Hämmästyttää, kummastuttaa

tämä ehkäisykeskustelu, joka selkeästi johtuu "Pyhän Hengen" johdattamien saarnamiesten vääristä tulkinnoista.

Ihan pikkipikkiriikkisellä loogisuudella voisi epäillä tulkintojen oikeutta. Vrt. nyt nähdään vääränä 70-luvun lakihenkisyys (=oli silloin Pyhän Hengen johdattama tulkinta). Tällöin voi tehdä sen johtopäätöksen, että nykyisiä tulkintoja voi kyseenalaistaa, koska ne hyvinkin ovat 10 vuoden päästä "väärähenkisyyttä".

Vai miten on??
9429
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

en niitä tunne, mutta en vetäisi yksjakoisesti kaikkea, tässäkin on samanlaista kuin kuulopuheissa, ne paisuvat ja vääristyvät.

Sillä ne voisivat olla tänäänkin yhtä pitäviä raamatun opetuksen kanssa.

Miksi pitäisi laittaa pois selleinen mikä on hyvää, sen tähden että on muutama yliharppaus ollut seassa.

Me emme tiedä eikä kuulopuheisiin ole luottaminen niissä asioissa mitä silloin tapahtui.

Siellä on ollut niin oikeaa kuin väärääkin puhuttelua.
Tosi on että tuo väärä on nopeampi tuomitsemaan kuin hyvä, joten meidän pitäisi saada oikeat tiedot, ehkä sinulla ne on,ei kuitenkaan kannata ainakaan kuulopuheisiin nojaten lähteä asiaa setvimään.

Äänestä

= on yksi vl-saarnaajien monista harhahuitaisuista.

Äänestä

Me olemme Suomenmaan Suolat!

Äänestä
  • asiaa!

    Äänestä

Näin on

Äänestä

Tuntuu välillä että täällä käy uskovaiset perheenisät ja -äidit pyytämässä lupaa synnille eli ehkäisylle tässä tapauksessa. Miksi se on niin vaikeasti ymmärrettävissä, että lapset ovat lahja Jumalalta eikä Jumalan lahjoja saa väheksyä tai kieltää..

Äänestä
  • kohta, joka nimeää ehkäisyn synniksi.

    Äänestä

  • olen samaa mieltä, lapset ovat Jumalan lahja, ja rakastan omia lapsiani erittäin paljon. Siitä huolimatta ajattelen, että Jumala on kaikkivaltias ja tietää ihmisen alun ja lopun, ja näin voi myös sallia ehkäisyn käytön, ihan siinä missä sallii tiuhat/harvat rakastelukerrat tai lapsettomuudenkin.

    Tämä on tulkintani, voit perustella omasi jos osaat.

    Äänestä

  • Toive kirjoitti:

    kohta, joka nimeää ehkäisyn synniksi.

    Sillä jos joku koko lain pitää, ja rikkoo yhdessä, hän on vikapää kaikissa.
    Sillä se, joka sanoi: ei sinun pidä huorin tekemän, hän on myös sanonut: ei sinun pidä tappaman. Jos et sinä huorin tee, mutta tapat, niin sinä olet lainrikkojaksi tullut.
    Näin te puhukaat ja näin te tehkäät, niinkuin ne, jotka vapauden lain kautta pitää tuomittaman.
    Sillä armotoin tuomio pitää hänen päällensä tuleman, joka ei laupiutta tehnyt; ja laupius kehuu tuomiota vastaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kulkija kirjoitti:

tämä ehkäisykeskustelu, joka selkeästi johtuu "Pyhän Hengen" johdattamien saarnamiesten vääristä tulkinnoista.

Ihan pikkipikkiriikkisellä loogisuudella voisi epäillä tulkintojen oikeutta. Vrt. nyt nähdään vääränä 70-luvun lakihenkisyys (=oli silloin Pyhän Hengen johdattama tulkinta). Tällöin voi tehdä sen johtopäätöksen, että nykyisiä tulkintoja voi kyseenalaistaa, koska ne hyvinkin ovat 10 vuoden päästä "väärähenkisyyttä".

Vai miten on??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu