Kämppis on taas poissa ja elo tylsää. Arki on kellon tikitystä seinällä. Joskus odotan vain kämppistäni, että päästään bailaan. Kämppikseni on tuo kuuluisa kuningas alkoholi. Menee viikko ja pari, sitten napsahtaa. Olen yksinäinen ihminen ja kun saan menovettä mikään ei minua pidättele. Voi jumaliste, että on hauskaa ja kavereilla on hauskaa. Kaikki nauraa ja kemuilee, naiset mua vilkuilee. kaksi tai kolme päivää näin kuljetaan, kunnes arki lyö kasvoille. Vessanpeilissä seikkaileva valju sankari haluaa kuselle keskellä päivää ja takaisin nukkuun. Tiskipöydän kaljatölkkiarmeija on muistona Mr.hyden illanvietto puuhista.
Mitä mä olisin ilman alkoholia? Yksinäisempi? Onko alkoholi osa persoonaani vai vääristymä siitä?
Mitä mä olisin ilman alkoholia? Yksinäisempi? Onko alkoholi osa persoonaani vai vääristymä siitä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Niin se on. En voisi kuvitellakaan elämää ilman alkoholia. Se on mahdotonta. Vaikka en joisikaan sitä, se on silti olemassa. Se on FAK-TA.
Avainsana onkin KOH-TUUS. Ja siihenhän ei alkoholisti pysty.
Alkoholismista voi kuitenkin parantua ja juoposta voi tulla kohtuukäyttäjä. Aika harva vaan siihen kuulemma pystyy.
Viimeksi kun ryyppäsin oikeasti, meni siinä n. viikko ja tuli tehtyä kaikkea tosi idioottimaista ja rahaa tuli tietty tuhlattua ihan oikeastikin, ei pelkästään huikkaan vaan. Pari päivää on ihan ilman muistikuvia ja krapula/vieroitusoireet oli kaameat. Ei enää ikinä semmoista!
Eilen otin kohtuudella, n. 10-12 purnukkaa rauhallisesti tissutellen päivän aikana.
Kalja on siitä hyvä, kun sitä voi ryypätä kunnolla eikä tule liian humalaan. Paitsi tietty joku teinityttö...
Tunnen niin monta samaa tarinaa päässään toistavaa. Itselläkin ollut sama elämänkaari. Se on tosiaankin niin, että tuo mr Hyde on kuin onkin osa persoonaa, koska se toinen minähän siinä sitten joutuu sotkut siivoamaan.
Minun alkoholipersoona on muuttunut niin ilkeäksi ja rumaksi, etten enää uskalla päästää häntä valloilleen. Hän ei enää pitkään viihdytä ja naurata, vaan sotkee ja räyhää niin että jälkipyykit ovat musertavat.
Olen hyväksynyt sen, että minussa siis asustaa tuollainen läpimätä tyyppi, mutta niin kauan kuin raitis minä pitää tuon kasassa niin ei ole omatunnollakaan hätää.
Loppujen lopuksi en ole yksinäisempi selvinpäin, denakaverit ei ole koskaan olleetkaan oikeita ystäviä. Tottakai yhdessä ryyppääminen ja örveltäminen luo yhtenäisyyden tunteen, (tuota minun on vieläkin joskus ikävä!) mutta kyllä selvänä keskusteleminen oikeasti läheisten kanssa vie voiton. Parhaiten ymmärtävät toisiaan he, jotka ovat saman läpikäyneet ja raitistuneet.
Kannustan raittiutta, vaikka alussa voi tuntua hyvinkin yksinäiseltä. Kun ihmiset huomaavat että tapasi ovat paranneet, he arvostavat sinua erilailla ja samaa potevat uskaltavat tulla esiin.