En millään viitsisi pitää yhteyttä yhteen ihmiseen, joka jossain vaiheessa elämää oli enempikin tuttava, lähes ystävä, kun meillä oli enempi yhteistä.
Nyt hän on vuosia ollut eläkkeellä ja semmoista sairautta ei ole, jota hän ei saa. Ja ellei sairautta tule, niin kuolemaan valmistaudutaan. Olen ratkikyllästynyt puhumaan pelkästään sairauksista ja kuolemisista. Kun vaihdan aihetta, tunnen syyllisyyttä. Itse olen työelämässä ja on joitain harrastuksia ja muuta, mutta niistä puhuminen tuntuu kauhealta "rikokselta". Hyi kun olen kevytmielinen! Etenkin kun olen kirkkoon kuulumaton ja hän on syvästi uskonnollinen.
Olen itse pitänyt yhteyttä hyvin laiskasti ja ajatellut, että aika hoitaa, mutta hän kuitenkin pitää.
Nyt on taas joku hinkuystä, suu- ja sorkkatauti tms, josta syystä hän on petissä ja mun pitäis mennä katsomaan! Mä en jaksa! Mitä teen??
Nyt hän on vuosia ollut eläkkeellä ja semmoista sairautta ei ole, jota hän ei saa. Ja ellei sairautta tule, niin kuolemaan valmistaudutaan. Olen ratkikyllästynyt puhumaan pelkästään sairauksista ja kuolemisista. Kun vaihdan aihetta, tunnen syyllisyyttä. Itse olen työelämässä ja on joitain harrastuksia ja muuta, mutta niistä puhuminen tuntuu kauhealta "rikokselta". Hyi kun olen kevytmielinen! Etenkin kun olen kirkkoon kuulumaton ja hän on syvästi uskonnollinen.
Olen itse pitänyt yhteyttä hyvin laiskasti ja ajatellut, että aika hoitaa, mutta hän kuitenkin pitää.
Nyt on taas joku hinkuystä, suu- ja sorkkatauti tms, josta syystä hän on petissä ja mun pitäis mennä katsomaan! Mä en jaksa! Mitä teen??
Vastaukset 15
Vanhimmat
tilanteessa olen ja en kanssa jaksas enää millään.
Menee kaikki voimat ja jos hänelle kertoo negatiivista omasta elämästä,hän laittaa aina paremmaksi ja vähättelee minun vaivoja.
Niin,kuka keksii,miten tälläisesta pääsee eroon,ei haluaisi katkaista puhelua,mutta ei näköjään ole hyväksi ymmärtääkkään koko aikaa.
päin. Entä jos sinut halutaan unohtaa silloin kun sitä eniten tarvitset?
jos kerran sinusta se on vain negatiivista. En minäkään pitäisi.
Ystävyyden, ai niin, eihän hän ollut ystäväsi.
Jotenkin asia vain tuntuu sinua mietityttävän.
Hanki numeronnäyttäjä. Älä ota yhteyttä, jos kerran niin on sinulle parempi.
sitä juuri näillä tavoilla yritetään kyykyttää eli sanonta hädässä ystävä tunnetaa.
Eri asia jos on oikea hätä,mutta jatkuvasti narisija vie voimat ja miksi ei mene lääkäriin.
Lääkäri kyllä on ammatti-ihminen jos sairauksia.
Parempi ettei pitkitä enää,ei ole hyväksi pitkään kuunnella jo itse narisijankin kannalta.
Ei se tuttavani varsinainen narsija ole, puhetapa siis ei ole pelkkää narinaa.
Mutta ne aiheet on niin synkkiä. Ja kovasti hän puhuu itsestään.
En ole mikään pintaliitäjä itsekään ja elämässäni on ollut yhtä ja toista. Mutta siitä on aina vaan menty yli ja eteenpäin.
Miksi kirjoitan, niin tunnen syyllisyyttä, kun jossain kriisitilanteissa on joskus vuosia aiemmin tuettu toinen toisiamme. Nyt hänellä ei suinkaan ole mitään kriisiä, se elämä vain tuntuu olleen viime vuodet jotenkin tyhjää ja sisällyksetöntä. Ainut sisältä on sairaudet ja kuoleman odotus.
joko jatkat nykyistä olotilaa, tai "jätät" hänet.
Jos nyt tuntuu pahalta, mieti, tuntuuko sitten pahemmalta tai paremmalta.
Tuntuu vain, että lähes kaikilla meillä on lähipiirissä joku, jonka tunnelmista saamme kuunnella, enemmän kuin joskus sielu sietäisi.
On minullakin pari jatkuvasti pipiä ystävää, syöpä on uhkaamassa milloin mistäkin suunnasta. Lääkäriin ei mennä, eihän ne mitään tiedä. Ja jos lääkäriltä diagnoosin ja mahdollisen avunkin saisi, niin milläs he sitten minun sääliäni sitten kerjäisivät. Internetistä lukevat oireitaan, minulle ukisevat.
Kyllä tiedän, että huomiota yleensä ökisijä kerjää. Enkä tunne pätkääkään syyllisyyttä, kun heitä kritisoin. Kyllä vihollisista selviää, mutta ystävien kanssa on kyllä usein vaikeaa. Wanhoja wikisewiä waimoja alkaa ympärillä olla läjäpäin. En ala. En halua hapantua!
...lapsenlapsistasi ja mene kyläilemään. Esittele kuvista nämä pikku kullanmurusi. Uskon, että viihdytte hyvin.
Lapsenlapsia ei ole. Mutta tuo ajantäyttö omilla valokuvilla on kokeiltu, olen innokas kuvaaja. Hirveä syyllisyys siitäkin: minä vain liikun ja kuvaan ja teen sitä ja tätä ja toinen vain on.
