Mua ahdistaa. Ala-asteella olin aika yksinäinen ja mua kiusattiin. Ihmiset puhu pahaa selän takana ja nauro. Yläasteella asiat muuttu, koska mulla oli siihen aikaan tosi hyvä ystävä. Tosin sillonkin oli muutamia selän takana pahaa puhumisia. Nyt lukiossa ei oo ollu enää kiusaamista, mut kiusaaminen on jättäny muhun jäljet.
Eilen illalla itkin, koska musta tuntuu etten oo normaali. Mietin koko ajan, miltä näytän, käyn peilin edessä aina kun lähen huoneesta tai kotoo muualle ja siinä välissä. Lisäks mietin omaa käyttäytymistä ja siks saatan joskus olla tosi hiljanen vieraassa porukassa, koska on parempi olla hiljaa niin kukaan ei ainakaan voi ajatella mitään pahaa musta mun sanomisten perusteella. Sit ulkona on vaikee liikkua yksin, varsinkin jos ihmisiä tulee vastaan. En uskalla kattoo ketään silmiin ja haluun päästä mahdollisimman nopeesti ohi. Sit musta tuntuu et alan kompuroida ja vastaantulija ajattelee musta jotain. Sama esim. kaupoissa, jos joku vähänkin kattoo mulla tulee heti semmonen olo, et se ajattelee musta jotain pahaa.
Nyt oon huomannu et kotonakin oon koko ajan varuillaan ja mietin jopa et pitääks mun sisarukset mua outona. Ite ainakin pidän ja se taitaa ollakin se ongelma. Mun itsetunto on välillä niin pohjalla. Musta tuntuu et oon normaali vaan sillon kun oon yksin.
Mulla on aika vähän hyviä kavereita, mut kavereita on kyllä ihan hyvin. Silti olis kiva jos ois se paras kaveri, jolle kertoo kaikki. Pari aika hyvää ystävää onneks löytyy joille voin kertoo melkein mitä vaan. Mut ne ei koskaan ite ota muhun yhteyttä vaan joudun aina ite kysyyn et voisko nähä.
No, sit mulla on poikaystävä, jonka kanssa ollaan oltu kohta 4kk yhessä. En tiä, meneeks meillä hyvin vai ei, koska välillä tuntuu et menee ja välillä ei. Ei koskaan riidellä, mut en saa oikeen selvää mun poikaystävästä et mitä se ajattelee ja haluaa. Mut oon niin rakastunu siihen, et pienetkin pettymykset, esim. jos se ei voi vaikka tulla meille vähään aikaan, saa mut aivan masentuneeks ja ahdistuneeks. Ja sit oon monta kertaa halunnu puhua sille tästä asiasta, mistä nyt kirjotan, esim. koulukiusaamisesta ja siitä kuinka se vaikuttaa mun käyttäytymiseen nykyäänkin. Esim. sen luona en uskalla paljon puhua sille jos muita sen perheenjäseniä on paikalla, koska pelottaa et ne ajattelee musta jotain. Mut en oo pystyny ottaan tätä asiaa esille vaikka oon monta kertaa meinannu. Ei vaan oo ollu sopivaa hetkee. Oon aika masentunu tiettyyn aikaan kuusta ja yleensä sillon paljon avoimempi kun normaalisti (tiedä sit mistä mahtaa johtua). Esim. tällä hetkellä olisin valmis puhuun asiasta, mut me ei nähdä kun vasta torstaina, jolloin asiat voi olla ihan toisin (mielialat vaihtelee tosi paljon).
