Sanovat ettei raha tee onnelliseksi. Olen samaa mieltä, mutta tekeekö rahattomuus sitten onnelliseksi? No se siitä.
Miksen ole onnellinen?
2 krt jätetty yhtäkkiä ilman varoitusta vaimon uskottomuuden takia (naimisissa 8v ja 10v).
(Joo joo ukossa vika kun akka lähtee :(
1. vaimo harrasti seksiä kahden ystäväni kanssa jo seurusteluvaiheessamme josta kuulin vasta paljon myöhemmin kun toinen "ystävä" huppelissa möläytti. Vaimo lähti ja jätti minut ja kaksi lastamme 8 ja 2v. (Halusi nauttia elämästä kun on vielä nuori.. ihastui tummaan ukkoon jonka samantien jätti rikkaan amerikkalaisen takia.. asuu nyt USAssa.
2. vaimo (lasteni äitipuoli) Ihastui säälistä tummaan ja "avuttomaan" nuoreen maahanmuuttaja poikaan "kun ei kuulemma osannut hyvin suomenkieltä"? Poju lirkutteli ja lupasi kuun taivaalta, (minkäs teet kun poika oli kuulemma nuori ja komea). Pian vaimo huomasi kuitenkin että "poju" olikin ihan sika. Vaihtoi toiseen tummaan samoin tuloksin. Pyysi mutten ottanut takaisin luottamuspulan takia.
Suurimman ajan elämästäni (40 ) olen ollut sekä isä että äiti lapsilleni. Hoitanut, ruokkinut, hellinyt, suojellut jne lapsiani yksin, syöden samalla lääkkeitä paniikkihäiriöön ja rankkoihin ahdistuskohtauksiin. Rakastan lapsiani ja olen onnellinen että olen saanut viettää elämääni heidän kasvuaan seuraten. Mutta kääntöpuolena on ollut ettei minulla ole minkäänlaista aikuista sosiaalista elämää.. (se vähä loppui samalla kun 2. vaimo lähti). Ns. ystävät ottavat nykyään etäisyyttä. Alussa mainitsin rahan. Yritys meni nurin joten elämme päivästä päivään kädestä suuhun. Lähisukulainenkin (veli) on miljonääri mutta ei näe omaa napaansa pitemmälle (napa onkin kyllä jo aika kaukana).
Noin 10v. sitten olin viimeksi kesälomalla. Eli olenko onnellinen? En.
Voi voi tätä itsesääliä ja katkeruutta.. moni niin ajattelee, vaan kun sattuisi heidan kohdalleen).
Elämän halu nolla.. elämän värit harmaata.. en tunne kukkien tuoksua.. nykyään lääkkeistä huolimatta aina kireä ja äkäinen. Jos olisin yksin, olisin saattanut kävellä junan alle jo kauan sitten.
Kiitän puheenvuorosta...
Raha tuo onnen???
3
1205
Vastaukset
- ollut ja on edelleen
rankkaa, mutta sinulla on kaksi erittäin hyvää syytä olla onnellinen: LAPSESI.
Lapsesi ovat maailman onnekkaimpia, että heillä on noin vastuullinen ja huolehtivainen isä. Vanhemmuuden huono puoli on se, että niin kauan kun lapset ovat riippuvaisia vanhemmistaan/vanhemmastaan, sosiaalinen elämä on vähintäänkin rajoitettua, parisuhteessakin (tiedän, mistä puhun).
Ole kärsivällinen, kunhan lapsesi kasvavat, eläminen helpottuu ja ehkä sitten on aika uudelle "onnelle". Muista, että onni tulee ihmisestä itsestään sen lisäksi, että voi olla onnellinen niistä ihmisistä, joita rakastaa.
Lopuksi kiinalainen viisaus:
"Rahalla...
... voi ostaa talon mutta ei kotia.
... voi ostaa sängyn mutta ei unta.
... voi ostaa kellon mutta ei aikaa.
... voi ostaa kirjan mutta ei tietoa.
... voi ostaa aseman mutta ei kunnioitusta.
... voi maksaa lääkärin mutta ei terveyttä.
... voi ostaa verta mutta ei elämää.
... voi ostaa seksiä mutta ei rakkautta.
Rahalla saa asioista kuoren, muttei koskaan sisältöä."
Vaikka sillä ei varmaan ole sinulle mitään merkitystä, olen silti ylpeä ja onnellinen lastesi puolesta, että heillä on sinunlainen isä.
Parempaa ja ennen kaikkea onnekkaampaa jatkoa sinulle!- sinkku mies
olen monesti miettinyt jos nyt tulisi vaikkapa 100 000 euroa tililleni.
mitä minä tekisin?
varmaankin joisin varattujen kavereitteni kanssa jotka tietenkin puolisonsa mukaan tuovat. ajelisin yksin hienolla autolla tuhatta ja sataa.. kävisin yksin syömässä hienoja aterioita. Kävisin baareissa joissa känniläiset miehet tulevat juttelemaan. naiset eivät pahemmin juttele baarissa.
oiskos se sitten elämää.
nytkin mulla on 3000 € ylimääräistä rahaa joita säästän pahan päivän varalle. mulle riittää vanhempi auto jolla liikkua. Ole kiitollinen lapsistasi.
tiedän kokemuksesta kumppanin löytämisen vaikeudesta. En pääse naimisiin menoa lähellekään kun nainen jo katoaa elämästäni. tai sitten haluaa vain kaveri olla.
- Missä olet?
Missä noin upea mies luuraa?
Olisi kivaa tutustua! :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1584475Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville714219Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.133376Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1312988- 1872699
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa391777- 671505
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka591503Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1161233IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih181175