Vertaistukea väsyneelle äidille

Eiköhän sitä vertaistukea löytyne, kerrot vaan että mistäpäin sitä haeskelet, sitten on helppo käydä kaffella, ja hoidella muksuja ristiin.

Itselläni ei tuommoisia ongelmia ole, äitiydestä olen nauttinut koko rahan edestä, siihen kyllästymättä hetkeksikään, mutta se on eri asia, koskapa te olette nuoria, ja minä jo vanha harppu. Oli ihme että vielä yli nelikymppisenä lapsen sain.

Minulla tukiverkko on runsas, ja lapsella on kaksikymppisiä sisaruksiakin!

Tuo kotiin hautautuminen ja "aikuisten elämästä" syrjäytyminen voi olla todella lannistavaa.
Itse löysin apua lähialueen perhekerhosta, jonka toimintaan tungin itseni mukaan järkkäilemään tapahtumia yms. Toki siellä voi vain käydäkin, mutta tuen ilolla tällaisen paikan toimintaa, joka auttoi niin paljon. Ihan siis vain toisten äitien kanssa juttelua ja arjen jakamista.
Itse hämmästyin sitä, miten totaalisen yksin läheiset ja sukulaiset voivat äidin jättää, enkä usko että tämä on kovin harvinainen tunne tämän päivän äideillä. Kaikilla on niin h*?#%¤n kiire harrastaa ja päteä, että ihmissuhteiille ei jää aikaa! Äidit painaltavat kotona yksin, ja jos mieskään ai tajua ottaa vastuuta perheen hyvinvoinnista huolehtimalla äidin jaksamisesta, voi arki olla tosi rankkaa.

Kotiin jäätyäni petyin todella erityisesti sukulaisiin. Ekojen vauvakäyntien jälkeen keltään ei liikene aikaa edes puhelimessa puhumiselle, saati sitten kyläilylle. Puhumattakaan vaikka tunnin lapsenhoitoavusta, ehei!

Meillä siis yksi lapsi vasta eikä toista vielä tulossa, mutta muistan kyllä miten tuo odottaminenkin voi olla yksinäistä. Raivosin miehelle monet kerrat, että yksinkö olen tätä lasta hautomassa, ja aina ne raivoamiset jotain auttoi :) Nykyään raivoan sitten, että yksinkö tätä kotia pyöritän, ja taas saan päiväksi-pariksi apua ;)

Meillä poika kohta 10,5kk ja pikkukakkonen on syntymässä synnytystavasta riippuen 2 (käynnistys) tai 3 (sektio) viikon päästä. Eli vauvoillemme tulee ikäeroa 11kk. Emmekä ihan näin pian toista ajatelleet, mutta onnellisia tulokkaasta ollaan.
Vaikka kovasti mietityttänyt miten jaksaa kahden pienen kanssa ja osaako olla tasapuolinen, voiko molempia rakastaa yhtä paljon. Poden huonoa omaa tuntoa koko ajan joka asiasta. Siitä että kohta esikoinen joutuu jakamaan äidin huomion ja rakkauden, siitä että mietin onko tulokas yhtä rakas kuin esikoinen, siitä että varmasti joudun komentamaan vanhempaa tekemästä ilkeyksiä nuoremmalle, siitä että nyt loppuaikoina mulle on kehittynyt paljon voimakkaampi side tähän masuasukkiin kuin esikoisen ollessa mahassa jne. Eli tunteet todella ristiriitaisia.

Olemme naimisissa, mutta silti olen todella yksin lapsen ja raskauden kanssa. Mies ei ole kotona paljoa ollenkaan ja sit kun on niin valtaosan ajasta makaa sohvalla, hirveästi ei ole esikoisen hoidossa auttanut.
Väsymykseni ja miehen poissa olon takia meilläkin parisuhde on todella kovilla. Mies ei ymmärrä väsymystäni ja mielialojeni heittelyä yhtään, hänen mielestä kaikki pitäisi jaksaa ja pystyä tehdä samalla lailla kuin ei-raskaana. Ei ymmärrä että tämän valtavan mahan kanssa alkaa olla välillä raskasta hoitaa lasta joka ei vielä kävelekkään itse.
Mä hoidan kotona kaiken yksin, mutta jos joskus on jäänyt esim tyhjä korvikepurkki pöydälle mikron eteen niin mies valittaa kyllä siitä pitkään varsinkin jos hän itse sen siitä roskiin laittaa, hän kun joutuu siis töiden lisäksi tehdä KAIKEN kotonakin...