Joskus tuntuu ettei jaksa enää tätä... Haluisin saada apua. Kun kerron äidille mun tunteista, se vaan sanoo et kyl se siitä. Oon ollu kyllä psykologilla puhumassa muutama vuos sit, kun epäilin et mulla on paniikkihäiriö ja sain lääkkeetkin. Mut siitä ei ollu mitään apua, enkä oikeestaan ees usko et mulla mitään paniikkihäiriöö ees on. Mitä mun pitäis tehä? Haluisin apua, mut mistä? :/
Eilen illalla itkin, koska musta tuntuu etten oo normaali. Mietin koko ajan, miltä näytän, käyn peilin edessä aina kun lähen huoneesta tai kotoo muualle ja siinä välissä. Lisäks mietin omaa käyttäytymistä ja siks saatan joskus olla tosi hiljanen vieraassa porukassa, koska on parempi olla hiljaa niin kukaan ei ainakaan voi ajatella mitään pahaa musta mun sanomisten perusteella. Sit ulkona on vaikee liikkua yksin, varsinkin jos ihmisiä tulee vastaan. En uskalla kattoo ketään silmiin ja haluun päästä mahdollisimman nopeesti ohi. Sit musta tuntuu et alan kompuroida ja vastaantulija ajattelee musta jotain. Sama esim. kaupoissa, jos joku vähänkin kattoo mulla tulee heti semmonen olo, et se ajattelee musta jotain pahaa.
Nyt oon huomannu et kotonakin oon koko ajan varuillaan ja mietin jopa et pitääks mun sisarukset mua outona. Ite ainakin pidän ja se taitaa ollakin se ongelma. Mun itsetunto on välillä niin pohjalla. Musta tuntuu et oon normaali vaan sillon kun oon yksin.
Mulla on aika vähän hyviä kavereita, mut kavereita on kyllä ihan hyvin. Silti olis kiva jos ois se paras kaveri, jolle kertoo kaikki. Pari aika hyvää ystävää onneks löytyy joille voin kertoo melkein mitä vaan. Mut ne ei koskaan ite ota muhun yhteyttä vaan joudun aina ite kysyyn et voisko nähä.
No, sit mulla on poikaystävä, jonka kanssa ollaan oltu kohta 4kk yhessä. En tiä, meneeks meillä hyvin vai ei, koska välillä tuntuu et menee ja välillä ei. Ei koskaan riidellä, mut en saa oikeen selvää mun poikaystävästä et mitä se ajattelee ja haluaa. Mut oon niin rakastunu siihen, et pienetkin pettymykset, esim. jos se ei voi vaikka tulla meille vähään aikaan, saa mut aivan masentuneeks ja ahdistuneeks. Ja sit oon monta kertaa halunnu puhua sille tästä asiasta, mistä nyt kirjotan, esim. koulukiusaamisesta ja siitä kuinka se vaikuttaa mun käyttäytymiseen nykyäänkin. Esim. sen luona en uskalla paljon puhua sille jos muita sen perheenjäseniä on paikalla, koska pelottaa et ne ajattelee musta jotain. Mut en oo pystyny ottaan tätä asiaa esille vaikka oon monta kertaa meinannu. Ei vaan oo ollu sopivaa hetkee. Oon aika masentunu tiettyyn aikaan kuusta ja yleensä sillon paljon avoimempi kun normaalisti (tiedä sit mistä mahtaa johtua). Esim. tällä hetkellä olisin valmis puhuun asiasta, mut me ei nähdä kun vasta torstaina, jolloin asiat voi olla ihan toisin (mielialat vaihtelee tosi paljon).
Joskus tuntuu ettei jaksa enää tätä... Haluisin saada apua. Kun kerron äidille mun tunteista, se vaan sanoo et kyl se siitä. Oon ollu kyllä psykologilla puhumassa muutama vuos sit, kun epäilin et mulla on paniikkihäiriö ja sain lääkkeetkin. Mut siitä ei ollu mitään apua, enkä oikeestaan ees usko et mulla mitään paniikkihäiriöö ees on. Mitä mun pitäis tehä? Haluisin apua, mut mistä? :/
Vastaukset 8
Vanhimmat
Niin ja sit en uskalla mennä minnekään yleensä yksin, esim. kun hain autolla veljen kentältä niin iskän piti tulla mukaan, et se vois hakee mun veljen jäältä, koska en ite uskalla, kun pelkään et siellä on joitain entisiä kiusaajia jotka alkais huuteleen jotain tyhmää mulle. Tää siis todellakin rajottaa mun elämää niin paljon, etten vaan jaksas elää näin enää. Haluun oikeesti päästä eroon tästä!
ku kerta sulla on se poikaystävä ni mikset yrittäs vaik selvittää sille näit sun tunteitas? Tai jos ootki ni mitä se o niist mieltä näin yleisesti. Suhteessaha kumppanien pitää tukee toinen toisiaan, ainakin näin ite ajattelen.
