Rakennuskustannusindeksin tippuminen ?

piit78

Olemme muuttamassa ensi viikolla Aso-asuntoon. Ei ole uusi kohde, vaan olemme kolmannet asukkaat vuoden -98 valmistumisen jälkeen.

Kuinka suuri vaara on että otamme vaikka 1v. aikana pahasti takkiin tuon aso-maksun kanssa, kun rakennusalan kustannukset ovat nyt selkeästi menossa alaspäin.

olen ymmärtänyt että pahimmillaan summa voi tippua takaisin vuoden -98 tasolle jonka ensimmäinen asukas on maksanut ?

13

9522

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kannattaa aina

      muuttaa vain ensimmäiseksi asukkaaksi. Siis ihan uuteen. Silloin saa takaisin sen, minkä itse on maksanut, vaikka tuo indeksi tippuisi kuinka alas.

    • pankit joskus

      eivät antaneet aso lainaa ilman vakuuksia koko summalle vaan alkuperäiselle asomaksulle ja loppuosa piti maksaa omasta taskusta. Nykypäivänä lainaa saa vaikka istuisi linnassa :)
      Eli periaatteessa voit hävitä koko sen erotuksen mikä jää alkuperäisen ja tämänhetkisen asomaksun erotukseksi. Toisaalta taas itse pidän aika mahdottomana että se vuoden 98 tasolle tipahtaa...mutta tonnin tai pari voi hyvinki seuraavien vuosien aikana tippua jos alamäki taloudessa jatkuu.

    • Auran rantain

      Vasolta sanottiin, että heillä on tehty sellainen päätös, että he eivät koskaan tarkista asumisoikeusmaksuja alaspäin, eli täällä asumisoikeusmaksut eivät putoa, vaikka rakennuskustannusindeksi putoaisi.

      Mutta olen huomannut, että varsinkin suuria asumisoikeusasuntoja tyhjenee nyt koko ajan, ja isoja kaksioitakin on tullut myyntiin. Mistä se johtuu? Jos ne on kauan myymättä, niin ne varmaan rasittaa omistajan taloutta ja voivat johtaa vuokrannousuihin.

      Nyt samaan aikaan on tulossa buumi rakentaa asumisoikeusasuntoja ja muuttaa uusia omistus asuntoja asumisoikeusasunnoiksi. Ainakin lehtien juttujen mukaan. Tosin lehtien jutut raahaa nykyään koko ajan neljännes vuotta perässä tämän hetken tilanteesta.

      • Minusta tuo Vason vapaiden asuntojen lista on aika lailla yhtä pitkä kuin ennenkin, mitä tässä n. vuoden vähän yli olen katsonut.

        Turussa harvoin näkee rivitalokaksioita tuolla listattuna koskaan, ne menevät heti sisäisen haun kautta eikä koskaan näy tuolla vapaana. Lähinnä joskus vähemmän halutuilla alueilla kuten Runosmäessä tai Pernossa tuolla listalla näkyy tuollaisia vapaana tai vapautuvana. Yksiöitä ei taida juurikaan tuolla näkyä ei kerrostaloissa eikä rivitaloissa, en ole niitä kyllä tarkemmin katsonut. Nuo ovat kai kaikkein halutumpia asontoja, kaksioita onkin aika paljon yksiöitä vähemmän.

        Mutta noita isompia asuntoja on kyllä aina ollut vapaana ympäri Turkua molemmissa talotyypeissä, nyt on tällä hetkellä monta Hirvensalossa vapaana, taitaa olla enemmän kuin yleensä mutta en ole niitä niin tarkkaan katsonut.

        Ainakin kaikki Hirvensalon kaksiot ovat sen verran uudempia ja isompia(> 60 neliötä), että menee minun kestokykyni yli, ehkä nuo isommatkin asunnot ovat sen verran kalliita että ihmiset ovat muuttaneet pienempiin.


    • että pudottaisivat hintaa.

      Hinnan puodotus vaikuttaisi myös omistajien (asumisoikeusyhtiön) varallisuuteen negatiivisesti, eli en usko hintojen pudotukseen, mutta nousua ei tietystikään tule ajalta jolla indeksit ovat kuralla.

