Onko muilla samoja ongelmia; tyttö 2kk nukahtaa sänkyynsä, alkaa huutaa 15min päästä hysteerisesti, menee tunti ennenkuin rauhoittuu!! Periaatteni on yleensä, ettei sängystä oteta enää pois kun sinne on menty, mutta joskus on pakko nostaa syliin että rauhoittuu. Mahavaivoja ne tuskin on..voiko tuon ikäinen jo taistella unta vastaan?? Tai "kiukutella" kun huomaa olevansa omassa sängyssä? Oma sänkymme on siis metrin päässä..
Nukkumaanmeno hankalaa!!
Rinuliini79
17788
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Heti kun vauva alkaa itkee, nostat sen heti syliin. Tuon ikäisiä ei huudateta yksin sängyssä hetkeäkään. Syli on se paras paikka, tiesitkö että 95% alle 3 kk ikäisistä nukahtaa vain syliin? Sitäpaitsi luulisin, että vauva nukkuis parhaiten sun vieressäs, kun kerta on noin levoton omassa sängyssään. Saisitte kaikki nukuttua. Ota pinnasängystä laita pois ja sängyt kiinni toisiinsa. Tuon ikäinen tarvitsee läheisyyttä myös öisin, itse asiassa enemmän öisin.
Unihäiriöt ovat länsimainen ilmiö
Kun vauva tulee perheeseen, hän on valmis mukautumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. "Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että mikä tahansa ympäristö tuottaisi tasapainoisen vauvan", lastenpsykiatri Jukka Mäkelä korostaa.
Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat yhä äitiensä tai perheidensä kanssa. Länsimaissa alettiin lapsia nukuttaa erillään 1800-luvulla, aluksi ylemmissä sosiaaliluokissa. Kuten monet muutkin asiat, tapa alkoi levitä laajemminkin. Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin". Tämä tapa perustuu hänen mielestään puhtaasti aikuisen tarpeeseen: "Nisäkäspennun paikka on emon ihoa vasten". Emolla hän tarkoittaa niin isää kuin äitiäkin, tai muuta läheistä aikuista.
Läheisyys kasvattaa itsenäisyteen
Perhepedissä hyväksytään lapsen tarve olla vanhempansa lähellä niin yöllä kuin päivälläkin. Yhdessä nukkuvat perheet eivät usein pidä esimerkiksi vauvan yöheräämisiä huonona tapana, josta on päästävä eroon, vaan kehitysvaiheena, joita tulee ja menee. Näissä perheissä perustan laskeminen turvallisuuden ja läheisyyden varaan nähdään tärkeämpänä kuin lapsen varhainen itsenäistyminen.
Perhepedin tiukin määritelmä on se, että lapsi tai lapset nukkuvat vanhempien vuoteessa. Väljemmin määriteltynä perhepediksi voidaan lukea myös sivuvaunu, jossa pinnasänky on kiinni vanhempien vuoteessa, laita alas laskettuna tai poistettuna. Myös omassa sängyssään samassa huoneessa vanhempien kanssa nukkuvan lapsen voi sanoa olevan perhepedissä.
"Varhaislapsuudessa maksimaalisesti vanhempiensa lähellä ollut lapsi on kolme-, neljävuotiaana erittäin kyvykäs suuntautumaan ulkomaailmaan", kertoo Jukka Mäkelä kiinnittymistutkimukseen viitaten. Hän kumoaa myös väitteen siitä, etteivät perhepedissä nukkuvat lapset koskaan oppisi nukkumaan yksin: "Lapset siirtyvät omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen sitten, kun oman tunnemaailman hallinta on kunnossa. On lapsia, jotka tarvitsevat läheisyyttä pidempään, mutta hekin siirtyvät ajallaan". Kun lapset siirtyvät perhepedistä omiin huoneisiinsa, heillä on positiivinen ja luottavainen käsitys nukkumisesta. He eivät yhdistä nukkumista yksinjäämiseen.
Läsnäolo ja kosketus rauhoittavat
Jukka Mäkelän mukaan vanhempien on syytä miettiä, mihin haluavat lapsensa kasvattaa. Noin 80—85 % lapsista oppii tavalla tai toisella olemaan itkemättä ja nukkumaan. Mäkelä kehottaa vanhempia kysymään itseltään, mitä muuta lapsi oppii siinä samalla: "Mikä on lapsen kokemus, kun hän herää ja kokee, että on hätä? Onko joku läsnä ja tyynnyttää, vai jätetäänkö hänen hätäänsä vastaamatta?"
