jos voisin tarjota lapselleni tai lapsenlapselleni edes yhdenkään aidon elämyksen tavallista maalaiselämää kaikkien järjestettyjen talvi-ja kesätapahtumien sijasta.muistan niin hyvin heinäpellon tuoksun,kun heiniä seivästettiin,pienen haravan,jolla jäljet piti haravoida viimeistä kortta myöten,tai sen kun ladossa heiniä polkiessa raapiintuneita jalkoja kirveli,kun sekaan heitettiin heinäsuolaa.kahvi maistui pellolla ihanalta ja aurinko paahtoi ihon kullanruskeaksi.kotijärven rantahiekka tunti polttavalta jalkojen alla,siitä oli suloista pulahtaa uimaan,muistan miltä iho tuoksui uinnin jälkeen,kun juoksimme kotiin metsäpolkua päivän jo painuessa mailleen.tuntui siltä kuin sininen kesän taivas loppisi lähimetsän taakse.talviset itsetehdyt jäämäet ja hyppyrit.lämpiävän saunan savun pakkasen tähtitaivasta vasten.aika kultaa muistot,niin on varmaan myös kohdallani käynyt.jotain vastaavaa haluaisin antaa elämän eväsrepuun myös jälkikasvulleni...
mitä antaisinkaan
nostalgiaako vain
161911
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Sait kirjoituksellasi lähes silmäni kyyneliin ja sieluni silmin näin kesäisen maiseman kotitanhuvilta. Samoin maalailit mahtavasti talven riemut kirjoituksessasi.
Kaikkea tuota tahtoisin lapsilleni antaa minäkin, mutta valitettavasti kotikylän raitilla puhaltelee yksinäinen tuuli etsien menneen ajan nuorison iloista temmellystä, kun kylän nuoret kokoontuivat yhteen viettämään iltaa. Ei niitä kokemuksia voi antaa millään järjestetyllä tapahtumalla, vaikka ihan mukavia lapsille ovatkin
Ja olisi vielä lisättävääkin.Olen kertonut lapsilleni ja nyt isona haluaisivat sen kokea,mutta eiväthe saa sitä tuntua mitä itse koin.Tuli ikävä leikkikavereita.Onneksi on mahdollisuuus joskus nähdä ja muistella niitä aikoja ja ihan sen tarkoituksessa.
aina tuntunut kuin jälkeenpäin kuvittelee
aamu kuuvesta ainakin iltakuuteen kun rehvelsi pentuna pellolla niin ei siitä synny kovinkaan nostalgisia muistoja
helteellä jatkuva jano ja uimaan ei mitään asiaa
ruoka-aikakin vasta ikuisuuksien päästä kun nälkä oli alkanut
saattaahan se semmosella joka vapaaehtoisesti käväsee muutaman kerran jokusen tunnin kokeilemassa tuntua hyvältäkin, mutta ei semmoisesta, jolla ei ole näköpiirissäkään muuta kuin sitä helekutin heinän tekoa koko kesäksi
Odottelimme poutaa,että voitiin mennä heinän tekoon.Uida sai ihan tarpeeksi,nyt tuntuu,että aina oltiin järvessä kesällä.Voi niten hyvältä maistui kotikalja janoon ja myymälä autosta ostettu jätski pellolla.Potunnostokin oli kivaa, kun naapureiden kanssa nostimme yhdessä ja ohran puinnit syksyllä.Toinen toisiamme auttaen.
Sitten oli kiva päästä elokuviin,jos sattui kylällä käväsemään elokuvannäyttäjä.
Niistä lapsuuden ihanista kesistä vois kirjoitella vaikka kuinka.Ne kantaa....
avaus 2 vuoteen SUOMUSSALMEN palstalle, mukava lukea ja muistella, mutta eiköhän joku hörhö tämänkin osion pilaa
Mummon navetassa ylisillä heinissä kisailtiin ja mummon lypsi lehmiä sillä aikaa. Heinät seipäille, uimaan, jäätelöä syötiin helteellä,
pikkukylän diskoperjantai nuorilla ja kaikkea muuta ihanaa nuoruudessa. Ensimmäinen omppuviinikänni 14-vuotiaana, kamalaa. Ensimmäinen suudelma 13-vuotiaana kylän Olli-pojalta, pus-pus. Olisipa aikakello, menisin takaisin vuoteen 1960 - 1970 luvulle.
Luulen, että näissä muistoissa yksi merkittävä osa on tunne tarpeellisuudesta. Lapsenkin työvoima oli tarpeen ennen heinätöissä ja siinä samalla koko perhe teki töitä yhteisen päämäärän eteen. Vaikka varmasti oli kurjaa ja tympäisi välillä, niin tunne tarpeellisuudesta ja joukkoon kuulumisesta on ihmiselle valtavan tärkeä. Nykyisin moni meistä ei saa kokea sitä kovin usein.
aloitus viestin pilaaja. Oli ihana lukea viestejänne. Tuota kaikkea halusin aikanaan osalleni, mutta kaikki ei mennyt toiveitteni mukaisesti.
