Tätä on kysytty jo miljoona kertaa täällä, mutta kysytään vielä kerta varmuuden päälle...
Mulla on loppusyksystä asti ollut outo tunne oikealla ylävatsassa, siinä kohtaa mihin kylkiluut loppuvat. Tuntuu kuin mahassa yläoikealla olisi ylitäytetty ilmatyyny, kiristävä ja paineen tunne. Kipuilee aika ajoin, tosin mikään ruoka ei vaikuta kipujen syntymiseen, vaan kipuilu on aika pitkälti kokoaikaista ja hyvin tasaista. Kipu on enemmänkin ärsyttävää kuin tuskallista. välillä on täysin kivuttomiakin kausia. Ainoa mitä en voi syödä on kalanmaksaöljykapselit, ne aiheuttavat tosi kireän tunteen ylävastaan. Tosin kipu ei ole tuskallista ja kestää aika vähän aikaa. Kipu säteilee myös kyljessä ja oikealla puolen lapaluun kohdalla. Niitä ns. sappikohtauksia ei ole ollut. Vatsalihasten tekeminen tuntuu pahalta, koska tuntuu kuin sisuksissa olisi "hiekkaa" joka raapii jotain sisuskaluja liikkeen mukana.
Viittaako nuo oireet miten pahasti sappikiviin? Kävin terveyskeskuspäivystyksessä n. viikko sen jälkeen, kun kivut oli alkaneet, vaikkei ollut akuuttitilanne. Sain sappilääkkeet ja kehotuksen menemään ultraukseen. En ole tosin kertaakaan tarvinnut sappi- enkä muitakaan kipulääkkeitä. Mutta miltä nuo kuulostavat, viittaavatko sappikiviin? Kai se täytyy käydä tutkimuksissa, koitan kerätä rohkeutta...
Mahdollinen leikkaus jännittää jonkin verran, eniten mua pelottaa nukutus koska en ole koskaan aikaisemmin ollut missään toimenpiteessä eikä mua ole nukutettu 8|

Vastaukset 1
Vanhimmat
minuakaan ei oltu koskaan nukutettu ja sappikivien vuoksi sitten nukutettiin kahdesti. ei se ole paha, leikkurihenkilökunta oli tosi mukavaa ja fiksua kun kerroin pelostani. sappikivista kannattaa hankkiutua eroon pikimmiten. JOten kuviin vaan. Usein näkyvät ultrassa, mutta joskus tarvitaan vielä magneettikuvat sappitiehytkivien löyt'miseksi. ne ei näy ultrassa.
Vatsavaivat kannattaa aina tutkituttaa, joten lääkäriin reippaasti vaan. Minä odotin liian pitkään vaivani kanssa.