Mäkelä muistuttaa omaankin kokemukseensa viitaten, että aina on se noin 15 % lapsista, jotka eivät opi nukkumaan "kunnolla": "Puolitoista vuotta joka yö kannoimme ja lohdutimme lastamme. Vasta kolmevuotiaana hän nukkui tunteja. Meillä jokaisella on hauraat kohtamme, tämä on hänen." Tällaisissakin tapauksissa vanhemman läsnäolo ja lohduttaminen ovat lapselle tärkeitä. Hellä, mutta vahva kosketus selän ja pakaroiden alueella rauhoittaa. "Se ei ehkä aina yksinään riitä tyynnyttämään lasta kokonaan, mutta joka tapauksessa se rauhoittaa", vakuuttaa Mäkelä.
Aikuisen läheisyys auttaa lapsen epäkypsää hermostoa itsesäätelyyn unen aikana. Se voi jopa vähentää kätkytkuoleman riskiä estämällä lasta vaipumasta liian syvään uneen Vanhemman hengitys myös rytmittää lapsen hengitystä.
Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä. Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin. Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin: "Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."
Loput : http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml
Meillä tyttö teki ihan samaa ja nyt kun on 3kk niin se on loppunut. Minä tein monen mielestä kamalia virheitä, kun annoin itkeä omassa sängyssään ja kävin välillä silittelemässä. Meillä kun ei auttanut sylit eikä vieressä olot, tyttö tosiaan taisteli unta vastaan (se on joidenkin vauvojen tapa) ja kaikki keinot kokeiltiin, kunnes todettiin, että parasta on antaa olla omassa sängyssään ja itkeskellä se itku minkä itkee ja käydä itse välillä silittelemässä ja rauhoittelemassa. Meillä se pikku hiljaa väheni ajallisesti (ensin oli 30min sitten 15min sitten muutaman minuutin kitinät) ja nyt nukahtaa hienosti ilman mitään. Joskus saattaa tosin muutaman minuutin kitistä, muttei huuda.. Kannattaa kokeilla mikä sopii teille parhaiten, kaikille ei sovi perhepedit yms.
vielä tuossa vaiheessa olisi niin tiukka siitä, että vauvaa ei nosteta sängystä pois jne. Ne periaatteett heittäisin vessanpönttöön! Olen sillälailla kanssasi samaa mieltä, että tuo on minunkin periaatteeni sitten hiukan vanhempana, mutta ei vielä tuolloin. JA VAUVA EI OSAA KIUKUTELLA TUON IKÄSENÄ, TODELLAKAAN!!!
Tuli mieleen, että onko vauva tarpeeksi väsynyt, kun laitat nukkumaan? Silloin meillä ainakin alkoi yleensä huuto, kun yritettiin liian aikasin laittaa nukkumaan.
Parasta on, jos haluat nukuttaa kuitenkin pinnasänkyyn vauvan (niin minäkin olen aina halunnut ja tehnyt!), että teet nukkumaan menosta kivan jutun. Ei pakolla sinne sänkyyn, muuten vaikeudet vain jatkuvat! Eli jos alkaa huutamaan, kun sinne hänet lasket, niin rauhoita/nukuta syliin ja lasket sitten sänkyyn. Pikkuhiljaa voit kokeilla uudelleen, josko sitten haluaiskin jo nukahtaa sänkyynsä. Koita laulaa hiljaa ja rauhallisesti jotain tai paijaile, kun laitat häntä nukkumaan. Pehmeästi totuttelette siihen omaan sänkyyn nukahtamiseen. =)
Ei kannata tehdä elämää turhan hankalaksi! Nauti vauva-ajasta, sillä se on todella lyhyt!! Ei kannata hermoilla tuollaisilla asioilla...antaa mennä omalla painollaan. Myöhemmin voi sitten vaatia lapselta asioita, mutta ei "vastasyntyneeltä".
Mukavia päiviä teille!!
Niinkuin mainitsin, nukahtaa (on siis väsynyt) omaan sänkyyn mutta herää hetken päästä huutamaan..tapanani on myös pitää sylissä niin kauan kunnes silmät alkaa lupsua. Ei siis viskata sinne sänkyyn virkeänä. On vaan tosi ärsyttävää kun nukahtaa ensin ja luulee myös itse pääsevänsä nukkumaan, mutta ei! =/
Auttaisko unipussi sitten asiaa? Eli nukahtaa sylissäsi siihen ja sitten kun siirrät ei ainakaan havahdu siihen, että sänky on kylmä (ja niin erilainen kuin se lämmin syli) tms.
Unipussi on ihanan pehmoinen ja lämpöinen, suosittelen!!
