieman hukassa, mutta pärjäävät nykyään aivan loistavasti! Kukaan ei ole siis toivoton tapaus! :)
Toivottavasti tämä ohjaaja, joka "mokasi" lauantaina ei kuitenkaan masennu negatiivisesta palautteesta, vaan kääntää kritiikin voitokseen ja yrittää kehittää itseään tulevia tunteja varten! Tsemppiä hänelle!...tästä kritiikistä??
Tuota, mistä voit olla varma että ko. vetäjä edes näkee tätä ala-arvoista keskustelua?
Itseäni henk.koht hävettää teidän puolestanne. Aikuiset ihmiset? Tietäisivät, että rakentava palaute on jotain ihan muuta kuin paskanjauhaminen anonyymisti nettipalstalla -vieläpä niinkin laadukkaalla kuin tämä.
Miksette arvon nurisijat hoida asiaa rehdisti ja suoraan? Anu on siellä justii tämmöstä varten. Ja vielä parempi, jos uskaltautuisitte tämän vetäjän juttusille.
Tiedoksenne muuten, että vetäjät on kyllä koulutettuja.
Se, ettei pysty hyväksymään muuta kuin sitä missimallivartaloa, kertoo kyllä valitettavan paljon kirjoittajasta, ei suinkaan parjauksen kohteena olevasta henkilöstä.
Mitä jos itse hakisitte sinne vetäjiksi? Olisitte varmasti täydellisiä, ette huohottaisi, jututkin olisi aivan loistavan hyviä jne.
Terv. "Tyytyväinen asiakas" - Lineeelainen
"Ei masennu?" kirjoitti:
...tästä kritiikistä??
Tuota, mistä voit olla varma että ko. vetäjä edes näkee tätä ala-arvoista keskustelua?
Itseäni henk.koht hävettää teidän puolestanne. Aikuiset ihmiset? Tietäisivät, että rakentava palaute on jotain ihan muuta kuin paskanjauhaminen anonyymisti nettipalstalla -vieläpä niinkin laadukkaalla kuin tämä.
Miksette arvon nurisijat hoida asiaa rehdisti ja suoraan? Anu on siellä justii tämmöstä varten. Ja vielä parempi, jos uskaltautuisitte tämän vetäjän juttusille.
Tiedoksenne muuten, että vetäjät on kyllä koulutettuja.
Se, ettei pysty hyväksymään muuta kuin sitä missimallivartaloa, kertoo kyllä valitettavan paljon kirjoittajasta, ei suinkaan parjauksen kohteena olevasta henkilöstä.
Mitä jos itse hakisitte sinne vetäjiksi? Olisitte varmasti täydellisiä, ette huohottaisi, jututkin olisi aivan loistavan hyviä jne.
Terv. "Tyytyväinen asiakas"Tämä on keskustelupalsta ja juuri sitä varten että voi anonyymisti vaihtaa mielipiteitään.
Ymmärsin edellisistä kirjoituksista, että palautetta on kyllä annettu päin naamaa ja sitä ei ole otettu asianmukaisesti vastaan...
Minun ei tarvitse hakea jumpan vetäjäksi, sillä maksan valtavan summan kuukaudessa siitä, että 'oikea kuntoiluohjaaja' vetää minulle jumpan. Ei tarvitse olla missin vartalo, mutta fyysinen kunto voisi olla kannustava ja hiukkasen parempi kuin minulla ;)
nimim. elvytysvalmiudessa tunneilla - Tyytyväinen asiakas
Lineeelainen kirjoitti:
Tämä on keskustelupalsta ja juuri sitä varten että voi anonyymisti vaihtaa mielipiteitään.
Ymmärsin edellisistä kirjoituksista, että palautetta on kyllä annettu päin naamaa ja sitä ei ole otettu asianmukaisesti vastaan...
Minun ei tarvitse hakea jumpan vetäjäksi, sillä maksan valtavan summan kuukaudessa siitä, että 'oikea kuntoiluohjaaja' vetää minulle jumpan. Ei tarvitse olla missin vartalo, mutta fyysinen kunto voisi olla kannustava ja hiukkasen parempi kuin minulla ;)
nimim. elvytysvalmiudessa tunneilla...olisi syytä vaihtaa salia.
