En saa nukuttua öisin. Olen sairaslomalla koska voin vieläkin pahoin ja en saa nukuttua - olo on melkein joka päivä ihan kaamea.
Menin eilen nukkumaan puoli kymmeneltä kun nukutti ihan hirveästi ja heräsin puoli yhdeltä enkä saanut enää unta. Menin sohvalle ja nukahtelin siinä välillä, mutta muuten olen valvonut taas koko yön. Mikä ihme tämä on. Olen saanut aina ollut hyvä nukkuja ja kun olen alkanut illalla nukkumaan olen herännyt vasta aamulla.
Menin eilen nukkumaan puoli kymmeneltä kun nukutti ihan hirveästi ja heräsin puoli yhdeltä enkä saanut enää unta. Menin sohvalle ja nukahtelin siinä välillä, mutta muuten olen valvonut taas koko yön. Mikä ihme tämä on. Olen saanut aina ollut hyvä nukkuja ja kun olen alkanut illalla nukkumaan olen herännyt vasta aamulla.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä se jossain välissä helpottaa.
Itsellä joskus rv 23 jälkeen.
Unettomuudesta kärsitään täälläkin. Viikonloppuisin ei haittaa, mutta arkisin pitäisi klo 6 lähteä ajamaan töihin, joten silloin vähän tökkii. Yleensä saan illasta ihan hyvin unta, mutta heräilen sitten kahden ja neljän välillä yöllä, eikä uni enää tule. No lauantain ja sunnuntain välinen yö oli sitten sikäli poikkeuksellinen, että sain unta vasta puoli kolmenta yöllä ja heräsin puoli kuusi aamulla. Joten unet vähän vähissä. Viikkoja nyt 22 1.
Ja mies ei ymmärrä, että voi saada saikkaria vain sen vuoksi että aamuisin on huono olo ja äisin ei saa nukuttua. Riskaa nyt aamuisin kuin pieni lapsi kun saan jäädä kotiin ja hänen pitää lähteä töihin... ärsyttää jo tuonkin käytös. Mikse ise ymmärrä? Hän odottaa sitten vielä, että teen hirveästi kotihommia kun olen nyt kotona ja jättää kaikki sotkunsa minun siivottavaksi. Jos siitä sanoo niin suuttuu ja valittaa että kyllä mun pitäis jaksaa kun en ole oikeasti sairas... Miksei se ymmärrä? Miten sen saisi ymmärtämään?
Voin vaan sanoa, että mulla ei kyllä helpannu tuo unettomuus oikeestaan missään vaiheessa, nyt rv 37 1 ja edelleen on unettomuutta vielä pahemmissa määrin...tsemppiä.
Lykkääppä sille miehelle naaman eteen se saikkutodistus ja tavaa että olet S-A-I-R-A-S-L-O-M-A-L-L-A!!! Ittelläni palais kyllä käpy ja pahasti jos mies noin reagois..
Sä oot saikulla niin otat nyt täysin rennosti ja jätät sen miehen omaan arvoonsa.. Sä lepäät nyt ittes ja lapses takia niin ei sillä oo mitään nokan koputtamista siihen.. Sun ei todellakaan kuulu nyt tehä yhtään mitään mitä et tunne jaksavas..
Jos mahollista ni lähe pariks päiväks potee jonku kaverin luo tai sukulaisiin.. Jätä se mies sotkujensa keskelle pärjäämää yksinää.. Sillai sä ainaki saisit levätä..
Kyllä se sen todistuksen on nähnyt. Ongelma onkin se, että jos vain makailen ja otan rauhallisesti niin hän ei anna minun sitten tehdä mitään. Olin aikaisemminkin saikulla samasta syystä ja kun sanoin että olen sairaslomalla enkä jaksa siivota tai tehdä kauheasti muutakaan niin ihmetteli sitten että miten jaksan lähteä kauppaan tai miksi en ole sängynpohjalla.
Eli hänen mielestään jos on kipeänä pitää vain maata flegmaattisena sängyn pohjalla ja olla suunnilleen puolikuollut.