T. edellinen =)
että periatteeni on ettei sängystä oteta enää pois.Herran jestas sentään nyt puhutaan pienestä sylivauvasta!!Meinaatko oikeesti ettei tuon ikäiset heräile öisin ja kaipaa syliä ja läheisyyttä? Toiset vaatii sitä erittäin paljon ja toiset sitten paljon vähemmän.Helpoimmalla varmaan pääsis jos kokeilis perhepetiä mutta se kun tuntuu olevan kirosana tällä hetkellä toisten mielestä..
Vauva nukkui ekan kuukauden meidän välissä, perhepeti ei siis ole mikään "kirosana". Kaikki kuitenkin nukkuvat paremmin kun vauva on omassa sängyssä, myös vauva!! Heräili helposti välissä kun käänsi kylkeä, ei ole kiva nukkua koko yö ja joka yö p*skanjäykkänä!! Aamusyötön jälkeen otan yleensä viereen nukkumaan vielä hetkeksi. Laitan vauvan omaan sänkyyn kun on vielä vähän hereillä, eikös sitä niin sanota että pelästyy jos nukuttaa syliin ja herääkin eri paikassa?? Näistäkin on niin monta teoriaa. Eikä yöllä mun mielestä vauvan mitään syliä kuulu automaattisesti vaatia?! Yöllä nukutaan, ei sylitellä ellei ole jokin hätä!
vauva ei taida vielä ymmärtää periaatteitasi että ei syliä yöllä.Tuskin täällä maailmassa montaa teini-ikäistä on ketkä syliin nukahtaa että eiköhön sekin tapa jäisi pois..Ja näyttäähän vauvasi "pelästyvän" sinunkin tapaasi.
Mutta eihän vauva mitään syliä vaadikkaan yöllä! Nyt puhuttiin nukkumaanmenosta..on taas vähän eksytty aiheesta..
uudestaan kun herää.Ei mun mielestä oo mikään hyvä ratkaisu että tuossa vaiheessa ei enää syliin voisi uudestaan ottaa.Sotisi ainakin meikäläisen äidinvaistoa vastaan.
Siis ihanko tosissasi kirjoitat, että voiko 2 kk "kiukutella" kun joutuu omaan pinnasänkyyn? Ihanko tosissasi olet, että 15 min kuluttua vauva alkaa huutaa hysteerisesti, mutta sun periaatteisiin kuuluu, ettet enää nosta syliin?????????? Huh huh, millaisia äitejä voikaan olla olemassa? Eikös sun äidinvaistos sano mitään? Että jos vauva herää 15 min kuluttua ja alkaa itkemään, niin silloin se otetaan HETI SYLIIN oli sinun mielestäsi aika siihen tai ei. Pieni vauva ei erota yötä päivästä eikä pienen vauvan tarve syliin itkun hetkellä katso kelloa. Mielenosoituksellista itkua ei ilmene ennen 9 kk ikää. Pientä vauvaa ei voi liiaksi pitää sylissä eikä pientä vauvaa voi hemmotela pilalle. Pienelle vauvalle huudattaminen on haitallista. Teet äitinä mitä tahansa, joka lopettaisi itkun. Siis annat huutaa hysteerisenä sängyssään. Voi vauva raukkaa, en voi muuta sanoa.
Vauvantahtisuus tarkoittaa vauvan kuuntelua ja sitä, että vanhempi opettelee tulkitsemaan hänen viestejään ja pyrkii vastaamaan näihin viesteihin mahdollisimman nopeasti parhaalla osaamallaan tavalla.
Se on äidin tietoista herkistymistä omille vaistoilleen sekä lapsensa yksilöllisille tarpeille ja lapsen tavalle kommunikoida niistä.
Mitään aikakäsitystähän pienellä vauvalla ei ole, joten hänelle vanhemmasta lähtevät, kelloon perustuvat "rutiinit" on täysin mielivaltaisia eivätkä auta häntä hahmottamaan maailmaa turvallisena tai ennakoitavana.
Vauvavuoden vanhemmuuden tärkein tehtävä on luoda lapselle perusturvallisuus, hyvän itsetunnon perusta. Perusturvallisuus syntyy yksinkertaisista asioista: siitä, että vauva tietää saavansa ruokaa kun on nälkä, kuivaa kun on märkä ja lämpöä kun on kylmä - ja rakkautta rajattomasti. Että maailmassa voi luottaa siihen, että silloin joku auttaa, kun tarvitsen apua. Se syntyy siitä, että lapsi tietää, että häntä rakastetaan sellaisena kun hän on, huolimatta esim. siitä, onko hän väsynyt tai kipeä (eli syliin pääsee aina kun tarvitsee).