Jos et pysty puhuu poikaystävälles näist asioist, ni kannattaa varaa aika johonki terapeutille tai muualle vastaavaan. Noi sisäl pidetyt tunteet ei tee hyvää:(.
Mut kannatan oikeest et juttelet poikaystäväs kaa noita asioitasi.
psotiivisesta psykologiasta.
Kyllä positiivisten asioiden ajatteleminen, tekeminen, etsiminen auttaa.
Tietenkin yltiöpositiivisuus taasen voi lannistaa jos todellisuus ei vastaa odotuksia.
Muista että ala-aste oli ala-aste.
Harvalla lapsella on täysin kehittynyt e,patian kyky silloin.
Lapset osaavat olla julmia.
Eli ala-asteen kiusaamiset voidaan laittaa aina tämän piikkiin. Ei siis mitenkään itseä pidä syyttää.
Ylä-asteella nuoret aloittavat oman paikkansa etsimistä.
Usein sitä etsitään ryhmistä ja rooleista ja muiden hyväksynnystä.
Tämä voi aiheuttaa kiusaamista.
Lukiossa porukat on löytäneet aika hyvin itsensä.
Tosin joka hetkihän me nuoret itseämme usein etsimme.
Et ole millään tavoin epänormaali.
Miten oikeastaan voisitkaan olla?
Ei täällä täysin samanlaisia normaaleja ihmisiä taida edes olla.
Identtisetkin kaksoset eroavat toisistaan.
Vaikka mennyt on mennyttä niin sen negatiivisille muistoille usein annetaan liian suuri asema.
Totuushan on että positiivisia muistoja on sitäkin enemmän.
Negatiiviset vain tulevat usein ensimmäisinä mieleen.
Kaikki hyvä on aina suurempaa kuin huonot asiat.
Sä olet täysin normaali.
Kuin kaikki muutkin, jotka tapaat.
Olet normaali ja hyvä ihminen :)
menee, ihan kohtuullisesti vai? Onko lukion toka luokka.
Jos menee ihan keskimääräisesti ja jaksat keskittyä läksyihin, niin ei tuo suorituskykyyn kovin vaikuta. Onko jo hahmottunut aloja, joista oot kiinnostunut koulussa enempi kuin toisista.
Ajatusmaailma vähitellen kehittyy, ja aiheettomien kiusaamisten paino lieventyy. Ajatukset muuntuu itsensä mielikuvittelusta asioihin, mihin on pakko keskittyä, esimerkiks lukiossa jo. Kun katot peiliin, niin mitä katot. Sujuvan tekstisi perusteella ei siellä pitäs erityisen pahan näkönen mörkö olla :)
Jos poikaystävästä ei tiedä mitä ajattelee, niin niin se on.. pojat tuossa iässä eivät ymmärrä höykäsen pöläystä teininaisen 'sisäfiiliksistä' eivätkä omastaankaan. Elävät enempi päivän kerrallaan kuin lemmikkikoira. Jos kommentoit näitä, niin ei oo niin arvailua.
Lukiossa menee kyllä ihan hyvin, oon itse asiassa lukulomalla ja kirjotukset lähestyy. Mitään paineita en ota, koska mulla on tarkka lukusuunnitelma. :) Tuntuu vaan et lukeminen on pako todellisuudesta, saa ajatukset pois tosielämästä. Siks mun keskittyminen on hyvä lukemisessa ja totta kai yleinen kiinnostus esim. biologiaa kohtaan vaikuttaa. Haluisin mahdollisesti alkaa sairaanhoitajaksi, koska saisin auttaa ihmisiä. Aionkin hakee ammattikorkeaan heti kevään yhteishaussa.