Kyllä kevään ja kesän tuoksut ovat ihania, myös savusaunan lämpö ja tuoksu. Samoin se, aina niin lämmin uimavesi. Liekkö aina ollut niin lämmintä, mutta ihanaa oli aina tilaisuuden tulen pulahtaa. Samoin lapsuuden ystävät olivat ihania.
Mutta elämässäni sattui niin, että isäni kuoli ollessani 6 vuotias. Meitä jäi 3 alle 10-vuotiasta maalle äidin kanssa.
Joten kun kesäkuu alkoi, menimme rankametsään kaataman koivuja rasiin. Käsisahalla tottakait. Parin viikon savotan jälkeen alettiin kantamaan kevättalvella hakattuja klapeja ja "isonuunin puita " liiteriin kiireesti ennen heinäntekoa.
Heinää tehtiin niin, jotta kaksi vanhinta ( 6 ja 7 -vuotiaat ) niittivät käsin viikatteella. 4-vuotias haravoi ja äiti seivästi heinät.
Sadepäivinä ( lepopäivinä ), heinäkuun lopulla käytiin hillassa 5 - 8 tunnin päiviä, koska hillasuot olivat kaukana.
Heinänteon jälkeen alkoi rankojen keruu, eli alkukesällä kaadetut koivut karsittiin ja koottiin kasoihin.
Ennen koulun alkua kerättiin mustikat. Puolukat poimittiin kouluaikana, viikonloppuisin, koska viikot oltiin asuntolassa. Asuntolassakaan ei levätty, koska polttopuut ja vesi täytyi kantaa sisälle ennen läksyjen tekoa.
Niin perunannosto ja viljanpuinti hoideltiin siinä marjastuksen ohessa.
Milloin kavereitten kanssa ? No iltamyöhällä töistä levähdellessä. Voimia tuli, kun näki ystäviä leikeissään.
Pakko oli myös kalastaa, jotta perheelle saatiin ruokaa. Se olikin mukavinta puuhaa. Ongittiin ahvenia ja välillä pulahdettiin veteen "lorvimaan".
Niin jotta mitä ? Niin, jokainen maitolitra ja voikilo, joka tilallamme tuotettiin oli lapsityövoimalla tuotettua. Kyselikö tuotteen ostaja, kenen selkänahasta tuo kaikki oli revitty ja mitä tekijä sai palkakseen.
Kaupunkilaiset eivät tänäkään päivänä osaa arvostaa sitä, mistä ruoka on kotoisin ja millä työllä se on markkinoile tuotettu.
Mutta kaikki hyvin, pääsin aikanaan pois kotoa koulutuksen jälkeen valtion virkaan. Lepäämään.
Ei minua kaduta. Olen nyt 65-vuotias. Kävin "katsastuksessa". Lääkäri totesi jotta olen 45 vuotiaan kunnossa, joten lapsuudessa tehty rankka työ on kasvattanut minusta ainakin fyysisesti vahvan ihmisen.
Eikä minua lopultakaan harmita se nuoruuden rääkki. Tuoreen heinän tuoksu, kylmä kotikalja, savusauna ja vilvoittava järvivesi. Niistä en ole luopunut koskaan.
Lapsenlapsien kanssa olen vaellellut samoilla seuduilla kuin nuoruudessani. Olen antanut heidän nauttia vain niistä asioista, jotka itseäni aikanaan ilahduttivat.
Ovat he saaneet kantaa savusaunaklapeja ja vettä. Ovat marjastaneet ja sienestäneet, mutta eivät vasten haluaan.
Viestisi oli mukavaa luettavaa, mutta kyllähän kaupunkilaiset tietävät, mitä maalla tapahtuu ja suurin osa arvostaa sitä. Moni haluaisi muuttaa maalle, mutta pakko tehdä tänä päivänä töitä siellä, missä sitä on ja todennäköisesti se työttömyys ei ole ihan niin vakava ongelma kaupunkiseuduilla kuin maalla. Sukulaiseni tulevat kaupungista aina käymään kun pääsevät ja innostuneina odottavat, että pääsevät marja- ja sienimetsälle täällä, maksavathan ne toreilla "hunajaa". Työ pitää heidät kaupungissa, mutta arvostavat ja ihailevat meitä "maalaisia". Siispä arvostetaan ihmisiä ihmisinä.
kirjoitettu, tämmöstähän se elämä ennen oli.
eikä välitetä jos joku "politisoi".