Lapsentahtisuus ON linja. "Ajallaan" on vauvalle silloin, kun tarvitaan, ei silloin kun äitiä huvittaa. Vauva mukautuu perheen rytmiin olemalla pienestä asti mukana toiminnassa. Sylissä, kantoliinassa, syöttötuolissa; katsomassa, kun äiti valmistaa ruokaa, tiskaa, tekee pieniä jokapäiväisiä rutiineja.
Lapselle rakkaus on tekoja ja mukaan ottamista - ei tyhjiä sanoja, lausumattomia ajatuksia tai mielivaltaisia kellonaikoja.
Pieniä vauvoja hoidettaessa ehkä tärkein vanhempien ominaisuus on ns. responsiivisuus. Tällä tarkoitetaan sitä, että vauvan itkuun pitää aina reagoida, koska vauva ei kykene jäsentämään ympäristöään niin hyvin, että voisi käsittää miksei itkuun vastata. Vauva ei itke koskaan turhaan, vaan itku on aina hälytysmerkki. Vanhemmat oppivat vähitellen erottamaan lapsensa itkun eri sävyjä. Kipuitku on kovaa ja kimeää, kun taas nälkäitku vähitellen voimistuvaa.
Vauvat voivat itkeä paitsi nälkäänsä ja janoaan, myös erilaista epämukavaa oloa (kipu, palelu, kuumuus, vaipanvaihdon merkiksi, sairaus, hampaat jne). Vauva osaa itkullaan ilmaista kaipaavansa myös seuraa tai syliä. Jo aivan pienet vauvat tarvitsevatkin muiden ihmisten seuraa, vaikka eivät vielä osaakaan leikkiä. Lasta ei voi liiaksi pitää sylissä.
Vauva rauhoitetaan katsomalla silmiin eikä lasta pidä kääntää selin aikuiseen nähden, sillä katsekontakti on jo aivan pienelle lapselle elintärkeä. Monesti katsekontaktin merkitys tuntuu unohtuvan: levoton lapsi ei aina rauhoitu sylissä ollessaan, jos katsekontakti puuttuu. Pientä vauvaa ei voi liiaksi hemmotella, ja vastaamalla nopeasti vauvan antamiin merkkeihin taataan se, että vauva tuntee itsensä tervetulleeksi tähän maailmaan. Sellainen vauva, jonka itkuun ei reagoida ei tunne oloaan turvalliseksi. Se ilmenee tyypillisesti esimerkiksi univaikeuksina ja yleisenä tyytymättömyytenä (ns. vaikea vauva).
Mitä vaikeampi vauvan temperamentti on, sitä tärkeämpää on, että vanhemmat herkistyvät kuuntelemaan vauvan antamia signaaleja. Tyypillistä on, etteivät tällaiset ns. vaikeahoitoiset vauvat viihdy itsekseen vaan haluavat syliin, nukkuvat vain lyhyitä jaksoja ja itkevät jäädessään yksin. Tämä on kuitenkin täysin normaalia, eikä sitä pitäisi sekoittaa esimerkiksi koliikkiin. Vaikean vauvan pitäisi saada olla vanhempien sylissä mahdollisimman paljon, jotta perusturvallisuus kehittyisi, mikä mahdollistaa sen että vauva oppii vähitellen olemaan tyytyväinen myös itsekseen. Vauvaan ei saa kyllästyä, vaikka mikään ei tuntuisi riittävän, sillä se vain pahentaa tilannetta. Toisaalta ongelmatilanteen laukeaminen saattaa jo olla lähempänä kuin arvataankaan. Hoidon laiminlyönti aiheuttaa vauvalle jatkuvan stressin, joka voi kärjistää ongelmia.
Missä pullossa sut on kasvatettu kun voit sanoa tosissasi:
"Eikä yöllä mun mielestä vauvan mitään syliä kuulu automaattisesti vaatia?! Yöllä nukutaan, ei sylitellä ellei ole jokin hätä!"
Hei ihanko oikeasti olet tota mieltä? Jos olet, niin sääli vauvaasi. Vauvan perusturvan kehittyminen lienee tärkeämpää kuin sun omat mielivaltaiset mielipiteesi.
itkua ei ilmene ennen 9 kk ikää" Sorry, mut kyllä meillä ainakin on temperamenttinen poika 8kk joka on osottanu mieltään jo jonkun aikaa... Ei ihan kyllä kaks kuukautisena mut n. 7kk jälkeen.
Nimimerkkisi perusteella oletan ettet ole enää mikään haparoiva teini, vaan vuonna 79 syntynyt vanha akka? Miksi luulet ettei 2kk ikäisen vauvan yöitkuihin kuulu enää reagoida? Mun käy todela paljon sääliksi vauvaasi. MIKÄ SUA VAIVAA!?