Mä rakastan lastani ja äitiyttä, mutta koska mitään tukea ja apua ei saa alan olee henkisestikkin väsynyt niin välillä tulee sanottua lapselle rumasti ja sit itkee äiti myös. Ei vaan jaksa... Tarvitsisin hengähdystauon lapsesta ennen vauvan syntymää. En koskaan ole erossa lapsestani, olemme aina yhdessä, eli ikävä varmasti äitille tulisi mutta musta tuntuu että romahdan kohta kokonaan... Ja varmasti tarvitsisin apua ja tukea lapsen ja kohta kahden kanssa.

Eli ymmärrän varmasti hyvin ajatuksesi ja tunteesi...

Hei!
Meillä on lapset 2v2kk ja 6kk. Tässä olen puoli vuotta pyörittänyt tätä rumbaa ja pakko on rehellisesti sanoa, että välillä on väsymys ja ahdistus iskenyt kotona olemiseen. Välillä tosiaan tuntuu, että on jumissa kotona, kun ei jaksa lähteä rahtaamaan lapsia minnekään..Mutta kaikki pienetkin irtiotot auttaa, kuten ihan vain ulos meno lasten kanssa. Leikkipaikoilla on usein muitakin äitejä/isiä lasten kanssa ja pääsee ottamaan aikuiskontakteja. Myös nuo aiemmin mainitut perhekerhot olisi varmaan hyvä keino päästä kotoa muihin ympyröihin, tosin itse en ole vielä saanut aikaiseksi niihin mennä..Ja kyllä kahdenkin lapsen kanssa voi lähteä vaikka kaupungille, kyläilemään tuttavien luo yms..vaikka se aina vaatiikin enemmän järjestelyjä..Itse ainakin olen kokenut nuo hyvänä vaihteluna ja saanut voimia jaksaa arkea..
Jos haluat "jutella" enemmän niin laitan maili osoitteeni, johon voit halutessasi kirjoitella ja vaihtaa kokemuksia. Voimia sinulle!
[email protected]

Ensiksi lohdutan itseäni etten ole ainoa joka ei saa raskaaseen arkeen apua.. kiits!
Elis meillä 4 lasta joista 2 isompaa jo koulussa mutta pienemmät ovat 1v11kk ja 7kk ja ihan jo tämän vanhemman syntymästä olen saanut hoitaa ite koko muksun ja kodin isommat. Nyt nuorimman synnyttyä ei ole tapahtunut mitään muutosta parempaan ja joskus ihan suoraan sanoen vituttaa jos apua tasviin, täytyy sitä kerjätä, ei perhana ukko tikkua ristiin laita. Mäkin kun joudun paljon kantamaan ja nostelemaan pienimmäisiä niin on myös selkä ja niska-hartia seutu alkanut oireilemaan ja kärsin toistuvasti pahoista päänsäryistä johon ei edes lääkkeet auta. Isommat sisarukset kyllä välillä auttelee missä pystyyvät. Ukko makaa sohvalla ja lellii toisiksi nuorinta. Välillä olen NIIN poikki että itku tulee kun aamulla herään kun tiedän kuinka pitkä aika on iltaan ja yöpuulle. Tosin sehän ei takaa minulle riittävästi lepoa kun vauva syö yöllä jopa 5krtaa.

Muistan kun laitoksella jo olin lähellä ponnistusvaihetta miten itkin kätilölle etten halua tätä lasta koska olen pettänyt mun pikkuiseni hankkiutumalla niinkin pian raskaaksi. Nyt kyllä jo nauran itsekkin tuolle kommentille. Eli tunteet oli sekalaiset mutta mielestäni olen pärjännyt tosi hyvin pienten kanssa. Omaa aikaa ei ole ja viimeiksi kävin tuulettumassa lokakuussa -07 jota ennen kesällä -06 ennen raskautta.
Tosiaankin on välillä vaikea olla äiti näin monelle lapselle ja yrittää huomioida heitä tasapuolisesti ikäänsä nähden. Mutta sen vielä sanon että kaikki lapset ovat hirveän rakkaita enkä kyllä paivääkään vaihtaisi pois vaikka väsy iskeekin alati.