Mulla on jo vähän parempi fiilis, mut heti kun lähen ulos niin tulee taas semmonen paniikki. Oon monta kertaa yrittäny muuttaa mun sisäistä ajattelutapaa, mut se ei auta. :/ Yritän ajatella aina kun joku tulee vaikka vastaan tai kattoo muhun, et oon nätti, mussa ei oo mitään vikaa. Mut sekin on toiminu tähän asti tosi huonosti. :(
muista se ett jos sua ala-aseteella kiusattiin, niin se oli just ala-asteella ja kyll monet ihmiset on kasvanu siitä ajasta ja varmasti häpeevät kiusaamistas ja tuskin alkaisivat esim jääkiekkokaukalossa enää huutelee sulle. Tuskin sanoisivat mitään ja jos sanoisivat niin uskon ett ne on vaan katellisia sulle esim: kun sulla on hyvä poikakamu ja sulla menee paremmi kuin monella muulla. Ja se ett kaikkihan miettii päässänsä mitä miettii, mutta tuskin kaikki vastaan tulevat ajattelee just sua....ett oox epänormaali tms...
ja jos joku sitä miettii niin se on vaa sen ongelma...älä sellasista välitä. on sulla parempaakin tekemistä.
Kerro ihmeessä poikakaverille noista asioista, niin se lähentää teitäkin, jos te nyt oikeesti haluutte ees olla yhessä...
liittyy tilanteeseesi, mutta kato areenalta (yle.fi) taustaviisaudeksi tämäniltainen voimala-ohjelma, jos et jo katsonu
Pystyt lukiolaisena vähän mietiskelemään, mitä ne puhu siellä...
(on sanottava imperfektissä, kun jo lukuloma menossa :) Tuliko kaverit kyselemään kaikkee tehtäviä, vaikka matikassa. Jos, niin osallistuitko mielelläsi. Oot luonteeltasi kai aika hyväntahtoinen. Tällainen ihminen vaikka hallitseekin (nyt isompana) asioita, tavallaan unohtaa hyväpuolet ja merkitykselliset asiat, mutta jää helposti mieleen kaikkea sattumaltakin sanottua jo pienestä asti, jos luonteessa on herkkiä kohtia.
Onko muut sisaruksesi nuorempia. Ootko huomannu vastaavia merkkejä heistä, ehkä ei. Arvelin vain, olisko joltakin osin perittyä. Oliko tuo kiusaus pienenä jotain, että väärän värinen takki tai laukku. Tai opettajan lellikki. Tai tukka väärin. Tällaisista joutavuuksista (aikuisemman järjellä katsottuna) aralla luonteella (ja kun ei vielä ole oppinut puolustautumaan) voi lähteä kertymään mielessä ja muhimaan. Alkusyy täysin tyhjänpäiväinen ja aivan sama kuka 'linjalle' sattuu; sattuivatpa vaan hoksaamaan herkän luonteen. Koululaiset kun vielä kehittymättömyyttään ja ymmärtämättömyyttään ovat ilkeitä toisilleen.
Eli jos mielenlaatu ja käsitys jo aikojen alusta (ehkä sattumalta) on muodostinut sellaiseksi, että ei pitäisi aiheuttaa harmia kellekään, vaan olla aina mieliksi. Ja mitäs keinoja pienellä on muuta, kuin olla kiltti. Voi siis olla jo pienenä sillä tavalla 'kehittynyt', että pyrkii tarkoittamaan hyvää. Vanhempiin nähdenhän tämä pelaa, mutta kun koulukaverit sattuvat löytämään suojaamattoman kohdan, niin ilkeyksissään väärinkäyttävät sen. Ja kun puolustautumiskyky ei ole saanut harjoitusta, niin siinähän sitten ollaan.
Mitä arvelet näistä "teorioista" ? Kun nyt isompana katsot peiliin, niin ajatteletko, että mitenkähän miellyttäis. Nykyaika vaan on sellainen, että entisajan 'prinsessan' roolilla on aikalailla toissijainen asema, kyllä se ykkönen on se, mitä oikeesti osaa ja tietää ja hallitsee; sen avulla aikanaan tullaan toimeen ja eletään. Ja se homma Sulla on hyvässä vaiheessa menossa tällä hetkellä.
Kommentoinet näitä, onko idistä vai onko mielikuvitushöpinöitä...