Missä me olemme ?

runostasi, jotka herättävät uusia ajatuksia. Pidin.

Pitkät piustat minä sinulle vastasin, kerroin, kirjoitin tähän,,,vaikka ei näy...sydämellä.
ja viimein lentäviin tuuliin luoksesi pyysin mennä.
Täältä sinne ja lopuksi sinetin, punaiseen, siihen laitoin,
"Murukulta ei periksi anna - Rakkaus voittaa aina!!"
:)

Olen miettinyt pitkään, mitä hienoon ja paljon ajatuksia herättäneeseen runoosi vastaisin. Sitten keksin, että ei minun tarvitse mitään keksiä...ne sanat on jo kirjoitettu, niin paljon paremmin kuin mitä itse koskaan olisin osannut kirjoittaa.

EINO LEINO:

HYMYILEVÄ APOLLO

"Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk' ei aina esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä;
miss' ihmiset tuntevat tuntehin,
siellä lähell' on Jumalakin.

Oi, antaos, Herra sa auringon,
mulle armosi kultaiset kielet,
niin soittaisin laulua sovinnon,
ett' yhtehen sais eri mielet.
Ei tuomitse se, joka ymmärtää.
Mut laulukin syömiä selittää
ja ihmiset toistansa lähemmä vie.
Sen kautta käy Jumalan tie.

Oi, onnellinen, joka herättää
niitä voimia hyviä voisi!
Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!
Miks emme me kaikki yhtyä vois?
Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois.
Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa!
Niin suuri, suuri on maa.

Tääll' on toki tilaa kaikillen.
On ketoja auran kääntää,
on lehtoja laulella neitojen
ja saloja sulhojen vääntää.
Kas, lempi se maailman levittää.
Oi, ihmiset toistanne lempikää
ja kohti taivasta tavoittakaa!
Niin pieni, pieni on maa.

Niin pienet, pienet on piirit maan,
mut taivas on suuri ja laaja
ja taivas on kuultava korkeuttaan
ja taivas on tähtinen, taaja.
Yks vaan on taivas, yks Jumala vaan,
on jokaisella se sielussaan,
ja taivas on rauha täytetyn työn.
Se estävi aavehet yön.

Kuka tietävi, mistä me tulemme
ja missä on matkamme määrä?
Hyvä että me sitäkin tutkimme.
Ei tutkimus ole väärä.
Mut yhden me tiedämme varmaan vaan:
Me olemme kerran nyt päällä maan
ja täällä meidän on eläminen,
miten taidamme parhaiten.

Me olemme kaikki nyt laivalla
ja kynnämme suurta merta.
Me synnytettiin vaivalla
ja vaivalla kuolemme kerta.
Mut se, mikä siinä on välillä,
se olkohon lämpöä, lempeä!
Kas, tuiskussa yhteen kun yhtyvi kaks,
käy kulkukin helpommaks.

Mut emmehän tuiskussa kuljekaan,
kun oikein me aattelemme.
Vaikk' elämme kaikki me päällä maan,
niin maassa tok' kiini emme.
Tääll' onhan niin paljon muutakin
kuin multaa, on kaunista, kultaakin,
kun oikein, oikein me etsimme vaan.
Niin kaunis, kaunis on maa."

(Eino Leino: Säkeitä runosta Hymyilevä Apollo)

tulipa voimakas tunne lopussa.jotain hienoa saavutit.kiitos. sinikello64

jos nyt ei jäähyväisiä
katsotaan mitä elämä tuo
niin kauan kun sitä
meillä kullakin on

elämään välillä eksyneinä
jokin kuitenkin polulle
takaisin tuo

milloin se on rakkaus
milloin joku muu

Kaikkea hyvää päivääsi ja tämä oli taas taattua pohdiskelevaa Sinua, josta minä pidän;)

..olen mietiskellyt tässä runossasi jo niin monta kertaa, että jätän nyt kiitoksen jäljen tään. Paljon olet koonnut ajatuksia rakkaudesta tähän runoosi. Rakkaudesta, joka rakkausrunon synnyttää, tahi sen kaipaus. Ja sitten riipaisevana lopussa jäähyväisten jättämisen vaikeus. Toivottavasti ei nyt kuitenkaan sinun jäähyväisesi palstalle, jolle sinä olet arvokkaan lisävärin tuonut : )

Kiitos hienosta lukuelämyksestä : )

Aurinko paistaa
ja saa mielen hetkeksi
ilolla täyttymään=)

Ei jäähyväisiä
pelkkä näkemiin
se on ihan riittämiin
ainakin noidan osalta=)))

Täällä me olemme!

...pohdiskelua olet tuonut runoosi paljon...

Melankolinen ja surullinen, mutta tiedän iloisimpien runojen olevan tulossa. Näin sen näen, korjaa toki jos olen väärässä.