      • se nyt menee

        Eikös se ole paremminkin niin, että asumisoikeusyhtiön kukkarossa hinnan pudotus tuntuu positiivisesti, koska se maksaa silloin poismuuttajalle vähemmän kuin mitä on sisäänmuuttajalta saanut. Eli yhtiö nettoaa tässä, tosin ihan vaan väliaikaisesti niin ettei sillä oikeastaan ole merkitystä. Ne indeksikorotukset otetaan sen yhtiön taskusta.


    • RikuRakennus

      Rakennuskustannusindeksi on monen tekijän summa (raaka-aineet, palkkakustannukset jne). Mutta iso ja usein unohdettu tekijä on markkinoilla toimivien rakennusta harjoittavien yritysten määrä.

      Käytännössä rakennuskustannusindeksi ei juuri tipu pidemmäksi aikaa vaan on pidemmällä aikavälillä aina kasvava - ellei sitten lama ole niin kertakaikkinen että koko yhteiskunta romahtaa.

      Tämä johtuu siitä, että lamaan ajautuessamme kaatuu iso kasa pieniä rakennusyrityksiä. Tämä johtaa tilanteeseen että heti kun tulee nousu-suhdanne, rakentajia on tarjolla liian vähän ja rakennuskustannusindexi pomppaa nopeasti ja rajusti. Pientä taantumaa voi kuitenkin siinä välissä hetkellisesti tapahtua.

      Mikäli tuo mainitsemasi skenarioa tapahtuisi, eli rakennuskustannus taantuisi v. 98 tasolle, olisimme jo NIIN syvässä lamassa, ettei millään indexillä ole elämässäsi enää mitään merkitystä - silloin taistelisit lähinnä henkiin-jäämisestä romahtaneessa yhteiskunassa.

    • :))

      Meidän Asokodit Oy:n myyjä/asunnon välittäjä kertoi ihan avoimesti että jos huonosti käy niin takaisin saa vaan sen alkuperäisen asumisoikeusmaksun verran eikä sitä minkä itse maksoi, mutta kuten kirjoittaja "Riku-rakentaja" vai mikä nyt olikaan :9 totesi että ei se nyt ihan 98 vuoden tasolle oikeen voi tipahtaa. Tosin asumisoikeusasunto-maailmassa kaikkea jänskää voi tapahtua, you never know:) Eli suosittelen kyllä, meillä tosi kiva asunto ja edullinen vastike, mutta riskit pitää tajuta ennen ku nimen paperiin lykkää. Omistuspuolellakin on tainneet hinnat jonkin verran pudota, että ehkä se pudotus myös asumisoikesasunnoissa on samaa luokkaa eli hävitä voi myös omaa ostaessa. EI taida nyt olla oikeen hyvä aika millekään asumiselle, ei asolle, ei omistamiselle eikä vuokra-asumiselle. Itsellä ei ole tarvittavaa 300 tuhatta mikä vaadittaisiin että tästä samalta alueelta irtoasi samanlainen oma (pankin) asunto. Mutta tykätty on tästä asosta.

      • piit78

        Aso-yhtiön virkailija vastasi meille näin, ja tottahan se on, asuminen on harvoin riskitöntä:

        "Maksamanne asumisoikeusmaksu on koostunut seuraavasti:
        Alkuperäinen asomaksu 17.657,04 ¬ indeksitarkistus (05.12.08) 6.169,33 euroa muutostyöhyvitys 94,00 euroa = asumisoikeusmaksu 23.920,37 euroa.

        Joskus mahdollisesti luopuessanne asunnosta indeksitarkistus lasketaan tuolle alkuperäiselle asomaksulle 17.657,04 euroa. Eli "riskirahaa" tavallaan on tuo 6.169,33 euroa ( ja tuo muutostyökin ajan kanssa nollaantuu). Sitä, kuinka nopeaa pudotus voisi olla, en osaa sanoa."

        Se vain íhmetyttää että miksei indeksitarkistusta tehdä uudestaan nyt huomenna, kun olen pistämässä nimeni paperiin. Vaan mennään joulukuun mukaan. Takkiin tulee heti samalla sekunnilla muutama kymppi :) Vai miten tuo -0,2% nyt sitten ikinä lasketaankaan.