No tottapuhuen ei ole kiva puhua asioista, joista itse on innostunut, jos vastakaikua ei tule. Jos toinen ei ole kiinnostunut eikä niistä mitään tiedä. Turhautuu siinä ja kokee, ettei ole tehnyt oikeaa tilannearviota. Ihmisten välisen kanssakäymisen, ollakseen hedelmällistä, on oltava vuorovaikutusta.
Hyvänen aika,sanot suoraan, että on parempi kummankin etsiä ystävät muualta. Jos tämä juttu on todellisesta elämästä, taidat olla aika kiero tyyppi, kun et kykene asioista suoraan puhumaan vaan takana päin väheksyt, mutta kuitenkin suostut tapaamaan. Jos juttu on tekemällä tehty, mielikuvituksen lennosta ei sinua ainakaan voi syyttää, oman napaan tuijottamisesta kylläkin molemmissa tapauksissa.
Voiko olla totta, että yli kuusikymmenvuotias kysyy yleensä tosissaan tällaisia asioita, kysyn kaikilta vastanneilta? Varmaan jokaisen tuttavapiirissä on henkilöitä, joiden sairastamiset - joko todelliset tai luulotellut - ovat henkilön koko mielenkiinnon kohde. Ymmärrän sen ja myös sen, että tuttavuus on vastavuoroista. Sitä en tajua, että näinkin vanha ei muka tiedä, mitä tehdä tällaisen tuttavuuden kanssa.
"Sitä en tajua, että näinkin vanha ei muka tiedä, mitä tehdä tällaisen tuttavuuden kanssa."
Ehkä tietääkin, että olisi itsellä helpompi, kun ei pitäisi yhteyttä tällaiseen itsekeskeiseen ihmiseen. Mutta ei ole helppoa karistaa elämästään ihmistä, jolla ei ehkä ole tarpeeksi omassa elämässään iloisuutta. Minusta täällä pitää voida käsitellä myös tällaisia asioita, sillä monella on samanlaisia kokemuksia. On ollut minullakin ja siksi ymmärrän, millaista omantunnon taistelua toisen karkoittaminen tarkoittaisi.
Harvinaisen samaa mieltä kanssasi, olisiko uusavuttomuus saavuttanut hyökyaallon lailla jo kuuskymppisetkin? Palstaa katsellessa on tullut jo monia aatoksia mieleeni.
Eikö tuossa tilanteessa voisi sanoa oman mielipiteensä ystävälle mikä se sitten onkin. Neuvoa jos suinkin jotakin keksii. Voihan sen tehdä hienovaraisesti eikä töksäyttäen.
Hän itse sitten tekee omat johtopäätöksensä puheistaan.
En suostuisi pelkäksi kuuntelijaksi, miksi oman mielipiteen tai asioidensa sanomisesta pitäisi tulla paha mieli. Tai jos tulee, niin eikö se ole molempien parhaaksi kuitenkin. Hän taitaa olla masentunut ja voi tarvita asiantuntija-apua, ei vaan itse ymmärrä hakeutua.
Nuo uskonasiat on kyllä kieltämättä vaikeita mutta kyllä jokainen on itse vastuussa tuntemuksistaan loppujen lopuksi. Jos tietää sinun suhtutumisen niihin, miksi moittii?
Kyllä jatkuva toisen huolien kuunteleminen on raskasta mutta jotakinhan sinun on asialle tehtävä, eikö vaan?
Minun ystäväpiirini koostuu kaikenlaisista ihmisista, eikä kukaan meistä ole 'ihan normaali'. itsekukin voimme valitella tai surkutella itseämme tai maailmaamme, mutta ystävä se on joka meidät saa toisiin ajatuksiin. Jos minä motkotan jostain, niin ystäväni saattaa kertoa jonkun hauskan jutun tai päinvastoin. Aina niitä juttuja yhteen puheluun mahtuu kaikenlaisia tai tapaamiseen asiaa jos jonkinlaista. Ei se vuorovaikutuksessa koskaan ole pelkkää negatiivista. Ja voihan sitä tokaista omankin mielipiteensä kuin vaan kuunnella toista. Ei ystävä siitä suutu. Ja näin minulla todella on muutama hyväkin ystävä jo vuosikymmenien ajalta ja taatusti kuitenkin piristämme yhteydenotoilla toisiamme. - Ei se elämä aina ole ylämäkeä, on sitä alamäkeäkin. Muutta kiitos 'kummallisten' ystävieni.
Monta ystävää jokaisesta luonnekuviosta ainakin yksi jopa kaksi määrätyistä merkeistä. Joskus menee loistavasti, toisinaan toinen on väsynyt, masentunut tai muuten äreällä tuulella. Ei minun kannata ahdistua sanon vain etten ehdi tänään olemaan puhelimessa paljon joten lopetamme keskustelun ja minä joko soitan jollekkin toiselle tai odotan jos joku toinen soittaisi minulle. Ei minulla ole ollenkaan vaikeuksia ystävien kanssa.. Voin kuitenkin tunnustaa täällä ettei minulla ole kuin 2 oikein hyvää ystävää, loput ovat tuttaviani joista suurin osa luulee minua heidän tosi hyväksi ystäväkseen. Johtuu siitä että kuuntelen aina vähän enkä koskaan juorua toisien asioita toisille. He oppivat luottamaan minuun ja niin minäkin luotan näihin kahteen jotka ovat lähi ystäviäni.
Anteeksi tämän ketjun aloittajalle,että aloitin ystävää koskevan ketjun tuolla ylempänä ja kun se on vain tälläisellä puska nimellä aloitettu en saa sitä pois. Onneksi kuitenkin se on eri aiheinen kuin tämä aloitus