Jostain muistin syövereistä pulpahti yhtäkkiä mielikuva tarinasta, jonka olen varmaankin lapsena lukenut. Muistamassani kohtauksessa sodan aikana kauan piilopirtissä lymynneet lapset saavat vihdoin lähteä läheiseen kartanoon, ja he ovat innoissaan kun siellä saa oikeaa, vaaleaa leipää eikä karheaa pettuleipää.
En muista tarinasta juuri muuta, ja olettaisin että olen lukenut sen tosi pienenä, joten kyse on varmaan lastenkirjasta (tai jonkun satukirjan tarinasta). Heikko aavistus olisi, että jutun nimessä olisi ollut sana piilopirtti.
Epämääräisistä epämääräisin kysymys, mutta soittaako jollakulla kelloja? Tarinan tunnelma on mielessäni vieläkin niin elävänä, että haluaisin lukea sen uudestaan.
En muista tarinasta juuri muuta, ja olettaisin että olen lukenut sen tosi pienenä, joten kyse on varmaan lastenkirjasta (tai jonkun satukirjan tarinasta). Heikko aavistus olisi, että jutun nimessä olisi ollut sana piilopirtti.
Epämääräisistä epämääräisin kysymys, mutta soittaako jollakulla kelloja? Tarinan tunnelma on mielessäni vieläkin niin elävänä, että haluaisin lukea sen uudestaan.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olen sen lukenut saamastani Anni Swanin saduista 1960-luvulla. Kertomuksen nimi on Piilopirtissä. Löytyy varmaan kirjastoista, ei ehkä netistä vielä kun Swanin kuolemasta ei ole kulunut 70 vuotta.
Paitsi Haukka-Mallaa (joka siis piti lapsia "vankina" piilopirtissä) muistaakseni yhden lapsen nimi oli Kustaa. Muistan vielä sen kuvankin, Malla näytti pelottavalta mutta kilttihän hän kuitenkin oli, suojeli lapsia isonvihan kauhuissa.
Ehkä tämä on tarina, jota muistelet?