Muuttuisi se pukuhuone-ilmapiiri rutkasti plussan puolelle kun kyräilijät ja valittajat lähtee muualle hikoilemaan.
Kyllä, kannatetaan!
Toivottavasti sinulla ei ole kovin kauaa sitä sopimusta jäljellä, tai vaihtoehtoisesti, saat korttisi mitä pikimmiten vuokralle/myytyä.
Toivon, ettei minun tarvitse kuulla selän takaista paskanpuhumista siellä pukuhuoneen puolella yhtään. Tai jos kuulen, lupaan puuttua asiaan :)
Tsemiä sinne uudelle salille. - Tyttönen tuolta
Tyytyväinen asiakas kirjoitti:
...olisi syytä vaihtaa salia.
Muuttuisi se pukuhuone-ilmapiiri rutkasti plussan puolelle kun kyräilijät ja valittajat lähtee muualle hikoilemaan.
Kyllä, kannatetaan!
Toivottavasti sinulla ei ole kovin kauaa sitä sopimusta jäljellä, tai vaihtoehtoisesti, saat korttisi mitä pikimmiten vuokralle/myytyä.
Toivon, ettei minun tarvitse kuulla selän takaista paskanpuhumista siellä pukuhuoneen puolella yhtään. Tai jos kuulen, lupaan puuttua asiaan :)
Tsemiä sinne uudelle salille.Jokaisella ihmisella on oikeus mielipiteeseensä, vaikka sen sanoisikin selän takana. Vai onko sinun mielipiteesi ainut?
- natsittaako
Tyytyväinen asiakas kirjoitti:
...olisi syytä vaihtaa salia.
Muuttuisi se pukuhuone-ilmapiiri rutkasti plussan puolelle kun kyräilijät ja valittajat lähtee muualle hikoilemaan.
Kyllä, kannatetaan!
Toivottavasti sinulla ei ole kovin kauaa sitä sopimusta jäljellä, tai vaihtoehtoisesti, saat korttisi mitä pikimmiten vuokralle/myytyä.
Toivon, ettei minun tarvitse kuulla selän takaista paskanpuhumista siellä pukuhuoneen puolella yhtään. Tai jos kuulen, lupaan puuttua asiaan :)
Tsemiä sinne uudelle salille.Niin että sinun mielestäsi pukuhuoneessa puhutaan vaan sinun korvillesi sopivia runolauseita ja jos on jostain jotain mieltä niin kannattaa olla hiljaa tai Sinä puutut tilanteeseen??
Tai sitten toivoisit että mielipide tuodaan esille esim kesken tunnin, sitäkö tarkoitat?
Aika Natsia, jos on Vain Yksi Oikea Ajattelutapa, ja muut voivat mennä ulos. Tai ehkä olisi parempi että laitat ihan ilmoitustaululle ne aiheet mitä neitseelliset korvasi 'sietävät' jotta me muut ruokottoman moukkamaiset kanssajumppaajat osaamme olla ruodussa.
Hyvää ja avomielisen aurinkoista kevättä sinulle, olet hieno ihminen! - todellakaan
natsittaako kirjoitti:
Niin että sinun mielestäsi pukuhuoneessa puhutaan vaan sinun korvillesi sopivia runolauseita ja jos on jostain jotain mieltä niin kannattaa olla hiljaa tai Sinä puutut tilanteeseen??
Tai sitten toivoisit että mielipide tuodaan esille esim kesken tunnin, sitäkö tarkoitat?
Aika Natsia, jos on Vain Yksi Oikea Ajattelutapa, ja muut voivat mennä ulos. Tai ehkä olisi parempi että laitat ihan ilmoitustaululle ne aiheet mitä neitseelliset korvasi 'sietävät' jotta me muut ruokottoman moukkamaiset kanssajumppaajat osaamme olla ruodussa.
Hyvää ja avomielisen aurinkoista kevättä sinulle, olet hieno ihminen!Se karvaton hoitaa tunnin hyvin, mutta se, jolla on "viikset", on vähän niin ja näin. En viitsi puhua suuren yleisön tunnistamista seikoista...