      • piit78 kirjoitti:

        Aso-yhtiön virkailija vastasi meille näin, ja tottahan se on, asuminen on harvoin riskitöntä:

        "Maksamanne asumisoikeusmaksu on koostunut seuraavasti:
        Alkuperäinen asomaksu 17.657,04 ¬ indeksitarkistus (05.12.08) 6.169,33 euroa muutostyöhyvitys 94,00 euroa = asumisoikeusmaksu 23.920,37 euroa.

        Joskus mahdollisesti luopuessanne asunnosta indeksitarkistus lasketaan tuolle alkuperäiselle asomaksulle 17.657,04 euroa. Eli "riskirahaa" tavallaan on tuo 6.169,33 euroa ( ja tuo muutostyökin ajan kanssa nollaantuu). Sitä, kuinka nopeaa pudotus voisi olla, en osaa sanoa."

        Se vain íhmetyttää että miksei indeksitarkistusta tehdä uudestaan nyt huomenna, kun olen pistämässä nimeni paperiin. Vaan mennään joulukuun mukaan. Takkiin tulee heti samalla sekunnilla muutama kymppi :) Vai miten tuo -0,2% nyt sitten ikinä lasketaankaan.

        indeksi ei oikein millään voi pysyvästi romahtaa, hyvä jos laman aikana lakkaa kasvamasta.

        Tuossa tuo indeksi pidemmällä aikavälillä, kannattaa ymmärtää että tuo on per vuosi, eli vaikka 2002 kasvu oli paljon pienempi kuin 2001, se silti kasvoi edellisvuoteen nähden.

        Aika hurja yhteiskunnallinen tilanne täytyisi olla jos tuo indeksi vajoaisi, ja siinä tilanteessa asomaksu on varmaan se pienempi ongelma.

        http://www.stat.fi/til/rki/2006/12/rki_2006_12_2007-01-12_kuv_001.html


    • hiljattain

      Hiljattain sanottiin Turun Sanomissa näin:
      ... asunnonostajille on syntynyt väärä mielikuva hintatasosta, kun julkisuudessa on väitetty rakennuskustannusten pudonneen jopa 30 prosenttia... Hartela muistuttaa, että edes 1990-luvun laman aikana rakennuskustannusindeksi ei juuri pudonnut. Tänä vuonna joidenkin rakennusmateriaalien, kuten puun ja terästen, hinnat ovat toki laskeneet, mutta vastaavasti palkat taas ovat nousussa. Kaiken lisäksi uudet energiamääräykset tulevat jatkossa nostamaan osaltaan rakennuskustannuksia...

    • Kysymys_nyt_2016

      Jaa onko niin "vain uuteen kannattaa muuttaa"?

      Saadakseen takaisin kokonaisen indeksin korotukset? Onkohan näin...

      • vastasinkohan_mä_nyt

        ASO-maksu muodostuu kolmesta osasta:
        Alkuperäinen ASO-maksu
        Indeksikorotus
        Muutostyöt

        Alkuperäinen ASO-maksu palautetaan aina kun muuttaa ASO-asunnosta pois.
        Indeksikorotus lasketaan siten että laitetaan muistiin sen päivän indeksi kun asuntoon muutetaan ensimmäisen kerran ja sitten katsotaan poismuuttopäivän indeksi ja jos jälkimmäinen on isompi niin poismuuttaja saa indeksikorotuksen alkuperäiseen asomaksuun.

        Jos jälkimmäinen indeksi on alempi niin korotusta ei tule, mutta indeksin aleneminen ei kuitenkaan alenna alkuperäistä ASO-maksua vaan sen saa täysmääräisenä takaisin.

        Ylläolevaan täytyy listä vielä se, että jos asunto ei ole valmistuttuaan mennyt heti kaupaksi vaan asunto on uutena tyhjillään niin indeksin noustessa myös uudessa asunnossa saattaa olla indeksikorotus (esim. TA-n Kivikon kohteissa).

        Muutostöissä on vuosittainen arvonalenema. Esim. astianpesukoneen muutostyön hinta nollaantuu viidessä vuodessa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3613
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2459
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      36
      2294
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      2057
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1572
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1519
    7. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1309
    8. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1302
    9. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      266
      1275
    10. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1265
    Aihe