Meillä kotona se työnteko lapsena oli vanhempien auttamista ja hyvä oli kun oli.Vaikka kituuttamista ja ei niin rikasta ollut koti pienviljelijällä, mutta antoi se paljon ,paljon "muuta"hyvää minulle lapsena.Nämä positiiviset kirjoitukset sen todistaa. Maitotonkka kuljetettiin maitolaiturille kärryillä tai talvella kelkalla.Takaisin tyhjässä tonkassa tuli,kun tilattiin,juustoa, joka oli tuoretta ja hyvää.Lihakunnalta tuli isoissa "keltaisissa"purkeissa purkkilihaa ja sekin oli hyvää.Kirjoittamista olisi vaikka kuinka...Jatketaan.
puurtamista aamusta iltaan. Emme olleet vanhempiemme apulaisina. Olimme välttämättöminä apulaisina, jotta talous eteni omillaan.
Kauppa-auto kävi lähipellon tuntumassa. Sinne meitä lapsia ei päästetty. Olisimme voineet vaatia samaa kuin isompien talouksien lapset. Saimme tuulen ollessa suotuisa, eli autolta päin, Nuuskia sitä, mitä autolta oli saatavissa.
No, nyt myöhemmin minäkin olen pässyt sisälle kauppa-autoon ja ostaa kaikkea sitä, jonka tuoksusta nuorena nautin.
On muuten kiva, kun on omat, ehjät hampaat. Ikäisilläni on järjestään tekohampaat, joten sieltä kauppa-autolta taisi tulla nuo seuraammukset.
En ole katkera aikaisilleni nuorille. He ovat nyt joko haudassa tai hoitokodeissa ilman hampaita.
Minä teen rankoja ja klapeja kuten ennenkin ja voin ikäisekseni hyvin.
tehdä kotona lapsesta saakka.kaikessa oli oltava mukana ja siihen mahtuu todellakin kaikkea mahdollista,kiven keruuta pelloilta,heinäntekoa,kitkemistä,potunnostoa ,puintia.marjastusta,pienempien sisarusten hoitamista.,mutta myöskin monelle mukavalle asialle jäi aikaa ja nuo työt olivat aivan itsestäänselvyys,eikä niitä silloin sen kummemmin mietitty.enkä ikinä ole ollut katkera siitä että on pitänyt tehdä kaikkea pienestä pitäen.siitä on ollut elämässä pelkästtään hyötyä.isä ja äiti opettivat terveellä tavalla mitä elämä oikeasti on,siitä voi vain olla kiitollinen.nyt joudun työssäni vuosi vuoden jälkeen katsomaan ja opettamaan työkkärin kurssilaisia,kolmekymppisiä,joilla ei vielä ole ollut ainuttakaan oikeaa työpaikkaa suurimmalla osalla,kursillakin vain karenssin pelosta,pistää vähän miettimään kun itse on reppassut töissä kuusitoistavuotiaasta asti.eräs varhaisimmasta lapsuusmuistoista on kun isä käveli pyhävaatteissaan kesäisenä sunnuntaina ohrapellon laitaa ja katseli vihreää laihoa.muistan isän ilmeen hänen katsellessaan kättensä töitä.sanoja ei tarvittu.
nämä muistelusi. nykyään, antaisin omaisuuksia saadessani kokea edes päivän verran elämääsi. tietäisin mitä oma äitini on nuoruudessaan tehnyt. kaikki se työ ja se että pienemmistä asioista oli iloinen kuin nykyajan nuoret. itsekin kuulun tähän "nykynuoret" kategoriaan, ja olen ylpeä äidistäni, joka jo kuusivuotiaana töitä alkoi tehdä. parempaa esikuvaa ei meikäläiselle maa päällään kanna. siitäkö lienee opittu hyvät käytöstavat ja se että asioiden eteen pitää ja kannattaakin tehdä töitä. kyllä äitiäni ylöspäin katson kaikessa, samoin isääni. kaikki nämä muistelmat saa minunlaiseni nykynuoren kunnioittamaan tuohon aikaan nuoruuttaan ja lapsuuttaan eläneitä ja sitä kaikkea elämänviisautta joka on sitä kautta opittu. ihanaa. tätä lisää! muistelmaasi lueskellessa osasin kuvitella sen miltä tuulessa hulmuava pelto näytti. kiitos.
Minä saatan ottaa sinun jälkikasvun kesällä heinätöihin mukaan.... toivottavasti heistä on siihen...
ei kiitos.luultavimmin haluaisit vain esitellä omaa erinomaisuuttasi tyyliin;tehkääpä perässä jos teistä siihen on.osaan lukea myös rivien välit.omaan lapsuuteeni ei kuulunut minkäänlainen kettuilu,jos työ ei kerralla onnistunut.ei kyllä myöskään kummemmin kiitelty.se vain oli niin.isoäänisistä meuhkaajista ukoista isällä oli tapana sanoa;kohan kouhottaa.ja oikeassa oli useimmiten.