- vaan.
natsittaako kirjoitti:
Niin että sinun mielestäsi pukuhuoneessa puhutaan vaan sinun korvillesi sopivia runolauseita ja jos on jostain jotain mieltä niin kannattaa olla hiljaa tai Sinä puutut tilanteeseen??
Tai sitten toivoisit että mielipide tuodaan esille esim kesken tunnin, sitäkö tarkoitat?
Aika Natsia, jos on Vain Yksi Oikea Ajattelutapa, ja muut voivat mennä ulos. Tai ehkä olisi parempi että laitat ihan ilmoitustaululle ne aiheet mitä neitseelliset korvasi 'sietävät' jotta me muut ruokottoman moukkamaiset kanssajumppaajat osaamme olla ruodussa.
Hyvää ja avomielisen aurinkoista kevättä sinulle, olet hieno ihminen!No jos perushyvän käytöksen tahdotte natsismiksi määritellä, olkaatten hyvät vaan :)
Tahallasiko vääristelet? Senkun vaan ollaan asioista mitä mieltä hyvänsä. Ei kuulu minulle, tai kellekään muulle. Mutta siinä vaiheessa, kun raja ylittyy eli puhutaan paskaa toisista ihmisistä selän takana/haukutaan/käyttäydytään kuin kakarat joilla on vielä tavat hakusessa, niin se saa kyllä minun ja varmasti monen muunkin sapen kiehumaan. - Kakaramainen käytös
vaan. kirjoitti:
No jos perushyvän käytöksen tahdotte natsismiksi määritellä, olkaatten hyvät vaan :)
Tahallasiko vääristelet? Senkun vaan ollaan asioista mitä mieltä hyvänsä. Ei kuulu minulle, tai kellekään muulle. Mutta siinä vaiheessa, kun raja ylittyy eli puhutaan paskaa toisista ihmisistä selän takana/haukutaan/käyttäydytään kuin kakarat joilla on vielä tavat hakusessa, niin se saa kyllä minun ja varmasti monen muunkin sapen kiehumaan.ei sovi jumppaajille mutta ei myöskään ohjaajille. Ketään ei pidä kuitenkaan nostaa sylkykupiksi sakin hivutuksen keinoin eikä ohjaajien pidä huomauttaa tai pilkata jumppaajia heidän persoonallisista piirteistä. Aika vähän jumppaohjaajia on arvosteltu, itse olen yrittänyt aina antaa positiivista palautetta, ja olen itsekin sortunut juoruiluun pukuhuoneessa. Jokainen juoruaa joskus ja mustamaalaa muita, sen on selvästi osoittanut tämän hetkinen hysteerinen vauhkoaminen kuntosaleilla. Ei pidä siis asettua yläpuolelle jos itsekin sortuu siihen.
Itse olen tyytyväinen Porvoossa järjestettäviin jumppatunteihin, varmaan jonkinlainen palautelaatikko on aina tarpeen ja ohjaajien on myös hyvä kuunnella jumppaajien toiveita. Kaikissa kuntosaleissa on jotain hyvää ja huonoa.
- kävijä
Säälimässä opettajan ylipainoa? Toki ymmärrän tuohtumuksesi, mutta pointti kuitenkin pohdintaan; Miltä sinusta ihmisenä tuntuisi lukea moista arvostelua? Ja mitä tiedät "halvimmista" opettajista? Asiat voi ilmaista monella tapaa. Minusta on kunnioitettavaa, että henkilö laittaa itsensä täysillä likoon - ylipainoisenakin. Mikäli tulos ei nyt niin ruusuinen olekaan, aina voi kehittyä. Uskon (ja tiedän), että rakentava palaute otetaan Lady Linessa tosissaan. Me olemme ihmisiä kaikki ja henkilökohtaisuuksiin näköjään voidaan näillä palstoilla mennä monin teemoin. Kivaa kevättä kaikille pumppaajille!
- Nespole
Miten meni eilisen pumppi?
- ladylainen
Nespole kirjoitti:
Miten meni eilisen pumppi?
oli hyvät tunnit eilen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512284Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖271204Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut851042Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt55962Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11924- 68893
Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me128888vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22803Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10793Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49769