Eli milloin ei ole tuntunut yksinäiseltä ja muutenkin elämä hymyillyt useempia kuukausia tai jopa vuosia. Itselläni on lapsuus (4-10v) ollut parhainta aikaa tähän mennessä, vaikka olihan niitä yksinäisiä ja huonoja hetkiä silloinkin mutta silloin tuntui että elämä on vielä edessä päin, kaikki hienot asiat mitä aikuisuus tuo tullessaan. Mutta pikku hiljaa on alkanut heräämään todellisuuteen elämän nurjasta puolesta, täällä ei heikot pärjää. Minua ei ainakaan elämän varrella ole tullut vastaan yhtään ihmistä ketä oikeasti kiinnostaisi mitä mulle kuuluu ja kuinka menee. Se on oikeasti todella vaikeaa elää kun ei ikinä ole saanut rakkautta keltään kaikki ihmiset tuntuvat todella kylmiltä mua kohtaan. Viimeiset neljä vuotta päässä on pyörinyt ajatus että kunpa en heräisi enään aamulla.
Mikä on ollut elämänne parasta aikaa?
kunhan kyselen
8966
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minulla on ollut erilaisia hyviä jaksoja elämässä.
Ensimmäinen alkoi 14-vuotiaana kun tyttökaverini kanssa aloimme nauttia omppuviinia ja aloitimme nuoruuden "sekoilut". Sitä kesti 18- vuotiaaksi asti, ylioppilaskirjoituksiin. Sitten piti lähteä maalta töihin Helsinkiin. Alkoi uusi juhlintaputki, työkavreiden kanssa juhlittiin keskiviikkoillat, perjantait ja lauantait vajaan parin vuoden ajan, kunnes löysin miesystävän. Sitten hänen ystäväpiirissä juhlittiin vain perjantai-illat. Tuolloin vaihdoin myös työpaikkaa.
Sitten menimme naimisiin ja perustimme perheen. Siitä alkoi pikku hiljaa eristäytymienn muista ihmisistä ja tuleminen erakoksi ja yksinäiseksi. Juhliminen oli loppunut. Avioeron jälkeen ei enää ollut ystäviä.
Ilmeisesti olen käyttänyt kiintiöni tässä elämässä?
Ala-asteella ja sitä nuorempana oli vielä kavereita, sillon oli vielä elämä elämisen arvosta. Joskus vitos-kutos luokalla, aloin vaan erakoitumaan... sitä jatku sitten koko ylä-asteen, ja jäi normaali sosiaalisten taitojen kehitys kokonaan välistä.
No yläasteen jälkeen on täss yritetty muutamaan kertaan, mutta on vaan mahotonta saada kavereita, kun ei osaa normaalia sosiaalista käyttäytymistä, eikä oo kokemusta elämästä, on vaan kokemusta tästä vitun koneella kyhjöttämisestä, mistä mä voin puhua ees ihmisten kanssa? Joo.. osaan puhua windowsin configuroinnista ja ohjelmoinnista O_o
Voit ajatella positiivisesti, lapset pitävät varmasti sinulle seuraa.
Joitakin kavereita lapsena oli, mutta en minä heistä oikein tykännyt. Lapsuudesta minulla on muistaakseni 11 ikävuoteen asti hyviäkin muistoja, sitten kaikki meni kavereitten kanssa huonoksi.
Aikas vähän on elämässäni mitään sellaista hyvää aikaa.. Parhaimmat hetket oon viettänyt parhaan kaverini kanssa, jonka olen tuntenut jo lähes 20v. Mutta noin muuten.. aikas hanurista on ollut. Koko kouluajan kiusattiin, kotona ryyppäsivät ja riitelivät. Henkistä väkivaltaa, vähättelyä, kulissia siitä, että kaikki on hyvin. Roolin vetämistä. Liikaa vastuuta liian nuorena. Paljon pettymyksiä ja vaikea luottaa ihmisiin. Nyt onkin sitten hankalaa ihmissuhteiden luomisessa. Tuntuu, että ystävyys on kertakäyttökamaa eikä ketään kiinnosta oikeesti.
Millainen sä sitten itse olet muita kohtaan? Oletko hirveän ujo ja hiljainen ja piilottelet mielummin omissa oloissasi?
oli viiden vuoden seurustelu ihmisen kanssa jota rakastin todella. Siinä meni teini-ikä, rakastettu lähti ja sitten pudottiinkin tyhjän päälle hämmenyksissä. Nyt pitäisi vain keksiä miten tässä jatketaan. Huono homma vain, että ei ole mitään hajua mitä ja miten. En varsinaisesti pode pahaa oloa.. olen vain hukassa päämääräni suhteen.
olin onnellinen lapsena vaikkakin ujo jo silloin. Ennen kännykkä ja tietokone aikaa meni vain naapuritalon pihalle huutamaan kaveria pihalle leikkimään:D ja äiti huusi parvekkeelta syömään....